perjantai 7. lokakuuta 2011

Ruokaperjantai - savulohikeitto ja kauraomenapaistos

Sateista, sateista, sateista. Sitähän tämä syksy on. Syksyyn sopii lämpimät keittoruuat ja yritänkin tänään saada teille edes jonkinlaisen reseptin savulohikeitosta. Ongelmana on se, että itse olen keittoa tehnyt jo niin monta vuotta, että heittelen vaan aineksia kattilaan ilman hajuakaan määristä tai suhteista. Tykkään kovasti kaikenlaisista kalakeitoista, mutta savulohikeitto on silti ehkä minun makuuni se yksi ylitse muiden. Idean keittoon sain kauan sitten eräässä pienessä ranskalaishenkisessä ravintolassa syömästäni, todella kermaisesta savulohkeitosta. Kotona en ole koskaan ihan niin kermaista versiota kokeillut, mutta hyvää keitosta tulee pienemmälläkin kermalorauksella. 

He eivät niinkään piittaa ruuanlaitosta, mutta siitä koituvista mahdollisista makupaloista kyllä! ;)

Laitan keittoon usein vähän juuriselleriä ja palsternakkaa, koska ne tuovat liemeen aivan ihanaa makua. Jos et tykkää ko. juureksista, niin ne voi oikein hyvin jättää pois, samoin kuin porkkanan. Siinä ravintolan versiossa ei ollut kuin perunaa, sipulia ja savulohta, joten laita kasviksia maun mukaan. Kerran kokeilin pakasteherneitä perunan lisäksi ja nekin sopivat tosi hyvin. Ohessa keiton resepti niin tarkkaan kuin osaan sen kertoa. Ohjeesta tulee ISO kattilallinen. Meillä siitä syödään useampi päivä. Keitto vaan paranee lämmitettäessä, joten sitä voi huoletta tehdä isommankin satsin.



Savulohikeitto:

- yhteensä n. kilo juureksia (esim. 6 perunaa, pari porkkanaa, pala juuriselleriä ja palsternakkaa)
- 1-2 sipulia
- n. 500 g savulohta (kuutioina/fileenä/perattuna)
- 1-2 kalaliemikuutiota tai kalafondia
- pari desiä valkoviiniä tai kuivaa omenasiideriä
- 2-2,5 dl (ruoka)kermaa
- tuoretta tilliä
- nokare voita
- suolaa
- valkopippuria

1. Kuori ja kuutio selleri, palsternakka ja porkkana pieniksi kuutioiksi. Kuori ja kuutioi perunat vähän isommiksi lohkoiksi. Kuori sipulit ja lohko haluamasi kokoisiksi paloiksi..



2. Kuullota hetki öljytilkassa sipuli-, selleri-, palsternakka- ja porkkanakuutioita keittokattilan pohjalla.

3. Lisää kattilaan perunat ja vettä+viiniä/siideriä niin paljon, että kasvikset peittyvät. Laita mukaan myös kalaliemikuutio(t). Itse käytän usein jopa 0,5 dl kuivaa omenasiideriä, joka antaa liemelle ihanan, vähän hapokkaan maun. Suosittelen kokeilemaan!

4. Anna keiton kiehua niin kauan, että kasvikset ovat kypsiä.

5. Lisää mukaan kerma ja anna vielä kiehahtaa.

6. Paloittele savulohi sopiviksi paloiksi ja lisää keittoon.


7. Silppua mukaan tilliä, nokare voita ja maista lientä. Mausta tarvittaessa suolalla, valkopippurilla, sitruunamehulla tms.

8. Nauti keitto esim. ruisleivän kera.


Meidän äiti teki aina syksyisin kauraomenapaistosta. Se on vieläkin yksi suosikkiomenaherkuistani. Tosin omassa versiossani on paaaaljon enemmän sitä kaurajuttua kuin oli terveysintoilija äidilläni (tämä kaikella rakkaudella ♥). Teen paistoksen aina tarkoituksella oikein laakeaan uunivuokaan, jotta omenakerroksesta tulee sopivan ohut suhteessa rapeaan kaurapäällykseen, NAM! Varmaankin laitan myös enemmän sokeria kuin äiti aikoinaan, hitsi..  Oheisesta ohjeesta tulee taas ISO annos, puolita määrät, jos tyydyt vähempään. ;D




Kauraomenapaistos:

- n. kilo (happamia) omenoita
-  1+1 tl kanelia
- pari rkl vaahterasiirappia (ei pakollinen)
- 150 g voita tai margariiniä
- 1,5 dl fariinisokeria
-  1 rkl vaniljasokeria (ei pakollinen)
- 4,5 dl kaurahiutaleita
- 2 rkl vehnäjauhoja
- ripaus muskottipähkinää (ei pakollinen)





1. Laita uuni kuumenemaan 200°:een

2. Voitele laakea uunivuoka.

3. Lohko omenat vuokaan. Kotimaisia omenoita ei tarvitse kuoria, mutta ulkolaiset kuorin aina ensin.

4. Ripottele lohkoille 1 tl kanelia ja halutessasi pari rkl vaahterasiirappia.

5. Tee kauramuruseos nyppimällä käsin sekaisin: kaurahiutaleet, jauhot, sokeri(t), 1 tl kanelia, (ripaus muskottipähkinää) ja pehmeä voi/margariini.

