maanantai 9. tammikuuta 2012

Loppiaisen loikoilijat

Viikonloppuna meille tuli talvi. Tai ainakin tämän talven kylmimmät kelit. Pakkasta oli jopa yli kymmenen astetta. Rillahan ei yhtään pelkää kylmää, mutta Peppi on melkoinen palelija.



Rilla viihtyy ulkona kävelyllä ja myös omalla pihalla todella pitkiä aikoja, kun taas Pepistä on mukavampaa loikoilla mamman kanssa sohvalla.


Tosin täytyy sanoa, että kyllä Peppikin enemmän tuntuu lumesta tykkäävän kuin märästä ja pimeästä. Aikamoista loikkimista on mäyräkoiran lumessa eteneminen..


Meillä ihmisillä loppiainen ja viikonloppu sujuivat Pepin tapaan loikoillessa ja levätessä. Digiboksilta katsottiin "X Factor USA" -finaali. Oma suosikkini vieläpä voitti, jei! Ja kakkossuosikkini tuli toiseksi. Laitan tähän heidän molempien, minun mielestäni, parhaat esitykset. Seurasiko muuten teistä kukaan tuota USA:n X factoria?



Ja "bonuksena" vielä yksi, jo aikaisemmin kisasta tippunut, suosikkini.



Viikonloppuna myös syötiin hyvin sekä kotona että ravintolassa. Sunnuntaina tein pitkästä aikaa skonsseja aamupalaksi ja kyllä tuli hyviä, vaikka itse sanonkin. ;)





Sain houkuteltua miehen elokuviin lauantaina, niin kuin edellisessä postauksessa uhkasin tehdä. Elokuvaa ei mietitty etukäteen yhtään ja niin monelle muullekin oli tullut mieleen lähteä tuona samaisena iltana leffaan, että lopulta elokuva valikoitui sen mukaan, mihin oli lippuja jäljellä. Päädyimme katsomaan kotimaista "Varasto" -elokuvaa, joka oli ihan hauska ja harmiton pätkä. Sinänsä hyvin vakavaa ja yhteiskunnallista aihetta oli lähestytty huumorin keinoin. Sattumalta yksi pääosan esittäjistä oli Kari-Pekka Toivonen, jonka näimme joulukuussa Lilla Teatterin lavalla "Vaimoni on toista maata" -näytelmässä. Aika saman oloisesti Toivonen näytteli sekä elokuvassa että "livenä". Laitan tähän loppuun vielä elokuvan trailerin, jos joku siellä kiinnostui aiheesta.



Toivottavasti teillä muillakin oli mukava viikonloppu. Maanantaina alkaa taas "todellinen" arki pitkästä aikaa. Kesää kohti kuitenkin mennään kovaa vauhtia, joten eiköhän tämä taas tästä.


Mukavia hetkiä viikkoosi!


8 kommenttia:

  1. Elokuvateatterit oli täynnä täälläkin. Kävin perjantaina katsomassa Twilightin ja sain juuri viimeisen lipun. Jonokin oli niin pitkä, että näytös alkoi 15min myöhässä. Vuosi sitten olin samassa Vip-katsomossa yksin :) Silloin meni "Napapiirin sankarit". Taisi olla itsenäisyyspäivänä.

    Täällä taas valvotaan, vuorokausirytmi mennyt sairaslomalla ihan päälaelleen :)

    Voi kuvitella, että lyhyilla jaloilla vaatii hieman enemmän sinnikkyyttä tuo hangessa pomppiminen :)

    Itse en ole x-factoria seurannut. Eilinen Putous oli kyllä taas hauska! Jos katsoit niin osaatko nimetä jo suosikkisketsihahmon? Itse pidin eniten "Jani-Petteristä" :D

    _koiratäti

    VastaaPoista
  2. nyt on pääkaupunkiseudullekin tullut lunta ja pakkasta. tassut jäätyy!

    VastaaPoista
  3. Koiratäti: "Napapiirin sankarit" on ihan hulvaton leffa. Vaikka SE porokohtaus on kyllä karmee.. Mutta muuten se on tosi hauska! :D

    Kuule, nyt mainitsit vuorokausirytmien sekaisin menemisestä todelliselle kohtalotoverille! Uskon itse vakaasti, että olen syntynyt väärään aikavyöhykkeseen tms., koska yöllä valvominen on minulle niin paljon luontaisempaa kuin päivällä. Tai varsinkaan aamulla, jaiks.. ;D

    Me ollaan miehen kanssa vähän koukututtu noihin jenkkejen laulukisoihin. American Idolia ollaan katsottu jo monta vuotta. Suomalaiset versiot tuntuvatkin niihin verrattuna vähän laimeilta. Putousta en ole paljoakaan seurannut, vaikka "munamies" on kyllä hauska hahmo. Lauantain jakso taisi olla ensimmäinen, jonka olen koskaan nähnyt kokonaan. Uudet hahmot tuntuivat näin äkkiseltään aika oudoilta. Mikä se teurastajatyttö esim. oikein oli tai se mörkö, hui!?! Mutta Jani-Petteri oli tosi sulkku ja minunkin suosikki. Tosin, nyt kun muistelen, niin olihan se kamalasti höpöttävä nainenkin aika mainio ja Aku Hirviniemen esittämä pastori.. ;D

