maanantai 18. elokuuta 2014

Long time no see


Täällä taas piiiitkän kesäloman jälkeen. En edes muista milloin viimeksi istuin tämän pöytäkoneeni ääressä. Koko kesä on mennyt puhelimen ja tabletin varassa. Ne ovatkin käteviä kaikessa muussa, mutta bloggailua en niillä jaksa tehdä. Tarvitsen siihen kunnon näppiksen. Myös kamera on lomaillut. Kuvannut olen kyllä, mutta vain puhelimella. Katsotaan nyt sitten, mitä uhkaavasti lähenevä syksy (kääk!) tekee bloggaus- ja kuvausinnolle.




Vaikka mielessä on monen monta postausaihetta, niin laitan tähän pientä koostetta kesän jutuista. Joihinkin palaan varmasti vielä yksityiskohtaisemmin jossain vaiheessa. (Tiedossa taitaa olla bloggaushistoriani pisin postaus. Kannattaa varata isot eväät koneen ääreen. ;D)

Aloitetaan listaaminen hämmentävästä määrästä eläinlääkärikäyntejä:

- 3 käyntiä Rillan anaalirauhastulehdus
- molempien koirien rokotukset
- Pepin anaaliongelma
- Pepin korvatulehdus
- Rillan silmätulehdus
(+ yksi järkyttävä kerta, josta lisää joskus myöhemmin)


Jollain niistä käynneistä..

Autoselfie jonkun käynnin kotimatkalla. .


Mies vietti yhden helteisen viikonlopun pelimatkalla Tukholmassa ja me tytöt saatiin vieraiksemme niNni ja Jimpsu.





Touhukas niNni edisti monenlaisten kotijuttujen kuntoon saamista. Thänks beib! 


Kun niNnin täytyi palata jo takaisin kaupunkiin, jäi Jimpula vielä viikoksi kesäleirille pakoon vanhan kodin taloyhtiön remontteja. Oli ihanaa saada pitää Jimi niin kauan täällä meillä - hän on kyllä sellainen rakkauspakkaus! Kolmikko tulee onneksi oikein hyvin toimeen keskenään. En sitten tiedä, oliko Jimpsusta epäreilua joutua leirille, jolle hän ei itse muista ilmoittautuneensa. Varsinkin kun leiri paljastui aktiivileiriksi uimisineen ja hierontoineen. Hitsi. ;D

Uimaan pääsi tällä kertaa koko kolmikko, jei! Oltiin ensimmäistä kertaa Hyvinkään koirauimalassa, joka oli oikein kiva paikka.

(Poistin tällä kertaa videosta taustakaakatuksen kokonaan. Se oli jälleen kerran melkoista, näin hyvin miedosti ilmaistuna.. ;D)






Koirien hieronnat:

- Rilla hierottu 3 kertaa
- Peppi 2 kertaa
- Jimi kerran




Jimi harrasti myös omaa hmmm.. liikuntaa meidän tyttöjen lelukopasta löytyneen rÅtan kanssa..


Et kai sä kerro siellä mun ja rÅtan privaattipuuhista koko maailmalle! Hmpf..


Jimi säästyi sentään meillä sellaisilta perushoitotoimenpiteiltä, joita on tehty sään salliessa terassilla..


Furminaattorilla lähti melkoinen kasa karvaa, eikä silti näkyvää vaikutusta koirassa. :o


..ja välillä ihan vaan ruokapöydän ääressä.


Kaikkensa antanut manikyyriasiakas


Laitetaan nyt vielä kuva emännänkin kesävarpaista, kun nyt tälle puunauslinjalle lähdettiin.


Värillä ei väliä, kunhan on sinistä. ;D


Tässä tytöt taas esittelevät papan terassilla nukkumiseen tarvittavia juttuja. Itse en kokeillut, mutta mies tosiaan nukkui useamman helleyön pihalla ja oli kuulemma mukavaa.





Herkkupeppuja kun ollaan, niin myös kesällä herkuteltiin. Marjoja syötiin ihan sellaisenaan litratolkulla, mutta myös monin tykötarpein:




Hankittiin myös ihka ensimmäinen hiiligrilli ja vieläpä sellainen oikein perus pallogrilli. Voitteko uskoa, että ennen sitä minä eikä mies ole koskaan grillattu hiiligrillillä!?!? Toki on syöty muiden sellaisessa grillaamia juttuja. Ideana ostokselle oli saada grilliruokiin sitä ihanaa "oikeaa" grillin makua. Kyllä se niin on, että kaasugrilli jää maussa kakkoseksi, mutta helppoudessa tietenkin voittaa. Ollaan sittemmin grillailtu vaihtelevasti molemmilla grilleillä ja joskus jopa molemmilla samaan aikaan.




Aikamoisen 70-lukulainen kuva  vai mitä tuumaatte?




Helteillä maistui jäätee, jota teen aina ison kannullisen.




Kannatta tutustua Clipper merkkiseen teehen. Tosi pehmeän makuista, ainakin kokeilemani sitruuna-inkivääri ja appelsiini valkoinen tee. Löysin ihan lähi Prisman hyllystä.




Totuttuun tapaan ollaan kasvatettu vähän yrttejä, tomaatteja ja muuta pientä terassilla. On kyllä niin mukavaa, kun voi käydä nipsimässä ruokaan yrttejä omista puskista.





Helsingissä tuli piipahdettua useampaankin otteeseen. Alkukesästä vierailin aivan ihanassa kaupassa, jonka nettisivut löytyy täältä.




Liikkeessä myydään muutamien sisustusjuttujen lisäksi ensisijaisesti Annie Sloanin kalkkimaaleja. Olin ajatellut ostaa jotain maaleista ihan kotiinkin, mutta väripaljous sai minut empimään. Ostin sen sijaan ihanan värikartan, jota on tullut pähkäiltyä moneen kertaan yksin ja ystävien kanssa.




Kaupasta tarttui mukaan myös mäyräkoiratyyny, en todella voinut vastustaa! Olisin halunnut jonkun sinisävyisen (yllätys!), mutta sellaisen puuttuessa, päädyin vihertävään




Olihan se nyt vaan pakko ostaa - vai mitä!




Helsingin reissuilla tuli tankattua välillä vähän muutakin kuin vettä..






No, oli sinne Helsinkiin monta kertaa myös ihan muuta asiaa kuin drinksuttelu. Kokeilin nimittäin ensimmäistä kertaa elämässäni akupunktiota. Olen käynyt nyt jo useamman kerran ja tykkään kovasti. Hyvä ystäväni sekä muutama muukin tuttu ovat kehuneet kovasti Jiangi Liu nimistä herraa eikä turhaan. Voin lämpimästi suositella, jos asia kiinnostaa. Nettisivut löytyvät täältä.




Tuntuu, että en lukenut tänä kesänä kovinkaan paljon kirjoja, mutta kyllä niitä silti muutama löytyy ihan suosituksiksi asti:



Omaelämänkerrallinen kertomus Benjamin Meen elämästä ajanjaksona, jolloin hän osti perheineen eläintarhan. Tykkäsin todella paljon!



Silkkaa hömppää, mutta hyvää sellaista. Kirjan juoni kietoutuu pitkälti kertojaminän kirjoittaman blogin ympärille. Ja entäs tuo kannen mäykky.. ;)



Erittäin sujuvasti kerrottu omaelämänkerrallinen tarina kirjoittajan omasta adoptiosta. Ahmin koko kirjan yhdessä illassa.



Kaksi minulle täysin uutta kirjaa enneagrammista. Kirjoittajana enneagrammikouluttaja Seija Taivainen. Tykkäsin kovasti ja sain paljon ihan uutta tietoa. Blogia pidempään seuranneet muistavat ehkä, että olen innostunut enneagrammista ennenkin. Kirjoitukseni aiheesta löytyvät täältä ja täältä.



Jos haluaa hämmentää päätään lisää liittyen koirien ruokintaan, kannattaa lukea Merja Hellemannin ja Petri Marjetan kirjoittama oppikirja. Tai siis, oma jo valmiiksi aiheesta sekaisin oleva pää kyllä sekoittui taas lisää tämän luettuani. Koska kirja on kirjoitettu oppikirjaksi eläintenhoitajan ammattitutkintoa suorittaville, sisältää se paljon hyvin tieteellistä tietoa eri ravintoaineista ja niiden vaikutuksesta.


Apua, eiks tää postaus lopu ikinä!??!!


Voi Rilla, kyllä se kohta loppuu! Pakko vaan vielä laittaa muutama random kuva kesätytöistä:










Semmoista täällä - mitäs teille muille kuuluu?



Oikein tunnelmallista viikkoa kaikille!






