maanantai 12. toukokuuta 2014

Mieli maassa


En saanut viikonloppuna tehtyä aikomaani postausta iänikuisesta punkkiaiheesta. Mieli on nimittäin ollut ihan alamaissa siitä asti, kun luin sydäntäsärkevän uutisen Ollin blogista. Niin surullista. :´(  Lähetämme lämpimät osanotot Ollin perheelle tätäkin kautta. 




Ollin blogi on niitä ihan ensimmäisiä mäyräkoirablogeja, jota aloin seurata, kun meille oli tulossa Peppi. Ollin blogin lukulistalta taas moni on löytänyt tähän blogiin. Jään kaipaamaan Ollin komeaa olemusta ja hulvattomia kepposia. Ollin kotiväelle menetys on tietysti korvaamaton, mutta myös blogimaailmaan Olli jätti lähtemättömän aukon. 
♡ Hyvää matkaa Olli! Jäämme kaipaamaan Sinua! 





~~~



Jonain hatarana aasinsiltana tuli mieleeni laittaa muutama kuva äitini haudasta. Siellä kun taas eilisen äitienpäivän johdosta vierailimme. Kuvat ovat niNin puhelimella otettuja - kiitos vielä niistä! 




Hautakivi on isäni isälleen aikoinaan hommaama. Äidin kuoltua kivi hiottiin ja kaiverrettiin uudestaan. Halusimme säilyttää isän aikoinaan valitseman kukkakuvion, joka on meidän tyttärien mielestä jotenkin liikuttava. Heti silloin ensimmäisenä syksynä istutimme haudalle pienen kuusen. Sen johdosta haudalla on aina, vuodenajasta ja kelistä riippumatta, jotain elävää vihreää. Kuusi on vaihdettukin jo kertaalleen ja tykkäämme siitä kaikki kovasti.




Toinen pitkään haudalla viihtynyt juttu on tuo oikealla näkyvä nalle. Se on täyttä rautaa ja pärjää siksi hyvin säistä riippumatta. Äidin sairastellessa meillä oli tapana viedä hänelle söpöjä nalleja sairaalaan, joten kyllähän haudallekin yksi nalle tarvittiin! Minä halusin hautakiven päälle tuon enkelitytön, koska äiti oli papin tytär sekä hyvin lapsirakas. 




Vanhin siskoistani on ottanut kontolleen haudan kukista huolehtimisen. Siitä olen tosi kiitollinen! Äiti on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin, jonne meiltä on kuitenkin aikamoinen matka. Käyn siellä oikeastaan vain äitienpäivänä ja jouluna, hyvin satunnaisesti muulloin. Itse en myöskään kaipaa haudalla käymistä esim. äidin muistelua varten. En koe hautausmaalla olevani sen lähempänä äitiä kuin muuallakaan. Äiti elää mielessä ja sydämessä. Äiti piti kauniista asioista ja tiedän, että hän olisi osannut arvostaa kaunista hautaansa. Siksi iloitsen, että sisareni tykkää laittaa hautaa. Äiti oli myös todellinen jouluihminen. Niinpä keksimme (no okei, minä vaadin ja sisko toteutti ;)) laittaa haudan kuuseen aina joulun ajaksi valot.




Eipä taida tuollainen joulukuusi olla kovin yleinen juttu hautausmaalla, mutta meidän mielestä se on ihana. ;)

(Samaan hautaan on haudattu aikaisemmin isäni vanhemmat sekä heidän taloudenhoitajansa. Blurrasin muutamat sukunimet ja äitini nimen pois, vaikka eihän ne nyt mitään valtionsalaisuuksia ole.)


Haikeista tunnelmista huolimatta, 

mukavaa viikkoa kaikille!





Lainatut kuvat Pinterest.com .


12 kommenttia:

  1. Hei!

    Olettepa kauniisti laitelleet äitisi hautaa! Äidillä ja muilla on vaihteluakin kun ihmettelevät sesonkien mukaan vaihtuvia somisteita. Muuten siellä taitaa olla aika tasaista ja rauhallista menoa.
    Ja miksei kuusessa muka voisi olla olla jouluvaloja? Tottakai voi, kun kerran muillakin on joulukuusi!
    Täytyykin katsella seuraavan kerran, kun käymme Hietaniemessä, näkyisikö nallukkaa ja enkulia :-)

    Terkkuja!
    sm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja älä muuta sano! Siellä hautuumaalla on tosiaan yleisesti varmaan aika tylsää toi meno, niin onhan se nyt varmaan edes vähän hauskaa seurata, mitä tyttäret sillä kertaa keksii raahata haudalle. ;D Onneks tuolla Hietsussa sentään on paljon oravia ja niiden puuhissa riittää ihmeteltävää. Oon miettinyt miten tohon haudalle sais järkättyä jonkun toimivan pähkinäautomaatin oravien iloksi. Ehkä joskus vielä toteutan sen(kin) idean.. :D:D

      Äidin hauta on alueella 33, joka on ihan sen kellotornin vieressä. Siitä oli nyt just kaadettu isot vaahterat ja alue näytti aika aakeelta entiseen verrattuna. :o Toivottavasti siihen istutetaan jotain tilalle..

      Terkkuja sinne myös kovasti! <3

      Poista
  2. sä oot niin ihanan dundeellinen. Aina vaan ensimmäinen ajatus on saada kietoa kädet sun ympärille ja halata pois suru ja murheelliset asiat. Kyl dundeellinen siili toisen tuntee. Kirsi Kunnaksen runon mukaan.
    Joo, kyllä hätkähdytti Ollin kohtalo, enkä oikein vielä tajua mikä tuli. Olen kyllä itse niin höpsö, että ulvon aina kun joku rekustaan joutuu luopumaan. On se niiiin väärin ettei hyö elä ihmisiän verran. ei se viistoista vuotta oo mitään ja jos jää sen alle niin se on ihan liian vähän. Epäreilu maailmanjärjestys.
    Ihana kuusi äitisi haudalla. Tällaista minä kunnioitan ja tämmösestä tykkään. Ei mitään etiketti hömppää. Jos ollaan sitä mieltä, että äiteelle kuusi, niin äiteen pitää se kuusi saada. Mulla nyt on se tilanne mikä on, en viitsi siihen mennä näin julkipostauksessa ainakaan. Mutta minulle äiti ja hänen muistonsa vaaliminen on sillä tavalla sydämen asia, että hän on valokuvina seinällä ja olen maalannut hänestä taulun. Minusta on mukavaa mennä alakertaan ja toivottaa siinä samalla omille vanhemmilleni hyvää huomenta. sydämessäni he ovat läsnä jokaisessa påäivässä.
    Tuo hautakiven päällä istuva enkeli on aivan yyberihana.

    Terkkuja Essilästä ja ihan rutosti haleja kaikille sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dundeellinen siili on kyllä osuva kuvaus. (Ihana runo!) Itken hyvin harvoin arjessa ns. oikeista syistä, enkä saa perinaisellisia itkukohtauksia hormoonimyrskyissä tai muutenkaan Vollaan sitten senkin edestä oikeastaan kaikkien elämiin ja lapsiin liittyvien juttujen kohdalla. Oli ne sitten iloisia, surullisia, söpöjä, tai mitä vaan - tosielämässä tai elokuvissa/kirjoissa. Omien koirien kuoleman jälkeen on toisten koirien kohtalot alkaneet koskettaa vielä vaan enemmän. Toki sitä ennenkin suhtauduin lemmikin menetykseen tosi tunteellisesti, mutta nyt "joudun" joka kerta käymään läpi myös Ineksen ja Rosan viimeiset ajat, kun kuulen jonkun menettäneen koiransa. Toki ihmiskohtalot koskettavat myös, varsinkin lapsiin liittyvät, mutta kyllä eläimet herättävät minussa ihan valtavan paljon tunteita.

      Ollia ja Ollin perhettä olen ajatellut tosi paljon lauantain jälkeen ja lähettänyt sinne empaattisia ajatuksia. <3

      Kuusi on kyllä tosi kiva! Ensimmäinen ehti jo kasvaa vähän turhan isoksi (näkyy tuossa kolmannessa kuvassa), mutta aina voi istuttaa uuden. Ensimmäinen taitaa jatkaa elämäänsä siskon pihalla. Näin ainakin luulen. Nuo jouluvalot sopii jotenkin meidän äidille ihan valtavan hyvin. Hän oli todella jouluihminen ja nautti muutenkin kauniista asioista. En edes osannut haaveilla noin ihanasta enkelistä ennen kun sen näin. Enkeli, varsinkin tuollainen lapsienkeli, sopii myös meidän äitiin täydellisesti. Ajattelen tuosta enkelistä aina, että se on joko äiti tai joku meistä tytöistä pienenä laiturin reunalla heiluttamassa jalkoja kauniina kesäpäivänä. <3

      Juu, ajattelen IHAN täysin samoin kuin Sinä. Äiti ja muut edesmenneet elävät heitä rakastavien mielissä, ajtuksissa, puheissa ja sydämissä. Hauta itsessään ei tuo minulle äitiä lähemmäksi. Sitten taas esim. siskoni kuuluu siihen ihmistyyppiin, joiden mielestä juuri haudalla kokee olevansa lähimpänä edesmenneitä. Niin me ollaan erilaisia kaikki ja hyvä niin!!

      Ihana kuulla tuosta, että toivotat vanhemmillesi hyvää huomenta! Minä nimittäin olen toivottanut omilleni aina nukkumaan mennessäni hyvää yötä varmaan niin kauan kun olen asunut poissa kotoa. Teen niin edelleen. Isälle toivotus menee lapsuuskotiin ja äidille sinne pilvenreunalle. <3

      Samoin sinne ihan rutosti ;D terkkuja ja haleja! <3 Puss&kram

      Poista
  3. Kiitos annamari ihanista telepaattisista ajatuksistasi ja lämpimistä sanoistasi.
    Suoraan sanottuna viimeiset viikot ovat olleet kamalia ja varsinkin viime viikko, kun koko viikon ajan tiesimme, mitä perjantaina tulee tapahtumaan. Oli sydäntäsärkevää skypetellä Koreaan Ollin etäemännälle edellisiltana. Olli vilkutti viimeisen kerran elämänsä naiselle, sille nuoremmalle.

    En ole hautaihmisiä, mutta arvostan ihmisiä, jotka huolehtivat haudoista ja pitävät niitä arvokkaassa kunnossa. Itse olen enemmän "kuin tuhka tuuleen" -ihmisiä ja haluan myös itse, että sitten joskus tuhkani ripotellaan tuuleen. Mielestäni ihmistä voi muistella muutenkin kuin hautausmaalla. On hyvä, että jokainen löytää oman tapansa käsitellä kuolemaa ja muistella lähimmäistä. Jokainen tapa on oikea.

    Hyvää kevättä ja rapsutukset tytöille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! <3 Olette olleet tosi paljon mielessä. Voin vaan kuvitella, miten vaikeita aikoja siellä on eletty. ((halaus)) Etäemännällä oli varmaan hirveä tuska olla niin kaukana Ollista. :´( Viimeistä puhelua en pysty edes ajattelemaan, sniif. Lähetä hänelle osanotot ja voimia suruun. <3 Ehkä toisaalta on helpompaa, kun Olli ei ole kuulunut hänen arkeensa siellä. Teillä kotona tuntuu varmasti kovin tyhjältä, Huoh.

      Ajattelen kyllä tuosta hauta-asiasta niin samoin kanssasi. En tosiaan koe esim. äidin olevan siellä haudassa tai hautausmaalla. Sitten taas äidin tuntien tiedän, että hän arvostaisi kovasti kaunista hautaansa. Hänhän oli papin tytär ja asui koko lapsuutensa hautausmaan vieressä. Siellä he sisarusten kanssa myös leikkivät. Minäkin tykkään kävellä hautausmailla, mutta en jaksaisi ollenkaan pitää niin säännöllisesti ja hyvin huolta äidin haudasta kuin siskoni. Onneksi hän haluaa hoitaa hautaa, niin ei tarvitse tuntea siitä huonoa omaatuntoa. Juuri noin se menee, kukin surkoon ja muistelkoon tavallaan - hyvin sanoit, ystäväni. <3

      "Hyvää kevättä" - kuulostaa NIIIN haikealta ja lopulliselta, sniiiif.. Mutta siis kiitos ja terkkuja myös sinne kovasti! <3

      (Jos haluat jutella, viestitellä tai ihan mitä vaan, niin I'm here for you!)

      Poista
  4. Itku tuli kun luin Ollista (vasta tänään...) Tiedän vaan niin hyvin miltä tuntuu kun kaveri lähtee.

    Olen huono käymään haudoilla, tosin siskon haudalla käyn kerran vuodessa (sinne on reilusti matkaa). Siskon kuoleman jälkeen minulle selvisi, että hautausmailla on paikka missä voi muistella muualle haudattuja. Sellaisellekin on tullut vietyä kynttilöitä. Kyllä täältä lähteneitä ihmisiä voi muistella käymättä haudalla, sisko on mielessäni ihan varmasti joka viikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itketty on täälläkin. Ollikin oli vasta niin kovin nuori lähtemään. :´(

      Ihan sama minulla. En ole ollenkaan ns. haudallakävijä/haudallaitkijä. Tykkään kyllä hautausmaiden rauhasta ja tunnelmasta ja kävelen siellä mielelläni. Mutta en koe läheisten haudalla mitään suurta yhteyden tms. tunnetta. Kynttilöitä tykkään minäkin viedä ja kukkiakin, silloin, kun esim. äidin haudalla käyn.

      Terkkuja sinne kovasti ja Nellille suukkoja! <3

      Poista

Kiitos kommentista! Ü