keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Elämäni oivallus


Onko siellä muille amerikkalaisen aivotutkija Jill Bolte Taylorin tarina tuttu? Itse törmäsin hänen haastatteluunsa Oprah Showssa jo useita vuosia sitten. Minun piti hankkia silloin asap käsiini myös hänen kirjoittamansa kirja, mutta jostain syystä se jäi. No, viime viikolla sitten vihdoin luin ko. kirjan ja olen taas kerran ihan vöyhkissä. Kirja oli todella mielenkiintoinen ja monella tavalla mieltä avartava!




Jill Taylor on tosiaan opiskellut aivotutkijaksi (neuroanatomisti) skitsofreniaa sairastavan veljensä innoittamana. Vuonna 1996, 37-vuotiaana hän sai itse harvinaisesta, synnynnäisestä verisuoniepämuodostumasta aiheutuneen massiivisen aivoverenvuodon, jonka johdosta hänen vasen aivopuoliskonsa tuli lopulta lähes täysin toimintakyvyttömäksi. Aivojemme vasen puolisko vastaa mm. puheen tuottamisesta, puheen ymmärtämisestä, kaikesta matemaattisesta, itsemme yksilöksi kokemisesta ja kehomme fyysisten rajojen ymmärtämisestä. 




Kirjassa Jill kertoo ensin hiukan elämästään ennen aivohalvausta. Sen lisäksi hän selvittää joitakin perusasioita aivojen toiminnasta, jotta lukijan on helpompi ymmärtää, mitä hänen aivoissaan tapahtui verenvuodon seurauksena ja mitä kaikkea hänen piti opetella uudestaan. Jill toipui lopulta täysin halvauksesta, mutta kaikkineen siihen kului kahdeksan vuotta.







Nyt jo edesmennyt äitini sai aivohalvauksen, hänellä se oli aivovaltimotukos, vuonna 2000. Isäni äiti oli aikoinaan saanut samanlaisen tukoksen ja siksi isä tunnisti nopeasti äidin oireet (puheen puuroutuminen, kasvojen toispuoleinen valahtaminen, toisen käden ja jalan voimattomuus) ja tiesi  soittaa ambulanssin. Ambulanssi oli sattumalta sellainen, jossa oli mukana myös lääkäri, joten liuotushoito aloitettiin jo matkalla sairaalaan. Onnekkaasti vanhempani asuivat myös hyvin lähellä Meilahden sairaalaa, joten saimme olla varmoja siitä, että äiti sai parasta mahdollista hoitoa. 

Äidin tukos oli Jill:n verenvuodon tapaan aivojen vasemmassa lohkossa. Äiti toipui nopean liuotuksen ja hyvän kuntoutuksen sekä loistavan asenteensa ansiosta varsin hyvin, mutta oikean käden ja jalan liikkeisiin jäi hänen loppuiäkseen pientä voimattomuutta sekä jäykkyyttä. Halvauksessa vioittuneiden hermokytkentöjen palautumisesta oltiin tuolloin sitä mieltä, että paranemista voi tapahtua maksimissaan kaksi vuotta halvauksen jälkeen. Niinpä minua innosti kovasti Jill:n erilainen mielipide aiheesta. Hän on sitä mieltä, että hermosolut ja hermokytkennät voivat toipua/palautua koko meidän elämämme ajan. Yksinkertaisimmillaan tiettyä hermokytköstä voi vahvistaa ihan vain ajattelemalla haluttua toimintoa yksityiskohtaisesti ja toistuvasti tyyliin: koukistan oikean jalan varpaita, koukistan oikean jalan varpaita, jne. Sormien hermotuksia voi harjoittaa puristamalla käden ensin nyrkkiin ja avaamalla sitten sormet haralleen ja toistamalla tätä useamman kerran peräkkäin. Netti on pullollaan vastaavia harjoituksia, joita on toki helppo keksiä myös itse, kun oivaltaa perusidean.




Jill:n kirjan hätkähdyttävin luku on se, jossa hän kuvaa hämmästyttävän yksityiskohtaisesti päivän, jona hän sai aivohalvauksen. Onnistuin löytämään videon, jossa Jill kertoo tuon saman tarinan (englanniksi)  TED konferenssin kuulijoille. Videon voi katsoa tästä. Kannatta ehdottomasti katsoa, jos yhtään kiinnostuit! Jill on tosi karismaattinen esiintyjä.

Vaikka tuo luku itse aivohalvauksesta oli mielenkiintoinen, niin päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen kirjan nimi: elämäni oivallus. Aivohalvauksen johdosta Jill nimittäin oppi asioita, joita hän ei tiennyt aikaisemmin, vaikka oli tutkinut aivoja ja niiden toimintaa ammatikseen ja suurella innolla. Jill koki verenvuodon levitessä aivojen vasemmassa lohkossa, kuinka hänen aivopuheeksi kuvaamansa ääni sammui kokonaan ja hänen aivoissaan tuli täysi hiljaisuus. Enpä ole minäkään aikaisemmin tajunnut, että aivoissani tosiaan käy jatkuva puhe. Ikään kuin siellä pään sisällä asuisi joku, joka koko ajan suoltaa puhetta: "muista hakea auto huollosta. Missäs Rilla on, kun ei kuulu haukkua? Onkohan minulla nälkä? Jne., jne." Halvauksesta toipumisen myötä Jill ymmärsi, että tuo aivopuheen sammuminen luo todellisuuden, jota eri tahot kuvaavat esim. nirvanana, meditatiivisena tilana, tms. Hän tajusi myös, että aivopuheen voi kuka tahansa oppia sammuttamaan haluamakseen ajaksi ja näin päästä "lepäämään" hetkeksi arjen haasteista. Kirjassa on muutamia vinkkejä, miten tätä voi harjoitella. 




Halvauksen kokeminen opetti Jill:lle hyvin konkreettisesti miten täydellisen erilaisia ja erillisiä vasen ja oikea aivopuoliskomme ovat. Tästä johtuu myös joidenkin ihmisten tunne siitä, että he ovat kuin kaksi täysin eri persoonaa (vrt. Dr. Jekyll & Mr. Hyde). Joillakin ihmisillä toinen aivopuoliskoista on hyvin johtava, toisilla taas puolet ovat tasavertaisia. Löysin netistä (englanninkielisen) testin *klik*, jolla voi nopsasti saada selville, kumpi aivopuolisko on johtava. Itse yllätyin totaalisesti siitä, että testin mukaan minulla on selvästi johtava vasen puoli (72/28 %). Vaikka en tiedä, kuinka tieteellisesti pätevä tuo testi sitten on.. Huomatkaa, että testin lopusta pääsee vielä seuraavalle sivulle lukemaan selityksiä valinnoille.






Minä, joka olen aina pitänyt itseäni tunnehörhönä sählääjänä olenkin kai sitten analyyttinen tosikko. Hitsi. :D 




Postauksen kuvat löydetty netin syövereistä.


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Hauska haaste +EDIT x2


EDIT// Täällä tietokonesählä ilmoittautuu. Poistin (!!??!!) nimittäin epähuomiossa äsken kaikki tähän postaukseen tulleet kommentit. Joten syvimmät pahoittelut: Myrskylle&Tuiskulle, Malviinalle, Maille Ja MarMalle. Ehdin sentään itse lukea kommentinne - KIITOS niistä kovasti ja ANTEEKSI sähläykseni. 

EDIT 2// Oikea kunnon sähläyspostaus! :D Olin nimittäin hukannut kysymyslistasta kokonaan numeron viisi. Lisäsin sen nyt tuonne mukaan. Kiitos, kun vinkkasit niNni! (Jimpsukin muuten innostui vastaamaan haasteeseen. Käykääpä lukemessa! *klik*


Me napattiin Tuulisten poikien luota hauska haaste. Napatkaa te muutkin, jos siltä alkaa tuntua. 


1. Kuinka kauan olet asunut henkilökuntasi luona?

Rilla: Muutin tänne 4. joulukuuta 2010 tarkalleen yhdeksän viikon ikäisenä. Eli preilut kolme vuotta täällä on jo tullu lusittua.

Peppi: Noi tuli hakee mut hirveessä tärinässä maaliskuussa 2011. Mäkin olin tärinässä, mut ihan eri syistä. Mua pelotti. Autossa meitä ootti Rilla. Sitä ei pelottanu. Se nukku koko kotimatkan!?!? Hyvinkin tarkalleen kolme vuotta oon täällä asunu. Nykyään mua ei pelota enää nää mun ihmiset, mut aika monet muut jutut kyllä.




2. Paras temppusi?

Rilla: Osaan haukkua ilman käskyä ja välillä lopettaa sen käskystä. Siis, jos mua huvittaa.

Peppi: Meitsi osaa nukkua ihan missä vaan asennossa. Mut voi laittaa vaiks rusetille ja silti vaan jatkan unia.





3. Lempiherkkusi?

Rilla: K a i k e n l a i s e t luut. IHAN kaikki laadut. Mitä enempi, sen parempi.

Peppi: IHAN kaikki kaikki. Siis mikä vaan. Suolanen, makee, rapee, sakee. KAIKKI käy.


4. Miltä tavalla saat henkilökuntasi nopeimmin suuttumaan?

Rilla: Kompaan Myrskyä. Haukkumalla pihalla tolkuttaman pitkiä aikoja tolkuttomasti. Sillon mammalla menee välillä hermo. Ja papallaki joskus.. Ei mulle kukaan silti pysty olee kun hetken vihanen. Ku meitsi on oikeesti tosi kiltti ja taitava. 

Peppi: Jaa, suuttumaan. No, kai noi suuttuu, kun mä välillä niiko vähän puren niitä tai lähinnä mammaa. Jos mua ei huvita sen viritykset. Niinku vaikka laittaa palttoota päälle tai jotain. Mut ei mulle sillonkaan kunnolla suututa. Ollaan kai lähinnä hualissaan mun psyykestä tai jotain. Vaik mun mielestä mamman kantsis olla kyllä huolissaan enempiki omasta pääkopastaan. Se se vasta vinksallaan on!

5. Entä leppymään?

Rilla: Olemalla ihan vaan oma hurmaava itseni. 

Peppi: Noi on vähän niinko koko ajan niin hurmaantuneita meitsistä, että ei ne malta olla mulle vihaisia. Viimestään, kun syöksyn antamaan oikein iiison hyppypusun, niin nää tyypit on ihan sulaa vahaa.




6. Valitse suosikkisi: silitys/rapsutus/muiskaus/kaikki kolme?

Rilla: Rapsutus! 

Peppi: No tietty noi kaikki. Muiskut varsinkin ja rapsutukset. Niin ja tietty silitykset ja sylittelyt.


7. Kaupunki vai maaseutu?

Rilla: Mulle käy kaikki. Kunhan lenkit on pitkiä ja kestää kaua. Lyhyet lenkit on.. sanonko mistä No sanon, ihan berberistä. Nih.

Peppi: No, lande tietysti. Kaupunki on pelottava. 




8. Paras ystäväsi?

Rilla: Paras on niNni. Sen kaa me käydä sellasilla kunnon lenkeillä. 

Peppi: Mun parhaita ystäviä on kolme ihmistä (mamma, pappa ja niNni) ja kaksi koiraa (Rilla ja Jimpsu). Kaikki muut koirat ja ihmiset on mun inhokkilistalla. Oon erittäin valikoiva ystävien suhteen. Ruuan suhteen en. 


9. Mitä teet, kun olet yksin kotona? 

Rilla: Noo, kyttäilen naapuriston puuhia eri ikkunoista ja välillä ehkä vähän lepäilenkin.

Peppi: Nukun ja pötköttelen. Lepäilen ja loikoilen. Otan tirsoja ja tupsluureja. 




10. Onko sulla ja henkilökunnalla yhteisiä harrastuksia?

Rilla: Joo, on meillä jotain yritelmiä ollu niiku naksuttelu ja dopoilu esim. Sit on kans luunpitopalvelu. Eli ne pitää mulle luuta ja mä syön sitä. Kätevää!

Peppi: Harrastuksia? Onks se jotain syötävää? 


11. Oletko mamman/pappan lellikki?

Rilla: Molempien ja kaikkien muidenkin. Oon meinaan tosi miällyttävä tyyppi.

Peppi: Oon joo, varsinkin papan. Lelliminen on mun miälestä mäyräkoiran perusoikeus. Se lukee meidän sääntökirjassa - todellakitodellakitodellaki..




Kuvituksena otoksia tyttöjen (pikkuisen toisistaan poikkeavista.. ;D) puuhista tänään päivällä, kun ulkona satoi TAAS lisää lunta.





lauantai 15. maaliskuuta 2014

Pentumietteitä


Rilla juoksee. Nämä on ne juoksut, joista alun perin mietittiin astuttamista. Tultiin kuitenkin lopulta toisiin aatoksiin, kun punnittiin plussia ja miinuksia. Eli Rillalla ei tulla teettämään pentuja nyt eikä myöhemminkään. 




Aikaisemmin ajattelin naivisti koiran jalostuskelpoisuuden tarkoittavan jotain hyvin yksiselitteistä: joko voi käyttää jalostuksessa tai ei voi. Meillä kun edellinen westiekaksikko oli niitä selkeästi ei tapauksia samoin kuin Peppi hampaidensa takia. No, eihän tämäkään asia tietenkään voi olla niin yksioikoinen. Ihan pikkuisen suruajan vietin kuitenkin syntymättömiä pentuja miettiessä. Se, että suru kesti vain hetken, kertoneen päätöksen oikeellisuudesta. Eli hyvä näin!




Seuraavaksi täytyy taas miettiä Rillan sterilointia. Peppiä ei leikata ilman selkeää fyysistä syytä, koska sterilointi vähentää nartuilla estrogeenia, mikä taas saattaa jopa lisätä aggressiota. Ja sitähän ei Pepin kohdalla haluta. ;)




No, mites tämä takatalvi. Öök, sanon minä! Meillä oli jo täysin lumetonta, kuivaa ja lämmintä tuossa viime viikolla. Yöllä sitten satoi sellainen kymmenen senttiä lunta, mikä ei tod. miellytä meikäläistä. Kai se nopeasti sulaa pois, toivottavasti ainakin..




Pakko laittaa tähän lopuksi vielä video, johon törmäsin jossain: kokoelma koiramainoksia maailmalta.
Osa on aika hauskoja. Ü




keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kolmikko


Hi-hii, kevät on täällä! Onhan maaliskuu ihan virallisestikin ensimmäinen kevätkuukausi. Todella vähälumisen talven jäljiltä meidän takapiha on ollut täysin lumeton jo hetken aikaa. Etupihalla taas sinnittelee muutama lumilämpäre, joista nauttii kovasti eräs juuri trimmattu jääkarhun sukulainen..






Rillan viikonloppu hipoi muutenkin lähes täydellisyyttä, koska saimme nauttia niNnin ja Jimin seurasta. Rillalle ja niNnille on muodostunut ihan oma aamulenkkitraditio meidän muiden vielä nukkuessa. Rilla odottaa yhteistä parin tunnin(!) aamulenkkiä niin kovin, että nukkuu yönsä niNnin ja Jimpsun huoneen oven takana, jotta on varmasti HETI paikalla, kun niNni herää. :D




Tehän tiedätte, että Peppi suhtautuu hieman varauksella vieraisiin ihmisiin ja koiriin, mutta niNni ja Jimpsu kuuluvat hänenkin suosikkeihin.




Näistä kuvista saan kiittää miestä, joka oli nämä tietämättäni jossain vaiheessa napsinut. Harvoin on kolmikkoa saatu näin moneen yhteiseen kuvaan.



Jimpula on kyllä tosi ihanaluonteinen ja kaunisturkkinen tyyppi.



Vaikka omia koiria rakastan tietysti yli kaiken, niin Jimpsu on kyllä ihan yhtä rakas