18 kommenttia:

  1. Syksy toi, syksy toi Tytöt takaisin! Huippua ja kiva postaus. Tykättiin ihan kaikesta. Mäyristyyny? Tottakai se oli pakko hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa poitsut ja äippä!! On kyllä niiiin kiwaa olla taas täällä tutussa blogimaailmassa. :)))) Ja juu, olihan toi mäykkytyyny ihan vaan PAKKO ostaa! Niitä myydään myös ton kaupan nettikaupassa, ihan vaan noin niiku *vink-vink*.. ;D

      Muiskuja pojille! <3

      Poista
  2. Ompas ollu teellä tapahtumarikas kesä! :) Äet totes että meejjän hiilijaselloon verrattuna ee muuta sammoo ku hiilirilli ja määräkoera :D
    Hyvät on lomakuvat. Heräs iha semmonen kaepuu immeesten ilimoelle. Nii kotjkoera ku onnii :) Mukavata viikkoo teelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, paljon ollaan kyllä kaikkea kiwaa puuhailtu, tosin toi eläinlääkärikäyntien määrä on aika erikoinen.. :o Vaikka, kyllä sitä silti käy mieluusti useamminkin tollasten kuitenkin aika pikkuvaivojen takia, jos sillä säästytään isommilta. Nuo vaivat kun on kuitenkin helposti hoidettavissa. :)

      Hihii, olin eilen taas Helssingissä akupunktiossa ja meinasin saada ahdistuskohtauksen Kampin kauppakeskuksessa, kun siellä oli mielestäni ihan valtavan paljon ihmisiä ja gaamee kuhina. Mainitsin asiasta kiinalaiselle akupunktion antajalle, joka vähän hymähdelle sanoi, että Kiinassa sitä vasta onkin ihmispaljoutta. Niin joo, tää on taas niitä 'mihin vertaa' -juttuja. :D:D

      Terkkuja sinne kovasti ja Iivarille mojovia muiskuja! <3

      Poista
  3. Teretulemast takasi! Oikein, oikein kiva, että ootte takasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! <3 Täällä on kyllä ihanan tuttua olla taas. Vähän kun olis kotiin tullut! <3

      Poista
  4. En yhtään ihmettele, vaikka et ole ehtinyt/jaksanut postaamaan mitään blogiisi. Ei tuolla menomäärällä ehdikään. teillä on ollut niin paljon tapahtumia, että muulle ei aikaa jääkään. Ja ihan hyvä niin, kesästä tulee nauttia, ihan itse, blogi ei mihinkään karkaa.
    Ja minun mielestäni tämä postaus on tosi hyvä, kaikki lyhyesti, mutta riittävästi kerrottu, kivoja kuvia ja kiva kooste teidän kesästänne, tähän mennessä. Eihän kesä vielä ole ohi...
    Joten seuraavaa postausta odotellen! Hyvää loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas mukava kommentti - kiitos! :) Nyt, kun täällä sataa ja tuulee, tuntuu ihan hassulta ajatella, että ihan hetki sitten tässä koneen ääressä oli tuskaisen kuuma istua. Mutta helteillä ei tosiaan huvittanut paljon sisällä notkua. Ja tosiaan, eihän kesä vielä ole ohi! Säiden totaalimuutos vaan kieltämättä tuo vähän sellaisen tunteen. Minkälainen sää siellä teillä on?

      Terkkuja sinne ja Wupelle rapsuja!

      Poista
  5. Olipas mukava kooste teidän kesätapahtumista, paitsi tietty koirien ell-käynnit. Niille vaan ei voi mitään. Toivottavasti nyt tulee myös lisää postauksia. Hannen kanssa olen vähän erimieltä kesästä. Minun mielestä kesä on ohi elokuussa... Ei voi lauleskella, että "vielä on kesää jäljellä", niis ei oikein ole. Ihan kohta on syyskuu... No, eikun odottamaan ensi kesää:) Terveiset Ossilasta, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sitä minäkin toivon, siis että tulee lisää postauksia.. ;D Kieltämättä kelitkin viittaa siihen, että ohi on, kesä meinaan. Hirmuisesti kyllä toivoisin, että niin ei olis. En meinaa millään jaksaa edes ajatella sitä pitkää ja pimeää aikaa, öök!

      Terkkuja sinne kovasti ja empatiahali tytärikävään. (()) Ossille suukkoja meitin plikoilta! <3

      Poista
  6. Heippa! Olen yrittänyt kommentoida omilla googletunnuksilla, mutta ilmeisesti ne eivät toimi? Kiva kuulla teistä! :)
    Mun blogi on ilmeisesti mennyt kiinni :/
    Terv. Joanna koiratäti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ihana Koiratäti! <3

      No voi höh, mikä niitä google-tunnuksia vaivaa ja entäs blogia!??!? Ei kai se nyt noin vaan voi mennä sulki, kääk!! :o

      Tosi, tosi kiva kuulla Sinusta! Terkkuja kovasti ja alahan suunnitella taas pääkaupunkireissua, kun me lahnat (aka minä ja niNni) ei näköjään millään päästä sinne sinun huudeille.. :/

      Poista
  7. Täällähän on kilometripostaus ja kommentointi tökkii, hö. No, onneks mulla olikin eväät mukana :D MAHTAVA video ja IHANAT herkut ja kaikkee, jipii. Toivottavasti ell-käynnit on nyt käyty ja tytöt kondiksessa. Joo, inkkarikesää ja postauksiasi odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helou ihanainen! <3

      Onpas kiva kuulla Sinusta! :)))) Vaikka tosi tyhmää kyllä, jos kommentointi tökki, mrrr.. :/ Hieno homma, että olit varannu kunnon eväät! Eihän tota maratonpostausta olis muuten jaksanu millään lukea! ;D

      Juu, toivottavasti tosiaan ei tarttis ellillä vähään aikaan käydä. Tosin, noiden tavallaan hyvin pikkujuttujen
      takia käyn kyllä kiltisti näinkin usein, jos sillä säästytään isommilta vaivoilta. Edellisen kaksikon kanssa kun niistäkin on vähän turhan paljon kokemusta. :(

      Ihan samat odotukset täälläkin - siis että kesä jatkuisi ja meitsi saisi postaustahdin kuntoon! :D

      Terkkuja sinne kovasti ja rapsutuksia tietty karvaisille! <3

      Poista
  8. Oi, kivoja kesäkuulumisia! Paitsi ellikeikat, ne ei oo ikinä kivoja :/

    Syksyn tullen tulee jotenkin taas helpommin ajauduttua näpyttelemään läppäri sylissä koneelle, blogimaailma heräilee eloon siinä samalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikeessa olet, eiköhän syksyn tulo edistä taas bloggailuakin! Toivon ainakin niin. Niin kiwaa puhaa tää kuitenkin on. :))))

      Terkkuja sinne kovasti ja meidän j'uoksevat tytöt lähettää Jaloselle meheviä muiskuja! ;D *smak*

      Poista
  9. Kiinnostavia juttuja taas ihan julmettu määrä.
    Mikä himpsatti tässä kesässä on ollut, kun kaikille on piisannut noita ellireissuja ja peräpään ongelmia. !!! En ymmärrä, mutta toivon totisesti, että syksyn tullen loppuu tuommoiset kiusat ihan tykkänään.
    Nyt kun vielä sais sitä energiaa jostain roppaan, että vois toteuttaa kaikki päässä viiraavat asiat ja ideat. Ei sattus sulla olemaan missään komeron nurkassa pullollista. Energiaa siis, ei mitään energiajuomaa. Töissä tei yhden aloitteen ja hups, sain siitä 50 euroo palkkiota. Olen ihan silmät pyöreinä. Odotin ihan päinvastaista reaktiota. Lähinnä sitä pölyyntyvää laatikkoa jonne se olisi paiskattu. Mutta kiva näin.
    Ihania kuvia Peppiliinistä ja Rillariinasta. ihan oon fani.
    Terkkuja Messiseltä. Voikaapas hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellouta ihanainen Sinä!! <3

      No, sa se!?!? Ihme "ellikesä" tää on tosiaan ollut. :/ Toivottavasti piisais jo tältä erää. Olen muuten lopettanut piimän antamisen koirille vinkkisi mukaan ja luulenpa, että se on hyvä homma. Toisenkin muutoksen olen kyllä koirien ruokintaan tehnyt, mutta kerron siitä lisää ihan omassa postauksessa. (Jahka saan aikaiseksi.. ;D)

      Juu ei, ei löydy energiaa täältäkääm, ei pullosta, purkista saati muusta. Laiskamato se vaan täällä pyörii ja ajoittainen potutus. On ollut monella tapaa vähän rankka kesä. Huoh.

      Mutta hei, WAU ja onneksi olkoon!! Toi työhommahan kuulostaa toooosi kivalta! Kerrankin noin päin! :)))))

      Fani löytyy täältäkin, meinaan teitin porukan! IhQja ootte kerta kaikkiaan! <3 Puss&kram ja Messiselle vielä isot satsit rapsuja! <3

      Poista

Kiitos kommentista! Ü