perjantai 3. helmikuuta 2012

Ruokaperjantai - linssikeitto ja helpot palasämpylät

Aloitetaan tänään kahdella aiheella, joista toinen on takuuvarmaa small talk -kamaa  ja toisesta ei kai hyvien tapojen mukaan pitäisi juuri edes puhua. Joko arvasitte? No, sää ja politiikka, tietenkin. Säästä sen verran, että: "on ilmoja pidellyt".  Ja politiikasta: muistakaa äänestää sunnuntaina, jos ette jo ole sitä tehnyt. ;)



Ja, koska ilmoja todellakin on pidellyt, tein viikolla talviruokien klassikkoa, linssisoppaa. Keiton kaveriksi leivoin vielä pellillisen maailman helpoimpia sämpylöitä. Linssikeitto on siitä(kin) mukava ruoka, että sitä voi huoletta keittää kerralla ison satsin, koska keiton maku vain paranee uudellenlämityksestä. Osan keitosta voi toki myös pakastaa annosrasioihin ja lämmitää sitten mikrossa aina, kun nälkä yllättää. Itse pidän tulisista mauista, joten omasta keitostani tein tarkoituksella aika mausteista. Laitan ohjeen loppuun vielä maustamisvinkkejä, joiden avulla sopan makua voi helposti "tuunata" itselle sopivaksi.


Lämmittävä linssikeitto:

- 2 (puna)sipulia
- 3 - 5 valkosipulinkynttä
- iso pala tuoretta inkivääriä
- 2 - 4 porkkanaa
- 1 prk punaista currytahnaa (esim. Pirkka, 110 g)
- 2 rkl öljyä
- 2 purkkia tomaattimurskaa
- 1 - 2 kpl kasvisliemikuutiota
- 1,5 l vettä
- 4 dl punaisia linssejä
- 1 rkl (fariini)sokeria
- 1 purkki kookosmaitoa (400 ml)
- jauhettua kanelia
- jauhettua kardemummaa
- chilijauhetta
- (suolaa)






1. Kuori ja kuutioi sipulit. Kuori porkkanat sekä inkivääri ja raasta raastimen suurimalla terällä.

2. Kuullota kattilassa öljytilkassa sipulikuutiot, porkkana- ja inkivääriraaste, puristetut valkosipulinkynnet sekä currytahna.




3. Lisää kattilaan tomaatiimurska, 1 - 2 kasvisliemikuutiota, 1 rkl (fariini)sokeria ja n. 1.5 litraa vettä. Anna kuumeta kiehuvaksi.

4. Huuhtele linssit hyvin siivilässä kylmällä vedellä ja lisää kattilaan. Anna keiton kiehua miedolla lämmöllä n. 20 - 30 min.




5. Lisää sitten keittoon kookosmaito ja anna kiehua vielä n. 10 min.




6. Mausta halutessasi jauhetulla kanelilla ja kardemummalla. Lisää myös tarvittaessa suolaa ja chilijauhetta.

7. Keiton kanssa nautittavaksi sopii hyvin turkkilainen jogurtti ja/tai raejuusto.






Vinkkejä linssikeiton maustamiseen:


- Punaisen currytahnan voit halutessasi vaihtaa vähemmän tuliseen keltaiseen currytahnaan tai käyttää keittoon vain puoli purkillista currytahnaa.

- Inkiväärin määrä riippuu siitä, kuinka paljon sen mausta tykkää. Itse laitoin koko sen palan, joka näkyy "keittoainekset"-kuvassa. Tuore inkivääri ei säily kovin pitkään hyvänä jääkaapissa, mutta ylimääräiset palat voi hyvin pakastaa joko paloina tai raasteena.

- Keiton makuun sopii hyvin kaikki meille piparkakuista tutut mausteet: kaneli, kardemumma, neilikka, inkivääri, muskotti jne. Voimakkaaman maun ko. mausteista saat lisäämällä keittoon jo alkuvaiheessa pätkän kanelitankoa, muutaman kokonaisen kardemumman, neilikan ja tähtianiksen. Mausteet voi laittaa joko harsokangaspussiin tai vaikkapa suuren teesihdin sisään, jolloin ne on helppo ottaa pois keitosta ennen tarjoilua.


