Aina ja ikuisesti

Eilen käiväisin taas täällä, omassa blogissa, lunttaamassa muutamia reseptejä. Vaikka meistä ei ole kuulunut yli vuoteen mitään, niin blogi on säännöllisen epäsäännöllisesti mielessä ja myös kaikki te, jotka olette blogia joskus lukeneet ja/tai tänne kommentoineet. Monen monta kertaa on ollut mielessä tänne palata. Tähän asti kynnys on noussut liian korkeaksi; miten aloittaa, kun on niin paljon kerrottavaa? Nyt päätin viitata kintaalla omille odotuksille ja säännöille sen suhteen, miten tänne kuuluu kirjoittaa ja kirjoittaa vaan sen, mikä luontaisesti haluaa tulla sanotuksi. En tiedä, onko tämä vain tämmöinen kertaluonteinen piipahdus, vai seuraako tästä jotain enemmän, se jääköön nähtäväksi.

Täällä on kaikki pääpirteittään ennallaan. Koiratytöt pyörivät samalla tutulla pihalla ja me miehen kanssa palvelemme heitä parhaan taitomme mukaan. ;) Peppi vietti tammikuussa kuusivuotissynttäreitä ja Rilla täyttää seitsemän lokakuun alussa. Jälleen kerran ihmettelen, kuinka aika kiitää semmoista vauhtia, että en meinaa perässä pysyä. Miten meidän pikkuisista pennuista on yhtäkkiä tullut keski-ikäisiä neitokaisia?

Kulunut kevät ja kesä muistetaan yleisesti varmasti surkeista säistä. Meille sää on ollut jotakuinkin yhden tekevää. Suomi juhlii tänä vuonna satavuotisia. Meille vuosi jää mieleen ihan muista syistä.

Uutta vuotta vietettiin tutuissa merkeissä siskontytön ja Jimi-chihun kanssa. Myös alkuvuosi lähti mukavasti käyntiin. Olin oikein erikseen päättänyt, että omistan tämän vuoden kaikelle kivalle: kulttuuririennoille, elämyksille ja kokemuksille. Kävin tammi- ja helmikuussa katsomassa monenlaisia esityksiä niin teatterissa kuin konserttilavoilla. Osallistuin myös aivan ihanalle viikonloppukurssille ja suunnittelimme miehen kanssa kauan haaveiltua matkaa New Yorkiin huhti- toukokuussa. No, toisin kävi. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä saimme tietää, että isältäni oli löydetty, täysin sattumalta, laajalle levinnyt haimasyöpä. Mitään ei ollut tehtävissä ja isällä aloitettiin saattohoito saman tien. Voitte varmaan uskoa, että kaikki suunnitelmat menivät uusiksi. Sellaista elämä on, haurasta ja arvaamatonta.

Siinä isän saattohoidon lomassa Pepiltä leikattiin toisesta silmäluomesta adenooma, joka on adenokarsinooma-syövän esiaste. Toivon sydämestäni, että leikkaus poisti vaivan kerralla, eikä siihen tarvitse enää koskaan palata! Leikkauksen suoritti tietenkin luottoeläinlääkärimme Heikki Putro. Samalla Peppi steriloitiin, josta aiheutui yllättäen voimakas valeraskaus, jonka seurauksena Pepin nisät täyttyivät ääriään myöten maidosta. Koko kevät meni jonkinlaisessa sumussa ja yhtenä epätodellisena yönä istuimme miehen ja Pepin kanssa Tammiston päivystyksessä. Luulin itse, että Pepin leikkaushaava oli tulehtunut, mutta totuus oli tosiaan maitoa täynnä olevat nisät. Muutama päivä lypsettiin mäyräkoiraa aamuin illoin kunnes maidontuotto saatiin kuriin estolääkkeellä.

Leikattu silmäluomea ja leikattu mahaa - voi pientä Peppiä. ♡

Oudot mahamakkarat, jotka olivatkin maitoa! :o

Samaan aikaa Rillalla oli pitkittynyttä korvavaivaa, jota jouduttiin selvittelemään lopulta myös video-otoskoopilla nukutuksessa. Pepillä todettiin leikkauksen yhteydessä, että hammaskivi pitää puhdistaa mahdollisimman pian ja se tehtiin tikkien poiston yhteydessä. Jossain vaiheessa tuntui, että olin jatkuvasti jommankumman koiran kanssa lääkärissä, menossa lääkäriin, lääkitsemässä, lypsämässä, vahtimassa rauhoituksesta heräilevää koiraa, jne. jne. Kaiken muun ajan vietin tietysti isän luona sairaalassa.

Koirat onneksi toipuvat kevään rääkistä, mutta isästä jouduimme luopumaan kesäkuun ensimmäisenä lauantaina, koulujen päättäjäispäivänä. Monille päivä oli kaiken uuden ja jännittävän alku, meille erään aikakauden loppu.

Äidin kuolemasta tulee tänä syksynä jo kymmenen vuotta ja nyt on sitten edessä myös lapsuuskodin myyminen. Vaikka olen toki ennenkin tajunnut, että tällainen on iso asia, niin en silti osannut yhtään kuvitella, kuinka iso se minulle on. Tunnen kirjaimellisesti itseni orvoksi, koen olevani jollain tapaa täysin yksin ja omillani tässä maailmassa. Karmea tunne! Ja yllättävä - enhän minä monellakaan mittarilla ole millään tavalla yksin. Mutta tunne on tunne, se on, mitä on - sanoi järki tai logiikka mitä vain. Sopeutumiseen ja suruun auttaa ihan varmasti aika. Niin se on aina ennekin auttanut. Nyt täytyy vain malttaa, antaa surulle ja kaipaukselle se aika, joka niille kuuluu.

Onneksi on perhe ja ystävät sekä tietenkin koirat! Voiko tuntea itsensä totaalisen yksinäiseksi, jos kaksi tällaista seuraa koko ajan varjoina perässä?

Rilla ja Peppi kyllä tietävät, että mammalla on rankkaa. He lohduttavat täydestä sydämestä, niin kuin vain he osaavat. ♥ 

Hei sinä, 

joka satuit tämän yllätyspostauksen näkemään, 

mukavaa uutta viikkoa just sulle! 

2+2=monta!

Hihii, monta on! Kävi nimittäin niin, että Jimpsun mamma lähti kummitätinsä perheen kanssa reissuun ja se tarkoitti sitä, että kaksi koiraa tarvitsi hoitopaikan. Eihän siinä mitään, Jimpula viihtyy meillä oikein mainiosti eli tänne vaan! Kummitädin perheen havannatyttö Viivi ei sitten taas ole koskaan ollut hoidossa muualla kuin Jimpsun mammalla niNnillä ja on vähän arkaliini. Niinpä sitten otettiin muutama harjoittelukerta tässä keväällä. Ne tosin menivät lähinnä niin, että Viivi seurasi niNniä erittäin tiiviisti, mutta tulipa hoitopaikka noin muuten edes tutuksi. Täällä me ollaan nyt sitten viikko taiteiltu neljän koiran kanssa ja ihan hyvin on mennyt. Viivi on tosi suloinen ja kiltti koira ja kerrankin minä saan olla se kaikista turvallisin ihminen. Yleensä kaikki koirat rakastuvat mieheeni, mutta Viivi aristaa jostain syystä juuri miehiä ja kun parempaakaan ei ole tarjolla, niin minä olen saanut Viivistä pienen varjon - voi liikutus. ♡ 

Meidän ärripurri pitkuliini Peppi on käyttäytynyt vierasta kohtaan kohtuullisesti. Mutta silloin kun Peppi on papan sylissä, niin Viivin kannattaa kiertää vähän kauempaa. Peppi on hyvin mustasukkainen papastaan. 

Viivi on opetettu talon tavoille.. ;) 

Jimille tämä hoitokerta on ollut sillä tavalla erilainen, että hän on joutunut jakamaan vierailevan tähden samaa erityishuomiota Viivin kanssa. Voi pientä. 

Huomenna koittaa sitten Viivin ja Jimpsun onnen päivä: omat ihmiset saapuvat reissusta! Ja me joudumme totuttelemaan taas vain kahteen koiraan. Mahtaa olla muutaman päivän aika aution tuntuista. 

Pakko vielä kertoa, että vaikka neljä koiraa on meille monta, niin viime viikonloppuna täällä oli iltaa viettämässä myös ystäväni hänen neljän koiransa kanssa eli koiria oli yhteensä kahdeksan. Se oli huvittavaa! Pienin oli Jimi-chihu ja suurin huskytyttö Ira. Harmillisesti kuvatodisteita ei löydy muuta kuin muutama onneton kännykkäräpsy. 

Mukavaa viikonloppua kaikille toivottaa 4-1! ;) 

Huutiksen viemää

Olen täällä blogissa muutaman kerran maininnut, että meillä on kummikoira Romaniassa. Tämän ja muutaman muun yhteyden kautta olen tutustunut minulle uuteen tapaan auttaa koiria esim. Romaniassa. Se projekti on nielaissut tällä hetkellä ajan, jonka olen aikaisemmin käyttänyt omaan ja teidän toisten blogeihin. En siis suinkaan ole kadonnut koirineni maan uumeniin vaan naamakirjaan. Tai no, koirat ovat ennemminkin karanneet pihalle nauttimaan keväästä ja minä istua nakotan entiseen malliin koneen ääressä, nyt vaan toisessa somemaailmassa kuin aikaisemmin. Same same but different - sanoisi ameriikkalainen. ;)

Mamma on koko ajan jossain naamakirjassa, booooring! 

Jos aletaan miettiä maailman hätää, ihmisten, eläinten, kokonaisten kansakuntien ja eläinlajien, ei hädällä ole mitään määrää tai loppua. Sen edessä jää sanattomaksi, avuttomaksi. Jos taas löytää siitä määrättömyydestä jonkun kohdan, joka koskettaa jostain syystä ihan erityisesti ja keskittyy siihen, niin ehkä loputtomuuteen voi saada kiintopisteen. Minua on nyt koskettanut Romaniassa kahden nuoren tytön arki ja tarina n. 800 kodittoman koiran hoitajina. Tästä syystä olen antanut naamakirjan viedä, vaikka aikaisemmin en ole ollut koko kirjassa.

Me boikotoidaan mammaa ja katotaan papan kanssa telsua, nih!

Halusin tulla moikkaamaan ja kertomaan, miksi blogissa on nyt vielä hiljaisempaa. Ajatuksissa blogi kyllä on ja varsinkin te kaikki lukijat sekä kanssabloggaajat. 

Toivotamme tyttöjen kanssa teille kaikille oikein hyvää ja lämmintä kevään jatkoa! 

Kevään ekat terassijädet. :P