Rypäletapaus

Aikamoisen syksyiseltä näytti maisema tänä aamuna. Sääennusteiden mukaisesti lämpötila oli myös tippunut n. kymmenen astetta ja sen kyllä tunsi, hrr. Tässä postauksessa fiilistellään vielä kuvien muodossa lämpimämpiä kelejä. Kuvat on otettu toissa sunnuntain iltakävelyltä läheisellä ulkoilualueella. Kuvat eivät noin muuten kyllä liity tämänkertaiseen tarinaan millään lailla.

Tässä eräänä iltana kävi niin, että hakiessani olohuoneesta jotain, huomasin sohvalla Rillan, joka puuhasteli innoissaan jonkun parissa. Tarkemmin katsottuani se jonkin osoittautui viinirypäleiden puurungoksi, jossa oli jäljellä yksi rypäle - kääk! Olimme aikaisemmin illalla syöneet miehen kanssa viinirypäleitä sohvalla ja tapojemme vastaisesti jättäneet loput kulhossa sohvapöydälle. Sanon tapojemme vastaisesti, koska yritämme molemmat aina muistaa viedä kaiken syötävän/vaarallisen pois koirien ulottuvilta.

No, nyt pääsi käymään vahinko ja Rilla oli saanut syödäkseen arviolta parikymmentä rypälettä. Tiesin kyllä, että viinirypäleitä ei saa antaa koirille, mutta en muistanut tarkemmin miksi ei. Kurkkasin heti, mitä ystävämme Google sanoo aiheesta ja kieltämättä pelästyin aikalailla luettuani mm. nämä -

Viinirypäleet ja rusinat

Jotkut viinirypälelajit ja rusinat voivat aiheuttaa munuaisvaurion koiralla. Myrkyllistä annosta ei ole vielä tarkkaan määritetty, joten mikä tahansa määrä on potentiaalisesti myrkyllinen. Nykytietämyksen mukaan myrkyllinen ainesosa sijaitsee itse hedelmälihassa, ei siemenissä. Jotkut koirat näyttävät sietävän viinirypäleitä ja rusinoita ilman ongelmia.

Ensiapuna  lääkehiili suun kautta 1 g elopainokiloa kohti. Eläinlääkärissä annettavaan hoitoon kuuluvat tapauksesta riippuen oksennutus, nestehoito ja virtsanerityksen lisääminen ja munuaisten toiminnan seuranta. Lähde

Viinirypäleet ja rusinat

Jo muutama viinirypäle voi olla vahingollinen koiralle. Viinirypäleet voivat aiheuttaa akuutin munuaisvian, tai munuaisvaivat voivat kehittyä pitkän ajan kuluessa, jos koira syö viinirypäleitä usein. Viinirypäleet eivät vaikuta yhtä voimakkaasti kaikkiin koiriin, ja eri viinirypälelajienkin välillä arvellaan olevan eroja. Viinirypäleiden koiralle myrkyllistä ainesosaa ei tunneta. Varmuuden vuoksi on parasta, ettei koiralle anneta viinirypäleitä yhtään. Rusinat ovat myös koiralle haitallisia, mahdollisten haitallisten aineiden pitoisuudet ovat niissä suurempia kuin viinirypäleissä. Lähde

Seuraavaksi sitten soitto Aistiin, josta saatiin ohjeeksi kokeilla ensin oksettamista suolapallon avulla. Uutena vinkkinä minulle oli, että kannattaa antaa ensin pieni annos jotain pehmeää ruokaa ja sitten vasta suolapallo. 

Yleisimpiä myrkytysoireita ovat oksentelu, kuolaaminen, kouristukset, heikkous, tiheä hengitys, kalpeat ikenet ja joko nopea tai hidas pulssi.

Kun tiedetään eläimen syöneen jotakin myrkyllistä, ja jos siitä ei ole aikaa yli kahta tuntia, on ensiapuna oksetus: Ota pieni nokare suolaa, lisää siihen hieman vettä ja työnnä nokare eläimen nieluun. Jos oksetus ei tällä tavalla onnistu, älä yritä uudestaan, sillä myös suola on suurempina määrinä haitallista. Eläinlääkärissä lemmikki voidaan oksettaa turvallisesti antamalla oksetuspistos.

Lääkehiiltä on hyvä pitää kaapissa varalla. Lääkehiilen annos myrkytystapauksissa on 1g/kg.

Jos lemmikki saa voimakkaita oireita, on aina syytä olla yhteydessä eläinlääkäriin. Lähde

Oksetus onnistui yllättävän hyvin ja Rilla oksensi kiltisti ensin sen juuri annetun ruoan ja lisäksi ison kasan viinirypäleitä. Jatko-ohjeena oli antaa lääkehiiltä, jos oksennutus onnistuu. Rilla onneksi syö hiilitabletit sellaisinaan suoraan kädestä ja annoimme hänelle reilut 30 kpl 250 mg:n tabletteja. 

Seuraavaksi iski epäilys, ettei vaan Peppikin olisi syönyt rypäleitä. Rilla toki jäi kiinni itseteosta, mutta kahden koiran kanssa ei oikein koskaan voi olla varma, kuka teki ja mitä teki. Siispä Pepillekin ekstra-annos ruokaa ja perään varmasti todella epämiellyttävä suolapallo. Ovelista ovelin pitkuliini syöksyi sylistä päästyään vierashuoneen sängyn alle ja oksensi sinne. Ihan ei ehditty paikalle, kun siellä lipitettiin omaa oksennusta, yök! No, melko varmasti yhtään viinirypälettä ei oksennuksesta löytynyt, joten Peppi todennäköisesti oli vain viaton sijaiskärsijä. Hitsi.

Loppuilta tarkkailtiin koiria mahdollisten myrkytysoireiden varalta. Yöllä laitoin myös herätyskellon kertaalleen soimaan ja tarkistin koirien tilan. Onneksi vaikuttivat ihan omilta itseiltään. Aamulla saivat varmuuden vuoksi vielä yhdet satsit hiilitabletteja. Niistä ei pitäisi olla mitään haittaa. 

Sellainen säikäytys tällä kertaa. Noiden karvapöksyjen kanssa saa kyllä olla koko ajan tarkkana.

Rauhallisempaa viikkoa toivotamme teille!

PS. Kiitos kovasti edellisen postauksen kommentoijille! Ü Palaan seuraavassa postauksessa asiaan ja kerron lisää mm. siitä vilauttamastani kirjasta.

Koettua ja luettua (1/2)

Tiedättekö, kun monien asioiden olemassaolon melkein unohtaa, kunnes niihin joutuu jostain syystä taas paneutumaan. Yksi sellainen asia on terveydenhoitojärjestelmä. Terveenä sitä ei paljon tule ajateltua ja joskus tuttavien "kauhukertomukset" tuntuvat aika etäisiltä ja jopa vähän liioitelluilta. Kunnes sitten heräät itse yhtenä aamuna siihen, että toinen korva on omituinen. Näin tapahtui minulle reilu kuukausi sitten ja sen omituisen korvan kanssa on ollut kaikenlaista. *huokaus*

Korva siis kipeytyi, mutta ei samalla tavalla kuin lapsuuden muutaman sairastetun (välikorvan) tulehduksen seurauksena. Korvaa sekä sattui että kutisi, se tuntui olevan samalla tavalla lukossa kuin esim. lentokoneessa ja oloa helpotti osin paineen purkaminen puhaltamalla ja samalla nenästä kiinni pitämällä. Korvasta oli myös selvästi kuulo alentunut ja välillä tuntui kuin siellä sisällä olisi liikkunut nestettä.

Taasko sä mamma jauhat siitä sun korvasta, BORING!

Suuntasin ensin terveyskeskuksen iltapäivystykseen, jossa oli oikein mukava nuori mieslääkäri, joka kyllä katsoi korvaan ja kuunteli tarinani, mutta ei löytänyt korvasta mitään vikaa. Määräsi kyllä useampiakin tippoja varalta, mutta sanoi, että vaiva menee varmasti parissa päivässä itsekseen ohi.

