Tarvitset:
- saaristolaisleipää (tai saaristolaisnappeja)
- voita
- sienisalaattia
- savumuikkuja purkissa
Voitele leivät ja päällystä osa sienisalaatilla ja osa savumuikuilla.
Sienisalaatin tein purkillisesta suolasieniä, jotka liotin ja kuutioin. Lisäsin joukkoon yhden sipulin pienittynä, purkin smetanaa (120 g), 1 tl valkoviinietikkaa, ripauksen sokeria, valkopippuria ja suolaa.
Tarjolla oli myös naudanpaisti-
- vaaleaa sekaleipää
- piparjuurituorejuustoa
- jääsalaattia
- naudanlihaleikettä tai paahtopaistia
- (kaupan valmista) remoulade-kastiketta
ja brievoileipiä -
- vaaleaa sekaleipää
- voita
- jääsalaattia
- brie juustoa
- mustaherukkahyytelöä
Juhlavan joulunajan drinkin teet helposti lorauttamalla kuohuviinilasiin pari senttiä glögitiivistettä ja täyttämällä lasin kuivalla kuohuviinillä tai siiderillä.
~~~
Nyt meidän lauma vetäytyy pidennetylle jouluvapaalle ja palaan blogin pariin vasta uuden vuoden jälkeen.
Haluan kiittää täydestä sydämestäni teitä kaikkia kuluneesta vuodesta. Kommenttinne ja myötäelämisenne ovat ilahduttaneet, naurattaneet, liikuttaneet sekä pelastaneet useammankin muuten hankalan päivän.
♥ Ihanaa, että olette olemassa! ♥
Hyvää Joulua Anskuseni täältä Essilästä kaikille teille kaikilta meiltä <3<3<3
VastaaPoistaKiitos ja samoin sinne Essilään! <3 Puss och kram, vielä lisäksi. Olette raksuja! <3
PoistaHerkullista Joulua koko teijän poppoolle!
VastaaPoistaMe tykätään teistä ihan kybällä.
Kiitos ja samoin sinne teille! <3
PoistaMe tykätään teistä kans IHAN kybällä!! <3<3<3
Rauhaisia joulunpäiviä ja iloista joulumieltä! T. Vili perheineen
VastaaPoistaKiitos ja samoin sinne teille! <3
PoistaOikein ihanaa joulua ja hyvää vuodenalkua (nyt kun maailmanloppukin näköjään peruuntui). Voit olla ihan varma, että sinun valoisa ja mukava blogi on pelastanut monta harmaata päivää:) Rauhaisaa muutaman päivän joulun odotusta. Terveiset täältä lumiselta Porkkalan niemeltä ja tytsyille Ossilta pusuja, toivottelee Marja-Leena ja Ossi!
VastaaPoistaHih, kiva, kun sen kalenterin pystyikin aloittamaan taas alusta - hieno homma! ;)
PoistaVoi, miten kauniisti sanottu! <3 Ihanaa kuulla, että hyvä mieli on siirtynyt myös teille päin.
Sinne myös oikein onnellista joulua ja tulevaa vuotta! <3
Vau, teillä on varmasti ollut mukava glögi-ilta pikkupurtavineen. Niin herkullisen näköisiä leipiä, että vesi herahtaa kielelle. Miksei meillä ole sukulaisten kesken näin mukavaa tapaa? Tai no, antisosiaalinen mies, you know... ;)
VastaaPoistaSamaa teemme mekin; eli kiitämme teitä kuluneesta vuodesta, ja toivotamme entistä parempaa uutta vuotta! Mukavaa jouluvapaata koko teidän poppoolle!
Juu, glögi-ilta on tosi mukava juttu! Ja, koska me ei kaikki vietetä joulunpyhiä yhdessä, niin on mukavaa tavata porukalla kuitenkin näin lähellä joulua. (Helpottaa myös lahjojen kanssa, kun ei tarvitse käydä sitten kaikkien luona erikseen "tonttuilemassa" ;))
PoistaKiitos paljon ja samoin sinne teille kaikille! <3 "Nähdään" taas ensi vuonna!
Olipa herkkuja, varsinkin nuo ensimmäiset.
VastaaPoistaHyvät joulut ja uudetvuodet koko poppoolle!
Voikkarit onnistui kyllä jopa yli odotusten, tai sitten kaikilla oli vaan tosi kova nälkä.. ;D
PoistaKiitos ja samoin sinne! <3
Kiitos itsellesi ja tytöille tästä hyvänmielen blogista <3 Tänne tulo on aina kuin tulisi ystävälle kylään, kun vastailet kaikille ja juttelet :) Joulurauhaa ja mukavaa lomaa sinne! Yritän itsekin saada vielä yhden postauksen väsättyä ennen joulua...
VastaaPoistaP.s. sienisalaatin ohje tuli taas kuin tilauksesta ;)
Ihanaa kuulla, että hyvä mieli on molemminpuolista! <3 Kiitos tuhannesti kauniista sanoistasi nyt ja vuoden varrella! Sinäkin tunnut itseasiassa tosi läheiseltä ystävältä, hauskaa. <3
PoistaJee, postaus tiedossa, sitä odotellessa.. :P
Oikein onnellista ja rentouttavaa joulua sekä kaikkea hyvää tulevalle vuodelle! <3
PS. Hyvä homma!
Rauhallista Joulua, ja kiitos postauksistasi ja kommenteistasi tänäkin vuonna :)
VastaaPoistaKiitos ja samoin! <3
PoistaHeippa, kiva seurata sun blogia :) Hyvää Joulua teille ja rapsutuksia Rillalle ja Pepille! t. Pirjo
VastaaPoistaKiitos, ja samoin Sinulle, oikein ihanaa joulua! <3
PoistaVoi kuinka herkullisen näköisiä! :)
VastaaPoistaMukavaa Joulua teille! :-)
Kiitos ja samoin teidän koko laumalle - leppoisaa joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle! <3
PoistaJa täältä löytyi houkuttelevan näköisiä herkkuja! Onneksi joulun ruokapöytä on jo suunniteltuna, muutoin saattaisi tästä tulla heti pari kierrosta lisää syötävää :D Iloista Joulua teille!
VastaaPoistaEhkä sitten uudeksi vuodeksi? ;D
PoistaKiitos ja samoin sinne, hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta! <3
Ihanaa ja maistuvaa Joulua Rillalle, Peppiinolle ja emännälle!
VastaaPoistaKiitos ja samoin Sinulle ihanainen! <3
PoistaHyvät Uudet Vuodet koko poppoolle! :)
VastaaPoistaJa tämä tauko kestää vielä kuinka kauan?? :)
VastaaPoistaNiin just, täällä tulee jo nälkä, kun reseptikokki vetelee hirsiä! Pakko lämmittää vaan eineksiä... :)
VastaaPoistaJoo, äkkiä ainakin tyttöjen uusia kuvia tänne!
VastaaPoista