perjantai 17. toukokuuta 2013

Ruokaperjantai - mausteinen nuudelihässäkkä ja mansikat mascarponevaahdolla

Tein tällä viikolla jo toistamiseen sellaista hyvin tulista, kylmänä tarjottavaa nuudeliruokaa, jonka ohjeen bongasin joskus Pinterestistä. Joudun ikäväkseni jakamaan reseptin kanssanne poikkeuksellisesti ilman kuvaa tarveaineista, koska unohdin ottaa sen. Asettelin kyllä tarvikkeet pöydälle kuvattaviksi, mutta en koskaan ottanut sitä kuvaa. Sillähän ei ole mitään tekemistä asian kanssa, että puhuin samaan aikaan ystävän kanssa puhelimessa. No, jälkkärin sentään muistin kuvata "oikeaoppisesti". 


Mausteinen nuudelihässäkkä:

- 250 - 300 g munanuudeleita
- 0,3 dl rypsiöljyä
- 0,6 dl seesamiöljyä
- kuivattuja chilipalkoja n. 1 tl - 1 rkl tulisuusasteen mukaan
itse käytin erittäin tulista piri-piriä vajaan teelusikallisen ja silti lopputulos oli tosi tulinen
- 1 valkosipulinkynsi
- 3 rkl soijakastiketta
- 3 rkl juoksevaa hunajaa
- 2 porkkanaa
- muutama kevätsipulin varsi tai nippu ruohosipulia
- nippu tuoretta korianteria
- paahdettuja seesaminsiemeniä
- paahdettuja pähkinöitä, esim. cashew




1. Valmista ensin kastike. Murskaa kuivatut chilit huhmareessa. Kuori valkosipulinkynsi ja riko kevyesti veitsen lavalla. Laita chilirouhe, valkosipulinkynsi ja öljyt pieneen kattilaan ja kuumenna keskilämmöllä pari minuuttia. Siivilöi öljystä pois chilirouhe ja valkosipulinkynsi. Vispaa öljyn sekaan soijakastike ja hunaja.




2. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta vesi pois siivilässä ja kaada nuudelit kulhoon tai takaisin kattilaan. Nostele kastike nuudeleiden joukkoon.




3. Kuori porkkanat ja raasta raastimen suurimalla terällä. Silppua kevätsipulin/ruohosipulin varret ja korianteri pieneksi. Sekoita nuudeleiden joukkoon.





4. Jäähdytä ruokaa jääkaapissa joko muutama tunti tai yön yli.

5. Paahda seesaminsiemenet ja pähkinät erikseen kuivalla pannulla.




6. Tarjoile siemenet ja pähkinät nuudeleiden kanssa. 





Sorruin tässä taannoin ostamaan rasiallisen espanjalaisia mansikoita, kun ne tuoksuivat niin hyvälle. Oikein miltäänhän ne ei tietenkään maistunut ja siksi marinoin ne tymäkässä sokeriliemessä sekä tarjoilin ihanan mascarponevaahdon kanssa. Hyvää oli, vaikka oikeiden mansikoiden mausta oltiin aika kaukana..


Lime-fariinisokeri-vanilja marinadi mauttomille mansikoille:

- yhden mehukkaan tai kahden kuivemman limen mehu
- ½ - 1 dl fariinisokeria toki tavallinen sokeri käy myös
- 1 rkl vaniljasokeria
- n. litra mansikoita

Mascarponevaahto:

- rasia mascarpone juustoa
- 2 - 2,5 dl vaahtoutuvaa kermaa
- sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan





1. Valmista ensin marinadi. Purista lime(i)stä mehut pieneen kattilaan. Sulata mehun joukkoon vaniljasokeri ja (fariini)sokeri. Anna kiehua miedolla lämmöllä hetki niin, että liemi muuttuu siirappimaiseksi. Kaada kannuun ja anna jäähtyä hetki jääkaapissa.




2. Huuhtele mansikat ja poista kannat. Puolita tai viipaloi kulhoon niin, että mansikoiden sisäpuolet ovat ylöspäin. Näin marinadi imeytyy paremmin joka puolelle.




3. Valuta marinadi mansikoille ja laita hetkeksi jääkaappiin makustumaan.




4. Vaahdota ensin kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää sitten mascarpone juusto. Jatka vielä hetki vaahdottamista ja mausta makusi mukaan sokerilla ja vaniljasokerilla.




5. Tarjoa mansikat mascarponevaahdon kera.





~~~


Olen saanut riesakseni raivostuttavan kevätlenssun. Kurkussa kasvaa kaktus, välillä viluttaa ja hetken päästä hiki valuu. Argh! No, ehkä tästä(kin) selvitään lopulta, mutta kyllä äRsyttää sairastaa, kun ulkona on niin ihanat kelit!

Punkkipirulaisia olen toistaiseksi poiminut kaksi vaeltelijaa Rillan päästä. Illat pitkät kuopsuttelen koiria sohvalla ja yritän etsiä mahdollisia kiinnittyneitä punkkeja. Samalla mietin taukoamatta, kummasta koirasta punkit on helpompi löytää: valkoisesta tuuheaturkkisesta Rillasta vai tummasta, erittäin lyhytturkkisesta Pepistä. Ja MITÄ HEMMETIN VÄLIÄ SILLÄ SITTEN ON! Joka tapauksessa molemmat koirat pitää syynätä. Huoh. Mikäs siinä talvessa olikaan niin inhottavaa..? ;D



Teille siellä ruudun vastakkaisella puolella toivottelen -




8 kommenttia:

  1. Eipä ole noista espanjalaisista mansikoista kyllä mihinkään. Noin vuosi sitten oltiin reissussa Barcelonassa ja ostettiin sieltä torilta mansikoita. Oli tosi isoja ja maistui ihan ei millekään. Kotimaisia odotellessa.

    T:anna, Viivin ja Vilpun mamma (aika hyvin nukkuneena ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten se onkin, että just suomalaiset mansikat on niin hyviä? Kun, onhan ne espanjalaisetkin kotimaisia heille? Ihan outoa.. :O

      Ihanaa kuulla, että edes AIKA hyvin! :)))

      Poista
  2. Kop kop - yhtään punkkia ei ole vielä näkynyt. Täytyy kyllä muistaa iltaisin tehdä punkkitarkastus, koska olen usealta eri ihmiseltä kuullut, että tänä keväänä punkkeja on ollut todella paljon.

    Minäkin olen ostanut mansikoita ja toiset ovat maistuneet, toiset ei. Olen viipaloinut niitä puuron päälle ja siinä maistuvat hyviltä varsinkin kun ripottelee sokeria päälle. Jälkiruokaherkkusi näyttää kyllä niin hyvältä, että tässä alkaa heti vesi herahtaa kielelle.

    Sain itsekin huhtikuun lopussa jonkinlaisen viruksen tai minkä lie. Joka tapauksessa pari viikkoa meni keuhkoputkentulehduksen kanssa ja nyt sitten tällä viikolla on ollut poskiontelot turvoksissa. Olispa kiva tuntea itsensä suhtkoht terveeksi pikkuhiljaa.

    Onneksi kevät on tullut ja sen myötä kesäiset lämpötilat, vaikka merituuli viilentäkin säätä. Toivottavasti saatte nauttia myös kauniista viikolopusta ja koitahan parantua.

    Olli lähettäisi tytöille terkkuja, jos osaisi :)

    t. Aikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä homma! Juu, samaa minäkin olen kuullut vähän joka taholta. Muutamat edelliset talvet on ilmeiseti ollu todella otollisia punkkien kannalta. How nice! :/

      Nuo oli ekat mansikat, jotka olen tänä vuonna ostanut. Yleensä en edes osta ulkolaisia, kun olen niin usein niihin pettynyt. Tuoksu lupaa jotain ihan muuta kuin maku sitten on. Sokeri auttaa kyllä ja sen avulla tuosta meidänkin herkusta tuli tosi herkkua. :P

      Tää kevät on meille allergikoille aina vähän hankalaa aikaa. Tulee tosi helposti kaiken maailman "keuhkotauteja". Höh!

      Kiitos samoin, toivotamme sinne myös kaunista viikonloppua ja lähetämme Ollikalle suukkoja! <3

      Poista
  3. Nams, mitä jälkkäriä mmmmm....... Mites mää olinkin siitä nimpal kiinnostuneempi ;)
    Kaksinkertainen ounou !!! Punkki ! Yök, käärmeiden ja hämyreiden ohella iljettävin kesäoleno suomessa. Ei kivaa, mutta jokin hinta se tietty on kesästä maksettava. Talvessa on siis tasan pari kivaa asiaa, ei oo käärmeitä eikä punkkeja.

    Voi plät mokomaa lunssaa. Käske se pois vaikka Carmolis-tippojen kanssa. Lievittää mukavasti kurkun kaktusta. Ja ne kaikki äireeltä opitut konstit päälle. Hunajaa, inkivääriä jne jne. Ja tietenki suklaa. Onko mitään mitä se ei paranna.

    Lepäile nyt muruliini ja hoida, helli itseäsi. Terkkiuja Essilästä. <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kato, terveellisiä marjoja ja proiteiinipitoista vaahtoa, sen takia se suhun iski. (Valtaisaa sokerimäärää ei muistella ollenkaan.. ;D)

      Juu, talvikin kuulostaa välillä hyvältä, jos miettii tätä punkkiasiaa. :/

      Kiitos empatiasta ihanainen! <3 Juu, ahkeraan oon keitellyt inkivääri-hunajateetä. Se on kyllä hyvää ja tekee nielemisestä edes pikkuisen helpompaa.

      Terkkuja sinne myös kovasti ja Messiselle suukkoja! <3

      Poista
  4. Kun aloin lukemaan tätä postausta tuli ensimmäisenä mieleen: kyllä on kunnioitettavaa kuinka jotkut jaksaa tehdä monipuolista ruokaa. Alkaa melkein hävettää nämä omat yksinkertaiset, toistuvat pöperöt joita myös kyllästyttää tehdä. Hmmm, jotain pitäis tehdä asialle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukin panostaa tavallaan. Minulta jää sitten tosi monet muut "kunnon emännän" jutut tekemättä. En mm. ole ikinä pessyt ikkunoita.. ;D Ja kyllä minustakin silti tuntuu usein, että laitan aina samoja ruokia. Silti tuli kyllä tosi hyvä mieli tästä kommentistasi, kiitos! <3

      Sellainen vinkki tulee mieleen tuosta uusien ruokien kokeilusta, että sinähän voisit ottaa vaikka yhden päivän viikosta/kuukaudesta, jolloin kokeilet jotain ihan uutta reseptiä. Jos tykkäät parsasta, niin nyt sitä on tosi hyvin tarjolla. Vink-vink. ;)

      Mukavaa viikonloppua ja Nellille suukkoja! <3

      Poista

Kiitos kommentista! Ü