Kuva



- Keiton paksuutta on helppo säädellä veden määrän avulla. Keiton voi halutessaan myös soseuttaa joko sauvavatkaimella tai blenderissä.

- Jos et pidä kookosmaidon mausta, sen voi hyvin korvata (ruoka)kermalla.



Itse tein tämänkertaiset ruuat niin, että leivoin ensin sämpylät ja laitoin ne kohoamaan. Niiden kohotessa tein keiton siihen asti, että se sai jäädä hautumaan. Sitten laitoin sämpylät uuniin ja viimeistelin keiton. Näin koko ateria oli samaan aikaan valmiina syötäväksi.



Helpot palasämpylät :

- 5 dl maitoa tai omenamehua (itse laitoin puolet kumpaakin)
- 1 pss kuivahiivaa (11 g)
- ½ dl voisulaa/ juoksevaa margariinia/öljyä
- 1-3 rkl hunajaa (riippuen, käytätkö omenamehua, joka tuo myös makeutta taikinaan, itse laitoin 2 rkl)
- 1½ tl suolaa
- 8 dl jauhoja + rouheita (itse laitoin 3 dl sämpyläjauh. + 4 dl hiivaleipäjauh. + 1 dl auringonkukansiemeniä)
- 3 dl kaura-/neljänviljanhiutaleita
- (hunaja)maitoa voiteluun
- kourallinen siemeniä sämpylöiden päälle (itse laitoin kurpitsan siemeniä)




1. Kaada kulhoon maito ja/tai omenamehu sekä hunaja. Nesteet kannatta laittaa hetkeksi mikroon, koska kuivahiiva tykkää n. 42 asteisesta nesteestä, joka tuntuu kädellä koittaessa selvästi lämpimältä. Myös hunaja sulaa silloin paremmin. Lisää vielä voisula/juokseva margariini/öljy nesteiden joukkoon.

2. Sekoita toisessa kulhossa keskenään kaikki  kuivat aineet, eli: jauhot/rouheet/siemenet, hiutaleet, kuivahiiva ja suola.


4. Lisää jauhoseosta muutama desi kerrallaan nesteiden joukkoon samalla reippaasti lastalla sekoittaen. Näin taikinaa syntyy sitkoa. Valmis taikina saa olla reilusti löysää.

5. Kaada taikina kulhosta suoraan uunipellille, jonka olet vuorannut leivinpaperilla.

6. Taputtele taikina pelillä litteäksi suorakaiteeksi, joko kostutetuin käsin tai kumilastan avulla.

7. Leikkaa taikinalevy veitsellä 16:sta palaan.

8. Voitele sämpylät joko pelkällä maidolla tai hunajalla maustetulla maidolla (kuumenna 1 dl maitoa ja 1 rkl hunajaa hetki mikrossa).

9. Ripottele sämpylöiden päälle kourallinen haluamiasi siemeniä (tai kaurahiutaleita).

10. Anna sämpylöiden kohota liinalla peitettyinä, vedottomassa paikassa n. 30 min.





11. Pistele kohonneiden sämpylöiden pinta kevyesti haarukalla. Voit samalla painella siemeniä vähän taikinan sisään, jotta ne pysyvät paremmin paikoillaan.




12. Paista 225°:ssa uunin keskitasolla n. 15-20 min. kunnes sämpylät ovat saaneet hyvän värin.




13. Nauti kuumina voin kanssa.




Kerrassan maistuva ja hyvin täyttävä ateria!







Maukasta ja leppoisaa viikonloppua kaikille!





PS. Loppuun vielä "äänestyssketsi" Putouksesta muistuttamaan vaalisunnuntaista. :D







15 kommenttia:

  1. En ole koskaan linssikeittoa edes maistunut, mutta ohjeesi perusteella tekisi mieli kokeilla tehdä sitä :) Muutenkin nämä ruokaperjantaisi ovat aivan ihania. On hauskaa, kun ne tulevat jo aamulla, joten on kiva huomata aamulla oman blogin sivupalkista, että ruokaperjantai-postauksesi on ilmestynyt, se tuo niin perjantaifiilistä. JOs tuosta höpötyksestäni nyt mitään ymmärsi :D

    Ps. Leivon sämpylöitä ihan laittoman harvoin, täytyypä skarpata :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat ohjeet taas! :P
    Onko jo monta bloginlukijaa muuttanut teille täysihoitoon? ;)

    Minäkin olen usein tehnyt linssikeittoa, mutta vähemmistä tarvikkeísta. En ole viime aikoina nähnyt muita kuin valmiiksi kypsiä linssejä kaupoissa. Sinulla näytti olevan kuvassa vielä niitä kypsennettäviä?

    Ja hyviä kuvia taas, niinkuin keskiviikonkin postauksessa.

    Äänestin jo ennakkoon, minusta tosin molemmat ehdokkaat kelpaavat.

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  3. Mmmm.Melkein tekisi mieli kokeilla sinun linssikeittoa.Täytyy tunnustaa, että koskaan en ole tehnyt.Vaikutti syötävän hyvältä:) Itse tein tänään valtavan satsin kaalilaatikkoa. Onneksi koko perhe tykkää siitäkin:)
    Hyviä viikonloppuja ja terveisiä Ossilasta M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
  4. Sunan: jos linssikeiton ainekset kuulostaa sinun makuun sopivilta, niin suosittelen kokeilemaan. Helppoa, halpaa ja hyvää ruokaa. Tulipas hyvä mieli sanoistasi *punastuu* - KIITOS! <3 Tosi kiva kuulla, että "Ruokapejantai" ilahduttaa. Ja tuo vielä perjantaifiiliksen, joka on tunteena muutenkin ihan parhautta! :))

    PS. En minäkään liian usein sämpylöitä leivo ;), mutta tämä postauksen ohje on kyllä niin helppo ja nopea, että sillä tulee aina välillä niitä tehtyä. Minua nimittäin rasittaa "normaali sämpylöissä" se, että ne pitää kohottaa kahteen kertaan. Enkä pidä myöskään sämpylöiden pyörittelystä, koska haluan tehdä löysän taikinan, ettei sämpylöistä tule kuivia, mutta sen pyörittely EI ole helppoa.

    Koiratäti: kuule, on täällä vielä tilaa. ;) Petaanko sulle pedin valmiiksi? Saat sämpylöitä iltateen kanssa. <3

    Juu, linsskeiton reseptejä on varmaan vaikka kuinka paljon ja kuinka erilaisia. Tämä postaamani ohje on sellainen ajan saatossa muotoutunut sekoitus monistakin ohjeista. Minä en muuten taas muista nähneeni kypsiä linssejä kaupassa. :o Kypsät vihreät linssit ymmärrän sinänsä, niin kuin pavutkin, koska niillä kestää kypsyä pitkään. Mutta punaiset linssithän kypsyy "hetkessä". Ja juu, itse käytin siis kypsentämättömiä linssejä, joita löytyy kaupasta riippuen vaihtelevasti joko "terveysruoka"/luontaistuote -hyllystä, kuivattujen herneiden luota tai samasta paikasta, missä on couscous, bulgur yms. ryynit. Nyt käyttämäni olivat GoGreen -merkkisiä.

    Kiitos kuvakehuista! <3

    Minä en ole vielä äänestänyt ja nyt viime metreillä ehdokaskin on alkanut uudelleen mietityttämään.. Saas nähdä, minkä numeron siihen lappuun lopulta väännään. Vai piirränkö Mikki Hiiren.. ;DD

    Marja-Leena: kokeile ihmeessä linssisoppaa! Se on hyvin samanlaista ruokaa kuin kaalilaatikko: helppoa, halpaa, terveellistä ja maku vain paranee uudelleen lämmittämisestä. Hmm.., minun alkoi tehdä mieli kaalilaatikkoa puolukkasurvoksen kanssa - NAM! :)

    Terkkuja teille kaikille ja Ossille rapsutuksia! <3

    VastaaPoista
  5. Juu, ilmoja on pidellyt ;)
    Tuskinpa tulee äänestettyä, kun ei oo kunnon ehdokkaita. Molemmat vihoviimeisinä listassani.

    Nyt oli kyllä sellainen sämpyläohje, että varmaan joskus teen. Ikinä en oo esim. omenamehuun tehnyt enkä hunajaa laittanut. Kokeilemisen arvoista, sanoisin. Kiva vinkki toi pellille levittäminen ja valmiiksi leikkaaminen ennen paistoa. Hmm. mahtaiskohan multa löytyä mitään siemeniä?

    Hih, hauska toi äänestyssketsi. Just noin ja vaalisalaisuus säilyy ;DDD
    Mukavaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
  6. Ellieli: hih, me kommentoitiin "ristiin" toistemme blogeihin. Mä olin meinaan just äsken "teillä" käymässä. Hauskaa! ;D

    Aa-a, sulla on tommonen tilanne vaalien suhteen. Mulla taas ihan toiste päin. Kyllä sun silti tarttee äänestää. Laitat vaikka kirkkoveneen. ;)) Kannanotto se on sekin. Tai sitten laitat sen sun alkuperäisen suosikin numeron.

    Kantsii ehd. kokeilla noita sämpylöitä. Helpomalla ei juuri siitä hommasta voi päästä. Mä itse tykkään makeudesta leivässä (ja ilmeiseti myös hiiva "tykkää" siitä eli makeus auttaa myös kohoamisessa). Omenamehuhan on itsessään aika makeaa, joten kannatta jättää hunaja vaikka ekakerralla kokonaan pois, jos sitä käyttää. Siemenet tuo mun mielestä sämpylöihin tosi kivaa makua, joten niitä kannattaa laittaa. Hiutaleet taas voi halutessaan korvata myslillä. Myös pähkinät, joko kokonaisina tai rouheena, sopii mun mielestä sämpylöihin tosi hyvin.

    Toi Putouksen sketsi on NIIIN hauska! :DD Ja vaalisalaisuus tosiaan säilyy.. ;D

    VastaaPoista
  7. Hmm, sämpylöitä iltateellä <3 Varoita Peppiä, että ehkäpä joku ilta on taas ovella yllätysvieras ;) Jos vaikka navigaattorille sanoisin, että sinne Annamarille!

    Tänään näinkin noita kypsentämättömiä linssejä myöskin, tosiaan olivat eri osastolla. Ja valmiiksi kypsät taas olivat tomaattimurskan ym. säilykkeiden kanssa samassa. Gogreeniä molemmat. Itseäkin vähän epäilyttää tuo valmiiksi keitetty, ihan hyviä tosi ovat olleet.

    -Koiratäti (hih, meinaan melkein joka kerta kirjoittaa ensin "koiratäit" :D

    VastaaPoista
  8. Koiratäti: juu, ilman muuta navigaattori tietää "annamarin" ;), eli lähe vaan tulee! <3 Peppi toipuu kyllä (taas) ovikellojärkytyksestä, nou hätä! ;D

    Aa-aa, niinpä tietysti ne käyttövalimmiit linssit on siellä missä pavutkin (ja tomaattimurskat yms.). Täytyy ehd. seuraavalla kauppareissulla tutstua. Mua nimittäin kiinnostaa kyllä ne vihreät linssit. Tykkään meinaan niiden mausta, mutta en (muka) jaksais keitellä niitä kypsiksi.

    Koiratäit - buahahhhahhhhaa!! Ihan paras! :DDD Mun tyypillisin "typo bravuuri" on: >#. Eli yritän tehdä sydämen <3, mutta pidän vahingossa "Shift" painettuna. Ei ihan oo musta samanlaisia noi merkit - ># v.s. <3 - ;DDD

    VastaaPoista
  9. Hei!

    Mami vinkkaa keittiöstä, et teijänkin mamien kannattaa kokeilla noita tähtianiksia maustamaan omena- ja mansikkahilloja. Sinne vaan kiehumaan hillon sekaan ja lopuks ongitaan kuiville ennen purkitusta. Ja omenahilloon myös vaikka kardemummaa.

    Linssikeiton ohje tulikin just oikeeseen saumaan. Eilen ostettiin kookosmaitookin :-)

    Mami vastustaa leivontaa. Se ei nimittäin jaksa ootella. Ensin tehtäis taikina... ja sit ooteltais et se kohoo. Sit pyöriteltäis pullat/sämpylät... ja sit ooteltais et ne kohoo. Sit laitettais ne uuniin... ja sit ooteltais et ne paistuu. Koko ajan vaan ooteltais. Ei oo meiän mamin heiniä sellanen homma.

    Noi sämpylät oiskin siks just meiän perheelle sopivia, kärsimättömien sämpylöitä :-)

    tassu/tossuterkuin,

    3 shelttiä

    VastaaPoista
  10. 3 shelttiä: heipat kivat! <3<3<3

    Nyt täytyy heti tunnustaa, että siitä on mooonta vuotta, kun tämä tätsä on viimeksi tehnyt itse hilloja, mutta laittaa silti kiitollisena teidän mamin maustevinkit korvan taakse. On nimittäin myös niin, että täällä on joka vuosi tapana päättää tehdä itse hilloja, koska ne on vaan niin paljon parempia kuin kaupan vastaavat. Ehkäpä siis tulevana kesänä/syksynä..;D

    Kiva, että ajoitus natsas sopan suhteen! :)

    Ai teidän mami on sellainen..vastustaja. ;) No ei vaan, täällä ymmärretään toi mamin ongelma ja kompataan täysillä!Siksi juuri noi palasämppärit on ihan parhautta. Selviää yhdellä nostatuksella ja silti lopputulos on makoisa. Tosellakin siis kärsimättömille sopivia! :D

    Pitääkähän ne tossut tassuissanne, jotta ette syväjäädy.. :o

    PS. Pepin tossuista on tiedossa tarinointia maanantaina.

    VastaaPoista
  11. :D Hyvin voit laittaa risuaitaa vastaukseksi, jos "koiratäit" joskus erehtyy kommentoimaan ;D

    VastaaPoista
  12. Linssikeitto on tosi maukasta. Systerin kanssa käytiin kasvisruokakurssi ja tehtiin siellä linssikeittoo. Oikea pakkaspäivän ruoka nam. Mahtaisko tuo leipä onnistuu gluteenittomana?? Pitänee vaan kokeilla....sitte joskus. nyt on mennyt reilu kuukausi ilman leipää eikä enää tee ees mieli. On niin perusteellisen närästyksetön olo meinaan.
    Pakkanen on pyllähtänyt kovimmista lukemista ihanaa. Mutta lunta sataa näin vaalipäivänä byäk. tarttee silti mennä.
    Essillä oli tossu jalassa kynsivamman takia pari vuotta sitte. Karmee taistelu että sai sen pysymään jalassa. Meiän neiti ei suostu semmosia pitämään. Pitää vaan olla vapaa ja villi. Jos ulkona ei kykene niin sitten sisällä.

    VastaaPoista
  13. Koiratäti: ok, eli risuaitaa täiden häätämiseen, sovittu! ;DD

    Liftari: hei, sun projektihan edistyy hienosti! Kävin jo pikkuisen kurkkaamassa uusia sivuja, hyvä Sinä! :)

    Linssikeitto on juurikin oivaa ruokaa pakkasille! Gluteenittomasta ruuanlaitosta en valitettavasti tiedä oikein mitään. Mutta kiva kuulla, että olet päässyt närästyksestä. Se ON inha vaiva, öök.. ;/

    Täällä oli tänään -15 eilisen -25 sijaan. Ei se silti kovin lämpimältä minusta tai Pepistä tuntunut.. Huomenna onneksi pitäisi lauhtua lisää, huh! :)

    Ihana Essi, villi ja vapaa! <3

    VastaaPoista
  14. Kiitos vielä ohjeesta! Tänään sain sitten elämäni parasta linssikeittoa :) Ja olen uudestaan löytänyt kypsentämättömät linssit. Samankokoinen ja hintainen tölkki, mutta tuleehan siitä puolet enemmin, kun itse keittää :) Kaupasta ei löytynyt tuota currytahnaa, mutta onneksi jääkaapissa oli Blå Bandin curry-ananaskastiketta. Mitä luulet, voisko keittoa pakastaa vaikka siinä onkin kookosmaitoa? Aina iso annos meinaan tuli.

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  15. Koiratäti: ihanaa kuulla, että keitto onnistui ja tykkäsit! <3 Sopi varmasti hyvin keiton makuihin myös tuo käyttämäsi kastike. Kyllä itse olen ainakin ko. keitosta aina osan pakastanut annosrasioihin ja hyvin on sen sekä uudelleen kuumentamisen kestänyt. Teenkin aina ihan tarkoituksella tuollaisen ison satsin, kun samalla vaivallahan se tulee. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü