keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Uusi perheenjäsen ja jouluisia mietteitä



Mikä, mikä, mikä???



 

No sehän on Dottie the Dachshund, meidän uusi perheenjäsen. ;) Dottie on ilmeisesti ihan puhdasrotuinen lyhytkarvainen mäyräkoiranpentu, väri: punainen (tai keltainen?). Koko lienee kääpiö tai voi olla myös kaniini. Mieheni toi hänet (varmaankin laittomasti!) jostain kennelistä ulkomailta. Sshhh.., ettehän kerro kenellekään? ;D Ehkä muistattekin, että minulla on ollut ihan hillitön "lyhkärikuume" jo pitkään (josta syytän pelkästään Myrskyä ;)). Vähänkö mies oli kiva, kun toi meille Dottien koko perheen iloksi. Nyt meilläkin on oma lyhkärinpentu, jei!






Dottie on hyvin taitava. Hän osaa haukkua ("arf, arf"), kävellä eteenpäin, hypellä leikkisästi sekä heiluttaa häntää ja nyökkäillä päällään. Pepin mielestä Dottie on tosi pelottava. Rillan mielestä taas Dottie on hyvin mielenkiintoinen, mutta vähätuoksuinen, vaikka kuinka tarkkaan peräpäätä haistelisi.






Muutama huolikin on Dottien kanssa jo ilmennyt, mikä on tietysti koiranpennun kanssa ihan luonnollista. Dottie ei ole vielä suostunut syömään eikä juomaan mitään. Eikä sisäsiisteyskoulutusta ole oikein voitu aloittaa, koska hän ei ole pissannut eikä kakannut kertaakaan. O-ou. Kohta pitää varmaan mennä käymään eläinlääkärissä. Siellä varmasti osataan auttaa. :D





 
Täällä jatkuu vesisade. Ulkona on kieltämättä aika vaikea uskoa, että jouluaattoon on enää muutama päivä. Sisällä sen sijaan on vähän helpompi virittäytyä joulutunnelmaan. Voi laittaa joululauluja soimaan ja juoda kuumaa glögiä lahjapaketoinnin lomassa.



Huomasin, että olen ihan tiedostamatta ostanut tänä vuonna sekä Mikki Hiiri -aiheista lahjapaperia että lahjapusseja. Eikä siinä mitään. Mikki on ihan hyvä tyyppi!




Olen saanut jo kaikki lahjat pakettiin ja muutkin jouluvalmistelut ovat hyvässä vaiheessa. Toki siivoamista voisi tehdä vielä vaikka kuinka paljon, mutta en taida viitsiä. Meillä ei olla sen suhteen turhan tarkkoja. ;) Tärkeintä meidän joulussa on stressittömyys ja hyvä ruoka. Ihaninta on se, että saadaan olla koko perhe yhdessä kotona. On muuten mielenkiintoista nähdä, että miten koirat suhtautuvat jouluun tai lähinnä paketteihin. Rillalla on viime vuodesta jo vähän kokemusta, mutta Pepille tämä joulu on ensimmäinen laatuaan.







Muistatteko vielä sen siskontyttöni heittämän haasteen? Lupasin silloin lahjoittaa normaalisti joulukortteihin käyttämäni rahat eläinten hyväksi. Päädyin tekemään kertalahjoituksen SEY:lle. Liityin samalla myös SEY:n jäseneksi. Joulukorttien sijaan laitan läheisille joko tekstarin tai s-postia, jossa kerron lahjoituksesta ja toivotan hyvää joulua.


dogs can smell a good person a mile away


Erittäin helppo ja nopea tapa tehdä lahjoitus eläinten hyväksi löytyy Facebookista Musch -joulukampanjan muodossa. Lisäinfoa aiheesta Musch ja Musch Jouluiloa -sivustoilta. Heidän Musch Facebook -sivua tykkäämällä lahjoitat 100g luonnollista, suomalaista koiran- ja kissanruokaa suomalaisille hyväntekeväisyysjärjestöille.



 

 
Lämpöistä joulumieltä kaikille!



 

11 kommenttia:

  1. Hiano uusi perheenjäsen teillä. Tommonen muutti meidän naapuriin. Se on joku kaniinimäyris. Mieittikää vähän! K-a-n-i-i-n-i. Mahtaa olla hurjan näkönen töpöhäntä.

    Ihania paketteja. Noi on varmaan melkistä kaikki Pepille ja Rillalle. Mahanko mä saaha yhtään...

    Mukavaa menoa ja joupupaperinrapinoita koko teidän poppoolle!

    VastaaPoista
  2. tuohan on hauska, mitenköhän nelli suhtautuisi toiseen koiraan (epäilen että tarttuisi niskasta ja ravistaisi)

    VastaaPoista
  3. Dottie on söpö ja teidän Meloni-possu aivan sikaihana!!! Jos joskus satut kyllästymään siihen niin pistä minut ekana adoptiojonoon:) Kaikille teille ihanaa joulua herra Ossi mäyräkoira ja Marja-Leena

    VastaaPoista
  4. Nonni, nyt sitten heti ajattelin, "Ahaa, nyt se on sitten Annamarin poppoo langennut loveen eli saanut kanssa sen pentuviruksen joka blogissa jyllää ja ottanut uuden pennun vipeltämään" :D Mutta tuo tuoksuton Dottiehan on aivan ihana! :) Ovatko tyttäret malttaneet olla repimättä sitä? Meillä ei ihanuus säilyisi hengissä, valitettavasti...pojat on niin rajuja :/

    VastaaPoista
  5. Myrskyliini: oi, muuttiko teidän naapuriin kaniini, wau! Tuleekohan siitä sulle loikkiva kaveri? ;DD

    Juu, juu, kaikki paketit on tietysti tytöille. Hehän ovat olleet niitä kaikista kilteimpiä.. ;)

    Malta sinäkin pitkuliini kiltteillä vielä muutama päivä, josko se sitten vaikka aattona palkittaisi! <3

    Kaunis Nelli: juu kuule, kyllä Rilla on antanut Dottielle jo vähän kovempaakin kyytiä. Dottien kanssa voidaan leikkiä vaan, jos mamma tai pappa vahtii vieressä. :)

    Marja-Leena: Dottie on osoittautunut hyvin kiltiksi ja helpoksi pennuksi, suosittelen! ;D

    Teidät on täten merkitty virallisesti Meloonin adoptiolistan ensimmäiseksi jäseneksi. Adoptiolautakunta ottaa teihin pikimiten yhteyttä, mikäli ilmenee, että tämä nykyinen perhe on kelvoton huolehtimaan Meloonin tarpeista. ;D

    Herra Ossi Mäyräkoiralle ja hänen emännälleen toivotamme oikein rauhallista ja ihanaa joulua! ♥

    Maria: hih, toivoinkin salaa, että edes sinä menisit ihan oikeasti lankaan ja luulisit, että nyt kävi 'fiba' ja taas on uusi pissijä kotona. ;D Dottie on kyllä tosi helppo ja kiltti tapaus, että siinä mielessä onnistuttiin tällä kertaa pennun valinnassa ihan kivasti. :DD Rilla on jo antanut raukalle sen verran kyytiä, että Dottien haukku on muuttunut vähän oudon kuuloiseksi.. ;)

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon !! Aivan ihana uusi perheenjäsen. Ja kuinka taitava, että jo noin pienenä on sisäsiisti ja muutenkin osaa käyttäytyä <3<3
    Ja kauniskin vielä. Kerrassaan täydellinen pakkaus.

    Luulin kyllä hetken, että no ny se romahdus tuli, vastarinta ja muutkin barrikaadit kaatu ryskyen ja pentukuume oli ottanut totaalisen ylivallan. että perheeseen olis tosiaan tullu semmonen kunnon koira, joka pissii lattiat , koloaa tuolinjalat ja tekee muutenkin ottasuonet kireiksi vähäksi aikaa. Ja samaan aikaan murskaa sen sydämen. Vaan olikin sitten tullut tuo unelmapakkaus.
    Eilen kävi työpaikallani työtoverini, joka juuri vuodenvaihteessa eläköityy. Mukanansa sitten oli kolme vuotias Chihuahua-poju Dewi. siis niin ihana otus, että sydän oitis suli. Tuli syliinkin ja nuoli naaman kunnes kerroin olevani kovempi tapaus kuin tuo mamma. Että mua ei vedätetä noila nuolukivenä-pitämisellä ja räpsyttämisellä. Että noi kuviot on koettu,nähty ja kevyiksi havaittu. Ja niin poju sitten palasi lepertelevän mammansa syliin. Vähänks oli lepsu tyyppi. Mutta ihana. Vilkaisi hyvästiksi, että ei kai toi eversti vaan seuraa, kun muuten menee hyvät löpinälässynlässynnamiherkkumestat sivu suun. Dewi on vasta nyt tullut kaverilleni, kun entinen omistaja joutui luopumaan hänestä. Koirasssa ei vikaa ollut, kaikessa muussa sitten. Hyvän kodin Dewi sai kaikin puolin.

    Jos toi sun possu joskus haluis muuttaa, niin meille sopis vallan mainiosti. Tilaa ja ihailijoita riittäs.

    Oikein hyvää Joulua Rillariina-muru ja Peppineppis-suloliini ja siinä rytäkässä teille myös sinne oikein rauhallista ja mukavaa joulua. Ja antoisaa vuotta 2012. Tavataan silloinkin ja usein.

    VastaaPoista
  7. Mitä?!! Onko Dottie nyt jo menny rikki? Siis sen haukku? Meillä on ka-nii-ne-ja pihalla. Niitä ci-ty-ka-nii-ne-ja, mut ei siis oo koiria. Niillä on pystyt korvat ja ne nöpöttelee nenäänsä. Tykätään niistä :-)

    Ollaan nyt mamin kanssa kotona joulunaika, kun isäntä ja poika lähti Thaimaahan isännän vanhempien kanssa. Toivottavasti iso aalto ei huuhdo niitä mereen... sitä me kaikki täällä kotona toivotaan.

    Tulee ihan rauhallinen joulu. Mami lukee kirjojaan, mummu tulee vähän kyläilemään ja me syödään herkkuja. Ja tietty Pukin pitää tuoda ne meidän joulupaketit! Katotaan nyt mitä saadaan, että tuleeko pelkkiä risuja... välillä on oltu pikkasen tuhmia.

    terkuin,

    3 shelttiä

    p.s. Ne puputtimet pihalla nöpöttää aika samaan tapaan kun noi koirat tossa kuvassa... paitsi että ylös-alas eikä tollai vaakatasossa :-)

    VastaaPoista
  8. Maija: voi kiitos! Dottie on kyllä niin kiltti ja suloinen. ;D

    Hih, toivoin salaa, että edes joku menisi "halpaan" ja luulisi, että meillä on TAAS oikea koiranpentu. Enkä väitä yhtään, etteikö olisi jo useammankin kerran liipannut läheltä... Voi kun malttaisin odottaa ainakin ensi kesään asti. ;)

    Oi Dewi! ♥ Hän kuulostaa aivan ihanalta rakkauspakkaukselta! Ja miten mukavaa, että Dewi ja uusi mamma ovat löytäneet toisensa. (Dewin puolesta iloitaan myös siitä, että 'Rouva-eversti' itse ei ole se uusi mamma, hui! ;DDD)

    Teidät on täten merkitty Melooni-possun adoptiojonolistan sijalle kaksi. Otamme teihin yhteyttä, mikäli aihetta ilmenee. ;D

    Maailman ihkuinta, hauskinta, rennointa ja maukkainta joulua Essillään! ♥

    3 shelttiä: no juu, katsokaas kun Rilla pääsi vahingossa vähän ravistelemaan Dottie-parkaa ja hänen haukkunsa kuulostaa nyt sellaiselta "rf, rf" eikä enää reippaalta "arf, arf", hitsi.. ;D Meilläkin pomppii pihassa kaneja, sekä runsaasti fasaaneja, jotka eivät kylläkään pompi. ;) Viime talvena näin myös vilauksen ketusta..

    Teidän "tyttöjen-joulu" kuulostaa kyllä ihanan rennolta ja mukavalta - Good for you! <3 Osallistun teidän toiveeseen siitä, että isot aallot tajuavat pysyä poissa kaikkialta ja varsinkin Thaimaasta!

    Tuo sama hommahan se meitäkin täällä mietityttää, että saadaanko kaikki pukilta pelkkiä risuja. Pikkusen on oltu täälläkin tuhmia.. Mun 82vee isä jännittää joka joulu, että saakohan hän suurimman paketin. ;) Paljastan nyt teille, jos osaatte säilyttää salaisuuden, että tänä vuonna isä saa uuden television, että taitaapi toive käydä toteen, hih! :D

    PS. Eikö meekin vähän silmät ristiin, kun katselee nuita kuvan koiria? Ehkäpä teidän pihalle ei kuitenkaan ole kerralla ihan noin montaa puputinta, niin ei mene niiden katselussa niin pahasti silmät killiin :DD

    VastaaPoista
  9. Täytyy tunnustaa, että mäkin menin vähän retkuun :) Mutta onnea uuden perheenjäsenen johdosta joka tapauksessa ;) Hauska toi haistelukuva, yksi siellä puisteleekin kiivaasti päätään. Ja ihania ovat Rillan ja Pepin kuvatkin.

    Mukavaa ja rauhallista joulua sinne teille kaikille!

    VastaaPoista
  10. Senkin joulutonttuli, pääsit huijaamaan ;) Olin jo ihan sydän sykkyrällä, että nyt teillä on ihan aito lyhkäri ja päästään seuraamaan tappijalan taaperruksia. Mut ei...
    Peppi odottaa kuvassa joulua niin, että kuonokarvakaan ei varmaan liikahda :) Rilla vilkuilee selvästi ovelle, sieltä se joulu ennenkin on tullut pussi ja kassi kerrallaan...
    Juu, söpö on pikkuisenne, mutta pettymykseltä en nyt yllä onnentoivotuksiin ;D)

    VastaaPoista
  11. Ellieli: hih, sinäkin. ;) Kiitos onnitteluista! Dottie on oikein kiltti ja söpö. ;D

    Lokoisaa ja makoisaa joulua teidän koko porukalle! ♥

    Mai: voi ei, nyt mulle tuli jo vähän huono omatunto, siis vähän - keh, keh. ;D

    Tappijalan taaperrukset kuulostaa NIIIN suloiselta, että kuume vaan kasvaa. Ensi vuodesta ei vielä kukaan tiedä, joten stay tuned. Joskus kuume voi käydä sietämättömäksi..

    Ihana analyysi tyttöjen ilmeistä! Sä oot aina niin ihqu. ♥

    PS. Sori nyt hei, että huijasin sua ja kaikkia muitakin.. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü