Hihii, monta on! Kävi nimittäin niin, että Jimpsun mamma lähti kummitätinsä perheen kanssa reissuun ja se tarkoitti sitä, että kaksi koiraa tarvitsi hoitopaikan. Eihän siinä mitään, Jimpula viihtyy meillä oikein mainiosti eli tänne vaan! Kummitädin perheen havannatyttöViivi ei sitten taas ole koskaan ollut hoidossa muualla kuin Jimpsun mammalla niNnillä ja on vähän arkaliini. Niinpä sitten otettiin muutama harjoittelukerta tässä keväällä. Ne tosin menivät lähinnä niin, että Viivi seurasi niNniä erittäin tiiviisti, mutta tulipa hoitopaikka noin muuten edes tutuksi. Täällä me ollaan nyt sitten viikko taiteiltu neljän koiran kanssa ja ihan hyvin on mennyt. Viivi on tosi suloinen ja kiltti koira ja kerrankin minä saan olla se kaikista turvallisin ihminen. Yleensä kaikki koirat rakastuvat mieheeni, mutta Viivi aristaa jostain syystä juuri miehiä ja kun parempaakaan ei ole tarjolla, niin minä olen saanut Viivistä pienen varjon - voi liikutus. ♡
Meidän ärripurri pitkuliini Peppi on käyttäytynyt vierasta kohtaan kohtuullisesti. Mutta silloin kun Peppi on papan sylissä, niin Viivin kannattaa kiertää vähän kauempaa. Peppi on hyvin mustasukkainen papastaan.
Viivi on opetettu talon tavoille.. ;)
Jimille tämä hoitokerta on ollut sillä tavalla erilainen, että hän on joutunut jakamaan vierailevan tähden samaa erityishuomiota Viivin kanssa. Voi pientä.
Huomenna koittaa sitten Viivin ja Jimpsun onnen päivä: omat ihmiset saapuvat reissusta! Ja me joudumme totuttelemaan taas vain kahteen koiraan. Mahtaa olla muutaman päivän aika aution tuntuista.
Pakko vielä kertoa, että vaikka neljä koiraa on meille monta, niin viime viikonloppuna täällä oli iltaa viettämässä myös ystäväni hänen neljän koiransa kanssa eli koiria oli yhteensä kahdeksan. Se oli huvittavaa! Pienin oli Jimi-chihu ja suurin huskytyttö Ira. Harmillisesti kuvatodisteita ei löydy muuta kuin muutama onneton kännykkäräpsy.
Olen täällä blogissa muutaman kerran maininnut, että meillä on kummikoira Romaniassa. Tämän ja muutaman muun yhteyden kautta olen tutustunut minulle uuteen tapaan auttaa koiria esim. Romaniassa. Se projekti on nielaissut tällä hetkellä ajan, jonka olen aikaisemmin käyttänyt omaan ja teidän toisten blogeihin. En siis suinkaan ole kadonnut koirineni maan uumeniin vaan naamakirjaan. Tai no, koirat ovat ennemminkin karanneet pihalle nauttimaan keväästä ja minä istua nakotan entiseen malliin koneen ääressä, nyt vaan toisessa somemaailmassa kuin aikaisemmin. Same same but different - sanoisi ameriikkalainen. ;)
Mamma on koko ajan jossain naamakirjassa, booooring!
Jos aletaan miettiä maailman hätää, ihmisten, eläinten, kokonaisten kansakuntien ja eläinlajien, ei hädällä ole mitään määrää tai loppua. Sen edessä jää sanattomaksi, avuttomaksi. Jos taas löytää siitä määrättömyydestä jonkun kohdan, joka koskettaa jostain syystä ihan erityisesti ja keskittyy siihen, niin ehkä loputtomuuteen voi saada kiintopisteen. Minua on nyt koskettanut Romaniassa kahden nuoren tytön arki ja tarina n. 800 kodittoman koiran hoitajina. Tästä syystä olen antanut naamakirjan viedä, vaikka aikaisemmin en ole ollut koko kirjassa.
Me boikotoidaan mammaa ja katotaan papan kanssa telsua, nih!
Halusin tulla moikkaamaan ja kertomaan, miksi blogissa on nyt vielä hiljaisempaa. Ajatuksissa blogi kyllä on ja varsinkin te kaikki lukijat sekä kanssabloggaajat.
Toivotamme tyttöjen kanssa teille kaikille oikein hyvää ja lämmintä kevään jatkoa!
Näin uuden
vuoden kunniaksi halusin jakaa kanssanne tarinan ystäväni Pian Belgianpaimenkoirasta Vickystä. Vicky on oikea huonon
onnen tyttö vai sittenkin hyvän onnen? Saatte päättää itse.
Vicky syntyi
Espanjassa ja se löydettiin n. vuoden ikäisenä, huonokuntoisena raasuna
vaeltelemasta yhtä huonokuntoisen mastiffin kanssa. Kaksikko vietiin
koiratarhalle, jossa mastiffi parka menehtyi pian vaivoihinsa. Vicky sen sijaan
säilyi hengissä ja sai siksi nimensä englannin kielen sanan victory mukaan.
Pia törmäsi Vickyn kuvaan netissä ja niin alkoi Vickyn pitkä matka Espanjasta
Suomeen. Alla olevassa kuvassa vasemmalla Vicky huonokuntoisena tarhalla ja
oikealla terveeksi hoidettuna Suomessa.
Suomeen
päästyään, Vicky eli seuraavat neljä vuotta onnellista koiran elämää ystäväni
perheenjäsenenä. Kunnes koitti seuraava haaste, joka alkoi toisen etujalan
ontumisena. Ontumista hoidettiin muutama viikko viattomana venäytyksenä, kunnes
elokuussa jalka kuvattiin ja karmea totuus paljastui, Vickyn ranteestalöytyi luusyöpä (osteosarkooma).
Osteosarkooma on koirien yleisin luusyöpä ja sen ennuste on valitettavan huono.
Eläinlääkäri, joka kuvat otti, sanoi, että Vicky täytyy päästää kärsimyksistään
pian, koska luusyöpä on erittäin kivulias.
Vasemman etujalan ranteessa näkyy syöpäpatti -
Olen
kertonut täällä blogissa ennenkin omasta luottoeläinlääkäristämme Heikki Putrosta. Heikki on erikoistunut koirien
kasvainsairauksiin sekä ortopediaan. Täydellinen yhdistelmä Vickyn tapauksessa,
joten en epäröinyt kertoa Heikistä ystävälleni. Saimme onneksi pikaisesti ajan
Heikille ja siitä lähti käyntiin aikamoinen hoitoprosessi.
Ihan ensin
oli tärkeä selvittää mahdolliset etäpesäkkeet, koska osteosarkooma on niin
aggressiivinen tauti, että levinnyttä syöpää ei (ainakaan koirilla) kannata
lähteä hoitamaan. Vicky käytettiin CT-kuvissa Kouvolan
Eläinsairaalassaja uutiset olivat onneksi hyviä: ei
näkyviä etäpesäkkeitä! Kouvolassa sen vuoksi, että
saimme kuulla siellä olevan maan tarkin CT-kuvantamislaite. Tämän Pia koki tärkeäksi, jotta nähtäisiin mahdollisimman tarkasti mahdolliset etäpesäkkeet.
CT-kuvat syöpäpatista -
Seuraava
vaihe oli sairaan raajan amputointi, joka on ainoa tapa pysäyttää tauti.
Koirien raaja-amputaatiot eivät ole Suomessa kovinkaan yleisiä ja ne jakavat
mielipiteitä tosi voimakkaasti. Tämä onkin tärkein syy, miksi halusin ehdottomasti
kirjoittaa Vickyn tarinan tänne blogiin ja onneksi sain siihen Pialta luvan.
Kokonaisen raajan amputoiminen on tottakai iso ja radikaali päätös ja prosessi
on myös varsin hintava. Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät moiseen halua/pysty
lähtemään, mutta minusta on tärkeää levittää tietoa myös tästä vaihtoehdosta.
Elokuussa 2015 juuri syöpädiagnoosin jälkeen -
Vickyn
tapauksessa amputaatio oli ainoa mahdollisuus säästää koiran henki. Heikki
kertoi meille puhuneensa amputaation puolesta viimeiset viisitoista vuotta. Hän
on vilpittömästi sitä mieltä, että koira, koosta ja rodusta riippumatta, pärjää
loistavasti kolmella raajalla. Pia on ollut vuosia mukana rescue-toiminassa ja
nähnyt maailmalla paljon kolmiraajaisia koiria jatiesi, että koira voi elää täysipainoista elämää myös kolmijalkaisena. Tästä
syystä hän oli erittäin valmis niinkin radikaaliin hoitomuotoon.
Netistä
löytyy, varsinkin jenkkisivuilta, tosi paljon tietoa kolmijalkaisista koirista
ja minä totuttelin ajatukseen, lukemisen lisäksi, katsomalla videoita youtubesta.
Videoiden perusteella näytti, että kolmijalkaisuus ei todellakaan ole koiralle
ongelma, eikä välttämättä edes hidaste. Tässä yksi esimerkki.
Vaikka
tiesimme, mitä on tulossa, niin toki Vickyn näkeminen heti leikkauksen jälkeen
oli sydäntäsärkevää. Itkeä vollotimme Pian kanssa lattian nurkassa ja
katsoimme, kuinka nukutuksesta heräilevä Vicky loikki ilman toista
etujalkaansa. Mutta niin kuin Heikki oli luvannut, Vicky nousi heti pystyyn,
käveli omin jaloin autolle ja hyppäsi itse auton takaboksiin. Uskomatonta!
Ensimmäisiä kuvia amputaation jälkeen -
Ensimmäiset
päivät leikkauksen jälkeen olivat silti vaikeita. Liikkuminen ei ollut ongelma,
mutta leikkauskipuun määrätty Tramal sopi huonosti
Vickylle ja aiheutti läähättämistä sekä levottomuutta. Ystäväni sanoin oli yhtä
h*vettiä katsoa, kun koira ei saanut rauhoituttua paikoilleen vaan vaelteli
pitkin asuntoa tuntitolkulla. Onneksi rauhattomuus helpotti, kun Tramal saatiin
ajettua alas.Kuulemma tietyille roduille, kuten
Belgianpaimenkoirille, Tramal sopii huonosti.
Vickyn
kävely kehittyi alusta asti todella nopeaa tahtia. Joka kerta kun näin Vickyn,
olin ihan hämmentynyt, kuinka paljon sulavammaksi liikkuminen koko ajan
muuttui. Varsinkin juostessa, ei meinannut aina edes huomata, että yksi
jaloista puuttui. Niin, Vicky todella juoksi jo hyvin pian leikkauksen jälkeen
ja todella lujaa. Haki innoissaan palloa, aivan niin kuin ennenkin.
Juoksunäyte kotipihalla 14 vrk amputaation jälkeen -
Kun
leikkauksesta oli kulunut kolme viikkoa, menimme poistattamaan tikkejä sekä
aloittamaan sytostaattihoidot. Vicky sai sytostaatteja yhteensä viisi kertaa
kolmen viikon välein. Osteosarkooma on sen löydyttyä oletettavasti lähettänyt
jo ainakin mikroskooppisia etäpesäkkeitä. Jos CT-kuvissa näkyviä etäpesäkkeitä
ei ole, niin näihin mikroskooppisiin etäpesäkkeisiin sytostaatit purevat
todella hyvin. Heikki käyttää kahta eri sytostaattia joita annettiin vuoron
perään, toista kolme ja toista kaksi kertaa. Ennen jokaista
sytostaattitiputusta Vickylta otettiin veriarvot ja toisen sytostaatin kohdalla
myös sydänultra oli välttämätön. Sytostaatit
tuhoavat aina syöpäsolujen lisäksi myös terveitä soluja ja siksi on tärkeää,
että veriarvot tarkistetaan. Jos veriarvot ovat laskeneet liikaa, niin
tiputusten välillä pidetään pidempi tauko.
Sytotiputuksessa -
Vicky kesti
sytostaatit todella hyvin ja ne pystyttiin antamaan aikataulun mukaisesti.
Toisen sytokerran jälkeen Vicky oli erityisen vaisu ja huonovointinen, joten Pia vei koiran lääkäriin. Siellä todettiin, että leukosyytit olivat laskeneet aika alas. Vicky sai antibioottikuurin ja vointi parani nopeasti.Muuten jokaisella
kierroksella neljäs päivä oli aina sellainen, että Vicky voi selvästi vähän
huonosti: ruoka ei maistunut ja koira oli tavallista väsyneempi. Muuten sytoista selvittiin tosi hyvin ja Vicky
oli suurimman osan ajasta hyvävointinen ja iloinen.
Ohessa taidonnäyte, kuinka yhdelläkin etutassulla voi kaivaa. ♥
Viimeisellä
sytokerralla, joulukuun alussa, Vickylta otettiin keuhkokuvat, jotka olivat
ihan puhtaat. Osteosarkooma lähettää yleensä aina ensimmäiset etäpesäkkeensä
keuhkoihin, joten oli todella hyvä uutinen, että keuhkoissa ei näkynyt mitään
epäilyttävää. Osteosarkooma on kuitenkin todella vakava tauti, jonka ennuste
on, hoidoista huolimatta, varsin karu. Tilastojen mukaan sytostaattihoitojen jälkeen koirista on elossa kahden
vuoden jälkeen 50 %. Mikä on toisaalta todella paljon, jos ajatellaan
prosentteja ilman hoitoja. Se luku on nimittäin pyöreä nolla.
Puhtaat keuhkokuvat ja viimeiset sytot -
Tällä hetkellä Vicky voi erittäin hyvin. Vicky asuu
neljän koiran laumassa ja oli ennen leikkausta laumansa nopein. Vaan niinpä on
yhä edelleen, vaikka on antanut jalan verran tasoitusta tovereilleen.
Kotipihalla 2 kk amputaation jälkeen -
Kavereiden kanssa pellolla 2 kk amputaation jälkeen -
Minkälaisia ajatuksia Vickyn tarina teissä lukijoissa herättää?