perjantai 14. kesäkuuta 2013

Ruokaperjantai - kasviksia ja kaksi dippiä


Olen viime aikoina törmännyt vähän joka puolella hummukseen nimenomaan kasvisten dippinä. Itse olen käyttänyt hummusta lähinnä levitteenä leivän päällä. Yhtenä iltana kaupassa käydessäni huomasin, että nyt on jo saatavilla tosi paljon kotimaisia uuden sadon kasviksia, joten siitä se ajatus sitten tällä kertaa lähti. Varmuuden vuoksi tein toisenkin, minulle perinteisemmän dipin, mutta se oli kyllä aika turha. Hummus sopii nimittäin todella hyvin myös kasvisten dipiksi. Kannattaa kokeilla!


Kasviksia ja kaksi dippiä:


Hummus:

- purkki kikherneitä
- 3 rkl hyvää oliiviöljyä
- pari ruokalusikallista kylmää vettä
- kukkurallinen ruokalusikka tahinia
- 1 valkosipulinkynsi
- mustapippuria
- sitruunamehua
- suolaa
- (savu) paprikajauhetta ja oliiviöljyä tarjoiluun


Sinihomejuusto-dippi:

- 2 dl turkkilaista jugurttia
- n. 100 g sinihomejuustoa muruina
- loraus sitruunamehua
- ripaus sokeria
- pari teelusikallista rosepippureita rouhittuna




1. Tee ensin sinihomejuustokastike, jotta se ehtii hetken maustua jääkaapissa. Sekoita sinihomejuusto jugurttiin. Lisää maistelemalla sitruunamehua, sokeria ja rosepippureita.




2. Hummus on helpointa tehdä blenderissä tai kapeassa, korkeassa kulhossa sauvavatkaimella. Huuhtele kikherneet lävikössä ja laita kulhoon oliiviöljyn, tahinin ja valkosipulinkynnen kanssa. Lisää sen verran vettä, että saat herneet soseutumaan. Rouhaise mausteeksi pari pyöräystä mustapippuria. 

3. Hummuksen makua voi säädellä parhaiten sitruunamehun ja suolan avulla. Lisää niitä maistelemalla, jotta saat oman makusi mukaisen tahnan. Myös valkosipulia voi toki laittaa enemmän, jos siltä tuntuu.

4. Laita hummus tarjolle laakealle lautaselle/vadille ja valuta päälle vähän oliiviöljyä. Koristele paprikajauheella. Itse olen niin ihastunut savupaprikajauheeseen, että laitoin sitä. Myös chilijauhetta voi hyvin käyttää. 





Sitten tarvitset vielä erilaisia kasviksia dippailuun, esim:

- parsakaalia
- retiisejä
- kukkakaalia
- porkkanoita 
- avomaankurkkua




5. Pese/huuhtele kasvikset. Lohko parsa- ja kukkakaali pieniksi kukinnoiksi. Leikkaa porkkanat tikuiksi. Kuori kurkut ja leikkaa lohkoiksi. Poista retiiseistä lehdet ja "häntä". Asettele kaikki kasvikset vadille.

6. Tarjoile kasvikset hummuksen ja sinihomejuusto-dipin kanssa.





~~~


Siskontyttöä ehti tulla jo taas ikävä, joten suunnattiin pienimuotoiselle shoppailureissulle Jumboon. Ostin sieltä koirille tuliaiset. Peppi on tykännyt pureskella sellaista alun perin vaniljalta tuoksuvaa kumiluuta, josta tuoksu on kulunut pois jo aikaa sitten. Siksipä ostin hänelle uuden sellaisen. Rillalle taas nappasin vähän suurempaa kaliiperia olevan nahkarullan, kun ne pienet tahtoo olla heti syöty. 


Aluksi kaikki sujui suunnitelmien mukaan -




Kaksi tyytyväistä tuliaisten nutustelijaa -




Mutta mites sitten, kun toinen alkaa omimaan kaiken itselleen?




Ja näyttää siltä, että on lähdössä lentoon?




Ei hätää. Kaikkeen tottunut mamma keksi ratkaisun ongelmaan -




Rilla sai salajemmasta pikkuluun ja onneksi sekin näytti maistuvan ihan hyvältä!





Vekkulia viikonloppua kaikille! Ü



PS. Olen hyvin ihastunut sellaiseen varsin tuoreeseen blogiin, jonka nimikin on aivan ihana - Ollapa Koira! Siellä seikkailee suloinen, nuori westietyttö nimeltään Senni. Blogia kirjoittaa, hänen omien sanojensa mukaan, koirahöpsö emäntä Riikka. Suosittelen todella tutustumaan, jos et vielä ole! *klik* 

14 kommenttia:

  1. Pitänee ehkä itsekin, jo monen vuoden harkinnan jälkeen, kokeilla tehdä tuota hummusta! Se on kyllä niin hyvää!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! :P

      Hummuksen tekemisessä maisteleminen on asian ydin. Ei kannata vain lätkäistä kaikkia aineksia kerralla kulhoon, vaan lisätä makua-antavat aineet vähän kerrallaan, jotta saa omaan suhun sopivan lopputuloksen. Vedellä saa sitten säädeltyä tahnan paksuutta. Itse tykkään aika paksusuta hummuksesta ja laitan vettä vain juuri sen verran, että saan kikherneet sosutumaan.

      Lisämausteeksi sopii erittäin hyvin kaikki intialaisesta keittiöstä tutut mausteet kuten: garam masala, jeera (juustokumina), curry, yms. Ja, jos tykkää tulisesta, niin chili kaikissa muodoissa sopii myös hyvin, tuoreena ja kuivattuna.

      Poista
  2. Nää ruokapostaukset on kivoja :) Joka kerta pittää lukea mitä nyt oot tekemässä. Koirien omimisesta tuli mieleen,että meillä tuo Raisa tyttönen on kans kova omimaan itelle kaiken. Joskus aikoinaan sillä oli kaikki romut muovisessa pikkuboksissa ja kun se oli kaikki romut sinne haalannu nii eihän se pikku nakki mahtunu, ku reunalle kippotamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla - kiitos! :)))

      Hihhihhihhii, jemmari Raisa! Kuulostaa todella meidän Peppisen sukulaiselta! :D

      Poista
  3. No ikävähän tässä ehti tulla, NII! Ja nyt on vähän sellanen outo olo, kun ei oo sovittu mitään tapaamista. Eiks se juhannuskin oo vasta keskikesällä :)

    TÄÄLLÄ SATAA koko ajan, mä soitan radioon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NII!

      ABUA - keskikesä on kait ens viikolla.. :o Alan suunnittelemaan siivoamista ihan heti, paitsi tähän alkuun mulla on tauko tai pari.. c[_] Tauot ON tärkeitä. NII!

      PS. Radioon soittaminen on AINA hyvä idea. NII!

      Poista
  4. Oijoi, täältähän se syy meidän blogin kävijämäärän räjähdykseen löytyi! :D Kiitos ja kumarrus! Kaksi tuntia sitten alkoi kesäloma, ja Senni on pitänyt taas huolta, että kirjoitettavaa riittää :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, blogisi on ihana! <3

      Hihhii, odotan innolla mitä Senni-neiti on keksinyt mammansa iloksi! ;D

      Mahtavaa lomaa sinne! :)

      Poista
  5. Ollapa koira-blogia olen itsekin joskus lukenut ja nyt kävin lukaisemassa uusimmat jutut. Tuo Senni-westien kengänsyönti vaikuttaa niin tutulta. Eräänä aamuna nimittäin palauduin töistä ja melkein kuolin eteisessä vallitsevaan kenkäkaaokseen. Aulassa vastaan sitten tulikin miehen juhlakenkä, keittiössä tyttärein varvassandaali ja olohuoneessa sekä minun balleriinani että miehen lenkkari... Syyllinen kurkisti nojatuolin alta ilmeellä "ai sä tulit siis nyt kotiin" :D

    T:anna, viivin ja vilpun maameli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellouta! Kiva kuulla teistä! :)))

      Haa, Vilppunen siellä on tehnyt vähän tarkempaa kenkäkartoitusta. Hitsi.. ;D Lapset on lapsia, oli he sitten ihmisiä tai koiria.

      Mukavaa viikonloppua sinne ja tytöille suukkoja! <3

      Poista
  6. Peppis ja Riltsu!!!! Mami ei päästä meitä pihalle! Me ollaan vankeina täällä talossa ja päästään ulos vaan remmeissä! Meillä on pihalla variksenpoika, joka ei vielä oikein osaa lennellä ja nyt ME joudutaan kärsimään täällä sen takia. MITEN EPÄREILUA! Toivottavasti se oppii pian, et mekin voidaan käyttää omaa pihaamme.

    t. Tyyne, Hilja ja Meri

    p.s. Me nähtiin viime viikolla kun mami söi salaa suoraan purkista VALMISTA JOITTENKIN TÄTIEN TEKEMÄÄ hummusta... OMG!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo-o, no joo, on varpisti vähän angeeta ulkoilla remmissä OMALLA pihalla, mutta, mutta.. Kun tässä on nyt kuitenkin lähiaikona ollut sellaista "mä ihan vaan vähän maistoin (lue: nielaisin kokonaisena) elävää rÅttaa" -tilannetta, niin EHKÄ toi mamin systeemi on ihan hyvin mietitty. ;D Voiskohan esim. Malmin lentokentältä tulla joku opettamaan sitä pikku varista? Eiks siellä oo jotain lennonopettajia tjtn.?

      Tsemppiä tytöt!

      PS. Joo, mäkin sorrun aina välillä samaan, mutta kyllä itte tekemällä saa tosi paljon parempaa. :P Eikä tartte jaksaa edes keittää niitä kikherneitä. Valmisherneet on ihan ok.

      Poista
    2. EEEEIIII!!!! Nyt tää menee aina vaan hirveemmäks! Koska ei voida olla pihalla eikä enää jakseta kävelläkään ympäriinsä, mami rupes PESEMÄÄN meitä. Meri oli ekana uhrina, ja ette usko kuinka mairee ilme mamilla oli naamallaan kun se esitteli pestyä Meri-parkaa isännälle!
      Kuka on seuraava uhri?!
      Apuaaaaa!!!!

      t. Tyyne ja Hissu

      p.s. Katottiin ikkunasta ja kyllä taytyy todeta, et ihme on jos se tyyppi oppii lentämään. Niin laiskasti se on tänäänkin harjotellu! Lähinnä vaan karjuu sillä karmeella äänellään.

      Poista
    3. Hi-hii, ai mami halus taas leikkiä kampaajaa! No, voehan hitsitys. ;D Suosittelen, että yritätte piiloutua jonnekin tosi hyvin, muuten se taitaa olla menoa..

      PS. Ai, se on niitä laiskoja oppilaita. Saattaa siis mennä vaikka koko kesä tossa opiskelussa. Onpa raskasta! Eiks se teidän touhukas mami vois ottaa kesällä hoitaakseen lento-opetuksia, kun vissiinhän se muuten vaan lomailee siellä? ;D

      Poista

Kiitos kommentista! Ü