perjantai 22. kesäkuuta 2012

Ruokaperjantai - paistettu kuha, grillattu parsa, fenkolihillokke ja pinaattipyre

Tänään on juhannuksen kunniaksi tiedossa ohjeita vähän fiinimmän kala-aterian toteuttamiseen. Olen kerrankin noudattanut suht tarkkaan alkuperäisreseptejä ja se kannatti (toki pieniä muutoksia löytyy tälläkin kertaa.. ;)) Ohjeet ovat peräisin yhdestä lukuisista ruoka-ohjelmasuosikeistani Sokkokokista. Itse asiassa tosin aika harvoin kyseisen ohjelman ruuat sinänsä innostavat minua, mutta konsepti on muuten viihdyttävä. Tässä taannoin ohjelmassa oli vieraina kaksi Värttinä-yhtyeen jäsentä ja jakso oli tosi hauska. Voit katsoa sen halutessasi täältä. Tällä kertaa myös menu sytytti, etenkin pääruuan osalta. Vaikka, kyllä jälkiruuaksi tehty appelsiinicarpaccio valkosuklaamoussen kanssa olisi varmasti myös herkullista. Ohjelmassa käytetyn piikkikampelan vaihdoin kyllä kuhaan ja tuoreen pinaatin korvasin pakastetulla. Ruokien alkuperäiset ohjeet löydät täältä.


Paistettua kuhaa grillatun parsan, fenkolihillokkeen ja pinaattipyreen kera kahdelle:

- yht. n. 400 g kuhafileitä (itse pyydän aina, että ne leikataan ruodottomiksi kalatiskillä)
- pari rkl öljyä ja voita paistamiseen

- n. 250 g vihreää parsaa
- (oliivi)öljyä
- (sormi)suolaa
- valkopippuria (myllystä)

- 1 iso fenkoli tai kaksi pientä
- 2 appelsiinia
- 2 rkl voita
- sokeria
- suolaa 
- mustapippuria
- sitruunamehua

- 2 pussia pakastepinaattia eli yht. 300 g
- 1 - 2 kynttä valkosipulia
- 1 dl (kuohu)kermaa
- pari oksaa tuoretta timjamia
- muskottia
- suolaa
- valkopippuria




Laita ensimmäiseksi fenkolihilloke alulle -

1. Poista fenkolista kova kanta ja mahdolliset huonot osat. Leikkaa fenkoli puoliksi ja siivuta mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.




2. Purista pieneen kattilaan kahden appelsiinin mehut ja lisää fenkolisiivut sekä 2 rkl voita ja ½ tl sokeria. Voit saksia joukkoon myös fenkolin vihreät lehtitupsut.




3. Anna kiehua miedolla lämmöllä muiden valmisteluiden ajan tai ainakin puoli tuntia. Jos neste haihtuu kattilasta liian aikaisin, lisää vähän appelsiininmehua tai vettä.

4. Hilloke on valmista kun fenkoli on pehmennyt hillomaiseksi. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla maun mukaan.





Hillokkeen kiehuessa valmista seuraavaksi pinaattipyree -

1. Laita pieneen kattilaan kiehumaan 1 dl (kuohu)kermaa ja sekaan pari kokonaista, kuorittua valkosipulin kynttä sekä pari timjamin oksaa. Anna kiehua hiljalleen n. 5 min.

2. Sulata pakastepinaatti esim. mikrossa ja valuta ylimääräinen vesi pois siivilässä.




3. Laita valutettu pinaatti blenderin kannuun.

4. Siivilöi kermasta pois valkosipulin kynnet ja timjamin oksat.

5. Käynnistä blenderi ja lisää pinaatin joukkoon kermaa vähitellen niin, että pinaatti muuttuu sileäksi ja pyreemäiseksi.

6. Kaada pyree kattilaan ja lämmitä se liedellä hiljaisella lämmöllä. 




7. Mausta suolalla, valkopippurilla ja ripauksella muskottia.


Grillaa parsa (ohjeet löydät täältä) ja paista kuhafileet vasta juuri ennen tarjoilua -


1. Kuumenna paistinpannussa muutama ruokalusikallinen öljyä kuumaksi. Lado kuhafileet pannulle ja alenna vähän lämpöä.

2. Lisää pannulle pari rkl voita ja mausta kalafileet suolalla ja pippurilla. Paista muutama minuutti per puoli. Kuha muuttuu kypsyessään valkoiseksi.




3. Kääntämisen jälkeen mausta myös toinen puoli ja valele halutessasi fileitä pannussa olevalla voisulalla.





Kokoa annos ja nauti sellaisenaan tai keitettyjen perunoiden kanssa - NAM!





Vähän vaivaa tuon annoksen eteen piti kieltämättä nähdä, koska komponentteja oli useita. Kaikki olivat silti itsessään varsin helppotekoisia. Vaiva palkittiin lisäksi monin verroin, koska ateria oli ehdottomasti yksi herkullisimmista koskaan syömistäni. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos ainekset yhtään innostavat!

Sitten vielä yksi herkkusuositus. En yleensä erityisesti pidä valmiiksi maustetuista jogurteista, mutta nyt olen todella ihastunut Mövenpickin kirsikkajogurttiin. Eihän se tietysti mitään ihan perusjogurttia olekaan, vaan "feinjoghurt". ;) Todella hyvää joka tapauksessa. Kannattaa maistaa!








Leppoisaa ja makoisaa juhannusta kaikille!




PS. Leikin kameran säädöillä ja sain kerrankin otettua edes jotenkin kunnolla tarkennettuja kuvia. Laitan niitä muutamia tähän loppuun.













5 kommenttia:

  1. Nytpäs en oo varma oonko ikinä maistanut kuhaa. Isäntä väittää, että on meillä joskus ollut, mutten kyllä muista miltä maistui jos näin oli. Pitäneepä joskus kokeilla. Ja pinaattipyree näyttää niin kauniin vihreältä, mukavan pirteä väri ruokalautasella :)

    Nyt kyllä kiinnostus heräsi, sä oot löytänyt sellaisen jogurtin, mistä saattaisin oikein tykkäystykätä. Kirsikan maku nimittäin kuuluu suosikkeihini. Joisinkin vallan kirsikkateetä, jos viel jostain saisi sitä pelkästään ettei tarvitsisi niitä muita makuja lisänä ostaa. Mut siis mä en oo nähnyt tollaista jugurttia, vai enkö vain ole älynnyt katsoa niitä kaupan hyllyjä tarkemmin. Missä näitä on myynnissä, löytyykö jostain ketjukaupasta, k-market tai prisma esimerkiksi?

    Hyviä kuvia sä aina otat, oli säädöillä tai ilman. Siellähän ne tytöt touhuaa, puutarhan vahtihommissa. Ei sentään Kiina-projekti ollut menossa kuvaushetkellä, tai sitten oltiin vaan muina naisina kun tulit kameran kanssa siihen viereen "sähläämään".

    VastaaPoista
  2. Mnjamm sinun kuhallesi. Kuulostaa tosi herkulliselta. Varmasti tulee kokeiltua jossain vaiheessa. Pidän fenkolin midosta mausta ja voin kuvitella, että se hillottuna appelsiinimehun kanssa on herkullista. Lisäksi pinaattia ja parsaa. Jammi, jammi. Ihanaa juhannusta teidän poppoolle Ossilasta! M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  3. Ellieli: kuha on hyvin samantyyppinen kala kuin ahven. Muistan sinun joskus sanoneen, että et oikein pidä vähärasvaisista kaloista. Kannattaa silti joskus kokeilla kuhaa. Paistat sen vaan kunnolla voissa ja valelet vielä paiston aikana pannuun kertyvällä voisulalla niin saat takuulla maukkaan lopputuloksen. Toinen vaihtoehto on käyttää pieniä siikafileitä.

    Tuota Mövenpickiä myydään ainakin isoissa kaupoissa kuten Prisma ja Cittari. Ko. jogurtit tulee kauppoihin ilmeisesti sellaisena lajitelmana, jossa on useita makuja. Kirsikat näyttää loppuvan aina ensin, joten katso myös alemmista "kerroksista". Kivaa, jos sullekin löytyy jogurtti, josta tykkäät, hih! Ü

    Yksi päivä istuin pitkän tovin takapihalla ja kokeilin kameran erilaisia asetuksia. Jotain ihan pientä olen nyt vihdoin tajunnut niistä lukemistani kirjoista. Vielä on paljon opeteltavaa kyllä.

    Aurinkoista juhannusaattoa teille kaikille! ☼

    Marja-Leena: tuo yhdistelmä kuullosti minustakin heti tosi hyvätä ja tosi hyvää siitä myös tuli. Kokeile ihmeessä!

    Kiitos samoin - ihanaa juhannusta myös teille ihanille ja Ossille paljon rapsuja! <3

    VastaaPoista
  4. Wau, olipa sävykkäitä kuvia eli säätäminen toimii, jesh! Nyt kyllä lisäsit mulle paineita, hih hih, opetella omasta kamerastani lisäominaisuuskia. Valkea koira on tosi vaikea kuvattavana, varsinkin kun sen kaveri on tumma. Nappislaukaukset suloisista koiruuksista.

    Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
  5. Nettimartta: kiitos ihan hirmuisesti kehuista! <3 Sä olet mun valokuvaus-idoli ja sun kuvat on just sellaisia, joita mä haluaisin osata ottaa. Ei ole helppoa!

    Mukavaa jussin jatkoa teille kaikille ja Myrskyliinille paljon rapsuja! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü