Lomailu on vienyt aika totaalisesti mennessään. Bloggailu ja blogit muutenkin ovat jääneet taka-alalle. Samoin kuin kuvaaminen. Kamera on saanut pölyttyä omassa rauhassaan lipaston päällä. Eiköhän tilanne kuitenkin taas muutu, kun syksy koittaa. Paljon olisi kyllä kerrottavaa mm. punkeista, siileistä, koirahieronnasta ja näyttelyistä. Ihan vain muutaman jutun mainitakseni.
Tuon otsikon mukaisen haasteen meille heitti Rähinäryhmä jo kesäkuussa. Tänään (31.7.) on viimeinen osallistumispäivä, joten 'parempi myöhään' jne.. Luen juuri kirjastosta lainaamaani kirjaa: Koiran silmin, joka sopii erittäin hyvin haasteen aiheeseen. Kirja on todella mielenkiintoinen, vaikka vaatii kyllä keskittymistä eli ei ole mitään kaikkein kevyintä luettavaa. Itse huomaan välillä lukevani sitä ihan muita juttuja samalla ajatellen ja joudun palaamaan monta sivua taaksepäin ja lukemaan uudestaan. Olen lukenut vuosien saatossa moniakin saman aihepiirin kirjoja, mutta tässä on kyllä paljon ihan uudenlaisia tutkimustuloksia ja näkökulmia koiran käyttäytymiseen.
Sitten siihen haasteeseen -
Mitä oppisitkaan jos koirasi olisi opettajasi?
Yksi asia nousee heti ylitse muiden, oppisin elämään hetkessä ja nauttimaan siitä. Koira ei todella märehdi menneitä eikä stressaa tulevasta. Juuri nytkin kun kirjoitan tätä, näen samalla ikkunasta Rillan ja Pepin, jotka juoksentelevat onnellisina miehen kanssa takapihalla ilman huolen häivääkään.
Ihailen koirissa myös niiden täydellistä vilpittömyyttä. Jopa makupalaa kerjätessään koira tekee sen avoimesti, ilman vehkeilyä tai vilppiä. Oman edun tavoittelu saa koiran toimesta ihan toisenlaisen luonteen. Sehän on itse asiassa tosi suotavaa toimintaa, kun siitä otetaan pois juonittelu ja valheet. Tokihan kannattaa ajaa omaa etuaan ja pitää puolensa.
Koirat eivät myöskään syyttele muita, etsi syyllistä tai kantele. Tässä olisi minullakin paljon oppimista. Syyllisen löytäminen kun ei ole erityisen hedelmällistä tai eteenpäin vievää, jos jätetään oikeat rikokset lukuun ottamatta.
Kaikki elämäni koirat voisivat tai olisivat voineet opettaa minulle paljon, etenkin omat koirat. Edesmennyt Rosa-mummu suhtautui elämään tuomiin käänteisiin aina rauhallisesti. "Pois turha hötkyily" - kuulen Rosan vieläkin sanovan minulle.
Ihana, iloinen Ines, joka ei menettänyt elämänhaluaan eikä elämäniloaan, vaikka sairastui nuorena syöpään. Hän todella nautti elämästä!
Rilla suhtautuu uusiin asioihin, ihmisiin ja koiriin suurella innolla ja ystävällisyydellä. Kaikki on hänen mielestään positiivista, kunnes toisin todistetaan.
Olen aina kaivannut sylissä viihtyvää koiraa ja sellaisen olen todella Pepissä saanut. Pitkula jakaa rajattomasti hellyyttä omille ihmisilleen sekä myös Rillalle. Pepin mielestä on aina hyvä hetki halitella ja pussailla.
Koiriltani olen oppinut myös sen, että positiivista palautetta ei voi koskaan antaa liikaa. Vaikka olisimme olleet erossa vain puoli tuntia, niin silti kannattaa tervehtiä ylitsevuotavalla innolla ja kertoa näin, kuinka paljon toisesta tykkää!
Teille siellä ruudun takana haluan toivottaa oikein mukavia päiviä -