Ei mennyt, vaan paheni. Seuraavalla lääkärikäynnillä kohtasin toisen nuoren lääkärin. Hän oli häkellyttävän kaunis nainen. Käytös sitten ei ollut kaunista nähnytkään. Hän kohteli minua oikein alentuvasti ja ylimielisesti. Vilkaisi kyllä korvaan ja sanoi, että siellä on hyvin pientä punoitusta. Lukkoon menemisen hän sanoi olevan täysin erillinen vaiva ja sanoi sen johtuvan nenän tukkoisuudesta joko flunssasta tai allergiasta johtuen. Ei auttanut, vaikka sanoin useaan otteeseen, ettei nenäni ole millään lailla tukossa. Kysyin jopa, että eikö ole aika erikoista, jos kaksi täysin erillistä vaivaa alkaa täsmälleen samalla hetkellä ja samassa korvassa. Hänen mielestään siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Lähdin vastaanotolta kahden tippareseptin kanssa sekä tunteen siitä, että minua ei ollut kuunneltu, otettu tosissaan eikä käynnistä tulisi olemaan mitään hyötyä korvan paranemisen kannalta. Valitettavasti olin oikeassa.

Hei, ihan oikeesti..

Seuraavaksi suuntasin yksityislääkärille. Periaatteessa paheksun ajatusta siitä, että pitää mennä yksityiselle puolelle saadakseen apua. Eikä se tietysti aina mikään tae olekaan. Miehelläni mm. on edelleen koko pikkurillin läpäisevä tikku sormessaan, koska (yksityis)lääkäri oli kesällä sitä mieltä, että mitään tikkua ei ole, eikä mitään tarvitse tehdä. Määräsi sormen punoitukseen antibioottisalvaa. Aika jännä, että sormi punoitti pieniltä alueilta tismalleen sormen vastakkaisilta puolilta.. Arvatkaa vaan saanko miehen menemään TOISTA kertaa lääkäriin saman syyn takia. Eiköhän se tikku tule pysymään sormessa loppuelämän, ellei ala mätimään ja tule sitämyöten itsekseen ulos.

Takaisin korvaan. Seuraava lääkäri oli vähän iäkkäämpi mies, joka aloitti kysymällä, miten voin auttaa. Se tuntui ihanalta! Sain kertoa oikein luvan kanssa vuolaasti vaivani erilaiset vaiheet. Lääkäri katsoi huolellisesti molemmat korvat ja epäili heti ruusua. (Olisin mieluummin ottanut vaikka neilikan. Toim. huom.)

Viivyin vastaanotolla reilut neljäkymmentä minuuttia. Kipeä korva huuhdeltiin pariin otteeseen ja lääkitystä mietittiin hartaasti. Lopulta lääkäri halusi kuitenkin lähettää minut sairaalan korvapolille, jotta korva voitaisiin tutkia vielä mikroskoopilla ja ottaa näytteitä viljelyä varten. Lähdin vastaanotolta todella tyytyväisenä lähetteen kanssa. Minua oli kuunneltu ja uskottu!

Joo, joo - mä kuuntelen sua!

Seuraavana aamuna suuntasin sitten korvapolille. Siellä koin seuraavan, mielenkiintoisen lääkärikohtaamisen. Minut tutkittiin kyllä hyvin. Näytteet otettiin ja korva huuhdeltiin. Lääkäri vaikutti oikein asiantuntevalta ja tehokkaalta. Erikoista oli se, että minulta itseltäni ei kysytty mitään eikä omia kysymyksiäni pahemmin noteerattu. Lääkärillä oli apunaan hoitaja ja he juttelivat lähinnä keskenään. Samalla lailla kuin monasti hammaslääkärissä tapahtuu. Silloin se on kuitenkin edes vähän loogisempaa, kun potilaalla on suu niin täynnä tavaraa, että puhuminen harvoin onnistuu. Siinä lavitsalla maatessani kuulin mm. kuinka lääkäri totesi hoitajalle: "tää kun on päästetty näin pahaksi". Juu, ihan ekaa kertaa olin sitä korvaa näyttämässä. Argh! No, sain lääkkeet ja hoito-ohjeet ja jopa vastauksen yhteen kysymykseen, kyllä se korvan lukkoon menenminen johtuu ihan samasta vaivasta. 

Kontrollikäynnillä korvaklinikalla kohtasin taas uuden lääkärin, joka jopa kyseli minulta asioita ja oli oikein empaattinen. (Toistaiseksi) viimeinen korvaklinikan lääkäri sitten taas keskittyi "sättimään" minua huonosti valitusta harrastuksesta, vesijumpasta. Kannattaisi kuulemma miettiä jotain toista lajia, kun on kerran näin suuri taipumus korvakäytäväongelmiin. Ei viitsinyt kuunnella, kun yritin sanoa, että a) korvaongelma tuli vesijumppakauden kesätauolla enkä ole uinut kertaakaan koko kesänä ja b) tämä on elämäni ensimmäinen korvakäytävän tulehdus ja lapsena sairastin muistaakseni vain kaksi korvatulehdusta, jotka nekin olivat välikorvan tulehduksia.

Lyhyenä yhteenvetona voimme todeta, että kai siihen korvaan tulee ruusu, kun se päästetään menemään niin pahaksi, eikä tajuta valita harrastuksiaan paremmin, vaikka on todella suuri taipumus korvakäytäväongelmiin. (Katkerasta sävystäni huolimatta, sain korvaklinikalla hyvää ja asiantuntevaa hoitoa ja uskoisin korvan paranevan kokonaan pikku hiljaa. Ruusu voi olla aika sitkeä kaveri, joten jälkihoitoa pitää jatkaa jopa pari kuukautta.)

Mamma, nää sun jutut on NIIIIN tylsiä. 

Koska tästä tarinasta tuli tällainen romaani, niin ainoastaan vilautan teille kirjaa, jonka luin ihan sattumalta juuri tämän korvaepisodin alettua. Kerron sitten seuraavassa postauksessa siitä lisää sekä siitä, mikä aihe uudelleen aktivoitui ko. kirjan myötä.

Parempaa vointia teille sinne uuteen viikkoon! Ü

Ohikiitävää

Mihin tämä aika oikein katoaa? En meinaa pysyä oman elämäni perässä. Enkä voi uskoa, että mennään jo syyskuussa. Eikös juuri ollut kevät ja odotin innoissani kesää? No, onneksi edes sää on ollut kesäinen, vaikka toki syksyn tulon jo aistii. Se kevään ja alkukesän valkoinen, kirkas valo on muuttunut lämpimän keltaiseksi.

Kamerassa oli vahingossa päällä joku "taika-asetus", joka teki kuvista entistä utuisemmat. Onneksi tajusin sen lopulta ja onnistuin jopa ottamaan pois. Mutta kyllä jo pelkästään matalalta paistava aurinko teki kuviin jännän efektin.

Räpsin pitkästä aikaa kuvia oikein urakalla ja sillä konstilla onnistuin vangitsemaan sekä valon että muutamat hauskat ilmeet.

Kuvanmuokkausohjelmilla saa kuvia paranneltua aika paljon, jos haluaa ja jaksaa. Itse käytän Picasaa, joka on ilmainen ja eritäin helppokäyttöinen. Hyvänä puolena on myös Bloggerin ja Picasan yhteensopivuus, molemmat ovat Googlen palveluita. Picasan voit ladata esim. täältä.

Muutama kuva onnistui niin hyvin, että niistä tuli ihan suosikkeja. Näitä kuvia ei juuri tarvinnut käsitellä. Vähän vaan rajasin.

Ja niin oli ohikiitävä myös tämä viikonloppu. 

Mukavaa viikkoa kaikille!