perjantai 28. kesäkuuta 2013

Ruokaperjantai - mozzarella-herkku


Olen aivan ihastunut meidän vakkarilukija 'shelttien mamin' vinkkaamaan mozzarella-herkkuun. Kokeiltiin sitä siskontytön kanssa jo juhannuksena, mutta silloin olin unohtanut kokonaan tuoreen basilikan. Toissailtana tein sitten oikeaoppisemman version, josta tuli (siitäkin) ihan yli hyvää.


Mozzarella-herkku:

- mozzarellaa
- tuoretta basilikaa
- basilikapestoa 
- mustapippuria
- luomusitruunan kuorta raastettuna (paljon) 




1. Asettele lautaselle basilikan lehtiä kovera puoli ylöspäin. 

2. Revi mozzarellapallosta käsin suupalan kokoisia paloja ja laita palat basilikan lehdille.

3. Lusikoi mozzarellan päälle pestoa ja rouhaise vähän mustapippuria.

4. Raasta päälle runsaasti luomusitruunan kuorta. 




5. Tarjoile vaikkapa alkupaloina tai hellepäivän pieninä suolaisina. 




Kiitos vielä shelttien mamille ihanasta ohjeesta!  Hän oli myös oikeassa siinä, että sitruunan kuoriraastetta kannattaa olla paljon. Me siskontytön kanssa vielä oikein keräsimme lautaselta kaikki ekstra-raasteet kasaksi tuohon makupalan päälle - NAM!


~~~


Tänään meillä on tiedossa Rillan siistimisreissu trimmaajalle. Rilla on nimittäin ilmoitettu heinäkuussa Hyvinkään koiranäyttelyyn ja ensimmäistä kertaa avoimeen luokkaan. Tämä taas niitä mahdollisia pentuja silmällä pitäen. Tuossa viikonloppuna jo hyvin itsevarmana eräälle ohikulkijalle(!) mainostin, että ensi keväänä voi pentuja kysellä Rillan kasvattajalta. Just joo, minä ja suuri suuni.. ;D




Leppoisaa viikonloppua kaikille!


18 kommenttia:

  1. Hei mekin tullaan Hyvinkään näyttelyyn! Senni on junioriluokassa. Toivottavasti ehditään tavata, emännät ja koirat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JEI, ihan parasta!! Totta mooses me ehditään siellä nähdä! Onpa tosi, tosi kivaa! :))) Mun on muuten pitänytkin kysyä sulta, että ootko miettinyt Sennin viemistä näyttelyyn. Hän kun näyttää niiiin söpöltä! <3

      Laita mulle vaikka s-postia (annamari@saunalahti.fi), niin sovitaan tarkemmin treffeistä. Jookosta, kookosta. ;)

      Poista
  2. Voin kuvitella, että on aivan ihanaa. No nyt ei valitettavasti löydy kuin tuota mozzarellaa jääkaapista, mutta täytyy pitää mielessä... Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, herkkua on! :P

      Kiitos ja samoin sinne! <3

      Poista
  3. Nyt mami huutelee tuolta taustalta, että JESTAS SENTÄÄN!!! Se ei kohta enää jakele näitä helmiään teille, koska te ette pysyty pitämään mielessä edes noita muutamia ainesosia!!!! Nyt teiltä puuttuu ne oliiviöljyliraukset, ja jos Jamie saa tietää tästä, tulee varmana tupenrapinat :-D

    t. Tyyne, Hissu ja Meri

    p.s. No, ei se mami oo tosissaan :-) Kaikillahan meillä on omat rajoituksemme. Mamilla on se siivousvamma ja Hissulla on sitä pörinää vieraille ja Tyynellä on katukiveyksen reunajuoksu ja Meri pyörii ympyrää kun se hermostuu ja mummolla on nalkutusvamma ja isännällä on se työnarkomanijuttu ja...

    p.p.s. Mitä?! Millonka se näyttely on? Ja missä?!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhihhihhih, mä jo ajattelin edellisestä 'nootista', että eikö se teidän mami itse muista sitä oliiviöljyä. ;D Mä olin NIIIN rebel, että jätin laittamatta, VAIKKA muistin. Ette sitten kerro Jamielle! :D Mutta siis, noi on ihania ja aion tehdä niitä joka päivä (no, ainakin melkein joka päivä). Nih. Nim. Runsasrajoitteinen ;D

      Suukkoja teille tytöt! <3

