keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kuin kaksi marjaa -haaste


Bongattiin Myrskyn ja Tuiskun -blogista mukava haaste, jossa on tarkoitus kertoa kymmenen koiraa ja emäntää/isäntää yhdistävää asiaa idealla 'koira ja omistaja muistuttavat toisiaan'.




1. Peppi ja minä olemme perheen aamu-uniset ja laiskiaiset.

2. Rilla ja pappa ovat lauman urheilijat.

3. Peppi ja minä vihataan talvea ja kaikkia muitakin kylmiä ja märkiä kelejä.

4. Rilla ja pappa rakastavat talvea ja ulkoilua kaikissa säissä.




5. Pepissä on minun kanssani samaa lapsellista uskoa siihen, että kaikki haluavat olla meidän seurassa. Itse sitten kyllä ollaan valikoivia sen suhteen, kenestä tulee tosiystäviä.

6. Rilla ja Pappa ovat lauman kiltit kaikkien kaverit.

7. Draamaqueen kuvastaa minua ja Peppiä jopa hämmentävän hyvin. Kovasti itseppäisiä ollaan myös. Ja sehän vasta on hauskaa silloin, kun mitellään vastakkain esim. iltapissalle menosta.

8. Rilla ja pappa ovat rauhaa rakastavia, joskin tietyissä tilanteissa molemmat osaavat olla äänekkäitäkin. Rilla pihalla vartiointihommissa ja papalla taas pääsee välillä aikamoisia ärräpäitä, jos nettipelit takkuaa. 

9. Myrskyn ja Tuiskun laumaa kompataan siinä, että mekin tykätään kaikki hyvästä ruuasta.

10. Ulkonäöllisesti Rilla ja minä ollaan vaaleaveriköitä ja Peppi ja pappa taas tummia ripauksella harmaata.




Summa summarum: Peppi ja minä olemme 'kuin kaksi marjaa' luonteiltamme ja sama homma Rillan ja Papan kohdalla. Ulkonäöllisesti sitten justiinsa päinvastoin. Enpäs ole aikaisemmin moista hoksannutkaan.




Aikoinaan meidän suosikki eläinlääkäriaseman seinällä oli hauskoja kuvia koirista ja omistajista jotka muistuttavat toisiaan. Löysin samaisen kuvasarjan netin syövereistä. Aika mainioita. :D


Lainatut kuvat Googlen kuvahaulla.



Mitäs yhtäläisyyksiä teidän laumojen sisältä löytyy?


10 kommenttia:

  1. Hyviä vastauksia, jotenkin noin voisin sen päätelläkin teillä menevän, ihan vaan aiempien postatusten perusteella.

    Hah, hauskat yhtäläisyyskuvat, kyllä ovat kaikki niin look'alike. Eri asia on sitten, onko ne kaikki juuri noiden koirien omistajia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä oppii tuntemaan toisiaan täällä blogimaailmassakin, hauskaa! :)))

      Noi kuvat on kyllä niin mainiot. Muistan monet kerrat ellun odotoshuoneessa niille hymyilleeni. Sitten siellä tehtiin remontti ja kuvat otettiin pois, höh. No, onneksi on kuukkeli ja netti. ;D

      Poista
  2. Heipparallaa! Piti tulla kommentoimaan ihan ensimmäistä kertaa; kiva nähdä että meidän haaste leviää muillekin :-) Hauska että teillä kumpikin koira muistuttaa niin selvästi toista omistajaa - vai onkohan se toisinpäin, että omistajat muistuttavat koiriaan :-) Aurinkoista viikonjatkoa koko laumalle, toivottavat Laura ja Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Sinähän tosiaan kehittelit ihan itse tuon haasteen. Kiitos siitä! Oli tosi hauskaa mietttiä noita yhtäläisyyksiä. :)

      Kiitos myös käynnistä ja mukavaa viikon jatkoa sinne kans sekä Mauri-sedälle rapsutuksia, tietysti! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. :))) Haastan sut tekemään sen teidän laumastaa! <3

      Poista
  4. Raisan kanssa samaa se,että ulkoillaan oli keli mikä vaan. Ainoastaan kaatosade saa nenän nyrpistelyä ;) Isäntä ja Elmeri mielellään makaileen selällään sohvalla jalat taivasta kohden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa-a, sieltäkin löytyy siis kaksi reipasta ulkoilijaa sekä kaksi toooosi reipasta makoilijaa, hihhihhih! :D Samislaumat siis meillä! ;D

      Poista
  5. Mä repesin tossa lopussa. Sopii niin aiheeseen. Saiskohan jonkun ottamaan musta ja Nellistä sivuprofiilikuvan... Nellistä kyllä löytyy mutta minä karttelen kameraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi 'look-alike-kuvat' on kyllä niin mainioita. :D Meillä on muuten sama homma kun teillä: koirista löytyy kyllä kuvia, mutta emännästä ei. ;D

      Poista

Kiitos kommentista! Ü