perjantai 27. huhtikuuta 2012

Ruokaperjantai - papukastike fajitaksille, helppo guacamole ja frozen mojito with a twist

Nyt on kuulkaas meidän takapihaltakin vihdoin kaikki lumet sulanut. Kuluvalla viikolla onkin vuoroin paistanut aurinko tai satanut ihan kunnolla vettä. Hyvä homma, koska lumista on päästy. Ihan jo pelotti, että vappu vietetään lumen keskellä, vaikka eihän sitä vielä tietysti tiedä, kuinka lopulta käy..





Aidantarkastaja työssään.




Tänään ajattelin kertoa, miten meillä on tapana täyttää tortilloja ja tacoja. Ravintolassa syön toki useinkin fajitaksia eli tortillalettuja paprika-sipulipaistoksella ja lisukkeilla. Kotona taas teen yleensä aina tortillojen täytteeksi eräänlaista papumössöä. Miehelle paistan usein lisukkeeksi vielä jauhelihaa.


Meksikolaishenkinen papukastike:

- 2 (puna)sipulia
- 2 purkkia tomaattimurskaa (minulla oli yksi valkosipulilla ja toinen chilillä maustettu)
- pari desiä vettä
- käyttövalmiita papuja makusi mukaan yht. n. 3 - 4 purkkia
- pussi valmista tacomausteseosta
- (fariini)sokeria
(- suolaa)
(- chilijauhetta)




1. Kuori ja pilko sipulit. Kuullota silppua korkeareunaisella pannulla öljytilkassa muutama minuutti.

2. Lisää pannulle tomaattimurska ja pari desiä vettä.

3. Huuhdo ja valuta pavut lävikössä ja lisää nekin pannulle.

3. Sekoita mukaan vielä tacomaustepussi ja n. ruokalusikallinen (fariini)sokeria. Anna kastikkeen kiehua hiljaisella lämmöllä mahdollisimman kauan, mielellään ainakin puoli tuntia.




4. Maista kastiketta ja lisää tarvittaessa suolaa, sokeria, chilijauhetta, tms.


Meksikolaiseen (vai Tex-Mex?) ruokaan kuuluu mielestäni ehdottomasti guacamole. Niitä kaupan valmispurkkeja en kutsu guacamoleksi, eihän niissä ole avocadoa kuin muuta prosentti. En pidä myöskään guacamolesta johon on lisätty crème fraichea, ehtaa avocadoa sen olla pitää! Toisinaan teen guacamolen itse pitkällä kaavalla. Ihan loistava resepti löytyy Pioneer Womanin blogista *klik*. Toisinaan, niin kuin nytkin, oikaisen ja käytän valmista guacamole mausteseosta.


Helppo ja hyvä guacamole:


- 2 kypsää avocadoa
- 1 pussi guacamole mausteseosta (esim. Santa Maria)





1. Halkaise avocadot ja poista kivet.

2. Lusikoi avocadon hedelmäliha kulhoon ja lisää mausteseos.

3. Survo tasaiseksi joko perunasurvimella tai sauvasekoittajalla. Itse pidän vähän karkeampijakoisesta guacamolesta ja käytän muusaamiseen perunasurvinta. Jos haluat tasajakoisen ja sileän koostumuksen, kannatta käyttää sauvavatkainta tai blenderiä.

4. Laita guacamole hetkeksi kelmulla peitettynä jääkaappiin maustumaan. Voit halutessasi lisätä avocadojen kivet guacamolen joukkoon. Niiden sanotaan estävän avocadon tummumista.


Tortilla-ateriaa varten tarvitset:


- tortillalettuja ja/tai tacokuoria
- crème fraicea (tai smetanaa)
- valmista tacokastiketta
-  rapeaa salaattia silputtuna
- tomaattilohkoja
- juustoraastetta
- papukastiketta (ja paistettua jauhelihaa)
- guacamolea






Itse tykkään koota tortillat näin -


1. Lämmitä tortillalettua esim. hetki mikrossa.

2. Lisää keskelle raita crème fraicea ja salsakastiketta sekä kasa salaattia.

3. Seuraavaksi reilu annos papukastiketta ja halutessasi paistettua jauhelihaa.

4. Kastikkeen päälle juustoraastetta sulamaan.

5. Vielä vähän tomaattilohkoja ja tortilla on valmis käännettäväksi.

6. Guacamolen lisään aina vasta taitetun tortillan päälle, siten sen maku tulee paremmin esiin.






7. Sitten vaan ääntä kohti - NAM!


+ Samat sörsselit sopivat mainiosti myös tacojen täytteeksi.






Lähestyvän vapun kunniaksi ajattelin vinkata teille myös muutaman suosikkidrinkkini ohjeen. Ensimmäinen niistä on vilahtanut täällä blogissa aikaisemminkin, mutta nyt saatte sen vielä kuvien kanssa. Oheinen ohje on minun ja siskontytön versio ravintola Mayan nimikkomojitosta.


Frozen mojito with a twist:

(kaksi annosta)


- 8 cl vaniljalla maustettua kirkasta alkoholia
- yhden limen mehu (tai kahden, jos ovat kovin pieniä)
- yhden appelsiinin mehu
- tuoreita mintunlehtiä (koosta riippuen n. 10 - 20 kpl)
- vaniljasiirappia (tai vaniljasokeria)
- jääpaloja
- 1 tölkki/pullo ginger alea




1. Mittaa blenderin kannuun 8 cl vaniljalla maustettua kirkasta alkoholia ja pari ruokalusikallista vaniljasiirappia (tai -sokeria).




2. Purista kannuun myös mehut limestä ja appelsiinista.

3. Lisää vielä runsaasti mintunlehtiä ja jääpaloja.




4. Sekoita tasaiseksi ja kaada kahteen lasiin.




5. Täytä lasit kylmällä ginger alella ja nauti.




Olen varmaan maininnut aikaisemminkin, että en pidä viinistä, en myöskään kuohuviinistä - paitsi tuunattuna kyllä. Kuohuviinistä tai vielä fiinimmin shampanjasta, on todella helppo tehdä rakkaita drinkkejä mehun tai liköörin avulla. Alkoholin määrää voi vähentää käyttämällä kuohuviinin sijaan ruokakaupassa myytävää kuohuviinijuomaa tai kuivaa siideriä. Toki myös alkoholiton viini tai siideri käy. Alla muutama suosikkini kuohuviinidrinkeistä. Huom! Kaikki drinkeissä käytettävät juomat kannattaa jäähdyttää hyvin etukäteen.




Kir Royal:

- 2 cl mustaherukkalikööriä
- 10 cl kuivaa kuohuviiniä

(Koristeeksi sopivat hyvin jäiset mustaherukat.)


Mimosa:

- 4 cl appelsiinimehua (tai mandariinimehua)
- 8 cl kuivaa kuohuviiniä

(Koristele halutessasi appelsiininsiivulla.)


Bellini:

- 4 cl persikkanektariinia (tai vastaava määrä soseutettua persikkaa)
- 8 cl kuivaa kuohuviiniä

(Mango bellinin saat käyttämällä mangonektariinia tai soseutettua mangoa.)




~~~








 

10 kommenttia:

  1. Kukkuluuruu vaan Peppi ja aidantarkastaja. Kyllä se varmaan just noin meni: aikainen mato linnun nappaa ;D

    Tortilloista tulikin mieleen Kasarillat, njam. Pitäisköhän taas tehdä?

    Täällähän selvästi kehoitetaan ihmisiä ryyppäämään vappuna ;DDD ja aina yhtä selkeästi toivotetaan "klara vappen" ;) En pidä minäkään viineistä enkä shampanjasta, mutta pitääpä joskus kokeilla tuunata noilla sun versioillas, tiedä vaikka tykkäisinkin.

    Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua teillekin!

    VastaaPoista
  2. Koskahan olen viimeksi tehnyt tortilloja? Sinä aina herättelet minut uuteen aikakauteen, kun olen jämähtänyt yksien ja samojen ruokien valmistamiseen.

    Kuohuviinistä mulle tulee huono olo, en edes lasillista pysty juomaan. Lakkiaisissakin meillä on tarjottu siideriä kuohuviinilaseista. Hyvin on kelvannut vieraille tai kukaan ei ole kehdannut valittaa.

    t. Aikku

    ps. vettä satanut koko päivän ja lunta on edelleenkin eli minäkin toivon erittäin AURINKOISTA viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Ellieli: joo, eiks se noin mee, varhaisin mäyräkoira on aikaisin mato? ;D

    Joo, nam-nam, kasarillat! Hyvä, kun muistutit!

    Meinasin laittaa väliotsikoksi "siis hyvästi selvä päivä".. :D Tuli itselekkin tosiaan mieleen, että kannustanko mä oikein ryyppäämään nuilla drinksuohjeilla, hups.. :DD No, toivottavasti näin ei ole!

    Oon vaan itse aikas kranttu drinkkejen suhteen. En tykkää yhtään, jos alkoholi maistuu. Enkä tosiaan viinistä "raakana". Tollai hyvin tuunattuna sen sijaan tykkään kyllä aina välillä ottaa drinkin tai pari. Ja kesällä tehdään aika usein viikonloppuisin sangriaa grilliruuan kaveriksi.

    Koklaa tosiaan ihmeessä nuita kuoharidrinkkejä! Saatat vaikka tykätäkin. Ja hyvin voi tosiaan käyttää myös kuivaa siideriä. Niin mäkin useinmiten teen, kun ei viitsi ostaa/avata isoa kuoharipulloa muutamaa drinkkiä varten.

    Aikku: no hyvä, jos herättelen! Niinhän sitä minäkin meinaan aina jämähtää niihin samoihin ruokiin, joita aina teen. Onneksi on ruokablogeja, joista tulee napattua uusia ideoita. Varsinkin se paljon hehkuttamani Pioneer Woman -blogi on todella inspiroiva. Olethan jo käynyt kurkkaamassa?

    Mullekin tulee huono olo ja päänsärky kuoharista. En kyllä pidä yhtään maustakaan. Jostain syystä nuita kuoharidrinkkejä pystyn taas ihan hyvin juomaan ilman sen kummempia oloja. En tiedä miksi? :o Tosin, useinmiten teen ne siideristä, lieneekö siinä selitys.. ;)

    PS. Älä välitä sateesta vaan ajattele, että se sulattaa lumet pois. Siellä teidän Ranuan- reissulla oli kyllä vielä IHAN käsittämätön määrä lunta! Toivotaan toki kuitenkin, että aurinko paistaa viikonloppuna ja vappuna koko Suomessa! ☼☼☼

    VastaaPoista
  4. Olen käynyt kurkkimassa Pioneer womanin, mutta siellähän menisi vaikka koko päivä surffatessa :)

    Kiitos vaan vinkistä, meillä oli eilen kanatortilloja iltaruoaksi.

    VastaaPoista
  5. Aikku: oot kyllä oikeessa tossa. Mulla todella meni tunteja, kun siellä ensimmäisen kerran kunnolla kävin. :D

    Kiva, että tortillat maistu! Seuraavaksi kokeilet sitten quesadilloja. ;) Alkuperäinen ohje on PW:ltä ja löytyy tästä blogista 30.03.12 - ruokaperjantaista. Ne ON hyviä! Ja täytteeksi käy tietysti mikä vaan, mistä itse tykkää.

    VastaaPoista
  6. Kukkuu-kuva on IHANA!

    Mamilla ihan silmät kirkastu kun se näki kuohuviinipullon kuvan... meidän mami on nimittäin shampanjasieppo! Sille kyllä maistuu shampanja aina. Ja kir royal on maminkin suosikki.

    Keväisin PUNKKIterkuin,

    joka iltaisen punkkitarkastuksen uhrit 3 shelttiä

    VastaaPoista
  7. Tortillanälkä iski! Täytyy tunnustaa, että guacamolea ei täällä ole koskaan tehty itse (ja hyvin harvoin kyllä hankittu sitä valmistöhnääkään), mutta taidanpas kokeilla itsetehtyä, aluksi ton helpomman version mukaisesti!

    VastaaPoista
  8. 3 shelttiä (ne punkkitarkastuksen uhrit): voi että teidän mami on trendikäs ja hienostunut! Mäkin haluaisin tykätä kuoharista ja drinksutella sitä trendikkäästi katukahviloissa. Vaan ei, en voi sietää makua ja pääkin tulee heti kipeäksi, höh! Onneksi sentään olen löytänyt kir royalin ja muut ihanat kuoharidrinkit, niin voin esittää edes semi fiiniä. ;D

    Joo, punkit, nepä ne - öök!!! :///

    Jaltsalandia: tortillat on kyllä NAM! Ja ilman muuta koklaat tehdä guacamolea sen pussin avulla. Kunhan vaan avocadot on kypsiä, niin siitä tulee oikeesti yllättävän hyvää. :)

    VastaaPoista
  9. No, kyllä mamikin drinksuttelee shampanjaa yleensä vaan täällä kotosalla. Isäntä tuo sitä tuliaisiks työmatkoiltaan koska tietää et mami on sieppo. Se sieppoilee onneks vaan joskus :-)

    Oliskin muuten aika noloo, jos se ulkoiluttas meitä ihan korot lintassa ja pelti kiinni ;-) Heh, heh!!!

    t. sheltit

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü