sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kyläilyä


Tuossa juuri eilen kerroin Marja-Leenalle ja Maille kuulumisia ja mainitsin joka toisen lauseen jälkeen, että tästäkin on pitänyt sinne johonkin hämäräperäiseen ja kaukaiselta kuulostavaan internetsivustoon kirjoittaa.. Hitsi. No-o, kirjoitanpa nyt taas edes muutaman jutun tänne muistiin.

Eilen saimme tosiaan vierailla Rillan ja Main kanssa Marja-Leenan perheen ihanassa kodissa. Peppikin oli kyllä kutsuttu, mutta yleisen viihtyvyyden ja omien hermojeni takia, jätin minipitkulan kotiin. Eikä ollut kyllä kaukana, ettei minun ja Rillankin vierailu olisi jäänyt väliin. Matka ei meinaan mennyt ihan niin kuin sillä Strömsössä.. En muista milloin olisin ollut yhtä eksyksissä kuin eilen siellä jossain Kirkkonummen metsäteillä. Suuntavaistoa minulle ei ole myönnetty, mutta kuvittelin jotenkin, että navigaattorin ja Marja-Leenan hyvien ohjeiden avulla olisin löytänyt ihan itsekseni perille. Onneksi Marle sitten laittoi miehensä noutamaan meidät tienposkesta ja niin selvittiin siitä seikkailusta. Main perässä ajaen löysimme myös kotireitille. Ilman sitä samoilisimme varmaan vieläkin Rillan kanssa jossain Porkkalan niemen metsissä. :D




Oli aivan ihanaa tavata Ossi Herra ihan oikeasti ja mainio tapaus hän onkin; niin samanlainen elkeissään ja tavoissaan kun meidän Peppi. Ossi ja Rilla tulivat ihan hyvin juttuun keskenään. Eivät oikeastaan olleet juuri toisistaan kiinnostuneita, mutta eipä siis myöskään ollut mitään kinaa. Näin Ossin tavanneena täytyy kyllä sanoa, että siinä on kyllä todella hyvässä kunnossa oleva koira. Ossi kuitenkin täytti juuri taannoin jo 12 vuotta, mutta yhtä hyvin voisi olla puolet nuorempi.




Viime viikonloppuna meillä oli vieraina niNni ja Jimpsu. Arvaatte varmaan, että mukavaa oli myös silloin. Kameraa en muistanut taaskaan ottaa esiin, mutta muutama hauska kuva taltioitui kännykkään.


Sluuuurps!
Rilla odottaa hiukan närkästyneenä vuoroaan ;D
Minityypin minikieli 



Huomenna alkaa virallisesti kesä - jihuu! 



PS. Blogilista lopettaa ilmeisesti toimintansa, joten poistin seurantalinkin tuolta blogin oikeasta reunasta. Lisäsin linkin uuteen sivustoon nimeltä blogipolku

12 kommenttia:

  1. Annamari, sinun pitää muistaa, että mikään oikeassa elämässä ei mene kuin Strömsössä. Voitko muuten kuvitella, ikinä en ole kyseisen TV-sarjan jaksoja nähnyt:) Oikeasti en edes tiedä meneekö se sarja vielä TV:ssä. Tarvitsee tutkia... Sitä paitsi et ollut edes monen kilometrin päässä. "Maalla" on ihan eri mittasuhteet pari kilsaa sinne, tai tänne...

    Voi että, sait paljon paremmat kuvaotokset meitin koiruleista...

    Kyllä nuo koirat näyttävät niin rennoilta kotioloissa. Söivätkö ne kolmisteen koko mehujään? No, kait se uppoaa, ei epäilystäkään:)

    Aika hassua, kuinka Ossi näyttää pienemmältä kuin Rilla ja eihän se todellisuudessa juurikaan hävinnyt korkeudessa. Se saattaa tuo pörheä ja hieno turkki hämätä ja painoahan Ossilla on kuitenkin melkein viisi kiloa enämpi, 10,6 kg. Mutta eihän Ossi gaumeen lihavalta näyttänyt, eihän? Ehkä kilon verran voisi vielä hissukseen pudotella, tai sitten ei:) Emännältä paranis pudottaa paljon enämpi. Huomenna se on tosissaan se virallinen kesä, jippii.

    Kovasti terveisii. Blogimiitti oli niin mukavaa. Sehän voidaan järjestää vielä kesän aikana uudestaan, jos ette ole mökillä ja ensi kerralla tiedät, mihin ajat:) Terveisii Ossilasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, eipä taida juu mennä! ;D Minä olen muutaman jakson Strömsötä joskus katsonut, mutta siitä on jo vuosia. Eikä ehkä fyysisesti oltu monen kilsan päässä, mutta kertakaikkiaan niiiiiin eksyksissä kuin vain voi olla. Onneksi miehesi pelasti meidät! :)))))

      Ai, mun mielestä noi kuvat olin ihan samanlaisia kuin sulla!!?!??!

      Ei ne ihan koko mehujäätä saaneet. Jakoivat neljään pekkaan niNnin kanssa. :D

      Juu ja meillä mies katsoi kuvia kameran näytötä ja kysyi, että eikö Ossista olekaaan kuvia kun näissähän on Rilla ja Peppi. :D

      Ei todellakaan Ossi näyttänyt lihavalta!! Tosi hyvissä mitoissa olevalta ja lihaksikkaalta. Sekä tosi nuorelta. Minun silmä on vaan tottunut kääpiökokoiseen Peppiin, niin siksi spontaani reaktio oli, että onpa Ossi suuri. Ajattele nyt puolet pienempää minimäykkyä. Ja Peppi taas näyttää AIVAN jättiläiseltä, kun 2 kg painava Jimi on kylässä. :D Ihan oikeasti sekä Peppi että Rilla ihan kuin paisuvat silmissä, kun Jimi saapuu paikalle!

      Kiitos vielä tuhannesti koko teidän perheelle, että saatiin tulla! Oli tosi mukavaa! <3 Meinaan kyllä houkutella sinut ja Main kesällä meille. Saattepa sitten ihan livenä todeta, minkälainen mäyrä meillä asuu.. Eniten tietysti toivon, että te jotenkin onnistutte (mäyrä)koirakuiskaamaan Pepin heti puolellenne. Jotenkin vielä pelkään pahinta, mutta olen tosi mielelläni väärässä! No, jää nähtäväksi..

      Ossille paaaaljon suukkoja molemmilta tytöiltä ja minulta rapsutuksia! <3

      Poista
  2. Heh, toiset koki kauhun hetkiä metsäpoluilla, toiset motareilla ja kehillä ;) joten ihan samassa veneessä ollaan =D
    Kutsu otetaan mielenkiinnolla vastaan. Ja meikäläinen voi olla Pepin kanssa jopa tosi hyvä, kun saan toteuttaa vapaasti tuppisuumaista epäsosiaalisuuttani =D =D =D Saa nähdä tosissaan, kuiskaanko Pepin heti sohvan alle vai jopa perimmäiseen nurkkaan :// mutta vilpitön halu olisi karistaa pienen mäyriäisen pelot vieraita kohtaan edes muutamaksi hetkeksi.

    Terkut Aatulta, joka tietenkin nukkuu jo sikeästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, arvaa olinko onnellinen, kun näin kehä kolmosen viitat! :D Ja hei, kiitos vielä opastuksesta!

      Mä en nyt tajua tätä sun epäsosiaalisuus keskustelua!??! Ootko sä oikeesti mielestäsi epäsosiaalinen? Mä oon kai sitten tulkinnut sut ihan väärin.. Mutta sitä toivon todella, että jostain syystä Peppi olisikin teidän edesssä ihan sulaa vahaa, eikä normaali TODELLA teatraalinen itsensä. (Tosin, saisinhan minä hihitellä teidän ilmeille, kun minimäyrä esittäisi normaalit 'en pidä vieraista' performanssinsa. :D:D) Ihanan empaattisesti ja sydämellisesti suhtaudut kyllä häneen. Ja Arttuhan voisi myös tulla, jos Peppisen juoksut ei satu juuri siihen hetkeen. Vai mitä olet mieltä? Ossi tietysti on myös tervetullut! Täytyy sitten, kun ollaan sovittu ensin ajankohta, niin katsoa, miten tehdään.

      Uniselle Artulle paaaaljon parantavia suukkoja kaikilta meiltä tytöiltä! <3 Toivottavasti tassut olis jo paranemaan päin.. <3

      Poista
  3. No nys sää olekki taas sial. Nimpal ihanaa <3. Sua on kaivattu taas iha urakal. Vaik kyl tunnusta iha hetimite et ole enampi kommentoinu ku päivitelly. Et pata kattila soimaa ja semmottos.
    Oleks käyny koirakamujen facebookis?? Käy lukemas, piänmuatossi muutoksii on tullu.
    Määki voisin ottaa Pepin haltuun vähäks aika. Kato mäykyist on kokemuksii, mikkä "kakal sissä" ei torellakaa tuntuis missää, on totuttu semmosseenki. Ärräpäät Pepilt pusuteltais pois. Vaikkei hän yhtän haluiskaan. Meil ei ol ku yks sohva minkä alle pääsee, ja siält noukkimine on tosi iisii. Veikkaan et viikon pääst saisit kottii nimpal sosiaalise ja kiitollise tytön. Joka olis valmis tekemä mitä vaa kuha ei joutuis samal "boot camp'lle" takasin kahelin etelä eläjän tykö. Joko laitat bussiin tulemaan??
    Terveisii sinne ja mehän tiätyste orotellaa et tulette tänneki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helou hani! <3

      Kävin heti kurkkimassa koirakamujen veispuukin ja siellä oli aivan ihana kuva Bobitasta! <3 Mähän en oo ite tuolla naamakirjassa, kun oon niin moukka, mutta näki noi sivut näköjään ilmankin. Hyvältä näytti ja kuulosti heidän puuhansa! <3

      Hihii, meitsi laittaa heti pitkulan linkkurilla tulemaan sinne boot campille! Ihan paras tarjous ikuna! :))))

      Joo, tarttis kyllä taas suunnitella kesätreffejä.. Palataan siihen aiheeseen pikimiten, jookos-kookos!

      Terkkuja sinne teille kaikille meiltä kaikilta - puss&kram! <3

      Poista
  4. Ossi näyttää kyllä kuvissakin ikäisekseen oikein nuorekkaalta! Ja Rilla pinkeissä tamineissaan ihanan tyttömäiseltä! :)

    Ja eksyä voi aivan hyvin navigaattorista ja selkeistä ohjeista huolimatta, ei se ole edes vaikeaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ossi oli kyllä ihan uskomattoman nuorekas ja hyvin säilynyt herra! <3

      Hehee, hyvin onnistuu kyllä meikäläiseltä toi eksyminen. Oon aika toivoton tyyppi.. :D:D

      Terkkuja sinne iso annos ja karvaisille suukkoja! <3

      Poista
  5. Kyllä sitä voep tyttöpötkylän pistee kyytiin tännehhiippäen :) Hyvästi pitäsin ja paljo leekittäs.
    Ja ossoesin kyllä naesseorassa käättäätyvä. (Ehken, sano äet.)
    Teellä on ollunna mukava päevä Ossilassa :) Eläkä huoli eksymisistä. Tietäsitpä meekäläesen mamman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Iivari! <3 Kyllä kelpais Pepin siellä sun huomassa, kun nuin hienosti hänt pitäisit <3

      Ossilassa oli kyllä tosi mukavaa vierailla, varsinkin kun oltiin selvitty siitä eksymisestä.. ;D

      Terkkuja sinne kovasti ja likat lähettää Iivarille mojovia muiskuja! <3

      Poista
  6. Kiva nähdä tuttuja koiran naamoja :) Kirjoitin jo yhden kommentin, mutta se hävisi...
    Täälläkin on Osku muuttunut Ossiksi, mun toivomuksesta huolimatta. Ei muuten, mutta kun mökkinaapurissa on Ossi-niminen mies ;P Nauttikaahan kesästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, blogger on kyllä välillä tosi hyvä hävittämään kommentteja.. :/ Kiva, kun jaksoit kirjoittaa uuden - kiitos!

      Heheh, yleisen selvyyden vuoksi, toi nimen vaihtaminen voi olla ihan hyvä juttu. Vaikka, eihän sitä tiedä, miten mukavaa naapurin miehestä olis kuunnella teidän "Ossi, heti tänne" - huutoja.. ;D

      Kiitos ja mukavaa kesää sinne myös! :)

      Poista

Kiitos kommentista! Ü