sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kyläilyä


Tuossa juuri eilen kerroin Marja-Leenalle ja Maille kuulumisia ja mainitsin joka toisen lauseen jälkeen, että tästäkin on pitänyt sinne johonkin hämäräperäiseen ja kaukaiselta kuulostavaan internetsivustoon kirjoittaa.. Hitsi. No-o, kirjoitanpa nyt taas edes muutaman jutun tänne muistiin.

Eilen saimme tosiaan vierailla Rillan ja Main kanssa Marja-Leenan perheen ihanassa kodissa. Peppikin oli kyllä kutsuttu, mutta yleisen viihtyvyyden ja omien hermojeni takia, jätin minipitkulan kotiin. Eikä ollut kyllä kaukana, ettei minun ja Rillankin vierailu olisi jäänyt väliin. Matka ei meinaan mennyt ihan niin kuin sillä Strömsössä.. En muista milloin olisin ollut yhtä eksyksissä kuin eilen siellä jossain Kirkkonummen metsäteillä. Suuntavaistoa minulle ei ole myönnetty, mutta kuvittelin jotenkin, että navigaattorin ja Marja-Leenan hyvien ohjeiden avulla olisin löytänyt ihan itsekseni perille. Onneksi Marle sitten laittoi miehensä noutamaan meidät tienposkesta ja niin selvittiin siitä seikkailusta. Main perässä ajaen löysimme myös kotireitille. Ilman sitä samoilisimme varmaan vieläkin Rillan kanssa jossain Porkkalan niemen metsissä. :D




Oli aivan ihanaa tavata Ossi Herra ihan oikeasti ja mainio tapaus hän onkin; niin samanlainen elkeissään ja tavoissaan kun meidän Peppi. Ossi ja Rilla tulivat ihan hyvin juttuun keskenään. Eivät oikeastaan olleet juuri toisistaan kiinnostuneita, mutta eipä siis myöskään ollut mitään kinaa. Näin Ossin tavanneena täytyy kyllä sanoa, että siinä on kyllä todella hyvässä kunnossa oleva koira. Ossi kuitenkin täytti juuri taannoin jo 12 vuotta, mutta yhtä hyvin voisi olla puolet nuorempi.




Viime viikonloppuna meillä oli vieraina niNni ja Jimpsu. Arvaatte varmaan, että mukavaa oli myös silloin. Kameraa en muistanut taaskaan ottaa esiin, mutta muutama hauska kuva taltioitui kännykkään.


Sluuuurps!
Rilla odottaa hiukan närkästyneenä vuoroaan ;D
Minityypin minikieli 



Huomenna alkaa virallisesti kesä - jihuu! 



PS. Blogilista lopettaa ilmeisesti toimintansa, joten poistin seurantalinkin tuolta blogin oikeasta reunasta. Lisäsin linkin uuteen sivustoon nimeltä blogipolku

torstai 30. huhtikuuta 2015

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Takatalvi ja muuta mukavaa


Kevät.. mihin katosit? Meillä täällä etelässä oli hetken jo ihan lumetonta, mutta eilen satoi oikein kunnon satsi lunta - öök!






Viikonloppunakin satoi, vettä tosin. Se ei silti haitannut, koska seura oli aivan huippua! Miehen ollessa shakkireissussa maailmalla, saatiin me tytöt nauttia Jimin ja siskontytön vierailusta - ihan parasta! 




Tuulisten veljesten blogista bongattiin hauska kysely, johon tytöt lupautuivat vastailemaan - 


1. Olen..

Rilla: Tosi kiltti ja mukava tyyppi. Mutta löytyy musta sellanen ärhäkämpikin puali. Meinaan, jos joku siivekäs tai nelijalkanen yrittää tulla meidän mun pihalle, niin ajan sen/ne kyllä tosi lujaa käpälämäkeen. Vai mihin mäkeen ne siivekkäät nyt sitten ajetaankaan. Siipimäkeen? Ilmamäkeen? Ylämäkeen? No mut enivei, tajuutte mitä tarkotan. 

Peppi: Mamma sanoo, että mä oon joku tuuliviiri. Siitä en tiä, mutta osaan kyllä ottaa tosi lunkisti, kunhan vaan saan olla omassa kotona, omien tyyppejen kanssa. Oudoille murisen ja vieraisiin paikkoihin meen yleensä aina kakalla sisään. Se on semmonen meitsin ihan tavaramerkki. Mamman mielestä se on jotenkin noloo tai jotain, mutta mun miälestä on hianoo, että on tollanen oma juttu. Ootte varmaan ihan samaa miältä!




2. Parhaat päikkärit nukun..

Rilla: Mamman huivikorissa. Kuumalla ilmalla takan edessä. Siinä on sellanen kivilattia, joka on ees vähän viilee. Mulle tulee tosi helposti kuuma. Toisin kun pitkulalle, jolla tuntuis olevan aina kylmä. Se on sillaiki niin ihme tyyppi!

Peppi: Tää on helppo! Papan sylissä. Tai papan peiton alla, kun me maataan sohvalla ja katotaan urheilua. Pappa kattoo onneks tosi paljon urheilua, niin mulla on sitten päikkäriseuraa. Mamma EI kato urheilua. 




3. Paras kaverini on..

Rilla: Mun kuuluis varmaan sanoo, että Peppi. Mutta oikeesti se on Jimpsun mamma. Ja oon kyllä oikeestaan kaikkien kaveri. 

Peppi: Taas helppo - pappa! Ja no Rilla tietty. Tykkään yhteensä neljästä ihmisestä (pappa, Jimpsun mamma, mamma ja meidän hieroja - tässä järjestyksessä ;D) ja kahdesta koirasta (Rilla ja Jimpsu). Kaikki muut on epäilyttäviä.


4. Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina..

Rilla: Lihaa, lihaa ja lihaa. Vaikka oon kyllä aika kaikkiruokanen. Mutta liha on parasta ja nakit!

Peppi: Komppaan Rillaa. Ihan täysin!




5. Kun minua pyytää tuomaan lelua, kannan omistajani eteen..

Rilla: Myrsky vastas tähän hianosti - mäkin oon ihan, että täh? Eikä meitsikään oo tosiaan mikään noutaja. 

Peppi: Ehkä tuon, ehkä en. 


 6. Kotihiiri, agilitykiitäjä vai näyttelyiden palkintorohmu? 

Rilla: Oon ihan varma, että musta tulis ihan mieletön akiliitäjä, mutta eihän toi mamma jaksa mua viedä mihkään kursseille tms. Näytelmissä oon käyny pari kertaa ja jotain palkintojakin kai rohmusin. Kotihiiri en oo, vaan haluaisin aina olla jossain menossa. Harmi, että meillä toi muu porukka taas haluu vaan makoilla kotisoffalla. :/

Peppi: Oon kotimäyräkoira, en mikään hiiri. Kyllä koti on ihmisen mäyräkoiran paras paikka!  




 7. Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt pörröisestä elämästäsi parhaiten mieleen?

Rilla: Ulkoilu! Tykkään olla pihalla, lenkillä, ulkona, reissussa, matkoilla, maailmalla, toreilla ja turuilla. 

Peppi: Oma koti ja oma pappa. 


8. Kenet blogosfäärin karvaturreista haluaisit tavata? 

Rilla: Kaikki! Haluan tavata teidät IHAN kaikki! 

Peppi: Älkää nyt loukkaantuko tai ottako itteenne, ko vastaan, että en ketään. Ootte sillai tosi jees kaikki täällä virtuaalielämässä, mutta jos tavattais livenä, niin saattaisin murista teille. Hitsi. Olen pahoillani!


Olipas kivoja kysymyksiä! Innostuuko muut vastailemaan? 

Huomenna on sitten jo huhtikuu - kääk! Alkuvuosi on vilahtanut ohi semmoistakin vauhtia, että en ole perässä pysynyt. 





Mukavaa viikon jatkoa kaikille

ja 

eritysterveiset Arttulaan! Ü 


Täällä me ollaan, vaikka meistä kuuluu ihan luvattoman harvoin!