Hammasprojekti, joka jatkuu ja jatkuu...

Muistatteko vielä Pepin vinot alakulmurit? Aiheesta löytyy aiemmat postaukset täältä ja täältä. Kulmureiden vääntö lähti aluksi hyvin käyntiin ja sain hampaat melko helposti käännettyä alkuasennosta, jossa hampaat osoittivat sisäänpäin kohti kitalakea, suoriksi kohti yläikeniä. Sen jälkeen ei vääntämisestä ole ollut mitään hyötyä, hampaat "jämähtivät" siihen asentoon, eivätkä enää liikkuneet mihinkään. Hampaathan piti tuon "suoristamisen" jälkeen saada vielä väännettyä yläikenien etupuolelle, oikealle paikalleen. Ensin sisuunnuin jämähtämisestä ja päätin, että minähän saan hampaat käännettyä, mutta lopulta ymmärsin, etteivät hampaat enää yksinkertaisesti liiku. Selitys tähän saatiin eläinlääkäristä, jossa huomattiin yläkulmureiden kasvaneen alakulmureiden tielle niin, että alakulmureille ei yksinkertaisesti ole tilaa ikenien etupuolella. Löysin muuten netistä erittäin selkeän ja informatiivisen artikkelin juuri tästä Pepillä olevasta purentaviasta. Artikkeli löytyy täältä.

Pepin hampaat tällä hetkellä.

Kuvissa näkyy toivotunlainen saksipurenta.

Seuraava toimenpide Pepin kohdalla onkin sitten saada yläkulmurit siirtymään ikenien suuntaisesti taaksepäin, jotta alakulmureille saataisiin tilaa. Tämä toteutetaan eräänlaisilla oikomisraudoilla, jotka Pepille asennetaan parin viikon päästä Viikin pieneläinsairaalassa eläinlääkäri Eva Sarkiala-Kesselin (ELT, dosentti, DiplAVDC, DiplEVDC) toimesta. Luottavaisin mielin täytyy olla, koska oma ellimme kehui Evan taidot maasta taivaisiin. Hänellä on muuten vastaanotto myös Turussa Eläinlääkäriasema Vettorissa, jos joku siellä päin on vailla koirien hampaisiin erikoistunutta lääkäriä.

Yläkulmurit kuulema liikkuvat todennäköisesti taaksepäin suht nopeasti, jonka jälkeen on taas minun vuoroni yrittää saada alakulmurit käännettyä käsin painamalla. Tähän suhtaudun varovaisen toiveikkaasti, koska Peppi on jo niin tottunut ko. touhuun, että hampaita saa painaa aika kovakouraisestikin, ilman että pitkulainen on siitä moksiskaan. Tosin eläinlääkäri varoitti, että painaminen ja hampaiden kääntyminen tulee koko ajan olemaan hankalampaa ja hitaampaa, koska hampaat ovat nyt kasvaneet jo pidemmiksi sekä valmiimmiksi. No, periksi en aio antaa, ennen kuin on ihan pakko. Toivon niin kovasti, että Pieni Pilkkutyttö selviäisi mahdollisimman vähillä toimenpiteillä ja traumoilla tästä kaikesta.

