Ruokaperjantai - soijakastike paahdetuille kaaleille, bataattikiekot, papusalsa ja pinaatti-halloumipaistos

Huhtikuun Eeva-lehdessä oli tosi innostava juttu Marco Bjurströmin ruokafilosofiasta useine resepteineen. Olen joskus ennenkin jostain lukenut samaisen herran makumieltymyksistä ja todennut ne hyvin samanlaisiksi omieni kanssa. Viime viikonloppuna kokeilin muutamaa lehdessä olleista ohjeista pienillä omilla twisteillä. Ateriasta tuli just eikä melkein meikäläisen maun mukainen.

Marco sanoi paistavansa usein keräkaalin lehtiä pannulla öljyssä ja tarjoavansa niiden kanssa soijasta, hunajasta ja valkosipulista tehtyä kastiketta. Itse olisin halunnut kokeilla kastiketta uunissa paahdettujen ruusukaalien kanssa, mutta ne olivat kaupasta loppu. Kokeilin sitten parsa- ja kukkakaaleja, joista varsinkin kukkakaali sopi tarkoitukseen todella hyvin. Sittemmin olen ehtinyt kokeilemaan myös niitä ruusukaaleja, jotka sopivat myös oikein hyvin ko. kastikkeen kanssa tarjottaviksi.

Uunissa paahdettua kukka- tai ruusukaalia soijakastikkeen kera:

- 1 dl soijakastiketta

- 2 tl juoksevaa hunajaa

- 3 valkosipulinkynttä

- iso kukkakaali tai rasiallinen ruusukaaleja

- pari rkl (rypsi)öljyä

1. Voit tehdä kastikkeen vaikka jo edellisenä päivänä jääkaappiin maustumaan. Raasta tai purista valkosipulinkynnet ja sekoita soijakastikkeeseen hunajan kanssa. 

2. Erottele kukkakaali suupalankokoisiksi nupuiksi. Sekoita kukkakaalipaloihin kulhossa muutama rkl miedonmakuista öljyä ja paahda kaaleja 200°:ssa parikymmentä minuuttia. Jos käytät ruusukaaleja, poista niistä kova kanta ja uloimmat lehdet. Puolita ruusukaalit ennen öljyämistä ja uuniin laittoa.

3. Tarjoa paahdetut kaalit soijakastikkeen kera. Yli jäänyt kastike säilyy hyvin jääkaapissa.

Bataattikiekot:

- 1 iso tai pari pienempää bataattia

- oliiviöljyä

- (ruusu)suolaa

- chilijauhetta

- mustapippuria

1. Pese bataatit ja leikkaa ne n. 1 cm paksuisiksi kiekoiksi.

2. Levitä kiekot leivinpaperilla peitetylle pellille ja penslaa kevyesti öljyllä. Ripottele kiekkojen päälle suolaa, chilijauhetta ja mustapippuria.

3. Paahda 200°:ssa uunissa n. 10 - 15 min.

Papusalsa:

- pari purkkia erilaisia papuja/papumixiä

- pieni purkki maissia

- tuore chili

- valkosipulinkynsi

- pari vartta kevätsipulia tai puolikas mieto sipuli pieneksi pilkottuna

- oliiviöljyä

- sitruunamehua

- suolaa

- mustapippuria

- tuoretta korianteria (tai persiljaa)

1. Huuhdo ja valuta pavut hyvin lävikössä. Valuta maisseista neste. 

2. Poista chilistä halutessasi siemenet ja silppua pieneksi. Kuori ja silppua myös valkosipulinkynsi. Silppua pari vartta kevätsipulia. Sekoita pavut, maissi, kevätsipulit (tai sipulisilppu) sekä chili- ja valkosipulisilppu kulhossa.

3. Mausta salsa reilulla lorauksella oliiviöljyä ja sitruunamehua. Lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan. Silppua lopuksi joukkoon nippu korianteria tai persiljaa. Jätä hetkeksi maustumaan. 

Pinaatti-halloumipaistos:

- paketti halloumijuustoa

- n. 250 g tuoretta pinaattia

- 3 rkl rypsiöljyä tai juoksevaa margariinia

- 1 tl currya tai currytahnaa

- ½ tl juustokuminaa

- ½ tl chilijauhetta

- mustapippuria myllystä

1. Huuhtele halloumi hyvin kylmällä vedellä ja kuivaa. Näin saat pintasuolan juustosta pois. Kuutioi halloumi n. cm x cm kokoisiksi paloiksi.

2. Huuhdo ja kuivaa pinaatinlehdet. Poista paksuimmat kovat varret.

3. Kuumenna pannussa rypsiöljy/margariini ja kuullota siinä hetki currya, juustokuminaa ja chilijauhetta. Älä anna mausteiden palaa.

3. Lisää pannulle halloumikuutiot ja anna niiden ruskistua kunnolla välillä sekoittaen. Lisää lopuksi pinaatti ja jatka paistamista hetki, kunnes pinaatti pehmenee. Mausta vielä mustapippurilla.

Sitten vaan ruokia lautaselle ja syömään!

Annos ei ole ehkä kaunein mahdollinen mutta todella maukas. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos makumaailma miellyttää.

~~~

Loppuun vielä kiitokset teille kaikille, jotka kommentoitte edelliseen postaukseen. Olen tosi hämmentynyt ja iloinen siitä, kuinka hyvin te otatte vastaan mitä erilaisimmat aiheet. 

KIITOS SIITÄ! ♡ 

Muutamalle teistä kommentoinkin jo, että yritän jatkossa päästä irti jostain ihmeellisistä itselleni luomista raameista tämän blogin suhteen ja alkaa rönsyillä entistä vapaammin. En tiedä kuinka konkreettisesti tämä tulee postauksissa näkymään vai näkyykö mitenkään. Sen näemme sitten ajan kuluessa.

PS. Torstaina tuli vierailtua pikaisesti Hulluilla Päivillä ja Herkussa oli jälleen kerran tosi hyviä juttuja tarjolla. Ostin mm. sikahalpaa goudaa, rosmariinileipää, Stockan loistavaa pestoa, viinilehtikääryleitä ja ison laatikollisen mocca-suukkoja. Myös lemmikkiosastolla oli paljon kiinnostavia tarjouksia.

Elämän nälkä

Tiedossa on aika vakavahenkinen postaus. Jos et pidä sellaisista, kannattaa jättää lukematta tai selata vain kuvat, joissa sentään on koiria. Ensi viikolla palataan taas kevyempiin aiheisiin. I promise!

Viime keskiviikon Känkkäränkkä -postaus herätti tosi hyvää keskustelua kommenttiboksin puolella. Anna, bichon-Viivin mamma, lainasi osuvasti Haloo Helsingin 'Vapaus käteen jää' -kappaleen sanoja: jos se ei tapa, niin se todellakin hajottaa. En voisi olla enempää samaa mieltä. Kuten Anna kommentissaan totesi, en minäkään usko, että vastoinkäymiset vääjäämättä kasvattavat meistä parempia ihmisiä. Vastoinkäymiset epäilemättä muokkaavat meitä, mutta ei ole mitään taetta siitä, miten ja mihin suuntaan muokkaudumme.

Silloin, jos vastoinkäymisistä selvitään ns. voittajina, koen sen johtuvan siitä, että on ollut pakko selvitä. Eikä ole sanottua, ettei näennäisesti tyynen ulkokuoren alla olisi henkisesti haavoilla oleva ihminen. Eikö myös aika usein käy niin, että rankat vastoinkäymiset jättävät jälkeensä katkeruutta, surua ja pelkoa, jopa täydellistä toivottomuutta?

Paheksun syvästi sitä, että vastoinkäymisten keskellä painiskelevalle muistutetaan joillakin olevan asiat vielä huonommin. Mitä sellainen oikein on? Pitäisikö koko ajan jaksaa iloita, jos ei esim. ole kuolemansairas? Tai entäs se, kun sanotaan: tiedän sinun olevan niin vahva, että selviät tästä. Eli käytännössä kielletään toista romahtamasta. Tosin koen tuollaiset sanomiset usein sanojan kykenemättömyydeksi kohdata vaikeita asioita. On helpompi ikään kuin mitätöidä sanomisillaan toisen tuska, niin silloinhan sitä ei tarvitse käsitellä.

En myöskään arvosta peri-kristillistä ajatusmallia siitä, ettei meille anneta enempää kuin jaksamme kantaa. Entäs sitten he, jotka esim. päätyvät riistämään hengen itseltään? Onko se joku tilastollinen virhearvio elämältä, vai mikä?

Edesmennyt äitini sanoi minulle kerran hyvin vakavasti, ja hänelle epätyypillistä toivottomuutta äänessään, että hänen kokemuksensa mukaan elämä ei todellakaan ole reilua. Paha ei saa automaattisesti palkkaansa, eikä hyville ihmisille tapahdu pelkästään hyviä asioita. Hän sanoi elämän olevan pelkästään sattumanvaraista ja ennalta arvaamatonta. Olin aluksi tosi järkyttynyt äitini sanoista ja toivoin hänen olevan väärässä. Sittemmin asiaa paljon mietittyäni olen ymmärtänyt hänen olleen täysin oikeassa. Valitettavasti.

Itse uskon, että jokainen on pitkälti vastuussa omasta elämästään ja onnestaan. Vastoinkäymisiä tulee varmasti eteen ja niiden sattuessa, pitää vain yrittää selvitä parhaansa mukaan. Sitä, mikä kunkin paras on, ei voi kukaan muu määritellä. Voimme ainoastaan kulkea vierellä ja antaa tilaa todellisille tunteille. Emme myöskään voi määritellä toistemme puolesta sitä, miltä jokin vastoinkäyminen milloinkin tuntuu. Jossain hetkessä sateenvarjon häviäminen voi olla se viimeinen pisara, joka saa kupin kuohumaan yli. Jokaisella on oikeus tuntea tunteensa sellaisina kuin ne ovat.

En silti väitä, ettei vastoinkäymisistä voi seurata mitään hyvää. Tottakai voi, mutta vastustan ajatusta siitä, että vastoinkäymiset olisivat yksiselitteisesti hyväksi tai varsinkaan toivottavia. Mielestäni ihmisellä on oikeus ja jopa velvollisuus toivoa itselleen (ja läheisilleen) hyvää ja helppoa elämää. Se mitä tulee, on toinen asia. Mutta miksi ihmeessä kukaan toivoisi esim. lapselleen oikein rankaa ja hankalaa elämää? Eikö kuulosta ihan hullulta, jos sen noin sanoo?

Muutama viikko sitten Laura Alajääski esitti The Voice of Finlandissa Pave Maijasen kappaleen: Elämän nälkä. Olen aina tykännyt ko. biisistä, mutta tällä kertaa sanat puhuttelivat minua enemmän kuin koskaan. Tajusin, että 'elämän nälkä' on nimenomaan se asia, joka meitä täällä kantaa. Jos se hiipuu, niin silloin hiipuu koko elämä.

 Toivon teille kaikille suunnatonta elämän nälkää! 

Tää niitä aamuja on kun en tiedä

kannattaako nousta vai jäädä

vetää peitto yli pään

ja hautautua alle kivisen kuoren

aamuyössä sydän yksin lyö

eikä pääse läpi surujen vuoren

pelko pimeyttä pitkin liikkuu

tuntuu niinkuin päivää ei tulisikaan

Ja silloin kun henkäys aamutuulen

jokin täyttää tämän pienen huoneen

se mut viimeinkin herättää

Elämän nälkä hyökkää jalkopäästä ei voimiaan säästä

minut pystyyn kiskaisee

elämän nälkä istuu olkapäällä käskee lähde jo täältä

mua eteenpäin rohkaisee 

elämän nälkä

eteenpäin rohkaisee

Verhot sivuun liukuu ja katson

kuinka valo pois työntää varjon

joka sieluni yöhön kietoi

vaikka irti siitä päästä tahdoin

kun olin maahan lyöty eikä kukaan

voinut yli syvän virran mua kantaa

elämä välissä taivaan ja maan

elämä syksyyni valonsa tuo

Ja silloin kun henkäys aamutuulen

se täyttää tämän pienen huoneen

se mut viimeinkin herättää

Elämän nälkä hyökkää jalkopäästä ei voimiaan säästä

minut pystyyn tempaisee

elämän nälkä istuu olkapäällä käskee lähde jo täältä

mua eteenpäin rohkaisee 

elämän nälkä

eteenpäin rohkaisee.

Elämän nälkä, Pave Maijanen

Hyvää Joulua!

Eikun, hups, nythän onkin huhtikuu ja kevät kauneimmillaan..

Pikkuisen meinasi vuodenajat mennä sekaisin, kun sunnuntaina katsoi ulos ikkunasta. Toivottavasti edes vanha sanonta - uusi lumi on vanhan surma - pitää paikkaansa. Lumisade, se vaan on niin nähty! 

Rilla toki on ottanut lumisateessa pihailusta kaiken ilon irti.

Peppi on sen sijaan keskittynyt testaamaan uusia pussilakanoita, jotka ovat kyllä ihanat.  

Ja minä olen jälleen kerran totaalilkoukuttunut Grayn Anatomiaan. Kuinkakohan monta kertaa voi katsoa saman sarjan uudestaan?

Toivotaan, että ensi viikosta tulee oikein kiva ja keväinen!