tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kesäretki


Olipas taas kerran mainio viikonloppu. Vähän erilainen kyllä kuin yleensä. Oltiin nimittäin siskontytön kanssa kesäretkellä helteisessä Turussa. 

Alun perin retken piti olla ihan vain päivän kestävä. Sitten keksittiin, että ollaan siellä yötä. Lopulta lähdettiin jo perjantaina ja palattiin vasta sunnuntaina. Hi-hii, ihan parasta! Siskontyttö on käynyt Turussa vain lapsena. Minä sentään olen useamman kerran sekä lapsena, että aikuisena (satamassa, Ruisrokissa ja muistaakseni kerran keskustassa), mutta tutuksi kaupungiksi en voi Turkua silti kutsua. Olo olikin kuin ulkomailla, vieras kieli mukaan lukien: lokei, kukei ja mitä lie. 

Nyt olisi tietysti mukavaa tarjota teille itse otettuja kuvia kauniista kesä Turusta, mutta kamera pysyi koko reissun ajan visusti omassa pussukassaan. Hitsi. No, kerron kuitenkin vähän mitä puuhattiin lainakuvien kanssa.




Yövyimme ihan Turun keskustassa Centro Hotellissa, joka oli oikein perussiisti ja mukava pikku hotelli. Erinomainen aamiainen ansaitsee erityismaininnan.

Perjantai-iltana kävimme syömässä legendaarisessa Pizzeria Denniksessä, joka oli kaikin tavoin maineensa veroinen. Ruoka oli todella hyvää ja palvelu ehkä erikoisinta koskaan.

Tarjoilijamme oli keski-ikäinen, mahdollisesti johonkin seksuaalivähemmistöön kuuluva herra, jonka uskomattomille jutuille nauroimme vatsamme kipeiksi. Luulimme aluksi, että hän tuntee viereisissä pöydissä istuvat henkilöt, mutta eihän se niin ollut. Hän oli vain "hieman" puhelias ja "melko" avoin ihminen. Hän kertoi vuolaasti, kuinka heiltä puuttui yksi tarjoilija ja sen takia oli tosi kiire. Hän pyyhki otsaansa, huokaili tietokoneiden hitautta ja opasti kuin lasta erästä tarjoilijapoikaa, joka kyllä kieltämättä oli vähän hassun hidas oppimaan esim. kahden pöydän numeroita. Ne ovat viisi ja kuusi, me opimme ne kyllä. ;) Kokemus oli kaikin puolin niin hyvä ja hauska, että palaamme ihan varmasti samaiseen ravintolaan seuraavalla Turun reissulla.




Ruokailun jälkeen treffasimme siskontytön ystäviä (joista yksi puhui ihan oikeasti enemmän kuin minä!?!) hämmentävän sokkeloisessa Venus Yökerhossa. Olimme nimittäin sopineet menevämme sinne katsomaan Juha Tapion keikkaa. Muu porukka oli sitä mieltä, että aika unettaviahan ne hänen kappaleensa ovat, mutta minä olin ihan innoissani! Vaikka en nyt voi itseäni miksikään Juha Tapion super-faniksi kutsua, niin tykkään kyllä hänen kappaleistaan. Keikka oli tosi hyvä, eikä yhtään unettava. Nih. 




Lauantaina suuntasimme aamupalan ja pienten lisälepäilyiden jälkeen tutustumaan Turun sisustusliikkeisiin, pääkohteena Sisustuksen Koodi. Liike oli juuri niin suuri ja ihana kuin olin toivonutkin. Tapasimme myös toisen omistajista, jonka omaa ja siskon blogia olen seurannut jo aika kauan. Toinen omistajista on monista sisustusohjelmista tuttu Tomi Kouvola.




Sitten koitti koko matkan alkuperäinen tarkoitus eli treffit ihanaisen Liftarin kanssa. Olimme sopineet tapaamisen kauniin Ortodoksikirkon eteen, jossa piipahdimme myös sisällä ja sytytimme tuohukset edesmenneille rakkaille.




Kirkosta suuntasimme kaffittelemaan ja shoppailemaan kauppakeskus Hansaan. Jälleen kerran huomasin, kuinka kertakaikkisen samanhenkisiä me Liftarin kanssa olemme. Puhuttiin vakavia, ihan höpöjä ja naurettiin vedet silmissä. Oli niin rentouttavaa ja mukavaa - niitä elämän pieniä, mutta voimaannuttavia hetkiä!  Saatiin tuliaisiksi ihanat savipikarit sekä minä jotain niin liikuttavan kaunista, että kyyneleet nousi silmiin. Liftari oli tehnyt ristipistotyönä pikkuisen, raitapaitaisen mäyräkoiran.  Arvaatkaa vaan, mikä on uusi aarteeni!




Meidän tytöillä on Essille vähän tunnustettavaa. Asia on nimittäin niin, että olin hakenut eläinkaupasta tuliaisen Essille. Kun sitten tein lähtöä, niin ensin Rilla onnistui kaivamaan ko. tuliaisen esiin kassista. Sen jälkeen meni noin sadasosasekunti, kun pitkulainen kävi nappaamassa öttiäisen ja syöksyi sen kanssa sängyn alle piiloon. No. minähän en raaskinut sitä sitten enää edes yrittää ottaa pois, kun olin kuitenkin aikeissa hylätä koirani kahdeksi yöksi. Joka oli itse asiassa ihan ensimmäinen kerta, kun olin tästä kaksikosta näin pitkään erossa. Mutta siis, sori Essi! Onneksi Jimpsu sentään oli niin reilu, että hän lähetti Essille tuliaisen, joka on ollut ilmeisen mieleinen. Enkä ihmettele. Jimi nimittäin oli laittanut siihen mukaan ison annoksen hajuterveisiä 





Lauantai-iltana meillä oli pöytävaraus Hiili Ravintolaan. Ruoka oli amerikkalaistyyppistä ja tosi hyvää. Varsinkin alkupalalistan rapukakut olivat parhaita koskaan Suomessa saamiani. Erityismaininnan ansaitsee tuoreista mansikoista tehdyt margaritat, NAM!




Uskokaa tai älkää, niin jotenkin me onnistuttiin välttämään Aurajoki ja sen ranta oikeastaan kokonaan. Koko reissun aikana oltiin lähinnä kolmella kadulla: Yliopiston, Aura(juuston) ja Linnan. Linnaa tai tuomiokirkkoa ei nähty, mutta kirkon kellot sentään kuultiin hotelille aina vartin välein. Eli seuraavallekin reissulle jää vielä paljon nähtävää. ;)




Sunnuntaiaamuna huomattiin, että siskontytön pienestä köhästä oli yön aikana tullut oikein kunnon sars flunssa. Tylsää. Koukattiin kuitenkin kotimatkalla Kasvihuoneilmiön kautta. En ollut muistanut koko paikkaa, mutta onneksi se tuli Liftarin kanssa puheeksi. Jos ette ole koskaan siellä vierailleet, niin kannattaa ehdottomasti käydä. Kahvilasta sai aivan ihanaa tuoretta pullaa ja sisustustavaroita sekä muuta roipetta oli jälleen tarjolla jos jonkinlaista. Ihan uskomaton paikka!




Bårta bra men hemma bäst, niinhän se aina menee. Kotona odotti nimittäin paljon ikävöidyt karvalapset. Voin kertoa, että olen pussaillut heidät suunnilleen puhki. Tytöillä ei toki ollut miehen hoivissa mitään hätää. Mies oli niin huolissaan koirien pienistä ruoka-annoksista, että oli antanut runsaasti kinkku-juustorullia sekä grillimakkaraa välipaloiksi. Mistähän ne pitkänmallisen lisäkilot oikein johtuu, hmmm..





Kivaa viikkoa kaikille!



Lainatut kuvat Googlen kuvahaulla.

17 kommenttia:

  1. Hianot kuvat olet laittanu. Oikke hyvi tule framil toi Turu ruutukaava. Ja ny on pakko tunnusta; en ol ikän tiänny mikä ortodoksise kirko viralline nimi o. Nyt tiärän. Tattis <3
    Kyl oli kiva ja hauska nährä. Lelu o yhä erelles nii raari Essil et aamusi se ensmätteks haeta ja ilta asti sitä vinkutetta. Arvaa tervehtiik naapurit viäl !!
    Vai semmossi markariittoi sitä menttii juamaa, ku mun kynsist livahritte Voi voi senttä Ja huamasin et kertomat jätit kuka illal esiintys (YÄK) !!! No ol iisist , emmääkään kerro
    Essi lähettä oikke raarit terveiset ja sanos et hän hyvi ymmärttä ton lelujutu ja olis varmaste iha saman tehny
    Ja ny ku se joen toine pual, siis tää täl pual jokke o näkemät, onki iha hyvä syy tulla uurestas Et sitä orotelles.
    Nii et mihe kohta allakka saan vettä viiva merki8ks ????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuo mainitsemasi ruutukaava näkyy kyllä hyvin tuosta ilmakuvasta. Aika jännää, että minä olin silti koko ajan eksyksissä. ;D

      Hi-hii, totta mooses lelu on mieleinen, kun on Jimpuskan terveisiä täynnä. <3

      No nii-i, markariittoi juatiin ja mentiin vielä jatkoille sellaiseen karaookkepaariin kun Armas. Sieltä kyllä poistuttiin hyvissä ajoin, kun niNnillä rupes se sars olemaan aikamoinen. :/ Ja Reetun unohrin ihan tyystin mainita, kun ei (luajan kiitos!) menty moista karmeutta katsomaan. :D

      Raarit(?!) terkut sinne myös teille kaikille, puss och kram! <3

      Poista
  2. Jestapa jepulis, onpa ollukin fan-tas-ti-nen reissu.

    Meilkin on suunnitelmissa reissu Turkuun, tosin ollaan suunniteltu sitä 6 vuotta. Edellisestä käynnistä taitaakin olla 30 vuotta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että ette hötkyile reissun kanssa. ;D Olishan se ny gaameeta, jos aivan yhtäkkiä lähtisitte Turkuun. ;D No ei vaan, suosittelen kyllä, jotta meette. Ja käytte Kasvihuoneilmiössä kans.

      Suukkoja pojille! <3

      Poista
  3. Kuulostaa hauskalta reissulta. Itselläni on parin viikon takaa myös hauska ravintolakokemus, Tallinnasta. Oltiin naisporukalla päiväreissulla eikä ehditty maissa muuta kuin syödä - jämähdettiin hauskaan seuraan ravintolassa. Ja vitsi kun se ruoka oli hyvää kanssa, nam.

    Olen kerran käynyt tuolla kasvihuoneilmiössä ja ajattelin tänä kesänä käydä uudelleen. Ihana paikka, ihania huonekaluja.

    Ja Juha Tapio on <3 (vaikka en yleensä iskelmää kuuntelekaan...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no, mitä sitä lähteä turhaan höntyilemään, jos on löytynyt kiva ravinteli ja tarjoilu pelaa. ;)

      Juu, mene ihmeessä! Itse olen tainnut käydä siellä kolme tai neljä kertaa ja joka kerta oon ollut ihan hämilläni tavarapaljoudesta. Nyt siellä tosin ei taida enää olla oikein mitään vanhoja tavaroita tai huonekaluja niin kuin ekoilla kerroilla siellä käydessäni.

      Ihan sama mulla. En todellakaan ole mikään iskelmän rakastaja, mutta Juha Tapion kappaleista tykkään monista tosi paljon. Hän oli myös tosi miellyttävä ja energinen esiintyjä.

      Poista
  4. Iha kiva matkakertomus kauniist Turust, kulttuurin kehrost. Kyl Turku aina on reissun jos toisenki arvone, monestki syyst, ainaski, jos siäl kohtaa sialunsisarens. Olen oikke ilone, et ootte löytäny toine toises, mullaki on iha pikkuriikkine osa siin tarinas, uskokaa vaa, en mää valehtele. :)
    Ja oli varmaa kans kiva huamata kotiin palates, et kui kova ikävä teil oli niit teiän karvaturrei. Semmost ei huamaa, jos ain koton on. Vähä aikaa eros teki teil kaikil varmaa hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku tarjosi kyllä parastaan ilmoja myöten. En tiedä muistatko, kun kerran oli puhetta, kuinka saimme joskus 90-luvalla ystäväni kanssa Turussa outoa kohtelua, kun tuli puheeksi, että olemme Helsingistä? Nyt ei sellaisesta ollut tietoakaan, tosin enhän minäkään enää asu Helsingissä. ;)

      Matkailu avartaa ja kaikista parasta on kotiin paluu! :)))

      Poista
  5. Voi mahoton, kun teillä on ollut mahtava Turunreissu. Meillä Turunreissut hoitunee satamaan ja seuraavana päivänä takaisin kotiin -periaatteella. Olis kyllä mukava joskus tutustua kaupunkiin paremmin.

    Ettes vaan nähnyt herra Dennistä itseään siellä pitseriassa? Kuullostaa noi jutut vähän samalta, kuin TV:ssä 'tanssi peppu pieneksi' -ohjelmassa, josta Dennis sitten lähti vähän niinkuin ovet paukkuen. En tiedä kuuluuko hän siihen vähemmistöön, mutta samaisessa ohjelmassa oli joku joka kuului. Ehkä ne jutut oli sieltä peräisin.

    Hurmaava toi Liftarin tekemä ristipistotyö, Peppiliininen raitapaidassaan <3 Oli sulla varmaan hurjan ikävä koiruleita, ja koirilla sua! Ei ihme jos vähän pusuttaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minäkin olen lähinnä pyörinyt siellä Turun satamassa. Paitsi, että eniten kuitenkin Ruissalossa. Ruisrokissa olen nimittäin käynyt tooosi monta kertaa.

      Hihhihhihhih, ei tainnut olla ihan Mr. Denniksen ikäinen kuitenkaan se meitin tarjoilija ja ihan blondikin oli. ;) En ole ko. ohjelmaa katsonut, mutta kertomasi perusteella Mr. Dennis kuulostaa aikamoiselta kuuma kallelta. :D

      Eikö! <3 Me miehen kanssa silitellään ja ihaillaan sitä koko ajan!

      Juu, pussailtu on ja halittu. Koirat alkaa olla jo aika ihmeissään.. ;D

      Terkkuja sinne kovasti ja suukkoja Ellille! <3

      Poista
  6. Voi miten ihana viikonloppureissu, mukavasti kerrottu! Minä en taida reissata tänä kesänä. Tämä on pelkkää "ulkomailla" oloa vielä pitkään, joka kerta kun astun kodin ovesta ulos ;) Enkä usko, että tämän kaupungin elämyksiä ihan hetkessä kulutan loppuun, tuskin edes kyllästymiseen asti =D

    Dennis-pizzeria kuullosti oikein hyvin harjoitellulta show-esitykseltä ;) Ja sinne kasvihuoneilmiöön haluaisin minäkin!!
    Pusuja karvakorville, omani kotiutuvat vasta huomenna. Siskontytölle sympatiaterkut, sain samanmoisen kröhnän viikko sitten ja olen kitannut kuumaa mehua ja kaiken maailman rohtoja niin paljon kuin mahdollista. Tuntuu helpottavan eikä yskäkään jäänyt viikkokausiksi - toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai :) Onneksi alkaa helpottamaan.. Tuota yskää juuri pelkään, muutama kesä sitten se jäi muistaakseni 6 viikon riesaksi :(

      Poista
    2. Mai: Juu, ihan varmasti riittää siellä uusilla huudeilla tarpeeksi ihmeteltävää täksi kesäksi.

      Sitä se justiinsa oli, oikea show! :D Naurettiin ihan kippurassa ja muistellaan varmaan vielä pitkään.

      Kasvihuoneilmiö on todella vierailemisen arvoinen. Itse olen käynyt siellä vuosien saatossa kolme neljä kertaa, mutta niNni oli ensimmäistä kertaa. Tavarapaljous on häkellyttävä!

      Ai, sielläkin on vaivannut sars ei kun siis flunssa, blaah.. :/ Koskaan ei ole kivaa sairastaa, mutta varsinkin kesällä se on tosi tylsää. ://

      Oi, ihanaa, että saat pian pojat luoksesi! Eihän koti ole koti ilman karvahanureita! <3

      niNni: Ihanaa, jos alkaa helpottamaan! <3 Laitan keijupölyä, jotta yskäkin tajuais häipyä asap!

      Poista
    3. niNni: Ei oteta niin pitkää riesaa, eihän... Yskä on kamalan takertuvaista sorttia, mutta yksitään tämä äkkiä ohi ja nautitaan kesästä :)

      annamari: Hmm... "siellä huudeilla" ei ole hurjan kaukana, reittihaun mukaan jotain 29 km... ;)

      Poista
    4. Kuule, mä oon ollut täällä ihan tulisilla hiilillä, kun oon miettinyt tapaamisen ehdottomaista. Oon ajatellut, että annan sun/teidän asettua rauhassa aloillenne ja alan vasta sitten "ehottelee". ;D

      Poista
    5. Hih-hii, kiva kuulla että ollaan "hiillostettu" teitä olemassaolollamme :)
      Heti ruinaisi että otat meidät treffeille, mutta juhannukseen asti on töitä ihan - sikana! Mut me palataan, ihan varmana =D

      Poista

Kiitos kommentista! Ü