Ja tokihan heidän muistonsa elää ikuisesti sydämessäni.
 |
| Rosa ja Ines kesällä 2010. |
Silti tunnen kaipaavani vielä jotain. Törmäsin kerran Pinterestissa tähän kuvaan -
ja siitä se ajatus tatuoinnista lähti. Tosin vielä pitäisi päättää ne tärkeimmät: minkälainen ja mihin? Tassunjälkitatuointeja löytyy Pinterestista tosi paljon
Nuo on kaikki omalla tavallaan hienoja, mutta ehkäpä kuitenkin haluaisin jotain pientä ja yksinkertaista. Haluaisin myös, että voisin itse katsoa kuvaa ilman peiliä ja, että kuvan saisi tarvittaessa helposti piiloon vaatteiden alle.
 |
| Lainatut kuvat |
Olen harrastanut viimevuosina säännöllisesti vesijumppaa ja uimahallissa olen nähnyt, että naisilla on hämmästyttävän paljon tatuointeja. Eikä vaan nuorilla hyväkroppaisilla naisilla, vaan kaiken ikäisillä, kokoisilla ja näköisillä. Vaikka minulle on sinänsä ihan sama, onko muilla tatuointeja vai ei, niin silti on ollut yllättävää huomata, kuinka paljon niitä on. Omasta lähipiiristä ei taas tatuointeja kovin montaa löydy. Enkä itsekään tosiaan aikaisemmin ole tosissani sellaisen hankkimista miettinyt. Saas nähdä, mihin tämä pähkäily lopulta johtaa. Vai johtaako mihinkään.
Mitä mieltä te siellä ruudun toisella puolella olette tatuoinneista?
PMMP ♥
VastaaPoistaTässä meni pitkä aika, etten ole ajatellut tatskoja ollenkaan, mutta nyt kun olen taas käynyt ihmisten ilmoilla olevalla salilla, olen järkyttynyt. Tatskat ei ole tosiaan enää mitään pikkukuvia, vaan kaikilla elovenatytöilläkin on vähintään toinen käsi kokonaan tatuoitu. Suoraan sanottuna nämä tatskat on minun mielestä gaameita. Pitkä vaalea tukka, täydellinen iho ja sitten joku hirveä naama kädessä lisättynä kymmenellä värillä tehdyillä kiemuroilla ei vaan mene meikäläisen jakeluun.
Minä olenkin tietysti kalkkis ja vanhanaikainen, mutta kyllä väkisin tulee mieleen, että voiko parikymppisenä tai allekin, tietää millaisia kuvia haluaa kantaa loppu elämän.
Vaahtoamisesta huolimatta pienet, nätit kuvat, jotka ovat peitettävissä on musta ihan ok :) Itse tuskin saisin koskaan tehtyä päätöstä millainen se olisi, joten jäisi varmaan hankkimatta.
♥
PoistaNo just toi, että eloveenatytöilläkin voi olla vaikka kuinka isoja (ja rumia) tatskoja pitkin kroppaa. Niin, ja neljän lapsen äideillä. Eikä siinä siis mitään. Sehän on heidän oma asiansa. Mutta kyllä mäkin oon ollu tosi yllättynyt siitä, kuinka paljon ja minkälaisia tatskoja ihan tavallisen oloisilla naisilla on.
Totakin komppaan, että onkohan kaikki sitten kuitenkaan hirveen tyytyväisiä nuoruuden innossa otettuihin kuviin. Ainakaan, jos ne on isoja ja/tai näkyvällä paikalla.
Sitten tosiaan, kun on ensin vaahdottu aiheesta, niin palataan siihen, että oon oikeesti miettinyt jonkinlaisen tatskan ottamista. Tällä hetkellä tassunjäljet jalkapöydällä tuntuu parhaimmalta. Jäljissä vois olla ehkä R ja I, tai sitten ei.. ;D
Heippis!
PoistaMua on aina vaivannut noissa isoissa tatskoissa se vihertävänsininen väri (ja myös ne muut värit on rumia), joka näyttää jotenkin siltä kuin iho olisi alkanut mädäntyä.
Sellaset pikkupikkujutut, joissa ei oo sitä vihreetä on ok.
Just on saatu tyttöjen masut kuntoon ja heti uusia haasteita: Mulle tuli lauantain ja suununtain välisenä yönä joku ihan hämärä yliherkkyysreaktio. Sellasta nokkosrokon tapasta ylävartalolla, seuraavaks turpos ylähuuli ja leuka näytti siltä kuin siinä olis ollu miehekäs implantti( tässä vaiheessa menin lekuriin ja sain saikkua). Kutittaa ihan pirusti.
Että ihan kiva! Yhtään en tiedä mistä olis mahtanut johtua. Nyt on sitten saikku, tujut antihistamiinit ( eivät juurikaan toimi) ja jotain kortisonivoidetta, joka sekään ei auta.
Tänä aamuna oli huuliturvotus vaihtanut paikkaa ja hiton kutittavat fläkit tuntuvat nyt liikkuvan kehon ääripisteitä kohti; nyt niitä uusia, hyvin kutittavia, on käsissä ja jaloissa.
Sinänsä mielenkiintoinen ilmiö, varsinkin mulla, jolla ei oo ikinä tullut mitään iho-oireita mistään. Varsinkin tuo ääripisteitä kohti kulkeminen on KIINNOSTAVAA. Lekuri oli samaa mieltä kanssani siitä, että kyse on luultavasti jostain aineesta, jota olen sisälleni laittanut (ehdokkaina leffan popparit lisäaineineen ja maustesekoituksineen tai kuivatut ananasrenkaat la-iltana)
Että sellasta. Katotaan nyt saadaanko musta enää ihmisen näköstä vai joudunko jäämään varhaiseläkkeelle. Kiitos, että sain avautua ;-)
Onneks on nää blogit!
t. shelttien mami
Tutkinnanjohtaja tiedottaa: Uusien kuulustelujen perusteella olemme lisänneet epäiltyjen joukkoon la-iltana nautitun runebergin tortun puolikkaan.
PoistaTutkintayksikkö jatkaa tutkimuksia syyllisen löytämiseksi, ja mahdollisesti lavastaa tilanteen myöhemmin, sopivana ajankohtana, kunhan rikospaikka on saatu siivottua (=turvotus on laskenut).
Rikoksen lavastukseen otetaan mukaan yksitellen epäilyksenalaiset: torttu, ananas ja leffateatterin popparit.
Tutkinta jatkuu...
t. uhri (shelttien mami)
No, hitsin pimpulat! Kyllä teillä nyt on monenmoista harmia. Yks kun paranee, niin toinen jo kaatuu petiin. Tyhmää!
PoistaMulla on kerran tullu nokkosrokko jostain antibiotista ja se oli rasittava vaiva. Pienen pientä hemo-kutiavaa ryhelmää oli koko roppa täynnä. Unohtamatta varpaanvälejä tai korvan mutkia. ARGH! Parani kyllä aika nopsaan, kun lopetin lääkkeen. Sain muistaakseni myös ataraxia kutinaan. Ei tainnu kyllä auttaa..
Toivottavasti sun tuska olis jo helpottanu. Kutina on sietämätön vaiva!! Tsemppiä tutkintaan! (Teillä on sika usein kaikkia tutkintoja, niinku murhatutkimus, yms.. ;D)
PS. Noista tatskoista vielä sen verran, että munkin mielestä just SE vihertävä väri on ällö. Nyt mua vähän pelottaa, että tuleekohan se väri itseasiassa siitä, kun musta väri haalistuu ajan myötä? Täytyy kysyä joilta tietäväiseltä. Hyvä, kun muistutit tosta! :)
PPS. Mun mielestä PUOLIKKAAT runebergin ja muutkin tortut pitäis kieltää lailla! Eihän sellasesta tuu kun vihaseks. ;D Niin, se puolikas tietty otti ja kosti, kun sä jätit sen syömättä. Puolikkaan runebergin tortun kosto voi olla ilmeisen gaaamee.. :O
Poista:-D
Poistat. sm (huomaa uusi nimimerkkini! Siitä voi tietty tulla jotain outoja mielleyhtymiä, mutta onhan ainakin nopeempi kirjottaa. t. shelttien mami....... no, joo, ehkä en ala käyttää tota.)
Itse olen monita vuotta harkinnut tatuointia, mutta se kuvan valinta on niin kovin vaikeaa! Tuo on hyvä idea, mitä olet miettinyt, elikkä siitä vaan jos siltä tuntuu! Minäkn olen noita tassukuvia yhtenä vaihtoehtona ajatellu :) Jos kyllä vielä otan.
VastaaPoistaNiinpä, päättäminen on TOSI vaikeeta. Enkä mäkään tiedä, saanko koskaan tätä ideaa oikeesti toteutettua, kunhan pähkäilen. Katsotaan, kuinka lopulta käy.. :)
PoistaHarkintaa. Kannattaa miettiä, miksi ottaa tatuointi, haluanko julistaa jotain, vahvistaa jotain tunnetta, näyttää muille jotain sisimmästäni jne. Tatuointi on peruuttamatonta. Aikuisen ihmisen oma valinta.
VastaaPoistaJuu, en ollenkaan ole vielä varma asiasta. Tuo 'miksi', on kyllä jo käsitelty. Haluaisin pysyvän muiston itselleni edesmenneistä rakkaista. Muita varten en tatskasta haaveile. Haluasisn kuvan kaikista mieluiten sellaiseen paikkaan, että sitä ei oikeastaan koskaan kukaan näkisi, mutta itse haluaisin sen silti nähdä ilman peiliä. Tuo jalkaterä tuntuu tällä hetkellä parhaalta paikalta. Katsotaan, johtaako pohdinta koskaan pidemmälle.
PoistaPysyvä muisto? Olen aivan varma, että sinulla on pysyvät muistot kaikista koiristasi, sydämessäsi. Nyt annamari, täytyy kyllä keksiä parempi syy ottaa/haluta tatuointi. :)
PoistaTäytyy sanoa, että en ymmärrä kommenttisi pointtia? En kai tarvitse tatuoinnin ottamiseen mitään muuta varsinaista syytä kuin oman halun? Minulle tämä on täysin tunneasia.
PoistaPostauksessa mainitsinkin jo, että tottakai edesmenneiden rakkaiden muisto säilyy aina sydämessäni. Silti kai jokainen saa sitä muistoa vaalia sillä tavalla kuin itse haluaa ja parhaaksi kokee?
Viittasin vain tuohon lauseeseen "Haluaisin pysyvän muiston itselleni edesmenneistä rakkaista." Halusin olla hiukan leikkisä, mutta taisi mennä pieleen, pointtia sanomisissani ei ole yleensäkään. Ja selvähän se, että oman halun mukaan toimit, mutta ymmärsin varmaan jotain väärin, kun luulin, että haluat mielipiteitä meiltä lukijoilta... Sorry, jos olen jotenkin loukannut tunteitasi, ei kyllä ikinä ollut tarkoitus.
PoistaEt tokikaan loukannut tunteitani. Kirjoitettu teksti on välillä hankalasti tulkittavaa. Itsekin ajattelin tuon postaukseni kysymyksen tarkoittavan teidän toisten yleisestä mielipidettä tatskoista, en niinkään mahdollisesta omastani. :)
PoistaKivoja kuvia olet kyllä Pinterestistä löytänyt. Itse en ole koskaan vakavasti harkinnut tatuointia, onneksi ne ei olleet kovin yleisiä silloin kun olin itse nuorempi. Varmasti olisin silloin ottanut jonkun... Mulla on niin muuttuvainen maku että varmaan inhoaisin jotain aiemmin otettua tatuointia nyt.
VastaaPoistaMä oon miettinyt joskus jonkun ihan pienen kuvan ottamista esim. nilkkaan tms. En kuitenkaan kovin tosissani. Nyt taas sitten mulla on ollut jo hetken hyvinkin vahva tunne, että haluaisin tatskan muistoksi edesmenneistä rakkaista. Tottakai muistan heidät aina muutenkin, mutta jostain syystä mielessä pyörii toi tatska-ajatus. Tällä hetkellä vahvimpana taitaa olla tassunjäljet jossain kohtaa jalkaterää ja ehkäpä R- ja I-kirjaimet tassuissa. En tiedä, katellaan.. ;D
PoistaMinun mielestäni ihan jokainen täysissä järjissä oleva saa tehdä kropalleen ihan mitä vain. Periaatteessa itse en pidä tatskoista. Saattaa olla, että todella hieno tatuointi on hetken ihailun arvoinen, onhan se pieni tai vähän isompikin taideteos, mutta siihen se sitten jääkin.
