maanantai 3. kesäkuuta 2013

Lämmintä läiskis


Uudet ylioppilaat saivat ihanan kelin juhlapäiväkseen ja lämmöstä olemme saaneet nauttia kaikki. Meidän kesäkuun ensimmäisen viikonlopun ohjelmassa oli lähinnä pelkkiä pihapuuhia: pihan siistimistä (mies), laiskana makoilua (minä ja Peppi) ja siilivahtia (Rilla). Nurmikon leikkuuhommissa leikkurista hävisi ruuvi ja siilejä löytyi yhteensä melkein kymmenen. Minä sain luettua yhden kirjan loppuun ja toisen kokonaan. Grilliä käytettiin myös ahkerasti. Kokonaissaldona sanoisin, että aika mainio viikonloppu!




Molemmat kirjat ansaitsevat tulla mainituiksi, vaikka ovatkin sellaista kevyttä hömppää; kesäisin en juuri muuta luekaan. Talvella jaksan paremmin keskittyä vakavampaan kirjallisuuteen. Loppuun luettu kirja on Jennifer Weinerin Tietyt tytöt. Weinerin tunnetuin romaani taitaa olla Lainakengissä, josta on tehty myös elokuva. Pidän kovasti sekä kirjasta että elokuvasta. Sehän ei ole itsestäänselvyys. Aika usein vain toinen on onnistunut. Tykkäsin myös tästä Tietyt tytöt -romaanista, jonka ostin Suomalaisen superalesta alle kolmella eurolla. Hyvä ostos, etten sanoisi.




Käytiin torstaina siskontytön kanssa haistelemassa kesäistä Helsinkiä ja samalla nappasin sieltä ihan umpimähkää mukaani minulle ennestään täysin tuntemattoman kirjailijan David Safierin Huono Karma -pokkarin. Voin lämpimästi suositella kirjaa kaikille mustasta huumorista pitäville. Aion ehdottomasti hankkia käsiini muitakin Safierin kirjoja! 




Rilla on keksinyt itselleen oivallisen varjopaikan terassin rampin alta.




Peppi taas rotkottaa selällään milloin suoraan auringossa, milloin vähän varjommassa.




Otimme miehen kanssa sunnuntai-iltana käyttöön uuden lähestymistavan siilien suhteen. Roudasimme nimittäin kaksi yksilöä autolla useamman kilometrin päähän meiltä. Katsotaan nyt onko siitä(kään) mitään apua siiliongelmaan

Ampiaisia ja mehiläisiä on eksynyt helteiden myötä sisälle vähän turhan usein. Pelkään nimittäin, että pääsevät pistämään koiria. Yhdestä JÄTTIyksilöstä piti yrittää oikein ottaa kuva. Kuva ei ihan onnistunut, mutta sen voin sanoa, että en ole ikinä nähnyt yhtä isoa pörriäistä!





Tällä viikolla on tiedossa paljon iltamenoja. Sellaista se tuppaa näin kesällä olemaan. Täällä blogimaailmassa taas taitaa olla vähän hiljaisempaa, mikä on erittäin loogista. Kuka viitsii istua tietokoneella, kun ulkona on lämmintä ja valoisaa? Meinasin kokeilla tänä kesänä vähän erilaista postaustahtia, joten älkää ihmetelkö, jos blogi ei päivity totuttuina päivinä. En vielä itsekään tiedä, kuinka usein tulen postailemaan - se jääköön nähtäväksi.



Mukavaa alkanutta viikkoa ja kesäkuuta myös teille kaikille! Ü






23 kommenttia:

  1. Näinhän se on, ettei kauniina kesäpäivänä tai -iltana tule oltua sisällä koneen ääressä vaan ulkona puuhastelemassa tai vaan olemassa.

    Luin viikon sisään peräkkäin tanskalaisen Jussi Adler Olsenin kaksi kirjaa: Vanki sekä Metsästäjät. Parasta rikoskirjallisuutta pitkään aikaan, mutta yöunet kirja vei viime yöltä. Ensin kaksi kertaa yritän ruveta nukkumaan, mutta oli sitten noustava ylös lukemaan, kun kirja oli jännässä kohdassa. Sitten oli sama lukea kirja loppuun. Tapahtumat jäivät pyörimään päähän ja uni oli painajaismaista. Lisäksi makuuhuoneessa oli lämmintä +28 ja hiki valui noroina koko yön. Illalla suihkun kautta sänkyyn ja aamulla sängystä suoraan suihkuun. Mutta en valita, ihana kesä on täällä!

    Kivoja kesäpäiviä ja siilittömiä pihapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjasuosituksista! Täytyykin pistää korvan taakse. Luen varsin vähän rikoskirjallisuutta, mutta harmillisesti menehtyneen Stieg Larssonin trilogiasta pidin yllättävänkin paljon. Siskon mies, joka myös tykkäsin Larssoneista, on suositellut norjalaisen Jo Nesbøn kirjoja.

      Juu, hikistä on meilläkin! Suihku pari kertaa päivässä on ihan minimi ja silti on koko ajan kuuma. Mikäs siinä talvessa olikaan niin huonoa.. ;D

      Poista
  2. Kivaa, kivaa! Siis se, että esiluet kirjoja ja sitten suosittelet. Olen aina tykännyt moisesta ja tähän asti ihan kaikki toisten suosittelemat kirjat ovat olleet minullekin mieleisiä.
    Kiitos, esilukija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :)

      Tuo David Safierhan on vielä saksalainen, joten pääset lukemaan hänen kirjansa vaikka alkuperäiskielellä.

      Minäkin tykkään lukea toisten suosittelemia kirjoja. Enkä muuten muista minäkään yhtään "hutia". Hyvä systeemi siis! :)

      Poista
  3. Täytyy sanoa, että kyllä oli kaikille koulunsa päättäneille kaunis viikonloppu. Yhtään kirjaa en kylläkään lukenut. Oikein kaunista viikonalkua teidän koko poppoolle, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihana juttu! Minua aina huolestuttaa vähän tuo päättäjäispäivän sää. Varmasti moni kuitenkin laskee vieraiden kanssa sen varaan, että piha/parveke on myös käytössä.

      Kiitos ja samoin sinne, sekä Ossikaiselle paljon suukkoja meitin neideiltä! <3

      Poista
  4. Juu, pidetään hauskaa ja lämmintä! Lokoillaan ja oloillaan ja tehdään vaan mukavia hommia.

    VastaaPoista
  5. Taitaa meidänkin postaustahti muuttua, johan siitä on ollut oireita nähtävissä :)

    Mutta kehtaanko tunnustaakaan mitä luen.... Ree Drummond, Black heels to Tractor wheels ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai kehtaat! Minäkin haluan lukea sen. Olen ihan Ree-fani! Täytyykin yrittää etsiä tuo käsiini seuraavalla Hesan reissulla. Akateemisesta varmaan löytyy. Kiitos muistutuksesta! :)))

      Poista
    2. http://www.bookdepository.co.uk/Pioneer-Woman-Ree-Drummond/9780061997174 - täältä ilman toimituskuluja :)

      Poista
  6. Hitto, miten ällökuuma! Käytiin aamusella pitkällä lenkillä, ja loppupäivän karvapäät ovat vetäneet lonkkaa pihalla varjossa. Onneks meillä on isoja puita suojana, eikä itse talokaan kuumene pahasti, vaikka aurinko porottaa. Mä en yhtään viihdy helteessä :-(.

    Vähän jänskättää, koska Hissulla on huomenna taas lääkäriaika. Otetaan kaikennäköstä verikoetta ja lopuks sitten lonkka- ja selkäkuvat. Mietin, että pitäiskö samantien pyytää ne lonkkikset ihan virallisiksi... tuskin tulee Hissun kanssa toista kertaa mentyä sellasiin. Varmaan pitää täyttää jotain kuponkeja ja maksaa joku kymppi ylimääräistä.

    Olen taas tarkkaillut Hissua ja olis sellanen kutina, että ehkä vika on päässä tai sitten vikaa päässä+happovaiva. Voikohan matolääkkeestä tulla närästystä? Eilen katselin aamulla, kun se meni pissalle pihalle ja huomasin, että se söi heinää. Jotain röyhtäisyjä on myös tullut silloin tällöin.
    Laitoin sen nyt helposti sulavalle ruoalle ja katsotaan huomenna mitä lekuri sanoo.

    Samat pörriäishaasteet on meilläkin; parhaimmillaan 7 surraa olen poistanut juomalasilla ja postikortilla ulos ikkunasta yhden päivän aikana. Poika tulee heti hysteeriseksi kuullessaan pienimmämkin pörähdyksen ja kiljuu äidin apuun. Olen todellinen sankari pelastaessani jälkikasvuni kerta toisensa jälkeen.

    Tuosta siilin roudauksesta tulivat mieleen omat kotilokyyditykseni edellisessä osoitteessamme Vartiokylässä. Keräsin kaverit pakastepurkkiin ja kyyditsin ne kahden koiran ja lastenvaunujen kanssa kilometrin päähän mehevään pusikkoon. Ajatuksenani oli, etteivät ehdi takaisin meidän tontille ainakaan saman kesän aikana, hitaita kun ovat :-)

    Vilpoisampien ilmojen toivossa,

    sm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä on ihan suhteellisen kuuma.. Mitkäs ne talven huonot puolet olikaan? ;D

      Ooh, se lekuri on huomenna. Pidän tooosi paljon peukkuja ja varpaita, että kaikki menee hyvin, eikä mitään tylsää löydy.

      Mä oon miettinyt Rillan suhteen myös tota happovaivaa. Kurnuttaa välillä oudosti ja mun mielestä ainakin joskus ihan kuin suuhun nousis jotain. Välillä myös "auraa" jännästi suupieliä lattiaa/sohvaa/nurtsia vasten. Täytyykin muistaa kysellä tuosta ke, kun mennään taas näyttämään sitä Rillan byllyä lekuriin.

      Oih, sankariäiti! Miten mä en oo nähnyt susta mitään haastattelua lehdissä? Oon varmaan vaan missannu ne.. ;D No ei vaan. Mäkin pelkäsin nuorempana oikeastaan kaikkia ötököitä. Isosysteri opetti ihan omalla mallillaan ja minä opin. ;D Tätä nykyä sellaiselle luksukselle kuin ötökkäkammolle ei ole oikein tilaa. Ensinnäkin, täällä landella pyörii niin paljon kaikkia öttiäisiä, että ei siinä paljon muuta kerkeiskään, kun kiljua. Toisekseen, koiria pitää suojella kaikilta pistäviltä tyypeiltä. Ilmeisesti ötökkäkammon voi ihan vaan psyykata itseltään pois..

      Hihii, ihana Sinä, kotiloiden pelastaja! :))) Mun yksi ystävä kerää myös kotiloita purkkiin, mutta kaata sitten sinne kiehuvaa vettä ja heittää keittyneet kotilot kompostiin. Kääk potenssiin jaiks! :/ Tykkään paljon enemmän tosta sun systeemistä!

      Tänään ollaan roudattu vasta yksi siili autolla pois. ;D

      Terkkuja sinne ja onnistunutta lääkärikeikkaa! <3

      Poista
  7. Hitsi ruokatunnilla naputtelin tässä kommentin, mutta se katosi. Täällä on kotikone jo kesälomilla... Olen lukenut tuon Karma-kirjan, hauska oli! :) Hyvää kesää teille! Täytyy tulla perjantaipostauksia ainakin selailemaan, monta herkkua vielä saamatta nenän alle ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, höh! Bloggeri on välillä vähän tollanen, että se syö kommentteja. Onpa pientä! :/

      Karma-kirja oli kyllä hauska ja myös varsin oivaltava. Pisti meikäläisen vilkaisemaan itseäni peilistä. Enkä nyt tarkoita hikisen naamavärkin ihailua. ;D

      Kiitos ja samoin - ihanaa kesää sinnekin! <3 Blogia varmaan päivittelen kyllä silloin tällöin.

      PS. Me ollaan niNnin kanssa ihan vakavissamme suunniteltu kesäretkeä Kymijoen suistomaisemiin. Eli kantsii varautua treffipyyntöön + alkaa miettiä jotain mukavaa kaffilaa/ravintolaa niille treffeille. ;D (Tai vaihtoehtoisesti sepitellä valmiiksi sopivan epämääräisiä syitä, miksi treffit ei todellakaan käy! ;D)

      Poista
    2. JOOOO :) Kesäretkiä lisää!

      Poista
    3. Hei! Nyt saa aplodeerata, sain koneen korjattua! Pikkusen ohjelappusen vaan raapustelin operaattorin myyjän sanelun mukaan myymälässä käydessä ;P

      Vainiin, nyt täytyy seuraavaksi googlettaa "Kymijoen suistomaisemat" :) Olen vaan tälläinen hippi, ettei mulla ole vuosiin ollut autoa, joten olen ihan julkiseen liikenteen ja autokyytien varassa. Mutta ilmoitelkaa ihmeessä, kun olette kesäretkelle lähdössä, niin yritän järejestää itseni paikalle :)

      Poista
    4. Tapu-tapu-tap-tap! Hyvä Sinä!! :)))

      Yritin vaan olla näppärä, nou hätä. Tullaan siis ihan sinne sun huudeille perille asti. Ja ihanaa, jos suostut meitä treffaamaan - IHAN parasta! <3

      Poista
  8. Rähinäryhmä tarjoaa ihanille koirablogeille arvontaa haasteen muodossa, innokkaasti kaikki mukaan (arpaonnen kera tietysti):
    http://ssamperi.blogspot.fi/2013/06/mita-oppisitkaan-jos-koirasi-olisi.html

    ♥: Rähinäryhmä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy tulla tutustumaan haasteeseen! :)

      Poista
  9. Ensimmäistä kertaa eksyin blogiisi ja vaikuttaa niin ihanilta nämä jutut että varmasti eksyn uudelleenkin! :) Voisin lukea koiriin liittyviä juttuja vaikka päivät pitkät.
    Ja kiitos kirjavinkeistä!! Itsekin olen näin kesäisin hömppäkirjallisuuden kannattaja. Uusimpana harrastuksenani on hakea kirppikseltä 50 sentillä vanhoja Harleqiineja! Takuuvarmasti onnellinen loppu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos ja tervetuloa! :)

      Mullakin on ollut aikoinaan harlekiinivaihe. Tosi hyvin todettu tuo - "Takuuvarmasti onnellinen loppu!" :D

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kiitos kommentista! Ü