      PPS. Näytelmä on Hyvinkäällä la 13.7. Paikka on joku tämmönen: Hyvinkään vinttikoirarata, Hämeenlinnantie 251 - en oo koskaan käyny. Westiet näyttäis oleva kehässä 4 tokavikoina ennen skotteja. Aikatauluthan on noissa aina TODELLA 'noin'. Voisko westiet olla joskus puolilta päivin? Meinaatko tulla meitä morjestamaan? Tule!! :)))

      Poista
  4. Voi hyvänen aika, nyt tulee kyllä paineita, kun täytyy ruveta tiiraamaan näitä blogikuvia ihan suurennuslasilla, että onko nyt varmana kaikki aineet mukana vai yritetäänkö siellä taas jotain jujutusta :-) Te vaan testailette mua!!!!!!

    Katsotaan, katsotaan... meillä on vielä ihan vaiheessa kesäsuunnitelmat, koska isäntä paahtaa jotain rahoituskuvioita siellä tärkeessä työssään. Mulla on toistaiseksi suunnitelmissa vaan velttoilua ja velttoilua :-) Onkohan se näytelmäpaikka kaukanakin rautatieasemasta... mikä se viime kesän paikka oli? Järvenpää vai Hyvinkää? Sinnehän mä tulin junalla.

    sm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo kuule, yritetään pitää sut vähän varpaillas. ;D

      Velttoilu kuulostaa TOSI hyvältä! Jatka samaan malliin ja yritä opettaa sille isännällekin vähän lepäilyn jaloa taitoa.

      Viime vuonna oltiin ja sä siis olit myös Järvenpäässä eli tää on eri paikka. Näyttelypaikalla en oo itse koskaan käynyt, joten sen kummemmin en osaa ohjeita antaa. Hitsi.

      Poista
  5. Voi sentään... rautatieasema taitaa olla jotensakin kaukana. Tutkimme tilannetta.

    sm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisesti pystytään kyllä tarjoamaan sulle kyyti asemalta, joten palataan lähempänä?

      Poista
  6. Kylläpä näyttää herkulta (joku jossakin on sanonut joskus, että mozzarella on 'muuminlihaa' ja kyllä vaan, siltähän se ihan näyttää, että temi passaisi ;) ja maku oli takuulla kohdillaan =)

    Näyttelyintoa, kohta ne ovatkin jo! Joko nyt voin aloittaa peukkujen pitämisen?? ;)

    Typyille pusut, erityisesti hipputukkaisilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumin lihaa!!! :D:D Aika kuvaava tosiaan. ;D

      Kiitos kovasti! Saa todellakin aloittaa jo peukkujen pitämisen. Rillahan esiintyy nyt ensimmäistä kertaa avoimissa, joten vastusta lienee erilailla kuin junnuissa. Vaikka eipä sillä tuloksella nyt niin suurta väliä ole. Mutta tottakai menestyminen on aina mukavaa! Katsotaan kuinka meitin käy.

      Humppatukille suukot takas meitin neideiltä! <3

      Poista
  7. Jaahas, vai MUUMINlihaa sitä täällä on laitettu? Mä en sitten syö sitä koska muumit on rauhoitettuja!!! ;DDD
    Me pidetään teille näyttelypeukkuja, ja lähetetään täältä terkkuja ja suukkoja tytsyille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ollut aika hyvä kuvaus? :D Ai, muumit on rauhoitettuja. No hitsi. :D:D

      Kiitos ja samoin sinne - paljon terkkuja ja suukkoja Ellille! <3

      Poista
  8. Näyttää hyvältä taas nämä mozzarellanyytit :)
    Oletko kokeillut sitä suihkutettavaa basilikaa? Ostin pullon (kun se oli niin kaunis ;) ja aika voimakas basilikan maku siitä tuli, kun suihkuttelin salaatin päälle. Se oli minusta ainakin hyvä korvike tuoreelle basilikalle näin ruokalaiskan ihmisen käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aivan ihania! Kannattaa kokeilla! :P

      No en! Kuulostaapa mielenkiintoiselta. Täytyypäs googlettaa ja pitää silmät auki seuraavalla kauppareissulla. Kiitos vinkistä! :)))

      Poista
    2. Tästä sitten vaan spreijaamaan mausteita:

      http://www.hellapoliisi.fi/tuotevinkkeja/3994-spray-italia-maustesarja

      Poista

Kiitos kommentista! Ü