VastaaPoistaItse en ottaisi tatuointia ja toivon hirmuisesti, ettei tyttönikään ota, ainakaan näkyvään paikkaan. Siis JOS, jostain syystä haluaisin tatuoinnin, siinä voisi olla tyttäreni nimi ja hänen syntymäpäivä. Tämän "paasauksen" jälkeen teen yhden tunnustuksen. Katson aina joskus muistaessani Los Angelesin tatuointitarinoita. Eikö ole ihan pähkähullua? Siinä yksi tyttö otti kerran koko lannetta kiertävän ison tatuoinnin, riikinkukon, Se oli kyllä tosi hieno, mutta ajattelin silloinkin, että tuon kanssa hän sitten elää koko loppuelämänsä. Sehän tatuoinneissa on niin ikävää, kun niitä ei millään helpolla konstilla saa pois. No siinä yksi vastustajan mielipide:) Heh Ossilla on tatuointi, nimittäin rekisterinumero. Terveisin M-L ja tatska-Ossi:)
Hyvin kuvailit munkin ajatuksia aiheesta. Toisaalta, mä en ole koskaan oikein tajunnut tota taideteos-aspektia. Onhan monet tatskat, varsinkin vähän isommat, tosi hienoja, mutta sitten ne värit kuitenkin haalistuu ja kroppa mahdollisesti muuttaa muotoaan. No joo, niin kuin sanoit, jokaisen (aikuisen) oma asiahan se on.
PoistaJos joku olisi pari vuotta sitten kysynyt multa, että tuunko joskus ottamaan tatskan, niin olisin nauranut ja sanonut, että en todellakaan! Ja sitten yhtäkkiä tunnekin näin voimakasta halua/tarvetta ottaa jonkun pikkukuvan itselleni muistoksi Rosasta ja Ineksestä. No, voi olla myös, että idea ei koskaan etene toteutusasteelle. ;)
Hih, ihan sairaan hauskaa, että katselet tota tatskaohjelmaa! :D:D Mä en oo sitä koskaan katsonut, mutta tunnistan kyllä nimen ohjelmatiedoista. Isoja tatskoja en oo koskaan oikein ymmärtänyt. Enkä koko kropan tatuoimista. Tai kasvoissa olevia kuvia.
Kiitos hyvästä kommentista jälleen kerran ja mukavaa uutta viikkoa teille sinne Ossilaan! <3
Heh. Katsopas joskus sitä tatuointiohjelmaa. Tänäänkin muistin katsoa sitä noin puolisen tuntia. Siinä eräs tatuoija tekee todella hienoja ihmistenkuvia. Yksi nuori nainen otti isoäitinsä nuoruudenkuvan olkapäähänsä. Täytyy sanoa, että oli ihan valokuvanveroinen/näköinen. No vieläkin silti vastustan vähän tatskoja:). Hyvää viikkoa. Ehkä sun pitää lentää Los Angelesiin tekemään se tatuointi... Kauniin tyttäreni kuvan voisin kanssa ottaa nimen lisäksi, mutta se olisi ihan kauheaa, kun iho alkaa vanhemmiten rypistymään. Ei tekisi hyvää kauniille nuoren tytön kuvalle. Hyvää viikonalkua M-L ja Ossi.
PoistaSaatan katsoakin, jos osuu kohdalle. ;) Pinterestissa oli myös kuvia tosi hienoista koiratatskoista, joissa koira näytti ihan oikealta. Laita hakusanaksi 'dog tattoo', niin löytyy. Itselleni en ihan sellaista kaipaa, vaan ennemminkin jotain oikein pientä. Sen verran realisti olen oman kroppani suhteen, että suurena pintana mikään tatska ei meikäläisen olemusta kaunista. ;D Enkä kaunistusta tietysti haekaan. Ihan vaan sellaista omannäköistä muistoa. Itselle tärkeää.
PoistaTerkkuja ja Ossikalle suukkoja meitin neideiltä! <3
Kyllä olen harkinnut ja ihan tosissani. Ja samasta syystä kuin sinäkin.
VastaaPoistaCaro oli aina kyljessä kiinni joten tatska olisi sellainen, että kyljessä mäyräkoira ja siitä sitten pienen pienien tassunjälkien polku sydämeen asti - sinnehän se pikkuinen koira tassutteli.
Aivan ihana idea tuo mäykky kyljessä ja jäljet sydämeen!! <3 Mulla meni ihan kylmiä väreitä, kun luin tuon.
PoistaMukavaa naapurikyt.. eikun uutta viikkoa teidän porukalle! ;D
Ei ole varaa ainakaan ääneen arvostella, sillä tytär on täynnä tatuointeja. Ne ovat hänen juttunsa. Hänen tatuointinsa on taidolla tehty, ne ovat kauniita ja harkittuja kuvia. Itse en ole niitä samalla tavalla kokenut omaksi jutuksi kuin hän. Nyt kun näin kuviesi joukossa nuo tassun jäljet jaloissa aloin kyllä miettiä. Pienet tassunjäljet nilkassa voiskin olla aika sulonen juttu. Ja omassa blogissani oleva lohikäärme on vienyt sydämeni aivan kokonaan, lohikäärmeet ovat todella minun juttuni. Joten hmmmmmm......en tule sitä ikinä tyttärelle myöntämään, mutta saatanpa ottaa tatskan. Ja samalla kyllä tajuan, että pakkohan se on sanoa, jos haluaa Leenan ne tekevän. Hän on niin työllistetty, että ei taida päästä kuin suhteilla jonoon.
VastaaPoistaTatuointien vaaroista on niin monenlaista urbaanilegendaa liikkeellä, että oikein huvittaa välillä. ÄIhmisten mielikuvitus on siinäkin asiassa yhtävilkas kuin muissakin. Ja legendat syntyvät hetkessä. Mitään ihmisen nassua en kroppaani ottaisi. Taitaisin tulla vainoharhaiseksi jos joku kyyläisi olassa kaiken aikaa, sukua tai ei. Symboliset asiat sen sijaan on toinen juttu.
Tassut merkitsevät minulle ainakin sitä rakasta karvakaveria, kaikkia heitä. Ja varsinkin Essiä, joka on kävellyt yli kaikkien muiden sieluuni ja sydämeeni.Vaikka hullun lailla rakastan niin monta muutakin tassuttajaa.
Jeps ! kyl ny aiheen pistit miätittäväks, oikke pääkoppa ahrista. Täytyy oikke fundeerata tätä assiaa.
Mukavaa viikkoa sinne. Kun loppuis ny tää perskuleen lumentulo. Linnutkin on jo ihan kevätfiiliksissä. Sais tulla. Isot halit Essilästä sinne täältä, jossa jaksetaan ootelle teittiä. ;)
Oo-o, mielenkiintoista. Mä en tiennytkään, että sun tytär on tatskafani. Tänään muuten just näin uimahalilla suunnilleen mun ikäisen, tosi kauniin naisen, jolla oli useampi suurehko tatuointi.
PoistaEikö olekin jotain suloista noissa tassunjäljissä? Sitten, jos ne olis omassa jalkaterässä/nilkassa, niin niitä voisi katsoa vaivatta ilman peiliä. Ja toisaalta kuvan sais helposti piilon sukan/kengän alle. Mua ei niinkään viehätä ajatus siitä, että muut näkisivät tatskani. Haluaisin sen itselleni muistoksi Rosasta ja Ineksestä. <3 Vähän niin kuin valokuvan, mutta se kulkisi ihan aina mukanani.
No, täytyy vielä miettiä tarkempaan minkälainen kuva ja mihin tarkalleen. Alan kyllä jo kallistua sen puoleen, että tämän vuoden aikana ajatukseni toteutan.
Älä muuta virka! Tänne tuli taas tänään miljoona kiloa lunta. Huoh.
Kivaa viikon jatkoa kuitenkin sinne myös ja mietintämyssyt käy kuumana visiitin suhteen. Palataan siihen! <3
Jokaisen oma juttu. Nättejä(kin) tatskoja on ja monen takan on tarina/syy. Itse en ota. Olen täynnä arpia, olkoon ne minun tatskojani.
VastaaPoistaNättejä nuo tassutatskat.
Näihän se on ja monen tatskan takana on tosiaan tarina. Se kai muakin niissä viehättää. Mullakin on muuten paljon arpia. Kertovat eletystä elämästä.
PoistaTerkkuja ja rapsuja sinne! <3
Heippa. Löysin blogiisi vasta tänään ja heti tuli mielenkiintoisia juttuja vastaan.
VastaaPoistaMenetimme pienen bichon frise-pentumme 12 viikon iässä vakavalle sairaudelle. Ikävä on valtaisa ja tuo tassutatuointi alkoi tuntua hyvältä idealta pitää vauvamme aina mukana elämässä. En koskaan ennen ole edes harkinnut tatuoinnin ottamista.
Sitten tulin kuitenkin harkinneeksi uudelleen... Meillä on myös 7-vuotias bichoni ja kun aika hänestä jättää niin ikävä tulee jälleen olemaan hirveä. Kun olen vanha, onko minulla koko säären mittainen tassupolku?? (heh, aika hauska olisi sekin).
Päätin kuitenkin, että kannan pienen pentumme muistoa mukana vain sydämessäni.
Nyt odottelemme, että vielä ennen kesää perheeseemme muuttaa westie-vauva. Siitä tulee varmasti jännittävää. Ihan uusi rotu minulle :)
T:Anna
Heippa Anna!
PoistaOnpa kerrassaan mukavaa, että olet löytänyt tänne "meille" - tervetuloa! :)
Ou-nou, ihan kamalan menetyksen olette kokeneet, otan syvästi osaa suruunne. :´(
Koirien ainut huono puoli on se, että parhaimmillaankin he elävät niin harmillisen lyhyen hetken. Edesmenneitä karvalapsia on meilläkin ihan hirmuinen ikävä, vaikka nykyiset toki ovat hyvin rakkaita myös. Toinen ei vaan voi toista korvata. Niin se on.
Itsekin olen vielä vähän kahden vaiheilla sen suhteen, että toteutanko tatskaideani vai en. Minäkin olen miettinyt sitä, että ajan myötä tassunjälkiä tulee varmaan aikamoinen jono..
Oih, westie-vauva, ihanaa! Olisi tosi hauska kuulla, miten päädyitte "vaihtamaan" rotua ja juuri westieen?
Kiitos vielä kommentista! :)))
Sohvilla oli suurella todennäköisyydellä suoliston kehityshäiriö. Yritimme viimeiseen asti löytää syyn oireille, toivoimme sen olevan korjattavissa. Näin ei kuitenkaan ollut ja lopulta oli pakko luovuttaa. Ainakin yritimme ihan kaikkemme pienen pelastamiseksi. Aina ei elämä ole reilua :(
VastaaPoistaJa miksi meille on tulossa seuraavaksi westie, hmm :) Loppujen lopuksi se ehkä oli jonkinlainen sattumusten summa. Olin miettinyt rotua jo silloin, kun koiran hankkiminen tuli alunalkaen ajankohtaiseksi. Mutta sitten meille kuitenkin tuli Bichon frise-Viivi ja sekin hiukan puun takaa :DD Olin ohimennen maininnut tutulle koirankasvattajalle, että olisi koirakuume. Aikaa kului ja tuli puhelinsoitto: "Nämä on nyt syntyneet", "Niin mitkä", "Nämä bichonin pennut", "Jaahas, vai niin, no...", "Tulehan katsomaan omaasi". Ja sitten meille muutti Viivi viivaustelija.
Sohvi-vauva oli samalta kasvattajalta, pitkään harkittu ja erittäin odotettu. Kun Sohvi sitten kuoli ja juttelin kasvattajan kanssa tulevaisuudesta ja siitä otanko rahat vai uuden pennun, vastasin, että olemme päättäneet ottaa uuden pennun. En halunnut saman rotuista, jotten liikaa vertaisi vauvoja toisiinsa. Kysyin kasvattajalta, että eikös hänellä ole ollut joskus myös westieitä. Vastaus oli, että on juuri keväällä tulossa uusi pentue. Päätös oli oikeastaan siinä kohtaa sinetöity. Pennut ovat luovutusiässä juuri silloin, kun minulla on toukokuussa kolmen viikon loma.
Nyt siis vain odotellaan, että kaikki menisi tiineyden kanssa loppuun asti hyvin.
Tämä on hyvä paikka purkaa odotusjännitystä, koska olemme päättäneet pitää vauvauutiset salassa lähipiiriltä :)
T:Anna
P.S. Onko teidän koirilla sairaskuluvakuutukset? Meillä ei ole Viivillä eikä otettu Sohvillekaan. "Vahingosta" viisastuneena seuraavalle jantterille (kuten häntä nyt kutsumme) sellainen tullaan mitä todennäköisemmin ottamaan.
Voi ei, kuulostaa ihan kamalalta tuo Sohvin tarina. :((( Elämä ei todellakaan ole aina reilua. :/
PoistaMeidän nuoremalla edesmenneistä Westeistä, Ineksellä, todettiin viisivuotiaana mastsolu-syöpä. Saimme pitää hänet luonamme kyllä vielä toiset viisi vuotta, mutta ajoittain oli tosi rankkaa. On ihan kamalaa katsoa vierestä viattoman karvakorvan sairastamista. :( Sitä olisi tosiaan valmis tekemään ihan mitä vain toisen puolesta.
Viivin tarina saapumisesta teidän elämään on ihana. <3 Teidät oli varmasti tarkoitettu toisillenne! Ja ihanat nimet teidän koirilla, Viivi ja Sohvi. <3
Meillä on kaikilla koirilla vakuutukset ja edellisen koirakaksikon osalta ne maksoivat itsensä moninkertaisesti takaisin. Jopa niin, että maksoivat varmaankin myös Pepin ja Rillan vakuutukset ikään kuin etukäteen. Suosittelen kyllä ehdottomasti teillekin vakuutusta. En tiedä oletko kuinka tietoinen, mutta westeillä on aika usein jonkinlaisia ruoka-aine tai muita allergioita. Ei tietystikkään kaikilla. Meidän edesmenneitä westeistä vanhempi, Rosa, oli tosi allerginen ja hänen kanssaan jouduimme käymään sen puitteissa pajon lääkärissä. Toki olisimme käyneet ilman vakuutustakin, mutta olihan se mukavaa, kun monien satasten kokeet ja käynnit korvattiin. Samoin Ineksen syöpähoidot olivat tosi kalliita ja niistäkin vakuutus korvasi suurimman osan.
Vakuutusyhtiöistä suosittelen Tapiolaa ja IF:ä. Meillä on vakuutukset IF:ssä ja olen ollut oikein tyytyväinen. Kannattaa tutustua tarkasti vakuutusehtoihin. Esim. rotuominaiset sairaudet on luettu pois suurimmassa osassa vakuutuksista. Meikäläisen järjellä on kai juurikin suurin todennäköisyys, että koira sairastuu johonkin rodulle ominaisista jutuista.. :o Blogista löytyy postaus vakuutuksista -
http://kaikkielamanikoirat.blogspot.fi/2011/09/varmuuden-varalta.html
Kysy ihmeessä lisää, jos joku juttu vaivaa! Autan tosi mielelläni, jos vaan osaan. :)(Voit myös laittaa sähköpostia - annamari@saunalahti.fi)
Olen niin onnellinen ja innosissani teidän puolesta westie-vauvan suhteen! Pidän ihan satasella peukkuja, että kaikki menee hyvin! <3
Kiitos vastauksesta :) Varmasti tulee kysymyksiä eteen tässä odottaessa ja vielä enemmän, kun Westie meille vihdoin saapuu :D
VastaaPoistaT:anna
Ole hyvä! :)
PoistaTuli muuten vakuutuksista vielä mieleen, että niiden alkamisen suhteen taitaa olla joku karenssi. Eli vakuutus kannattaa ottaa heti, kun pentu on syntynyt, niin vakuutus on sitten ainakin voimassa siinä vaiheessa, kun hän kotiutuu teille. (Jos nyt muistan oikein.. No, kannattaa ainakin kysäistä vakuutusyhtiöstä, kuinka on.)
Iloista odotusta teille sinne koko laumalle! <3