    Kaunis Nelli: juu, kylmä on ja lunta sataa. Tänään oli taas liikenteessä melkoisen haastavaa, kun kävin hakemassa Pepin Viikistä. Onneksi selvittiin hengissä kotiin. :)

    VastaaPoista
  4. Onneksi en ole yksin tämän vuorokausirytmiongelman kanssa :) Olen jostain lukenut, että yöllä syntyneet ovat pirteimmillään yöllä. Itsellä on aina kouluajoilta saakka mennyt heti viikonkin lomalla yöt valvomiseksi ja sitten herätys joskus iltapäivällä. Se on kyllä ahdistavaa, jos on työpäivä edessä ja pyörit vaan valveilla :/

    No, viime yönä nukuin n. 3 tuntia ja edellisenä n. 16 eli keskimäärin kai ihan hyvä ;)

    Tv:stä tulee kyllä niin paljon kaikkea, ettei millään ehdi eikä varmaan kannatakkaan alkaa kaikkea seuraamaan.

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  5. Koiratäti: ihan kun minun suullani puhuisit! Juuri noin on aina minullakin unirytmien kanssa mennyt, jo ihan lapsesta asti.

    Telkkari on hyvä renki, mutta huono isäntä! (vai oliko se sittenkin tuli ;DDD)

    VastaaPoista
  6. Ellinkin tassut paleli sunnuntain metsäreissulla, ja jouduttiin palaamaan melko pian takaisin. Muuten se kyllä tykkää lumesta ja lähtis pidemmille lenkeillekin, kuin mustan maan aikaan. Mut ne tassut estää pidemmät lenkit.

    Juu, mä kans katsoin x-factoria pitkin syksyä, mut unohdin joulun aikaan ja monta oli tippunut välillä sellaista, ettei mulla ollut hajuakaan. Kärkikolmikko oli mun mielestä hyvä ja -kaksikko oli paras. Mulle oli aivan sama kumpi olis voittanut, molemmat mahtavia laulajia. Simonhan muistaakseni tiputti Melanien jossain vaiheessa, mutta korjasi virheensä ja otti hänet takaisin. Silloin ajattelin, että paha moka, kun tuossa olis ollut kisan voittaja ja niinhän siinä sitten kävikin.
    Pidin myös paljon Drewn esityksistä, mutta en tiedä missä vaiheessa hänet tiputettiin ja mikä hänen reaktionsa silloin oli. En myöskään nähnyt Astron tippumista, mutta pudotusuhan alla hänen käytöksensä oli hiukan lapsellista ja Rachelin taas hänen pudotessaan kisasta. Tuli vaan mieleen, että olivatko he liian nuoria kisaan. Tosin Drew oli samaa ikäluokkaa heidän kanssaan, mutta niissä jaksoissa jotka näin, hän vaikutti kypsemmältä.

    VastaaPoista
  7. Mäyrishän liikkuu sukkelasti lumessa:)Vähän siitä tulee saukko mieleen silloin kun Ossikin painelee vähän syvemmässä hangessa.On se sellaista "räpistelyä" mutta urheasti sekin menee...American Idol ja nyt X-factoron sellaisia mun ja tyttären yhteisohjelmia. Itse pidin kaikista niistä nuorista tytöistä Rachelista ja siitä vaaleasta nuoresta tytöstä sekä tietysti voittajasta. Lisäksi tytön ja minun joulunjälkeiseen aikaan kuului maratoni Greyn Anatomiaa DVD:ltä katsottuna. Kolme tuotantokautta. Istuttiin telkkarin edessä ihan pikkuisen:) Terveisiä M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  8. Ellieli: juu, kyllä Peppikin tosiaan enemmän lumesta tykkää kuin mustasta ja märästä maasta.

    Kiva kuulla, että joku muukin oli "X factor" -koukussa. Mä en ole mikään suuri räpin/hip-hopin ystävä, joten sen takia en tykännyt niin paljon esim. Astrosta tai siitä kisan kolmosesta (en muista nyt nimeä). Vaikka molempien tarinat oli kyllä muuten innostavia ja mielenkiintoisia. Oon samaa mieltä, että vaikka tykkäsin Rachelista tosi paljon, niin hänestä (ja myös Astrosta) näki, ettei paineensietokyky vielä ollut ihan kohdillaan. Eikä kai tuon ikäisenä vielä tarvitse ollakaan? Samaa mieltä olen kanssasi myös Drewsta. Hän tosiaan oli paljon ikäistään kypsemmän oloinen. Ja hänellä oli ehkä koko kilpailun mielenkiintoisin ääni. Uskon jotenkin, että hänestä kuullaan vielä.

    Marja-Leena: juu, ihan samaa ollaan siskontytön ja miehen kanssa puhuttu, että Peppi hyppelee välillä ihan kuin saukko. Varsinkin lumessa, hih. :D

    Oi, kuinka mahtavalta kuulostaa sinun ja tyttäresi yhteiset jutut, wau! Teidän suosikkiohjelmat on ihan samoja kuin minunkin. Kolme tuotantokautta Greyn Anatomiaa joululomalla - parasta ikinä!!

    Terkkuja teille kaikille! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü