keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Ihminen

Oletteko lukeneet Eve Hietamiehen kirjoja? Itse pidän hänen kirjoistaan kovasti ja ahmin tällä hetkellä kirjailijan uusinta romaania "Tarhapäivä". Kirja on itsenäinen jatko-osa viime vuonna ilmestyneelle "Yösyötölle". Olen niin iloinen tästä jatko-osasta, koska tykkäsin Yösyötöstä todella paljon ja on ihanaa lukea tuttujen henkilöiden kuulumisia.






Päähenkilöiden lisäksi tervehdin suurella mielenkiinnolla myös monia jo Yösyötössä hykerryttäneitä hahmoja. Juuri nyt heistä pyörii päällimmäisenä mielessäni kirjan kertoja-minä Antti Pasasen puistotuttu Pihla-Puolukka, joka ei synnytä lapsia, tyttöjä tai poikia, vaan ihmisiä. Hänen lapsensa (siis ihmisensä..) on nimetty hyvin sukupuolisensitiivisillä nimillä: Lumi, Pyry, Naava, Aaron ja Verso. Pieni ote kirjasta:


"Ja tiedoksi vaan, yksi noista sun ihmisistä lensi juuri turvalleen.

Ihminen istui maassa nenä veressä ja huusi kuin hyeena. Pihla-Puolukka nappasi laukkunsa ja vaappui helmat liehuen sen luo kaivellen taskuistaan nenäliinaa."


Suosittelen lämpimästi tutustumaan Eve Hietamiehen tuotantoon, jos se ei ole ennestään tuttu! Hänen kirjoitustyylinsä on mielestäni vähän samantapainen kuin Anna-Leena Härkösen eli, jos pidät Härkösen kirjoista, niin ihastut varmasti myös Hietamiehen teoksiin.

Olen muuten viimeaikoina törmännyt monessa yhteydessä tuohon sukupuolisensitiivisyyteen. Henkilökohtaisesti en ole aatteen suuri kannattaja, mutta toisaalta, itsellänihän ei ole lapsia, joten en ota aiheeseen enempää kantaa. Koirat meillä on kyllä saaneet olla ihan rehellisiä narttuja. ;D



Me ollaan tyttöjä!

Ihmisistä vielä sen verran, että sain ihanan lahjan eräältä minulle hyvin rakkaalta ihmiseltä. Hän ei ollut vain kuunnellut minua vaan todella kuullut pienen harmitukseni. Olen kertonutkin teille, että käyn muutaman kerran viikossa vesijumpassa. Tykkään peseytyä uima-altaassa pulikoinnin jälkeen aina oikein kunnolla. Olenkin ollut vailla toimivaa pussukkaa peseytymisvälineille. Kaupasta en ole löytänyt kuin liian umpinaisia tai muuten huonoja pusseja. Sellaiset nimittäin eivät kestä hyvinä käytössä kovin pitkään, koska kastuvat pakosti niin usein. Toisaalta taas on hankalaa kuljetella useampaa pesuainepulloa käsissä, kun lisäksi pitää saada kuljetettua pukuhuoneen ja peseytymistilan välillä uimapukua, pyyhettä, vesipulloa, jne. No, tämä ystäväni, viisas ja taitava naisihminen, keksi tehdä pussukan pesupussista. Siis sellaisesta, johon voi laittaa vaikkapa rintaliivit pesukoneessa pesemisen ajaksi. Pussi on tarkoitukseen ihan täydellinen, ilmava ja nopeasti kuivuva. Ystäväni on nero ihmiseksi!






Ja kuten huomaatte, ystävä myös tuunasi pussukan erilaisilla systeemeillä, joiden avulla pussin saa mm. helposti ripustettua pesuhuoneessa. Ystävän tytär oli tokaissut pussin nähdessään: "hyvä äiti, että sä laitoit noi turkoosit nauhat, kun se on annamarin lempiväri!" Niin todella on. Fiksu tytär, mutta ei kai muuta niin loistavan äidin synnyttämästä ihmisestä voi odottaakaan. ;) Kiitos vielä tuhannesti Raksu!  (Huomaatteko muuten, miten tällaisen "peukalo täysin keskellä kämmentä" -ihmisen elämään suorastaan virtaa käsistään kätevien tuotoksia. Kiitollinen saan olla ja niin olenkin!)



Kiitti Kaverit!


Ihanaa, enää muutama päivä ja on pääsiäinen!





PS. Olen liian kiukkuinen käsittelemään aihetta takatalvi, mrgh..




 

9 kommenttia:

  1. Voihan ihminen! Mä en ole lukenut kirjoja, mutta tykkään Anna-Leena Härkösestä, pakko hankkia nämä. Ihan loistava toi pätkä, alkoi heti naurattaa. "Tiedoksi vaan että yksi noista sun ihmisistä lensi juuri turvalleen". Loistavaa. :D

    Ja hei hieno pussukka, mä niin kadehdin näitä käsistään käteviä ihmisiä! ;)

    Niin ja edelliseen piti kommentoida että toi Pepin uusi villapaita on todella hieno.

    Täällä Oliver herättyään totesi että "jes, enää neljä yötä pääsiäiseen!". Sunnuntaina kun meillä on se päivä kun saadaan suklaamunia. :)

    VastaaPoista
  2. Hieno pussukka! Itsekin tykkään neuloa jotain pikkujuttuja tutuille, jos tulee pyyntöjä/vihjauksia. Kyllä se on hyvä juttu, että jokainen pistää oman taitonsa kiertoon lähipiirissä. Itse en esim. osaa/jaksa keskittyä mihinkään asennus juttuihin ym. Niihin on sitten kiva saada itse apua, kun toisilta se käy niin helposti :)

    Toi Pepin paita on kyllä niin kuin tehty hänelle :D Tai siis niinhän se taisi ollakin. Pitäisi kyllä päästä johonkin koirien muotilehden kanteen!

    Hyvää pääsiäistä! <3

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  3. Nina: älä muuta sano! Sun täytyy ihan ehdottomasti lukea noi kirjat. Tiedän jo etukäteen, että tykkäät.

    Ystävämme Madmama on erittäin kekseliäs ja taitava tapaus. :)

    Eikö! Villis on aivan mieletön. En oikeesti oo koskaan nähnyt hienompaa. Että jotkut osaa! :o

    Älä kerro Oliverille, mutta meillä saa suklaamunia tähän aikaan vuodesta joka päivä. Ja pääsiäisen jälkeen, kun ne on alessa, niitä vasta saakin, hitsi.. :D

    Koiratäti: eiks olekin mainio keksintö ja toteutus! Kaikki pussukat, joita aikaisemmin yritin käyttää, lähinnä hohmehtui tai ainakin alkoi tosi nopeasti haisemaan sellaiselle tunkkaiselle, öök! Mutta toi pesupussi ei oikeastaan edes kastu kunnolla ja ainakin kuivuu heti. Ihan loistava tuote! :)

    Niinhän sen oikeasti pitäisikin mennä, että kaikki tekis taitojensa ja kiinnostuksensa mukaan. Joskus vaan tuntuu, että jutut ei mene yhtään "tasan". Toivon todella, että itse osaan olla avuksi, kun tosiaan saan aika paljon juttuja taitavilta ihmisiltä ympärilläni. <3

    Juu, paita on kyllä tehty Pepille, mutta tekijä ei ole koskaan Peppiä nähnyt. Eli hyvin voi ihmetellä, miten täydellisen sopiva siitä tuli. Mitenköhän toi koirien "Vogue"? Etsiiköhän ne uusia kansikuvatyttöjä? :DDD

    Hyvää pääsiäistä myös Sinulle ihana blogiystäväni! <3

    VastaaPoista
  4. Voi elämän kevät ja ihmiset. Minun täytyy tunnustaa, että en kauheasti kannata noita seukupuolisensitiivisiä ja sukupuolineutraaleja kasvatusmetodeja. En tosin niitäkään joissa vahvistetaan ihan kamalasti joitain ihan typeriä sukupuoleen mukamas sidottuja ominaisuuksia. Itse olen käyttänyt moottorisahaa, vaihtanut auton renkaita ja tehnyt monia, monia "miesten" töitä. Tytöllemme olemme aina painottaneet tasa-arvoa sukupuolten välillä. Tosin minun mielestäni pojat ja tytöt eroavat luonteiltaan toisistaan jonkinverran jo ihan pienestä pitäen. Samaten uros- ja naaraskoirat:)

    Tuota Pepin älyttömän hienoa puseroa on muuten kauluksesta tuunattu ohjeeseen verrattuna. Pepin kaulus on mielestäni hienompi. Oikein ihanaa pääsiäistä teidän laumalle!! M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  5. Eipä oo tullut luettua Eveä, äitinsä kirjoja kyllä. Ja tuli luettua tuo Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Se oli ihan hillitön kirja. Suosittelen. Muuten luen aika mystisiä kirjoja tai sitten elämänkertoja. Hyllyssä on jo melkoinen rivi Paolo Coelhon kirjoja. Mystiikka on kiinnostavaa. Mitään kultasarja romantiikkamössökirjoja en jaksa lukea enää. Ne katosivat murkkuiän myötä, kun maailma iski todellisuuden päin läsiä. En tiiä olenko tointunut siitä vieläkään.
    Tuosta lapsettomuudesta (en lähde arvailemaan syitä koska se on mielestäni erittäinkin epähienoa ja julmaakin heitellä lonkalta jotain potaskaa toisen ihmisen elämästä ja valinnoista) olen sitä mieltä yhden lapsen äitinä, että rehellisesti sanoen olen katunut mutta vaan hetkittäin. Ja koen silti olevani äitee ihan syvästi. Mutta lapset on lapsia, kyl ne osaa myös viilata hermoon joskus ihan niin maan perusteellisesti, osaa viedä finanssiasiasi ihan pellolle välillä jne jne. Olen omastani ylpeä ja rakastan ihan kaikilla soluillani häntä. Ja silti olen sitä mieltä, että avioliitto kahden ihmisen välillä on oma juttu, lapsi on bonusosio. Lapseton pariskunta ei ole huonompi pariskunta kuin lapsellinen. Naimisiin mennään rakkaudesta, ei lapsen tekemisen takia. Se, joka sanoo ettei elämästä ymmärrä mitään jos ei ole lasta, on minusta pässi. Eikä ikinä opi elämää ymmärtämäänkään. josko sitä meistä sitten kukaan sitä oppii ikänä ymmärtämään, on se senverran monimutkaista ja vaikeaa välillä.
    Huh...olipas vuodatus. Tarkoitus ei ole ketään loukata. Minä vain näen asiat näin oman elämänkokemukseni turvin. Sillä tämän yhden lapsen saaminen on vaatinut minulta monen menetystä ja vaikeuksien kautta tämänkin sain. Siinä missä mieleni olisi antanut tilaa, kroppani petti minut.
    Elämä on ! Onneksi se on täynnä myös hienoja kirjoja, musiikkia, ystäviä, upeita tuttavuuksia ja ja ja ihan kaikkea, kun vaan avaa simmut ja katsoo.
    Hyvää pääsiäistä sinne RillaPeppilään kaikille täältä Messilästä.

    VastaaPoista
  6. psst... Se on valmis, tuu kurkkaan! ;)

    VastaaPoista
  7. Marja-Leena: olen kanssasi täysin samoilla linjoilla! Itse uskon oikeastaan kaikissa asioissa eniten maalaisjärkeen. Koiristakin olen samaa mieltä. Kyllä uros- ja naaraskoirat ovat luonnostaan vähän eriluonteisia.

    Kuule, se vesijumppaystäväni selostikin jotain jostain muutoksista tms. Mutta enhän minä raukka mitään ymmärtänyt. Kiitos siis selvennyksestä! Paita on kyllä uskomattoman hieno.

    PS. Joko siellä on silmukat luotu Ossin paitaa varten? ;)

    Iloista pääsiäistä teille kaikille sinne Kirkkonummelle! Ossille paljon rapsutuksia! <3<3<3

    Liftari: mui mukava!

    Aa-a, minulta taas on Hirvisaaret lukematta, mutta mielensäpahoittajan olen lukenut. Että sai hyvät naurut! Tunnen itseni ihan oudoksi, kun en ole vielä "löytänyt" Coelhon kirjoja. Taidan olla moukka, hitsi.. ;)

    Minustakin on ERITTÄIN epähionoa udella toisten asioista ja VARSINKIn sellaisista mahdollisesti kipeistä asioista kuten lapsettomuus. Meillä lapsettomuuteen ei silti liity mitään traagista. Yritänkin sen tuoda aina itse esiin, ettei kenenkään tarvitse "surra" asiaa turhaan. Jostain syystä meillä elämä on vaan mennyt niin, ettei koskaan ole ollut hyvä hetki ajatella lapsia. Nuorempana haaveilin kyllä adoptiosta. Minulta puuttuu nimittäin täysin tarve biologiseen jälkeläiseen. Kuulun heihin, jotka ajattelevat, että maailmassa jo oleville lapsille pitäisi saada hyvä koti. Jostain syystää, liekö saamattomuudesta, mukavuuden halusta vai mistä, jäi adoptiokin meillä vain ajatuksen asteelle.

    Lapsettomuus ei ole minulle suru eikä asia, josta en haluaisi puhua. Silti koen helposti tarvetta selitellä syitä, miksi meillä ei ole lapsia. Ikään kuin olisimme jotenkin huonoja ihmisiä, kun olemme vapaaehtoisesti valinneet lapsettomuuden. Tosin, emme ole mitenkään erityisesti päättäneet, että emme halua lapsia. Niin vaan on. Ja koirathan sitten ovat meillä erittäinkin paljon lapsien asemassa, lähinnä siis henkisesti. Emme toki kohtele koiria ihmisinä, ainakaa tarkoituksella.

    Tulipas täälläkin vuodatus, huh!

    Oikein ihanaa pääsiäistä teille kaikille sinne Essilään! <3<3<3 Ja kiitos taas puhuttelevasta kommentista!

    Titta: <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü