Koiralauman kuningatar

Minä olen eläinrakas ja erityisesti koirarakas. Lapsuudenkotiini ei koiraa voinut tulla, koska äidilläni oli astma. Päätin jo lapsena, että HETI kun kasvan aikuiseksi otan koiran tai pari. No, elämähän ei aina mene niin kuin elokuvissa. Ensimmäinen avokkini nimittäin pelkäsi koiria. Mitä?!? Nii-in, sellaisiakin on! (erityisesti hän pelkäsi mäyräkoiria, koska sellainen oli joskus hyökännyt hänen päälleen..) Näin jälkiviisaana voin todeta, että se suhde ei tietenkään kestänyt. Jos aikuinen mies pelkää koiria, niin eiköhän sieltä muitakin luurankoja kaapista löydy! ;)

Seuraava oikeasti potentiaalinen miesehdokas saikin sitten kuulla jo ensitapaamisella, että minulle tulee koira. Ja piste. Hän oli ja on onneksi erittäin eläinrakasta sorttia ja siksihän tämä suhde onkin ollut näin kestävä. ;)

Noin vuoden yhdessä hengailtuamme (ja yhteen jo muutettuamme) näin eräänä sunnuntaiaamuna Hesarin "myydään lemmikkieläimiä" -osastolla ilmoituksen westien pennuista - IIK! Samana iltapäivänä säntäsimmekin jo Vuosaareen vauvoja ihmettelemään. Ja niinhän siinä kävi, että viikon päästä haimme kotiin Rosan. Tosin alkuun hänelle ei meinattu keksiä millään nimeä ja sattuneista syistä häntä kutsuttiin melko pitkään "Pissuksi"..hmm.

Nyt tuosta ajasta on jo yli 14 vuotta. Rosan askel on ehkä jo vähän hitaampi, mutta meille hän on tietysti vaan entistä rakkaampi. Lisää Rosan metkuja luvassa myöhemmin.

 Kuvat ovat uudehkoja. Joskus vielä skannaan tänne Rosan pentukuvia, mutta nyt mennään näillä

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!