perjantai 24. toukokuuta 2013

Ruokaperjantai - paahdetut leivät kahdella täytteellä


Täällä on molemmat koiratytöt jo taas ihan hyvissä voimissa. Rillan antibioottikuuri jatkuu vielä ensi viikkoon ja tiistaina menemme jälkitarkastukseen. Pepin punaista länttiä ei enää näy. Niin hyvin se on parantunut.




Punkeista täytyy kertoa sen verran, että Pepissä en ole nähnyt vielä yhtään punkkia *kop, kop*, mutta Rillasta on löytynyt jo kolme vaeltelijaa ja yksi kiinnittynyt. Huomasin kiinnittyneen onneksi ihan pienenä ja sain kokonaisena irti, vaikka se oli tosi hankalassa paikassa: ihan alaluomen juuressa. Peppi on saanut Fixodida Zx -jauhetta nyt pari viikkoa joka päivä. Rillalla olen pitänyt taukoa viime viikon ripulin ja nyt antibioottikuurin takia. Kävi nimittäin mielessä, että aiheuttiko Fixodida ripulin? Nyt taas olen sitä mieltä, että ripuli liittyi täysiin anaalirauhasiin ja pakko on myös miettiä, onko Pepin punkittomuudella ja Fixodidalla yhteys? Jahka Rillan lääkekuuri loppuu, niin aloitan taas hänelläkin Fixodidan kokeilun. Olen salaa ihan innoissani! Ajatelkaa, jos tuo "ihmejauhe" vaikka toimiikin!




No, sitten ruokaan, vaikka flunssa onkin pitänyt kokkailut aika minimissä. Iltana eräänä tuli kuitenkin tehtyä tosi hyviä voikkareita, joten niiden ohjetta tänään.


Vuohenjuusto-hunaja-saksanpähkinä voileipä:

- rapeakuorista leipää (ciabatta, tms.)
- voita/margariinia
- rucolaa
- vuohenjuustoa
- juoksevaa hunajaa
- saksanpähkinöitä


Tapenade-mozzarella voileipä:

- rapeakuorista leipää (ciabatta, tms.)

- voita/margariinia
- rucolaa
- tapenadea (joko valmista tai itsetehtyä)
- mozzarellaa
(- tomaattia)




1. Voitele leipäviipaleet ja paahda voitelupinnat rapeiksi joko pannulla tai grillissä.




2. Paahda saksanpähkinät kuivalla, kuumalla pannulla.




3. Viipaloi vuohenjuusto ja paista viipaleita tosi kuumalla pannulla n. minuutti/puoli.




4. Levitä leivälle ensin kerros rucolaa, sitten vuohenjuustoa ja valuta päälle hunajaa. Murskaa saksanpähkinöitä hieman ja ripottele leivän pinnalle.




5. Levitä toiselle leivälle tapenadea ja revi päälle rucolaa.

6. Viipaloi mozzarella ja halutessasi tomaatti ja asettele viipaleet leivälle.




7. Sitten vaan teetä tai muuta juomaa mukiin ja voikkareista nauttimaan!





~~~


Ihanaa, että on perjantai - tgif!




8 kommenttia:

  1. Hienoa, että Rillan bepa on näin pian kuntoutunut! Epäilit ripulin tulleen siitä punkkipulverista, ainakin se mainitaan mahdollisena sivuoireena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun Rillan anaalit oli saatu tyhjennettyä, loppui ripuli kuin seinään. Eli siinä mielessä anaalit tuntuvat loogisemmalta syyltä ruikuliin kuin Fixodida. Täytyy vielä kysyä kontrollikäynnillä eläinlääkäriltä, mitä mieltä hän on.

      Poista
    2. Ja voithan kokeilla sitä pulveria pienemmällä annoksella. Aika näyttää, mikä oli syynä ripuliin. Vilillä ei ole ollut edeltävää ripulia anaalirauhasongelmissa, mutta se on tuo oireilu tietenkin hyvin yksilöllistä.

      Poista
    3. Juu, aloitin molemmilla tytöillä kokeilun puolikkaalla annoksella ja niin meinaan nytkin Rillan kanssa tehdä.

      Poista
  2. Vuohenjuusto+hunaja+pähkinät on hyvä yhdistelmä, nannaa.

    VastaaPoista
  3. Tytöt on terveitä ja lisäks oot, Annamari, valmistannu herkkuruokaa. Kyllä kelpaa siirtyä viikonlopun viettoon. Muiskut!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü