keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Vaiheiden vaiheita



Helmivaihe se vaan jatkuu ja jatkuu. Nyt on menossa kirkkaiden helmien vaihe.





Olen myös tykästynyt laittamaan muuten lasihelmistä tehtyyn rannekoruun yhden hopeisen välihelmen.




Siskolle ja siskontytölle pujottelin viime viikolla tuliaisiksi yhdet korut. He ovat kyllä ihanan kiitollista sakkia. Ihan sama minkälaiset korut vien, niin molemmat suunnilleen kiljuvat onnesta. :D Sisko kysyi, että onko tämä helmivaihe jossain vaiheessa mahdollisesti laajenemassa kaulakoruihin? No, ensi viikolla menen pienelle helmikurssille, joten katsotaan, mitä siitä seuraa..




Helmivaiheen lisäksi minulla on myös yksi uusi vaihe: mehujää sellainen. Olen ihan koukuttunut mehujäihin, joita en ole enemmälti syönyt sitten teini-iän. Ehdoton suosikkimehujääni on tällä hetkellä Pirkan mansikka-appelsiini Amppari. Niitä kuluu vähintään yksi päivässä ja kaksi parhaassa.



Lapsuudessa ja vielä teininäkin tosiaan tykkäsin tosi paljon mehujäistä ja ilokseni huomasin, että muutamaa silloista suosikkiani saa edelleen.



Silti amppari menee nyt maullaan noidenkin edelle. Lapsuudesta muistan myös Valion appelsiinimehujään, jota ei ole saanut enää vuosikymmeniin. Samoin ananas-lipsi on jäänyt mieleeni, koska siinä oli mehujään pinnalla jonkinlainen rapea kuori. 

Muistuuko teillä mieleen lapsuuden mehujääsuosikkeja?


Koirilla jatkuu Kiina-projekti-vaihe. Se on saanut uuden kaivuupisteen takapihalta.






Projektin ansiosta saamme miehen kanssa säännöllisesti ihastuttavia multasuukkoja mutanaamaisilta kaivureilta - how lovely! ;)




Koiratädillä on myös menossa monenlaisia mukavia vaiheita, kuten mosaiikkivaihe. Käykääpä ihastelemassa hänen blogissaan! *klik*





12 kommenttia:

  1. Aamukahvit on täällä näppiksellä, pikkusen naurattaa täti-ihmisen mehujäävaihe.

    Oot niin hassu <3 kohta nähdään..

    p.s i love your helmivaihe :)

    VastaaPoista
  2. En ole nuorena ollut mikään mehujääfani mutta noi Pirkan Ampparit on hyviä. Tavallisesti mehujää sulaa kidemäiseksi mutta amppari jää pehmeäksi. Onkohan siinä runsaasti sokeria...

    VastaaPoista
  3. Hyrrr, onpa sulla jäätävä vaihe iskenyt päälle ;) Itse syön kesällä pari kertaa mehujäitä. Katselin kyllä keväällä Tupperwaren kuvastosta, että sellaiset mehujäämuotit olisi kivat. Eräs tuttava on kertonut syövänsä saunassa noita amppareita!? No vaiheensa kullakin :P

    Tohon helmivaiheeseen pitäisi kyllä ehdottomasti itsekin palata. Välillä tuntuu ettei tää yksi elämä riitä kaikkiin vaiheisiin ;D

    Koirulit sentään pysyneet johdonmukaisesti Kiinavaiheessaan, onnea vaan valitsemalleen tielle ;D

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  4. On tää vaan niin mukava, tää helmivaihe :) Oli sitten kirkkaita tai värillisiä. Taisi tulla pientä vinkkiä siskolta, kun kysyi kaulakoruihin laajenemista ;D
    Meillä helmikurssin opettaja myy tietenkin helmiä ja arvaas kuka niitä taitaa eniten ostaa - juu oikein, minä! Ens kerralla en kyllä ota rahaa mukaan, vaan tykötarpeita omasta takaa.

    Mehujäähän en ole ikinä ollut ihastunut, mutta jätskiä on kulunut sitten sitäkin enemmän. Valion suklaatuutti on kait ollut "all time favour".

    Mainoi tuo tyttöjen kiina-projekti-vaihe. Kohta se hankaloituu kun talvi tulee ja maa routaantuu. Sitten vaihtuu multapusut jäänenäpusuiksi ;) Mutta eipäs mennä asioiden edelle, vaan nautitaan nyt vielä näistä "lämpimistä" keleistä.
    Pusuja ja rapsuja multakuonoille!

    VastaaPoista
  5. Oletko ajatellut, että helmivaihe laajenisi sellaisiin kaulanauhoihin, joihin saa kulkukortit ja avaimet kiinni. Siis kaulanauhoiksihan niitä ihan taidetaan kutsua. Meillä on töissä sellaiset kangasnauhat, punaiset ja työpaikan nimi siinä painettuna. Ja minähän en ole punaisen värin ystävä ollenkaan.

    Heti, kun rupeat helmikaulanauhoja tekemään, tiedät yhden tilaajan!

    t. Aikku

    ps. Ollipolli lähettää teille isot, siis tosi isot, pusut <3

    VastaaPoista
  6. Mehujäistä ei ole kokemusta, mutta opiskeluaikoina olin yhden kesän koukussa Cornetto-sitruunatuutteihin. Söin niitä joka päivä ainakin yhden, parhaimpina päivinä kaksi.

    En ole enää nähnyt niitä kaupoissa... varmaan ihan hyvä juttu ;-)

    t. shelttien mami

    p.s. Tuossa Meri tekee kaikkensa saadakseen minut tekemään jotain kivaa. Istun sohvalla ja Meri yrittää juuri laittaa tohveliani päähänsä. Välillä se juoksee ympyrän keittiön kautta sama tohveli suussaan. Höhlä koira :-)

    VastaaPoista
  7. Tosi hienoja helmijuttuja. sitä mun korua kateltiin myös ilmeisen ahneesti, että piiloon laitoin kunnes häipyy maisemista sinne hesan puoleen. Saan edes jotain itelläni pitää. tytär kun tykkää tuommosista. aatteles, napsi mun pöydältäni siihen pinotut 70-80-luvun puiset nappikorvikset. Ja yhdet puuhelmet. Ja mä olin sentään laittamassa niitä hyväntekeväisyyspussiin. No joo, ihan hyvä että tuli käyttöön. Tytär on varmaan vanhennu, ennen ei ois kelvannu.
    Kirkkaat helmet on kauniita. Käy ihan minkä tahansa kanssa.
    Missäs on Rillan ja Pepin blingblingit?? Koristellut pannat, kivat korut pannoissa????

    Prismassa oli myytävänä semmonen korujen tekoon tarkoitettu setti. Pitäs varmaan ostaa se, että vois tehdä lapsuuden helmistä muutamat korut ja joskus kirjeenvaihtokaverilta saaduista helmistä lissää. tulis käyttöön sieltä laatikon pohjalta lojumasta.

    Terkkuja sinne , myös Messiseltä.

    VastaaPoista
  8. niNni: hitsi joo, mehujäävaihe on kyllä aika pahana, arvaa vaan, mitä just nytkin nutustelen.. ;D Sit se jääpalojenrouskutusvaihe tuntuu kans jatkuvan ja tiety ranut+juustokastike. Onhan näitä. :D:D

    Oli ihquu nähdä! <3<3<3

    Pikku barffaajalle suukkoja!

    Kaunis Nelli: hei, oot ihan oikeessa ton Amppareiden koostumuksen suhteen, hyvä huomio! Ja kyllä niissä varmaan on aikalailla sokeria, hitsi. Mulla on aika huono itsekuri noiden terveellisyysjutskien kanssa (lue: ei itsekuria ollenkaan) ;D

    Koiratäti: tietkö, mun mielestä noi mehujäät ei tunnu yhtään kylmiltä, vaikka ennen oon kattonu aika hitaasti ihmisiä, jotka syö sellaisia talvella. Niin kuule muuttuu mieli näiden vaiheiden johdosta. :D:D Saunassa Amppareita - ihan LOISTAVA idea, kiitos vinkistä!

    Muakin kiinnostais ne mehujäämuotit. Ainakin Jamie Oliver on joskus tehnyt ihan mielettömiä marja-hedelmäpala mehujääjutskia - NAM!

    Toi tyttöjen kaivuuvaihe on kyllä aika liikuttava. <3 Monasti kaivavat samaa kohtaa vuoron perää. Toinen saa välissä levätä ja tulla antamaan mammalle niitä multasuukkoja.. ;D

    Ellieli: juu, tais siskolla tosiaan olla ns. "oma lehmä ojassa". ;D

    Muakin oikein etukäteen hirvittää, että kuinka paljon helmiä ja muita jutskia tulee sillä kurssilla hamstrattua, hitsi.. ;D

    Mä en tosiaan oo syönyt montaakaan mehujäätä sitten teini-iän ja nyt jostain puskista tuli tää hillitön vaihe!?!? Ihan outoa! :O

    Joo kuule, kyllä on tytöt jaksanu kaivaa, vaikka kuopat jää mun mielestä ihmeen mataliksi. No, ehkä ihan hyvä, ettei ihan sinne Kiinaan asti vielä ulotu. ;D Juu, nautitaan ny lämmöstä, kun vielä voidaan! :D:D

    Terkkuja sinne kans ja Ellille rapsuja! <3

    VastaaPoista
  9. Aikku ja Olli: näinkin justiinsa eilen yhdellä rouvalla tuollaisen kuvailemasi kaulajutskan, jossa hänellä oli kulkukortti kiinni. Mistä väreistä tykkäisit, jos innostuisin sellaista kokeilemaan?

    Kiitos ihanista pusuista Ollille ja me lähetetään paljon parantavia paijauksia ja suukkoja takaisian! <3

    Shelttien mami: hei, mä muistan ne sitruunatuutit. Ne oli ihan yli-hyviä!! :P

    Mä en ihan tajua, että mistä puun takaa tää mun mehujäävaihe yhtäkkiä punkas, mutta sen voin kertoa, että aika voimakkana on päällä. :D:D

    PS. Meri, liiks! <3

    Liftari: hihhihhih, tytär siellä keräilee parhaat palat kassiinsa. ;D

    Niin, onhan se kyllä vähän epää, että en oo tehny Rillalle ja Pepille ollenkaan helmiä, vaikka tää vaihe on ollu päällä näinkin pahana. Mut olisko tiarat heillä hienot? ;D

    Mäkin huomasin viime Prismareisulla, että sinne oli tullu vaikka minkälaisia helmijutskia. Käypäs muuten kattomassa myös Tiimarissa. Sinne on myös tullu nyt ihan viime aikoina paljon helmiä ja tarvikkeita.

    Kiitos ja samoin terkkuja sinne! <3

    VastaaPoista
  10. Täällä blogistaniassa on tosi kivaa seurata useampienkin helmeilyjä. Minulla oli ampparien syönti kovassa vaiheessa, niin kauan kuin tyttö asui kotona ja söi itsekseenkin varmaan laatikollisen viikossa. Kesät talvet. No muutama meni aina minultakin. Ovat ne niin hyviä. Nyt en muista lapsuudesta, mitkä mehujäät olivat hyviä. Oikea vastaus on varmaan, että ihan kaikki. Päärynälipsit mjamm...Terveisiä M-L ja Ossi (joka kanssa tykkää mehujäistä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sieltäkin löytyy "amppari-ihmisiä", hih! :D Mua naurattaa toi laatikollisen-juttu sen takia, että vasta viime kauppareissulla huomasin, että amppareita tosiaan myydään myös laatikoissa. Mähän olen ostanut niitä yksittäiskappaleita hervottomia satseja.. ;D

      Terkkuja sinne ja Ossille rapsuja! <3

      Poista

Kiitos kommentista! Ü