Rosa Rakkaamme (12.12.1996 - 10.07.2011)

Eilen tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun rakas Rosamme nukkui pois omalla takapihalla, helteisenä heinäkuun iltana. Muistan Rosan viimeiset päivät ja hetket viiltävän tarkasti. Rosa oli minun ja meidän ensimmäinen koira, lapsuuden toiveitteni täyttymys. Maailman viisain ja kiltein koira, suuri persoona.

Kuva

Rosa oli pentuna hyvin tomera, jopa dominoiva ja minulla oli aina välillä riitaa hänen kanssaan. Rosa olisi halunnut määrätä kaapin paikan, mutta pian hän antoi periksi huomattuaan, että minä olen vielä jääräpäisempi. Sen jälkeen Rosa käyttäytyi ja totteli aina kuin unelma. Hän ymmärsi puhetta eniten kaikista tuntemistani koirista. Hän mm. tunnisti kaikki parikymmentä leluaan nimeltä ja osasi aina tuoda juuri sen pyydetyn.

Rosa-vauva ja pallo helmikuussa 1997.

Ikävä kyllä Rosa osoittautui hyvin allergiseksi, huonoihoiseksi ja -vatsaiseksi jo ihan pentuna, mikä on valitettavasti westeille melko tyypillistä. Näiden vaivojen syiden selvittely vaati paljon aikaa ja lukuisilla eri lääkäreillä käymistä. Silti kaikkiin ongelmiin ei löydetty ratkaisua koskaan, mutta kohtuullisesti pärjättiin onneksi kuitenkin. Ajattelen nykyään, että jokainen tapaus on niin erilainen ja omanlaisensa, että koiran omistaja on oman koiransa paras asiantuntija. Kannustankin kovasti luottamaan omiin vaistoihin ja aikaisempiin kokemuksiin. Eläinlääkärillä on toki alan koulutus, mutta hän tapaa kunkin lemmikin aina vain hyvin vähän aikaa ja joutuu tekemään päätelmänsä sen perusteella. Allergiat ja yliherkkyydet ovat usein monen asian summia ja siksikin niitä harvoin pystytään toteamaan tai hoitamaan yhtä yksiselitteisesti kuin vaikkapa kirpputartuntaa.

Rosa-vauva riisi-raejuusto -aterialla. Vatsavaivat olivat siis jo tuolloin alkaneet. (Rouheluun funktio kuvassa on epäselvä.. ;))

 

Rosan ihovaivoihin auttoi jonkun verran se, että muutimme Helsingin keskustasta "maalle" Rosan ollessa parivuotias. Kaupungin pöly ja saasteet sekä niistä johtuva ainainen peseminen rasittivat selvästi Rosan muutenkin arkaa ihoa. Rosan turkki kirjaimellisesti valkaistui muuttomme jälkeen.

Rosa ja kultakala v. 2000.

Pian muuton jälkeen aloimme haaveilla toisesta koirasta Rosan kaveriksi. Melkeinpä heti oli selvää, että toinenkin koira tulisi olemaan westie. Ja niin meille sitten tuli Ines-vauva kesäkuussa 2000.

Ines-vauva ja Rosa.

Ines-vauva ja kumiselleri. ;)

Rosan vatsavaivat helpottivat huomattavasti Ineksen tultua taloon. Ainakin osa niistä johtui siis siitä, että Rosa joutui olemaan päivisin yksin kotona. Ineksen tulo aiheutti Rosassa myös ihan yhtäkkisen aikuistumisen. Rosasta tuli hyvin arvokkaasti ja hillitysti käyttäytyvä isosisko, joka tuhahteli aina vähän ylimielisestikin pikkusiskon innokkuudelle. Mitään varsinaisia ongelmia koirien välillä ei koskaan ollut. Ines suostui heti aika hyvin siihen, että Rosa on pomo. Ja Rosa kyllä näpäytti pienempää topakasti, jos häntä ei muuten toteltu.

Rosa ja Ines-vauva vuokramökillä juhannuksena 2000.

Rosa ja Ines olivat luonteidensa puolesta tosi helppoja koiria. He kulkivat meidän mukana mökillä, lapissa ja muilla reissuilla. Ajattelin tuolloin monasti, että olen kaikkein onnellisimmillani, kun olemme kesälomalla autossa matkalla jonnekin ja koirat loikoilevat tyytyväisinä takapenkillä.

Ines ja Rosa mamman "tosi hauskan" kaulaliinaleikin uhreina. 

Rosa ja Ines.

Rosan vanhetessa hänen näkönsä heikkeni pikku hiljaa kaihin aiheuttamana. Uskoisin, että hän oli lopulta lähes täysin sokea. Kotona ja omalla pihalla hän pärjäsi silti muiden aistiensa avulla tosi hyvin. Viimeisenä syksynään häneltä katkesi toisesta takajalasta polven eturistiside. Menimme paikalliselle eläinlääkärille saamaan ensiapua ja hän totesi tylysti, ettei Rosan jalkaa voida hänen ikänsä ja ihottumiensa takia leikata. Onneksi olin varannut ajan myös meidän luottoeläinlääkäriin seuraavalle viikolle, joten en ottanut ellin sanoja kuuleviin korviini. Luottoeläinlääkärimme Heikki Putro on erikoistunut sekä ortopediaan että kasvainsairauksiin. Häneen olimme tutustuneet jo Ineksen mastsolukasvainten takia ja tiesin voivani luottaa hänen sanaansa ja ammattitaitoonsa. Hän sanoikin heti, että tottakai Rosan polvi leikataan ja siitä saadaan ihan hyvä. Niinpä polvi leikattiin, leikkaus meni tosi hyvin ja polvi parani uskomattoman nopeasti. Ja Rosa sai köpsytellä omilla jaloillaan loppuun asti.

Rosa keväällä 2011.

Syksyllä 2010 jouduimme Rosan polvileikkauksen lisäksi luopumaan Ineksestä. Sen surun aiheuttamana meille tuli Rilla-vauva. Blogia pidempään lukeneet tietävät jo, että muutaman kuukauden päästä laumaan liittyi vielä Peppi, koska Rilla oli yksistään vähän turhan innokas seuralainen Rosalle. Kevään ja alkukesän 2011 meillä oli sitten kolme koiraa: Rosa-mummu ja kaksi pentua. Rosa suhtautui pentuihin aika välinpitämättömästi. Siinä vaiheessa hänen elämänsä koostui lähinnä syömisestä ja lepäilystä. Omalla pihalla hän tykkäsi myös köpötellä ja haistella.

Peppi, Rosa ja Rilla huhtikuussa 2011.

Rosa eli 14,5-vuotiaaksi ja hänen oli varmasti jo ihan oikea aika mennä, mutta silti meidän oli kovin vaikeaa ja haikeaa luopua hänestä. Vaikka voin sanoa ihan vilpittömästi, että koiramme ovat minulle yhtä rakkaita, niin kyllä Rosalla tulee silti aina olemaan oma erityinen paikka sydämessäni. ♥

Taas valo viiltää taivaanrantaa
Se päivän yöstä erottaa
On tullut aika pois se antaa

Jota niin paljon rakastaa

Sen järjellä me ymmärrämme:

Kun toinen lähtee, toinen jää

Vain pieni lapsi sisällämme

Ei sitä tahdo käsittää

Hyvää matkaa, hyvää matkaa

Kulje kanssa enkelin

Hyvää matkaa, hyvää matkaa

Sinua paljon rakastin

Niin monet kerrat tähän rantaan

Olemme tulleet ennenkin

Jättäneet kahdet jäljet santaan

Nyt yhdet vain vie takaisin

Siis hyvää matkaa, ystäväni

En enää puhu enempää

Tärkeimmän tiedät, ja se riittää

Muu on nyt yhdentekevää

Hyvää matkaa, hyvää matkaa

Kulje kanssa enkelin

Hyvää matkaa, hyvää matkaa

Sinua paljon rakastin.

-Markus Backman, Petri Laaksonen-

~~~

Näissä vähän surumielisissä tunnelmissa toivotan teille kaikille -


 heleää heinäkuuta 


ja leppoisaa lomailua heille, joilla on onni sellaista viettää. Meidän lauma vetäytyy myös hetkeksi lomailemaan mökkeilyn ja muun kesätouhuilun pariin. En tiedä kuinka paljon tulen loman aikana täällä blogimaailmassa vierailemaan, mutta jonkun kerran varmasti. Raportoin ainakin Rillan muutaman viikon päästä olevasta näyttelystä. Ruokaperjantai-postaukset olen ajastanut, joten niiden pitäisi ilmestyä tuttuun tapaan. Kommenttien julkaisu ja niihin vastaaminen varmasti viivästyy, älkää ihmetelkö. Heippa siis vähäksi aikaa. Pitäkää hauskaa ja kuullaan taas pian!

Postauksen vanhemmat kuvat on paperikuvista skannattuja.

.