tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeinen


Huhhuh, miten vikkelään vilahti tämäkin vuosi. Uskomatonta, että ollaan taas jo uuden vuoden kynnyksellä!  Joulu sujui meillä samalla kaavalla kuin ennenkin. Syötiin hyvin ja hihiteltiin koirien pakettipuuhille.


Terve!

Availen täällä boksissa paketteja
Hmm.., mitäs täältä löytyy?
Valmiiks avattuja juttuja
Taidan napata tän mielenkiintosimman tyypin tästä matkaan
Tit-ti-dii-dii..
Tai no, mä keskityn sit kuiteski uusiin paketteihin, wuf!


Olin muuten päättänyt, että en tällä kertaa kuvaa koirien lahjojen avaamista, koska silloin jää tilanne tavallaan kokematta, kun keskittyy vain kameraan. No, en sitten lopulta kuitenkaan malttanut olla kuvaamatta ihan vain pikkuisen.. Koirat on niiiiin hauskoja, kun oikeasti ovat tosissaan avaustouhuista.

Ehdittiin muuten käyttää jo perinteiset joululahjaliput - kiitos niistä - kun käytiin sunnuntaina katsomassa Walter Mittyn ihmeellinen elämä. Siinä oli kohtaus, jossa huippuvalokuvaaja sanoi jättävänsä joskus oikein mielettömän hetken kuvaamatta, koska haluaa kokea sen itse siinä tapahtumahetkessä. Ymmärrän!

Meillä on miehen kanssa tapana antaa yhdessä katsotuille elokuville arvosanat asteikolla yhdestä viiteen. Ja vain kokonaisia numeroita saa antaa, mikä tekee hommasta aika haastavan. Kokeilkaa vaikka joskus. Walter Mitty sai minulta kolmosen ja mieheltä nelosen. 




Arvatkaas mitä? Meillä on ilo saada viettää vuoden vaihtuminen Jimin ja emäntänsä kanssa. JEI!


Rakkauspakkaus  


 Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta! Olette jälleen ilahduttaneet minua ihanilla, oivaltavilla, hauskoilla, empaattisilla, informatiivisilla ja puhuttelevilla kommenteilla. Olen niistä kaikista erittäin otettu ja kiitollinen. 


Tämän ikiklassikon myötä toivotamme tyttöjen kanssa teille -



24 kommenttia:

  1. Kiitos TEILLE ihanasta, empaattisesta ja oivaltavasta plokista! Tykätään ja luetaan ensikin vuanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihanat! Niin mekin teitä! <3

      Poista
  2. Loisteliasta uutta vuotta teidän poppoolle!!

    Viime uusi vuosi alkoi meillä ihanasti, kun uuden vuoden aattona meille tuli pikkuinen Sohvi. No, tarinan loppu tiedetäänkin ja siksi vähän haikea olo tänään. Onneksi vuoden varrella seuraamme on liittynyt hurja hunskeli Vilppu. Hänet saadessani ajattelin paljon terrierimäistä menoa ja itsepäistä vastaanväittämistä. Mitä olen saanut? Maailman kilteimmän ja hellyyden kipeimmän koiran, mitä kuvitella saattaa. Eräänäkin päivänä kärsiessäni migreenistä Vilppu tuli viereen ja painoi otsansa omaani vasten. Näin kai oli tarkoitus. Mitä olisikaan elämä ilman omaa terrieriä <3

    T:Anna, Viivin ja Vilpun mamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!

      Sohvi :´(

      Hurja hunskeli - buahhahhahhaa!! :D Vilppu kuulostaa kyllä niiiin westiltä kuin vain voi. <3 Saattaapi olla, ettei sitä enää ilman terrieriä osais olla. Ne vaan on niin <3

      Terkkuja teille kaikille ihan hirmuisesti ja tytöille suukkoja!

      Poista
  3. Hauskaa ja onnellista uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ihana Koiratäti! <3

      Poista
  4. Rakkauspakkaus ON tulossa :) Jeeeeee, sekoilua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIIIIN hiRvee ikävä että halkeen!!

      Poista
  5. Ohikiitävät hetket on ihan hyvä vain kokea. Jäähän niistä aina muistojälki. Ihanaa ja vaiheikkaista uutta vuotta. Terveisii Ossilasta ja tytöille uuden vuoden Ossi-pusut, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinne teille! Ossille suukkoja meitin neideiltä. <3

      Poista
  6. Ihanaa kun olet vuoden varrella kuvannut kaikenlaisia koirimusten hetkiä ja touhuja meidän muidenkin nähtäväksi. Mukavaa ja vaikka mitä ihanaa uutta vuotta teille kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Abua, miten kauniisti sanottu - kiitos! <3 Ja samoin teille - ihan parasta uutta vuotta ja kaikkea hyvää! <3

      Poista
  7. Voi kuin muistaisikin kaikki ihanat hetket mutta koska niitä ei muista on kiva kun niistä jää valokuva muistoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kieltämättä asioissa on puolensa ja puolensa. Olen kyllä iloinnut tästä blogista paljon myös ihan sen takia, että tätä voi katsella itse vähän niin kuin päiväkirjamaisesti. Varsinkin koirien elämän jutut löytyy täältä hyvin aikajärjestyksessä ja vielä kuvien kanssa.

      Terkkuja sinne ja Nellille suukkoja! <3

      Poista
  8. Onnellista Uutta Vuotta koko poppoolle ja toivottavasti siellä ei paukahtele liikoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Tuulia ja Hyvää Uutta Vuotta! <3

      Paukkuja oli jopa täällä landella tänä vuonna vähän turhan paljon. :/ Vaikuttiko lauha sää vai mikä, en tiedä. Onneksi täällä sentään noudatettiin 18-02 sääntö, eikä paukuttelua kuulunut lainkaan sen ulkopuolella. Jimi-raukka pelkäsi ajoittain aikalailla ja Rilla taisi empatiapelätä Jimin seurana. Peppi Pelkuri ei taas lotkauttanut korvaansa paukuille vaan kävi mm. omaehtoisesti pihalla tarpeillaan melkeinpä pahimman metelin keskellä!??! Peppi on, no, omanlaisensa.. :D:D Aikaisemmin Rilla eikä Peppi ole kumpikaan pelänneet paukkuja, joten tämä pelkääminen oli Rillan kohdalla uutta. Tosin, ei hän mitenkään hysteerisesti pelännyt, pyrki välillä syliin eikä halunnut paukuttelun aikaan pihalle.

      Miten teillä selvittiin aatosta?

      Poista
  9. Hyvää uutta vuotta! Tiedätkö, mä en ole koskaan nähnyt koirien avaavan paketteja :) Miten ne hassut tietää, että paketti pitää avata, siis jos siellä on lelu, jonkun syötävän ymmärrän kyllä. Tästä huomaa, että mulla ei ole ollut koskaan koiraa. Mutta siihen yhdyn kyllä täysin, että toi kuvaaminen voi joskus viedä hetkestä sen pointin. Mä olen muutaman tyttären tanssiesityksen kuvannut ihan kokonaan ja vaikka haluaisi saada niitä upeita kuvia muistoksi, en aio ihan jokaista kuvata. Siinä jää kokonaisuus ja tunnelma elämättä kun katselee kameran linssin läpi koko esityksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Hih, koirat varmaan oppii sen avaamisen ensin just herkkupakettien kautta. Mun siskon edesmennyt mäykky oli ihan legendaarinen pakettien avaaja. Silloin vietettiin aina jouluja meidän vanhempien luona ja mäykkyherra vei pakettinsa ruokapöydän alle ja avasi ne kaikki tarkasti loppuun asti. Ja sitten, kun omat paketit oli loppu, yritti ihan pokkana käydä pöllimässä avaamattomia paketteja esim. lasten kasoista ja viedä nekin vaivihkaa pöydän alle. :D:D

      No just tota tarkoitin. Jotenkin kameran linssin läpi katsottuna tilanne latistuu. Ihan kuin se linssi jotenkin varastaisi tunnelman, tai jotain.

      Poista
  10. Aatosta selvittiin :~o ja yksi koirakarkulainenkin nähtiin :( Joku toope muuten poksautti jonkun megahässäkän vielä seuraavana päivänä klo 14. Onhan raketit ihan komeita, mutta ne paukahdukset: miksei niihin vois kehittää äänenvaimennusta?! Voi Jimpsukkaa; pitäiskö pienelle hommata sellainen thundershirt, jos ei halua lääkitä? Aika moni koiruli on saanut sellaisesta paidasta helpotusta. Onko niin pieniä kokoja ja kai niitä kaupassa voi sovittaa?! Onko muuten Peppi Paukkuvarma :) tykästynyt yhtään koppiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä! Luin jostain, että koiria karkasi paukuttelujen takia 150!?!?? Ihan gaameeta!! :(((

      Me kokeiltiin Jimin kanssa vähän sellaista ihan kotitekoista kapalointia, kun Jimin kasvattaja suositteli sitä. Kyllä se ehkä vähän auttoi. Ja niNnin mielestä Jimin pelkääminen oli kuitenkin paremmin hallinassa täällä landella kuin Helsingissä, missä tietysti paukkuu ihan toisissa määrin.

      Tota thunder shirt:ä vois kokeilla muuten myös Pepille, kiitos vinkistä! :)

      Koppiin tykästyminen on edelleen vaiheessa. Peppi käy siellä sisällä kyllä, mutta ei hakeudu sinne esim. makoilemaan tms. Jatkamme harjoituksia!

      Poista
  11. Ooo, kivoja lelkkuja ootte saanu paketeista! Hyvää uutta vuotta teille kans <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja arvaa, onko eräs pitkänmallinen suolistanut jo ne kaikki.. :D:D

      Terkkuja sinne ja Jaltsalle suukkoja! <3

      Poista
  12. Ihanaa ja onnellista Uutta Vuotta sinnekin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü