Lomailu on vienyt aika totaalisesti mennessään. Bloggailu ja blogit muutenkin ovat jääneet taka-alalle. Samoin kuin kuvaaminen. Kamera on saanut pölyttyä omassa rauhassaan lipaston päällä. Eiköhän tilanne kuitenkin taas muutu, kun syksy koittaa. Paljon olisi kyllä kerrottavaa mm. punkeista, siileistä, koirahieronnasta ja näyttelyistä. Ihan vain muutaman jutun mainitakseni.
Tuon otsikon mukaisen haasteen meille heitti Rähinäryhmä jo kesäkuussa. Tänään (31.7.) on viimeinen osallistumispäivä, joten 'parempi myöhään' jne.. Luen juuri kirjastosta lainaamaani kirjaa: Koiran silmin, joka sopii erittäin hyvin haasteen aiheeseen. Kirja on todella mielenkiintoinen, vaikka vaatii kyllä keskittymistä eli ei ole mitään kaikkein kevyintä luettavaa. Itse huomaan välillä lukevani sitä ihan muita juttuja samalla ajatellen ja joudun palaamaan monta sivua taaksepäin ja lukemaan uudestaan. Olen lukenut vuosien saatossa moniakin saman aihepiirin kirjoja, mutta tässä on kyllä paljon ihan uudenlaisia tutkimustuloksia ja näkökulmia koiran käyttäytymiseen.
Sitten siihen haasteeseen -
Mitä oppisitkaan jos koirasi olisi opettajasi?
Yksi asia nousee heti ylitse muiden, oppisin elämään hetkessä ja nauttimaan siitä. Koira ei todella märehdi menneitä eikä stressaa tulevasta. Juuri nytkin kun kirjoitan tätä, näen samalla ikkunasta Rillan ja Pepin, jotka juoksentelevat onnellisina miehen kanssa takapihalla ilman huolen häivääkään.
Ihailen koirissa myös niiden täydellistä vilpittömyyttä. Jopa makupalaa kerjätessään koira tekee sen avoimesti, ilman vehkeilyä tai vilppiä. Oman edun tavoittelu saa koiran toimesta ihan toisenlaisen luonteen. Sehän on itse asiassa tosi suotavaa toimintaa, kun siitä otetaan pois juonittelu ja valheet. Tokihan kannattaa ajaa omaa etuaan ja pitää puolensa.
Koirat eivät myöskään syyttele muita, etsi syyllistä tai kantele. Tässä olisi minullakin paljon oppimista. Syyllisen löytäminen kun ei ole erityisen hedelmällistä tai eteenpäin vievää, jos jätetään oikeat rikokset lukuun ottamatta.
Kaikki elämäni koirat voisivat tai olisivat voineet opettaa minulle paljon, etenkin omat koirat. Edesmennyt Rosa-mummu suhtautui elämään tuomiin käänteisiin aina rauhallisesti. "Pois turha hötkyily" - kuulen Rosan vieläkin sanovan minulle.
Ihana, iloinen Ines, joka ei menettänyt elämänhaluaan eikä elämäniloaan, vaikka sairastui nuorena syöpään. Hän todella nautti elämästä!
Rilla suhtautuu uusiin asioihin, ihmisiin ja koiriin suurella innolla ja ystävällisyydellä. Kaikki on hänen mielestään positiivista, kunnes toisin todistetaan.
Olen aina kaivannut sylissä viihtyvää koiraa ja sellaisen olen todella Pepissä saanut. Pitkula jakaa rajattomasti hellyyttä omille ihmisilleen sekä myös Rillalle. Pepin mielestä on aina hyvä hetki halitella ja pussailla.
Koiriltani olen oppinut myös sen, että positiivista palautetta ei voi koskaan antaa liikaa. Vaikka olisimme olleet erossa vain puoli tuntia, niin silti kannattaa tervehtiä ylitsevuotavalla innolla ja kertoa näin, kuinka paljon toisesta tykkää!
Teille siellä ruudun takana haluan toivottaa oikein mukavia päiviä -
Voi ei! Ilonen postaus mut miks mulle tuli tästä haikee olo?:')
VastaaPoistaEnpä tiedä? Tuleekohan postaukseen haikea vire edesmenneiden koirien mainitsemisesta? Haikeudesta huolimatta on mukavaa kuulla, että kirjoittamani herätti tunteita. Kiitos, että kerroit niistä! :)
PoistaOlette palanneet ruutuun, ihanaa :)
VastaaPoistaKirjoitat kauniisti elämäsi koirista. Niiltä olisi tosiaan paljon oppimista. Ja jos koira joskus "käy hermoille", taitaa vika olla omistajassa, vai mitä olet mieltä? Kun ei ihminen osaa ottaa rennosti, totta kai pinna paukkuu ;/
Ihanaa, kun esittelit tuon kirjan! Olen monta kertaa aikonut, mutta A) en ole löytänyt kirjaa juuri sillä hetkellä kuvatakseni sen, B) kirjan lukeminen on yhä kesken, C) se on todella tuhtia luettavaa, joten olen odottanut, että osaisin kertoa siitä jotain älykästä :)
Hei ihanainen! <3 Ollaan ainakin pikkuisen käväisemässä täällä blogimaailmassa. Vielä meinataan pari viikkoa lomailla. Ikävähän tänne kyllä jo on..
PoistaOlen kyllä samaa mieltä siitä, että hihnan täällä päässä se suurin syy taitaa yleensä olla. Se on jännää, miten oma mielentila vaikuttaa tosiaan myös koirien käytökseen sekä etenkin siihen suhtautumiseen. Voin hyväntuulisena katsoa hymyillen, kun koirat kierivät mutalätäkössä. Sitten taas huonona päivänä sorrun karjumaan samaisille raukoille, jotka vaan vilpittömästi nauttivat hetkestä. :/
Aa-a, sinäkin olet tutustunut ko. kirjaan. Tuo C-kohta on jotain, mitä minäkin mietin. En myöskään osaa kertoa mitään konkreettista lukemastani. Sanotaan nyt vaikka, että prosessointi on vielä (PAHASTI!) kesken.. ;D
Terkkuja sinne ihan hirmuisesti ja suukkoja SukuLakulle! <3
Hih, hauska toi oman edun tavoittelu koiralla. Ihmisillähän sitä on totuttu näkemään, mutta jostakin kumman syystä mulle tuli mieleen Main Sukulakukaksikko, kun A huijaa luun B:ltä ;) Lieniskö Marian AA-pojilla hiukan samoja piirteitä. Mutta ne tekee sen kyllä vilpittömän epärehellisesti ;D
VastaaPoistaMutta aika paljon samanlaisia vastauksia tulis mullekin, en vaan olis niitä osannut näin hyvin pistää ylös. Lyhkäsesti: Nauti joka hetkestä, ole vilpitön, älä syyllistä, älä hötkyile, ole positiivinen ja anna positiivista palautetta, ole toiselle hellä -kaikki oikein hyviä ohjenuoria elämälle. Meillä varmaan toi syyllistäminen on pahin peikko, jota on vaikea kitkeä pois.
Siis niin ihanan liikkis toi puss & kram -kuva! <3
Juu, juuri tuota tarkoitin, että koira jopa "huijaa" avoimesti. :D
PoistaKoirat ovat kyllä aikamoisia opettajia, jos asiaa alkaa tarkemmin miettiä. Ja olen samaa mieltä tuosta viimeisestä kuvasta - liikkis! <3
Terkkuja sinne kovasti ja Ellille suukkoja! <3
Heeeiiii, You´re back !!!<3<3<3
VastaaPoistaEssiltä oppisin varmaan köllöttämään massuhierottavana oikeen rentona pötkönä. Olemaan vilp0ittömän ilahtunut ihmisten näkemisestä *( en kyl silti suostuis kieriin matolla ettäs tiätte) O*ppisin uudeloleen leikkimään. Voi ja sata muuta pikkujuttua. Ehkä eniten ja tärkeimmin oppisi elämään päivässä ja tarttumaan hetkeen. Carpe diem !
Essi ei ole ihan koko ajan iholla viihtyvä koiruus, Tiuku on sitä ihan väsyttävyyteen asti. Samoin Onni. Näiltä kahdelta ei saa yhtään hetkeä olla rauhassa. Ja sitten muuten , kun Essi tulee liki, saa häneltä niin pehmoisia pieniä suukkoja, että myisin vaikka nahkaani niistä.
Suhosinsidentti on taas tälle kesälle kohdattu täälläkin. Vielä se päättyi suhosen kannalta hyvin, mun kannaltani verenpaineen ja stressikertoimen ampaisuun korkeuksiin äänen myötä. Ja koko tapahtuma on varmaan vieläkin siellä naapuruston tärykalvoilla. Äkäinen ja säikähtänyt siili päätyi korilla kannettuna metsikköön puskan juureen mököttämään. Oli se sieltä illalla jo poissa ja toivon mukaan ei palaa.
Terkkuja Essiläst ihanaisille sinne.
Mui mukava! <3 Pikkuisen ainakin piipahtelen täällä. ;)
PoistaTuo onkin tosi hyvä, koirilta tosiaan voisi oppia uudelleen leikkimään. Miten sitä sen leikkimisen ihanuuden on unohtanutkaan. Ja todellakin - carpe diem!
Meillä kukaan westeistä ei ole ollut sylittelijä, mutta mäyräkoira sitten on sitä heidän kaikkien edestä. Olisi kirjaimellisesti iholla, vaikka koko päivän. :D
Kääk, Suhosia sielläkin. Niin täälläkin, kymmeniä!! ARGH!! Vaikka ollaan nyt otettu ihan asiaksemme kuskata heidät autolla kauemmaksi, niin silti heitä riittää, huoh!! :/
Kiitos ja sinne myös paaaaljon terkkuja! Olette olleet todella paljon mielessä.. Jaksuja! <3
Ihana postaus :) <3 Ja kiva kun olette palanneet, vaikka olisittekin vain lomailun keskellä piipahtamassa! :)
VastaaPoistaJust postasin tuosta samaisesta asiasta mistä yllä Main kanssa juttelette :) Näitä asioita tulee mietittyä tuon tuostakin ja on kai vähitellen ruvettava panostamaan itsensäkin kouluttamiseen, että saa koirat rauhoittumaan tarvittaessa ;) Uskon vakaasti, että koirat heijastelevat omistajiaan...ja ainakin näistä omistani tiedän, että niissä monesti kyllä korostuvat ne puolet mitkä huomaan itsessäni olevan vallalla. Koirat ovat käsittämättömän hyviä lukemaan energioita ja todellakin toimivat ilmapuntareina. Musta oli jotenkin niin kuvaavaa kun nyt viimeksi oltiin eläinlääkärissä ja Aslan alkoi aika nopeasti komentaa eläinlääkäriä. Sen näki ihan selvästi, miten prosessi tapahtui sen aivoissa kun hoksasi melkein välittömästi, että syy siihen, miksi ihmiset eivät vie Alphonsea pois sieltä, ei olekaan koirien omissa ihmisissä vaan se on juurikin tuo eläinlääkäri joka meitä täällä pidättelee! :D Luonnollisesti tuhahteli ja haukahteli sitten sitten eläinlääkärille kun huomasi, että Alphonsea jännittää :)
Mulla on, muuten, tuo kirja lukematta. Pitäisi ja täytyisi...ja aina jää tekemättä.
Typyköille isot pusutukset :) <3
Kiitos! <3
PoistaKuule, jos jossain, niin täällä tarvittais itsehillintää ja koulutusta nimenomaan meikäläiselle. Olen niiiin kuutamolla tuon pitkulan systeemeiden kanssa, että ei ole tosikaan. Huoh.
Tuo tarina humppatukista eläinlääkärissä on kyllä uskomattoman hauska ja kuvaava! Noinhan se justiinsa menee! :D
Kuule joo, pitäisi, täytyisi, vaikka ja mitä.. samma här!
Kiitos ja sinne humppiksille samanmoiset! *smak*
OU-NOU! Katosko meidän matkailukommentti bittiavaruuteen?!
VastaaPoistat. sheltit ja mami
KÄÄÄK, mitä ilmeisemmin niin on käynyt!! Oikein tehosyynäsin roskapostit ja muut, eikä mitään! ARGH!! ONPA PIENTÄ!!
PoistaKiva kuulla teistä kesän keskellä. Kyllä koirilta varmaan voisi oppia tosi paljon, kun vain itse osaisi panna merkille asioita. Tuo vilpitön oman edun tavoittelu on aika hauska. Siinä olen kyllä sitä mieltä, että koirat tietävät keneltä kannattaa esimerkiksi kerjätä ja keneltä ei. Ossi säntää alakertaan, kun miäs avaa jääkaapin oven. Minä saan puuhastella keittiössä ihan rauhassa. Olen siis julmuriemäntä. Tuo on hyvä huomio, että koirilta voi oppia myönteistä palautetta. Sitähän ei ihan varmasti ole tässä maailmassa liikaa. Oli muutens tänään juuri radiossa puhetta, että miten voisi eri asioista kiittää, kun niin monet asiat ovat kuin itsestäänselvyyksiä. Terkkuja ja mukavaa lomanjatkoa, M-L ja Ossi.
VastaaPoistaEikö? Omaa etuakin voisi tosiaan itse kukin ajaa ihan avoimen reilusti. Jos tekee sen muita vahingoittamatta ja vilpittömin mielin, niin eikö se ole ihan ok?
PoistaJuu, meilläkin koirat t o d e l l a tietää ja huomaa heti, keneltä kannattaa kerjätä ja keneltä ei. Se on niiiin huvittavaa. Minäkin olen nimittäin julmuriemäntä ja nipo-niuhonen. ;D Isäntä sitten taas on ihan toista maata ja sen koirat tosiaan tietävät.. ;D
Hirmu usein huomaan jälkikäteen ajatelleeni mielessäni jotain positiivista jostakin, mutta en ole tajunnut sanoa sitä asianosaiselle itselleen. Vaikka olen ottanut ihan asiakseni nimenomaan sanoa hyvät asiat ääneen. No, täytyy taas skarpata!
Kiitos kovasti ja paljon terkkuja myös sinne! <3
Kiva kuulla teistä, oli jo ikävä! Niin ja mitä kaikkea jää oppimatta, kun ei ole koiranomistaja. Mulla on ikäkriisin lisäksi "koirakriisi", kun en voi sellaista nyt ottaa. Unessa olen jo nähnyt seuraavan koiran nimenkin. Ihanaa kesän jatkoa! <3
VastaaPoistaSamoin! Ikävähän tässä on! Ihanaa, sulla on sitten nimi jo heti valmiina, kun oikea aika koittaa! <3
PoistaOtan syvästi osaa ikäkriisiin! Mä NIIIIN tiedän, mistä sä puhut! JA, onneksi olkoon kuitenkin myös! <3 Ihanaa, että juhlat oli kuitenkin kivat! :)))
Muiskut teille muruset!
VastaaPoista