Jos tämä plan B ei jostain syystä tuota toivottua tulosta, niin edessä on varmaankin alakulmureiden päiden katkaisu. Olen yrittänyt miettiä, minkä lääkärin edellisellä kerralla antamista kolmesta huonosta vaihtoehdosta (kulmureiden poisto, kulmureiden päiden katkaisu tai vuoden kestävä oikomishoito) tarpeen vaatiessa valitsen, mutta totesin tehtävän mahdottomaksi. Minulla ei vaan yksinkertaisesti riitä tieto eikä kapasiteetti miettimään eri vaihtoehtojen pitkänaikavälin seuraamuksia. Olitteko esim. tulleet ajatelleeksi, että alakulmahampaat ovat koiran tärkeimmät hampaat, jotka mm. pitävät kielen suussa? Hyvä, jos olitte, minä en ollut. Sanoinkin ellille, että jos siihen pisteeseen päädytään, että joku kolmesta huonosta pitää valita, niin elli saa tehdä päätöksen itse ajatellen, minkä ratkaisun hän valitsisi omalle koiralleen. Lääkäri vastasi ilman hetkeäkään epäröimättä, että sitten valitaan hampaiden päiden katkaisu. Se on sekä koiralle että hampaille vähiten traumaattinen vaihtoehto. On jopa jonkinlainen mahdollisuus, että siitä ei aiheudu minkäänlaista haittaa koiralle myöhemmin. Joten se päätös on sitten valmiiksi tehty, jos tilanne niin vaatii. Nyt tietysti keskitytään vielä täysillä tämän hetken projektiin.

Loppukevennykseksi kerron miten meidän eläinlääkärireissumme tällä kertaa noin yleisesti sujui. Päätin ottaa myös Rillan mukaan matkaan, koska hänelle piti joka tapauksessa saada yksivuotisrokotukset ja ajattelin, että siinähän ne menee samalla. Olin mielestäni varannut ajomatkaan hyvin aikaa, mutta kiirehän meille tuli. Perillä sitten huomasin "ilokseni", että jompikumpi koirista oli oksentanut oikein kunnolla takapenkille. En myöskään kerinnyt tehdä suunnittelemaani pientä pissalenkkiä koirien kanssa, kun piti vaan kiireesti rynnätä ilmoittautumaan. Sisälle tupsahdettuamme pyysin ensimmäiseksi paperia, koska olimme kaikki enemmän tai vähemmän oksennuksessa. Koirien punnituksen jälkeen eläinlääkäri tulikin meitä noutamaan, jolloin Peppi ryhtyi vääntämään isoa kakkaa keskelle odotushuoneen lattiaa, kiva! (Tästä saan tietysti syyttää vain ja ainoastaan itseäni, mutta pienenä puolustuksena, vaikka pikalenkki paikan päällä jäikin väliin, oli koirat toki ulkoilutettu hyvin ennen lähtöä- seli,seli ;)) Minä iskin koirien remmit hämmentyneen ellin käteen ja pyysin lisää paperia vastaanottoneidiltä samalla selitellen jotakin, että tällaista se on, kun maalaiset tulee kaupunkiin. Etsiessäni asiakasvessaa kakkapaketti tiukasti kädessäni, eksyin röntgenhuoneeseen, jossa toinen hämmentynyt elli neuvoi minut lopulta pöntön ääreen, jonne päästin lepoon Pepin pökäleen. Eläinlääkärin kanssa kaikki sujui ihan hyvin, kunnes oli Rillan vuoro ja elli yritti kuunnella hänen keuhkojaan. Ensin Rilla läähätti niin kovaa, ettei elli-parka kuullut mitään. Kun sitten yritin pitää Rillan kuonosta kiinni, alkoi Peppi piipittää lattialla niin, ettei elli taaskaan kuullut mitään. Lopulta pidin Peppiä kainalossa toisella kädellä ja sillä toisella yritin pitää Rillan kuonosta kiinni. Ja tokikin Peppi murisi erittäin ihanalle hoitajalle, joka tuli ottamaan valokuvia hänen hampaistaan. Eikä ottanut hoitajan tarjoamia nameja. Jep, jep. Miksi en voi olla sellainen tyylikäs ja eteerinen rouva, joka lipuu kahden täydellisesti käyttäytyvän puudelinsa kanssa sujuvasti tilanteesta toiseen?!? ;D

Että sellaista tällä erää. Taas saa pitää peukkuja hammasprojektin parhaalle mahdolliselle lopputulokselle.

Toiveikasta viikkoa teillekin! Ü

Lainatut kuvat täältä ja täältä.