Onko siellä muille amerikkalaisen aivotutkija Jill Bolte Taylorin tarina tuttu? Itse törmäsin hänen haastatteluunsa Oprah Showssa jo useita vuosia sitten. Minun piti hankkia silloin asap käsiini myös hänen kirjoittamansa kirja, mutta jostain syystä se jäi. No, viime viikolla sitten vihdoin luin ko. kirjan ja olen taas kerran ihan vöyhkissä. Kirja oli todella mielenkiintoinen ja monella tavalla mieltä avartava!
Jill Taylor on tosiaan opiskellut aivotutkijaksi (neuroanatomisti) skitsofreniaa sairastavan veljensä innoittamana. Vuonna 1996, 37-vuotiaana hän sai itse harvinaisesta, synnynnäisestä verisuoniepämuodostumasta aiheutuneen massiivisen aivoverenvuodon, jonka johdosta hänen vasen aivopuoliskonsa tuli lopulta lähes täysin toimintakyvyttömäksi. Aivojemme vasen puolisko vastaa mm. puheen tuottamisesta, puheen ymmärtämisestä, kaikesta matemaattisesta, itsemme yksilöksi kokemisesta ja kehomme fyysisten rajojen ymmärtämisestä.
Kirjassa Jill kertoo ensin hiukan elämästään ennen aivohalvausta. Sen lisäksi hän selvittää joitakin perusasioita aivojen toiminnasta, jotta lukijan on helpompi ymmärtää, mitä hänen aivoissaan tapahtui verenvuodon seurauksena ja mitä kaikkea hänen piti opetella uudestaan. Jill toipui lopulta täysin halvauksesta, mutta kaikkineen siihen kului kahdeksan vuotta.
Nyt jo edesmennyt äitini sai aivohalvauksen, hänellä se oli aivovaltimotukos, vuonna 2000. Isäni äiti oli aikoinaan saanut samanlaisen tukoksen ja siksi isä tunnisti nopeasti äidin oireet (puheen puuroutuminen, kasvojen toispuoleinen valahtaminen, toisen käden ja jalan voimattomuus) ja tiesi soittaa ambulanssin. Ambulanssi oli sattumalta sellainen, jossa oli mukana myös lääkäri, joten liuotushoito aloitettiin jo matkalla sairaalaan. Onnekkaasti vanhempani asuivat myös hyvin lähellä Meilahden sairaalaa, joten saimme olla varmoja siitä, että äiti sai parasta mahdollista hoitoa.
Äidin tukos oli Jill:n verenvuodon tapaan aivojen vasemmassa lohkossa. Äiti toipui nopean liuotuksen ja hyvän kuntoutuksen sekä loistavan asenteensa ansiosta varsin hyvin, mutta oikean käden ja jalan liikkeisiin jäi hänen loppuiäkseen pientä voimattomuutta sekä jäykkyyttä. Halvauksessa vioittuneiden hermokytkentöjen palautumisesta oltiin tuolloin sitä mieltä, että paranemista voi tapahtua maksimissaan kaksi vuotta halvauksen jälkeen. Niinpä minua innosti kovasti Jill:n erilainen mielipide aiheesta. Hän on sitä mieltä, että hermosolut ja hermokytkennät voivat toipua/palautua koko meidän elämämme ajan. Yksinkertaisimmillaan tiettyä hermokytköstä voi vahvistaa ihan vain ajattelemalla haluttua toimintoa yksityiskohtaisesti ja toistuvasti tyyliin: koukistan oikean jalan varpaita, koukistan oikean jalan varpaita, jne. Sormien hermotuksia voi harjoittaa puristamalla käden ensin nyrkkiin ja avaamalla sitten sormet haralleen ja toistamalla tätä useamman kerran peräkkäin. Netti on pullollaan vastaavia harjoituksia, joita on toki helppo keksiä myös itse, kun oivaltaa perusidean.
Jill:n kirjan hätkähdyttävin luku on se, jossa hän kuvaa hämmästyttävän yksityiskohtaisesti päivän, jona hän sai aivohalvauksen. Onnistuin löytämään videon, jossa Jill kertoo tuon saman tarinan (englanniksi) TED konferenssin kuulijoille. Videon voi katsoa tästä. Kannatta ehdottomasti katsoa, jos yhtään kiinnostuit! Jill on tosi karismaattinen esiintyjä.
Vaikka tuo luku itse aivohalvauksesta oli mielenkiintoinen, niin päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen kirjan nimi: elämäni oivallus. Aivohalvauksen johdosta Jill nimittäin oppi asioita, joita hän ei tiennyt aikaisemmin, vaikka oli tutkinut aivoja ja niiden toimintaa ammatikseen ja suurella innolla. Jill koki verenvuodon levitessä aivojen vasemmassa lohkossa, kuinka hänen aivopuheeksi kuvaamansa ääni sammui kokonaan ja hänen aivoissaan tuli täysi hiljaisuus. Enpä ole minäkään aikaisemmin tajunnut, että aivoissani tosiaan käy jatkuva puhe. Ikään kuin siellä pään sisällä asuisi joku, joka koko ajan suoltaa puhetta: "muista hakea auto huollosta. Missäs Rilla on, kun ei kuulu haukkua? Onkohan minulla nälkä? Jne., jne." Halvauksesta toipumisen myötä Jill ymmärsi, että tuo aivopuheen sammuminen luo todellisuuden, jota eri tahot kuvaavat esim. nirvanana, meditatiivisena tilana, tms. Hän tajusi myös, että aivopuheen voi kuka tahansa oppia sammuttamaan haluamakseen ajaksi ja näin päästä "lepäämään" hetkeksi arjen haasteista. Kirjassa on muutamia vinkkejä, miten tätä voi harjoitella.
Halvauksen kokeminen opetti Jill:lle hyvin konkreettisesti miten täydellisen erilaisia ja erillisiä vasen ja oikea aivopuoliskomme ovat. Tästä johtuu myös joidenkin ihmisten tunne siitä, että he ovat kuin kaksi täysin eri persoonaa (vrt. Dr. Jekyll & Mr. Hyde). Joillakin ihmisillä toinen aivopuoliskoista on hyvin johtava, toisilla taas puolet ovat tasavertaisia. Löysin netistä (englanninkielisen) testin *klik*, jolla voi nopsasti saada selville, kumpi aivopuolisko on johtava. Itse yllätyin totaalisesti siitä, että testin mukaan minulla on selvästi johtava vasen puoli (72/28 %). Vaikka en tiedä, kuinka tieteellisesti pätevä tuo testi sitten on.. Huomatkaa, että testin lopusta pääsee vielä seuraavalle sivulle lukemaan selityksiä valinnoille.
Minä, joka olen aina pitänyt itseäni tunnehörhönä sählääjänä olenkin kai sitten analyyttinen tosikko. Hitsi. :D
Postauksen kuvat löydetty netin syövereistä.