Käytettiin viikonloppuna joululahjaleffaliput ja käytiin katsomassa Johanna Vuoksenmaan elokuva: 21 tapaa pilata avioliitto. Vuoksenmaan huumori uppoaa meikäläiseen kuin veitsi voihin (tai jotain..), eikä miehenkään mielestä elokuva ollut niin tylsä kuin hän etukäteen pelkäsi. Elokuva oli täynnä hykerryttäviä hahmoja ja hassuja tapauksia. Kuitenkin jäin pohtimaan elokuvaa paljon pidemmäksi aikaa kuin montaa muuta komediaa.
Elokuvassa oli ikään kuin kaksi tasoa: helppo ja hauska, mutta toisaalta hyvin totuudenmukainen ja siten aika totinenkin. Elokuvan päähenkilö tekee erotutkimusta haastattelemalla aviopareja avioliiton eri vaiheissa ja kerää täten toistumia, joita näyttää esiintyvän eroon päättyvissä liitoissa. Hän on huomannut tutkimuksissaan, että parhaiten kestävät liitot, jotka perustuvat ennemminkin yhteiseen sopimukseen kuin romanttiseen rakkauteen. Juuri tuossa toteamuksessa kiteytyy minun henkilökohtainen ajatukseni kestävästä liitosta, oli se nyt sitten sormuksilla sinetöity tai ei.
Uskon nimittäin vakaasti, että parisuhde on tahtotila. Sen takia varmaan naimisiin mentäessä pappi tai tuomari kysyy, että tahdotko. Jos se tahtominen loppuu, niin sitten loppuu pikku hiljaa liittokin. Tai näin ainakin minä ajattelen. Enkä tarkoita sitä, etteikö tahtomisen lisäksi hyvään liittoon kuulu rakkaus ja toisen huomioonottaminen. Tottakai kuuluu! Mutta sellainen itsenikin nuoruudessa haaveilema jatkuva rakkauden pilvilinnoissa leijaileminen, saattaa helposti jäädä elämän tuomien yllätysten jalkoihin. Silloin, kun elämä tarjoaakin arkea ja vastoinkäymisiä ruusuilla tanssimisen sijaan, on mukavaa, jos puoliso keskittyy olennaiseen eikä ala kiukuttelemaan kylpylälomien perään. Vaikeuksien ilmetessä voi aina valita pakenemisen tai sitten jatkaa tahtomista. Tähän mielestäni perustuu myös se, että toiset parit kuvaavat vaikeuksien vain vahvistaneen heidän liittoaan. Kun taas toisia vastoinkäymiset ajavat erilleen. Tahtomiseen kuuluu luonnollisesti myös se, että toivoo toiselle hyvää.
Tosi hauska sivujuoni elokuvassa oli radioennustusten tekeminen. Sellaisen voi kuka tahansa tehdä kuuntelemalla peräkkäin pätkiä muutamalta eri radiokanavalta. Sitten vaan muokataan kuulluista keskusteluista ja musiikinpätkistä hyvän tuntuinen ennustus. Käytettiinpä ennustamiseen kertaalleen myös keittokirjaa. Hmm.., kokeillaan: suklaakakku, kermaleivos ja juustopiirakka. Ennustan itselleni lisää kertymiä ja herkullisia kahvihetkiä. ;)
Loppukaneettina totean, että elokuva on ehdottomasti näkemisen arvoinen.
Hei tuossa on leffa, jota minäkin olen ajatellut mennä katsomaan. Tai sitten odotan DVDtä:) Eiköhän se sieltä jouluksi ilmesty.
Kahdestakymmenestäyhdestä tavata pilata se avioliitto on meidän liitossa varmaan käytetty kaksikymmentä ja silti me olemme olleet naimisissa 20 vuotta nyt kesäkuussa ja sitä ennen "susiparina" vielä 13 vuotta:) Jotenkin vain tuntui "oikealta" mennä naimisiin siinä vaiheessa, kun tyttö oli syntynyt. Meidäthän vihittiin muutaman kaverin ja sukulaisen läsnäollessa samalla kun tyttö kastettiin.
Pepille ja Rillalle rapsutuksia ja koirapusuja, M-L ja Ossi.
Mitäs jos lähtisit oikein "isolle kirkolle" leffaan ja nappaisit jonkun likkakaverin matkaan mukaan, jos mies ei suostu. ;) Menisitte sitten vielä syömään, jotta voisitte rauhassa ruotia leffan tapahtumat. Eiks oo hyvä idea! :)
Mä taidan vielä vuokrata ton pätkän, jotta saan nauraa toisenkin kerran. Vesa Vierikko oli muuten ihan loistavan hauska, vaikka pienessä sivuroolissa vaan olikin. Ja Pamela Tolan esittämä "takertujavaimo" oli karmaisevuudessaan tosi mainio.
Juu, meillä on myös varmasti tehty kaikenlaisia virheitä, varsinkin riidellessä. Itse olen sellainen sekunnissa nollasta sataan kiihtyvä "wifezilla" ja mies taas tuppaa mököttämään. Huonoja piirteitä molemmat. Ymmärrän muuten hyvin, kun ihmiset kuvaavat erotilannetta sanomalla, että he vain kasvoivat erilleen. Uskon nimittäin, että pitkässä liitossa nimenomaan joko kasvetaan erisuuntiin tai sitten aletaan ennemminkin muistuttamaan toisiaan.
Tytöt kiittää ja lähettää samanmoisia ossikalle *smak*! <3
Voihan lätkämurmeli jotta oot oikias taas. Tahtotilahan se. Näinkin pitkässä liitossa kuin omani, on se romanttinen pilvilinna astunut jo sinne hiipuneiden romanttispörheiden unelmien laaksoon. Josta se sitten aika ajoin nousee tomuttuneena tuomaan sekunniksi sen tunnelman "aijuu". Kymmenien vuosien jälkeen jäljellä on juuri se tahtotila ja ystävyys, kiintymyskin. Kosketus kertoo, joo rsakastaa se vielä. Avioliitossa taitaa olla ne muutamat aikakaudet; kiihkeåä rakkaus (se aika kun viäl oli notkee ja nivelet+ naamaja kroppa kunnos), sitten tulee se arki muksuineen ja uraputkessa tönöttämiseen. siitä solahdetaankin kepeesti keski-ikään jolloin ollaan sitten siinä kaveri/ystävyyssuhteessa. Ja siinä jos ei vallise se tahtotila, niin monilla sitten se menojalka vipattaa puhumattakaan silmistä. Ja lopulta jos tahtotila onpi kestänyt, vaivutaan vanhenemaan yhdessä ja vertaillaan kremppoja. Semmosta se on se romantiikka. Erotiikalla höystettyä arkea, survival game. Suattaspa hyvinnii olla mukava filmi, mutta luulen tyttöporukan kesken siitä saavan vielä enempi irti. Takuuvarmasti vitsit ja tilannekomiikka ymmärretään paremmin. Kai sitä moni liitto säilyisikin paremmin, jos ymmärrettäisiin pari asiaa. Naisen siis ei tarvii todellakaan totella ja olla alamainen (mitä helekuttia sekin on??) ja nainen onkin ihan oma ittellinen olento eikä siis riippuvainen miähestänsä. Minä en vihkikaavassani luvannut kumpaakaan, en totella enkä olla alamainen. Sen olen ystävällisesti miehellenikin kertonut aina välillä, kun se jostain kumman syystä on hältä päässyt unehtumaan.
Jotta terveisiä sinne Anskulaan täältä Essilästä. Akkavalta kummassakin paikas :)
Juu, se varmaan lähes jokaisen suhteen kiihkeä alkuhuuma yleensä haalenee jossain vaiheessa. Se sitten, että mitä sen jälkeen tapahtuu, on ratkaisevaa. Justiinsa ystävyys ja kiintymys sekä se, että yhdessä on hauskaa, on aika tärkeitä juttuja. Pelkkä tottumus ja tuttuus ei kanna kovin pitkälle. Kaikenlaiset muutokset elämässä yleensä on sellaisia risteyskohtia, joista joko lähdetään samaan tai sitten eri suuntiin.
Kuule, mitäs jos menisitte tyttären kanssa kahtomaan ton pätkän. Lupaan, että saisitte hyvät naurut! :)
Oon niiiin samaa mieltä sun kanssa! Mitä helkuttia tosiaan on 2010-luvun Suomessa joku naisen eriarvoinen asema mieheensä nähden. P*skan marjat, sanon minä!
Kiitos ja terkkuja sinne myös toooosi isot annokset, puss o. kram, ihanat! <3
Kun olen jo kakkoskierroksella, jonkinlaista kokemusta on takana... olet aivan oikeassa, että kyllä tahtotila ratkaisee paljon. Jos ei tahdo, ei voi pakottaa. Sillä ei ole merkitystä onko liitto virallistettu vai ei, kyllä sitoutuminen toiseen ihmiseen, parisuhteeseen ja perheeseen on se tärkein asia.
Mielestäni parisuhteen yksi tärkeimmistä asioista on toisen ihmisen kunnioittaminen. Olisi vaikea elää ihmisen kanssa, jota ei kunnioittaisi. Vaikea olisi taas kunnioittaa ihmistä, joka toimisi vastoin ihmisyyttä.
Perheväkivalta on mielestäni yksi pahimmista (ehkä pahin) esimerkeistä - parisuhteessa ei voi olla mitään niin hyvää, että sen vuoksi pitäisi sietää väkivaltaa.
Juu, just toi, että pakottaa ei voi. Tahtominen lähtee ihan jokaisesta itsestään. Meillä on kaveripiirissä sellainen sanonta, että laitatko ruksin ruutun vai et? Eli, jos on joku parisuhdeongelma päällä, niin pohditaan, että tahdonko edelleen ja valitsenko parisuhteen. Sitten vaan ruksi "kyllä" -ruutuun ja tilannetta selvittämään. Auttaa muuten oikeasti selvittämään asioita oman pään sisällä, kun kuitenkin aina välillä meinaa palaa käämi noiden kaksilahkeisten kanssa. (Itsessähän ei mitään vikaa koskaan ole..) ;DD
Kunnioittaminen on tosiaan kaiken perusta kaikissa ihmissuhteissa. Jos toista ei kunnioita, niin silloin ei tasa-arvoista suhdetta ole. Meillä mies on joskus aikoinaan sanonut, että voin luottaa siihen, että hän on aina minun puolellani. Siinä kiteytyi minun päässäni jotain romanttista rakkauttakin suurempaa.
Me puhuttiin just viime viikolla siskon ja siskontytön kanssa perheväkivallasta. Sitä on tosi vaikea ymmärtää. Olis ihan kamalaa, jos omassa kodissa pitäisi pelätä. :(((
Totta turiset, hyviä ajatuksia! Leffa oli kyllä kiva. Mies tykkäsi myös, leffateatterin nauruhörähdyksistä päätelleen moni muukin miespuolinen (tunnisti elokuvasta oman vaimonsa, ehkä...;)
Ai, tekin ootte käyny katsomassa ton. Oli kyllä hauska! Hih, meillä mies tosiaan sanoi elokuvan jälkeen, että onneksi ei ollut niin tylsä kuin hän etukäteen pelkäsi. ;D Ja kyllä hänkin monessa kohtaa nauroi ihan ääneen.
Mä todella toivon, että en ole sellainen vaimo kuin Pamela Tolan esittämä "auton ikkunan nuolija".. :D:D Hmm.., en ainakaan muistaakseni ole ikkunoita nuollut. ;D
Hei tuossa on leffa, jota minäkin olen ajatellut mennä katsomaan. Tai sitten odotan DVDtä:) Eiköhän se sieltä jouluksi ilmesty.
VastaaPoistaKahdestakymmenestäyhdestä tavata pilata se avioliitto on meidän liitossa varmaan käytetty kaksikymmentä ja silti me olemme olleet naimisissa 20 vuotta nyt kesäkuussa ja sitä ennen "susiparina" vielä 13 vuotta:) Jotenkin vain tuntui "oikealta" mennä naimisiin siinä vaiheessa, kun tyttö oli syntynyt. Meidäthän vihittiin muutaman kaverin ja sukulaisen läsnäollessa samalla kun tyttö kastettiin.
Pepille ja Rillalle rapsutuksia ja koirapusuja, M-L ja Ossi.
Mitäs jos lähtisit oikein "isolle kirkolle" leffaan ja nappaisit jonkun likkakaverin matkaan mukaan, jos mies ei suostu. ;) Menisitte sitten vielä syömään, jotta voisitte rauhassa ruotia leffan tapahtumat. Eiks oo hyvä idea! :)
PoistaMä taidan vielä vuokrata ton pätkän, jotta saan nauraa toisenkin kerran. Vesa Vierikko oli muuten ihan loistavan hauska, vaikka pienessä sivuroolissa vaan olikin. Ja Pamela Tolan esittämä "takertujavaimo" oli karmaisevuudessaan tosi mainio.
Juu, meillä on myös varmasti tehty kaikenlaisia virheitä, varsinkin riidellessä. Itse olen sellainen sekunnissa nollasta sataan kiihtyvä "wifezilla" ja mies taas tuppaa mököttämään. Huonoja piirteitä molemmat. Ymmärrän muuten hyvin, kun ihmiset kuvaavat erotilannetta sanomalla, että he vain kasvoivat erilleen. Uskon nimittäin, että pitkässä liitossa nimenomaan joko kasvetaan erisuuntiin tai sitten aletaan ennemminkin muistuttamaan toisiaan.
Tytöt kiittää ja lähettää samanmoisia ossikalle *smak*! <3
Voihan lätkämurmeli jotta oot oikias taas. Tahtotilahan se. Näinkin pitkässä liitossa kuin omani, on se romanttinen pilvilinna astunut jo sinne hiipuneiden romanttispörheiden unelmien laaksoon. Josta se sitten aika ajoin nousee tomuttuneena tuomaan sekunniksi sen tunnelman "aijuu". Kymmenien vuosien jälkeen jäljellä on juuri se tahtotila ja ystävyys, kiintymyskin. Kosketus kertoo, joo rsakastaa se vielä.
VastaaPoistaAvioliitossa taitaa olla ne muutamat aikakaudet; kiihkeåä rakkaus (se aika kun viäl oli notkee ja nivelet+ naamaja kroppa kunnos), sitten tulee se arki muksuineen ja uraputkessa tönöttämiseen. siitä solahdetaankin kepeesti keski-ikään jolloin ollaan sitten siinä kaveri/ystävyyssuhteessa. Ja siinä jos ei vallise se tahtotila, niin monilla sitten se menojalka vipattaa puhumattakaan silmistä.
Ja lopulta jos tahtotila onpi kestänyt, vaivutaan vanhenemaan yhdessä ja vertaillaan kremppoja.
Semmosta se on se romantiikka. Erotiikalla höystettyä arkea, survival game.
Suattaspa hyvinnii olla mukava filmi, mutta luulen tyttöporukan kesken siitä saavan vielä enempi irti. Takuuvarmasti vitsit ja tilannekomiikka ymmärretään paremmin.
Kai sitä moni liitto säilyisikin paremmin, jos ymmärrettäisiin pari asiaa. Naisen siis ei tarvii todellakaan totella ja olla alamainen (mitä helekuttia sekin on??) ja nainen onkin ihan oma ittellinen olento eikä siis riippuvainen miähestänsä. Minä en vihkikaavassani luvannut kumpaakaan, en totella enkä olla alamainen. Sen olen ystävällisesti miehellenikin kertonut aina välillä, kun se jostain kumman syystä on hältä päässyt unehtumaan.
Jotta terveisiä sinne Anskulaan täältä Essilästä. Akkavalta kummassakin paikas :)
Juu, se varmaan lähes jokaisen suhteen kiihkeä alkuhuuma yleensä haalenee jossain vaiheessa. Se sitten, että mitä sen jälkeen tapahtuu, on ratkaisevaa. Justiinsa ystävyys ja kiintymys sekä se, että yhdessä on hauskaa, on aika tärkeitä juttuja. Pelkkä tottumus ja tuttuus ei kanna kovin pitkälle. Kaikenlaiset muutokset elämässä yleensä on sellaisia risteyskohtia, joista joko lähdetään samaan tai sitten eri suuntiin.
PoistaKuule, mitäs jos menisitte tyttären kanssa kahtomaan ton pätkän. Lupaan, että saisitte hyvät naurut! :)
Oon niiiin samaa mieltä sun kanssa! Mitä helkuttia tosiaan on 2010-luvun Suomessa joku naisen eriarvoinen asema mieheensä nähden. P*skan marjat, sanon minä!
Kiitos ja terkkuja sinne myös toooosi isot annokset, puss o. kram, ihanat! <3
Kun olen jo kakkoskierroksella, jonkinlaista kokemusta on takana... olet aivan oikeassa, että kyllä tahtotila ratkaisee paljon. Jos ei tahdo, ei voi pakottaa. Sillä ei ole merkitystä onko liitto virallistettu vai ei, kyllä sitoutuminen toiseen ihmiseen, parisuhteeseen ja perheeseen on se tärkein asia.
VastaaPoistaMielestäni parisuhteen yksi tärkeimmistä asioista on toisen ihmisen kunnioittaminen. Olisi vaikea elää ihmisen kanssa, jota ei kunnioittaisi. Vaikea olisi taas kunnioittaa ihmistä, joka toimisi vastoin ihmisyyttä.
Perheväkivalta on mielestäni yksi pahimmista (ehkä pahin) esimerkeistä - parisuhteessa ei voi olla mitään niin hyvää, että sen vuoksi pitäisi sietää väkivaltaa.
Juu, just toi, että pakottaa ei voi. Tahtominen lähtee ihan jokaisesta itsestään. Meillä on kaveripiirissä sellainen sanonta, että laitatko ruksin ruutun vai et? Eli, jos on joku parisuhdeongelma päällä, niin pohditaan, että tahdonko edelleen ja valitsenko parisuhteen. Sitten vaan ruksi "kyllä" -ruutuun ja tilannetta selvittämään. Auttaa muuten oikeasti selvittämään asioita oman pään sisällä, kun kuitenkin aina välillä meinaa palaa käämi noiden kaksilahkeisten kanssa. (Itsessähän ei mitään vikaa koskaan ole..) ;DD
PoistaKunnioittaminen on tosiaan kaiken perusta kaikissa ihmissuhteissa. Jos toista ei kunnioita, niin silloin ei tasa-arvoista suhdetta ole. Meillä mies on joskus aikoinaan sanonut, että voin luottaa siihen, että hän on aina minun puolellani. Siinä kiteytyi minun päässäni jotain romanttista rakkauttakin suurempaa.
Me puhuttiin just viime viikolla siskon ja siskontytön kanssa perheväkivallasta. Sitä on tosi vaikea ymmärtää. Olis ihan kamalaa, jos omassa kodissa pitäisi pelätä. :(((
Terkkuja sinne ja Ollipollille suukkoja! <3
Totta turiset, hyviä ajatuksia! Leffa oli kyllä kiva. Mies tykkäsi myös, leffateatterin nauruhörähdyksistä päätelleen moni muukin miespuolinen (tunnisti elokuvasta oman vaimonsa, ehkä...;)
VastaaPoistaAi, tekin ootte käyny katsomassa ton. Oli kyllä hauska! Hih, meillä mies tosiaan sanoi elokuvan jälkeen, että onneksi ei ollut niin tylsä kuin hän etukäteen pelkäsi. ;D Ja kyllä hänkin monessa kohtaa nauroi ihan ääneen.
PoistaMä todella toivon, että en ole sellainen vaimo kuin Pamela Tolan esittämä "auton ikkunan nuolija".. :D:D Hmm.., en ainakaan muistaakseni ole ikkunoita nuollut. ;D
Eronnut on samaa mieltä - tahtomisesta on kyse. Enempää en kommentoi ;D (voisi tulla vuodatus...)
VastaaPoistaTiedän mitä tarkoitat. Jotkut asiat liippaa välillä niin läheltä, että niitä voi kommentoida vaan joko tosi vähäsanaisesti tai sitten "romaanilla".
PoistaTerkkuja sinne kovasti ja Kaunottarelle suukkoja! <3
Tänks elkkaesittelystä! Toi täytyy nähä. Noi näyttelijät ovat jo valmiiks niin hauskoja, että naurattaa jo nyt.
VastaaPoistaJuu, ilmanmuuta meette katsomaan ton elokuvan. Saa nauraa välillä oikein kunnolla! :D
PoistaMitä, loppuuko tää hempeily-pussailuvaihe joskus??
VastaaPoistaVitsivitsi. I'm alive!
Ei se teillä lopu. Toi koski vaan tällasia vanhoja ja kärttysiä. ;D
PoistaAlive is VERY good! <3