Kaksi vuotta sitten

Onko kaksi vuotta lyhyt vai pitkä aika? Tasan sen verran tulee tänään kuluneeksi siitä, kun meidän ensimmäinen rakas koiramme Rosa nukkui pois. Nyt, kun luonto ja kelit ovat olleet jo hetken juuri sellaisia kuin silloin, on Rosan viimeinen kesä ja viimeiset päivät pyörineet paljon mielessä. Miten voikin jotkut asiat muistaa niin tarkasti? Ja toisaalta tuntuu, varsinkin kun katsoo uutta sukupolvea - Rillaa ja Peppiä - että kyllähän siitä on jo aikaa.

Peppi, Rilla ja Rosa huhtikuussa 2011.

Nyt valuu kyyneleet valtoimenaan pitkin poskia, kun on niin kova ikävä Rosaa. Muistot ovat monasti iloisia ja lohdullisia, mutta tänään muisteleminen viiltää sydämestä ja olo on haikea. Toistan itseäni ja totean, että koirien ainoa huono puoli on se, että he elävät niin vähän aikaa. Huoh.

Rakas Rosa, maailman viisain koira! ♡ 

I LOVED YOU BEST

So this is where we part, my Friend,
and you’ll run on, around the bend.
Gone from sight, but not from mind,
new pleasures there you’ll surely find.

I will go on, I’ll find the strength,
life measures quality, not length.
One long embrace before you leave,
share one last look, before I grieve.

There are others, that much is true,
but they be they, and they aren’t you.
And I, fair, impartial, or so I thought,
Will remember well all you’ve taught.

Your place I’ll hold, you will be missed,
the fur I stroked, the nose I kissed.
And as you journey to your final rest,
take this with you…I loved you best.

- Jim Willis -