6. Murustele seos omenalohkojen päälle suht tasaisesti.

7. Paista uunin alatasolla n. 30 min.

8. Tarjoa lämpimänä vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa







Onko tosiaan taas jo perjantai! Viikonloppuna tarttis varmaan laittaa pihaa talviteloille. Tosin, jos kelit on näin sateisia ja tuulisia, niin ehkä ollaankin vain sisällä ja syödään hyvin, hihhihhih..


Mukavaa ja maistuvaa viikonloppua myös teille kaikille siellä ruudun toisella puolella!


Tähän loppuun haluan vielä vinkata teille Anniinan blogissa olevasta eläinten viikon haasteesta, jonka aion itse ottaa vastaan. Käykääpä tekin tutustumassa haasteeseen täällä.



 

6 kommenttia:

  1. Omppuset on poimittu tuosta ainoasta pihapuusta. Lajike on perheeseen sopiva, eli joku villin sorttinen risteytys. Isoja kirpeitä omppuja, jotka sopii piirakkaan ja hilloksi niin maan perusteellisen hyvin. Voit arvailla ketkä on täynnänsä omppupiirakkaa ja vaniljakastiketta tai jäätelöä. Nam. (Työkavereista on muuten suurin osa "messumatkalla" joten ei ole pelkoa perjantain puruvammoista ).
    Hyvältä näyttää taas ruoka, kyllä sen turvin voipi sisätiloissa pysyä ja rötköttää. Meille on tulossa taas koiruvieraita neljäksi päiväksi ja se diiva ei kyllä kuonoansa ulos pistä tällaisella ilmalla. Hihnan jatkeeksi pistettynä näytelmän nimi kadulla onkin sitten "katsokaa kuinka minua kidutetaan ja olen sentään näin pieni ja jumalattoman kaunis ja siis pelastamisen arvoinen".
    Onni-poika painaa oli ilma mikä tahansa ja Messinen peesaa Tiukua ja soittaa päässään Silja linen kappaletta. Onnin päässä sen sijaan soi "Born to be wild" ja se mitä Tiukun päässä soi lienee sanoinkuvaamatonta. Joku dramaattinen aaria varmaan.
    Tyttären kanssa ollaan ajateltu viedä paikalliseen eläinsuojelun hoitolaan oravapipoja ja koiranmuonaa. Muutama pehmeä pediksi kelpaavakin juttu löytyy komerosta.
    Hyvää viikonloppua sinnekin täältä Essilästä.

    VastaaPoista
  2. Namm... Herkullisen näköistä! Voisin seuraavaksi tehdäkin, kunhan viikolla tehty karjalanpaisti on syöty.

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  3. Sä taisit tietää, että lohi on mun heikko kohtani. Savustettuna tai ilman, nam! Kauraomenapaistosta oon joskus nuorempana tehnytkin, nyt kun muistutit niin täytyypä ottaa reseptilistalle taas.

    VastaaPoista
  4. Maija: buahahhahhaaa! Nää sun kommentit on vaan NIIN parhautta! Vähänkö repeilen täällä noille biiseille, joita karvakuonojen päässä soi, ihanat! Rillalla soi varmaan toi Onnin biisi tai sitten Brucen "Born to run". Peppironen biisivalinta onkin haastavampi, hmm.. Olisko "Känkkäränkkä" tai Beatlesin "Help": auttakaa mua, kun oon tämmöseen perheeseen joutununna. ;DD

    Ihanaa, kun teillä on noin hienot ja selvät suunnitelmat eläinsuojelun osalta- HYVÄ TE! Mun täytyy vielä ns. suunnitella siirtoani sen suhteen, mutta teen varmasti jotain tärkeän asian puolesta.

    Koiratäti: keitto on tosi maukasta, joten kokeile ihmeessä!

    Ellieli: muistin kyllä juu, että säkin tykkäät kovasti lohesta. Savulohi tuo kalakeittoon ihan uudenlaisen, hauskan maun. Välillä teen myös niin, että keitän ihan perus lohikeiton, mutta lisään lopuksi pari sataa grammaa kylmäsavulohta. Sekin tuo kivaa savunmakua soppaan. Kauraomppusysteemi on ihan parasta! Kantsii tehdä viikonloppuna iso satsi, että riittää myös santsikierrokselle! ;D

    Rapsutuksia Elli-muruselle! ♥

    VastaaPoista
  5. Nam-nam, täällä tuli taas melkein vatsa täyteen, makoisat keitot ja paistokset!

    Tra-la-la-laa, arvaus voi olla oikein, tai sitten ei ;D)))
    Vinkeää Eläinten viikkoa sinnekin Pepperonille ja Rillati-Rallatille :)

    PS: Ei sun kommentit mihinkään katoa, mulla on vaan nyt kommenttien tarkistus ennen julkaisua toiminnassa :)

    VastaaPoista
  6. Mai: ihan paras laihis: katsoo vaan kuvia ja tulee siitä täyteen, hihihihih! ;DD

    Apua, nyt mua jännittää VIELÄ enemmän! Onkohan siellä pienen pieni pitkulavauva, iiiiiks! Nim. en malta odottaa!!!

    Ps. Aa-a, ok, mä jo mietin, että blogger syrjii mua TAAS.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü