Rakastin sinua kuin omaani

Nyt en halua ollenkaan vähätellä ketään tai mitään. Elämässäni on tavalla tai toisella ollut paljonkin koiria, jotka voisivat lukeutua kaikkiin elämäni koiriin. Muistan heti ihanan Amin, joka oli lapsuudenystäväni kilteistä, kiltein labbis. Ja tätini paimenkoirat Saran ja Sarrin, ehkä parhaiten koulutetut koirat ikinä. Niin ja koulukaverini yorkin, mökkinaapurin pystykorvan, yläkerran cockerin jne. Näitä olisi laittaa kilometrin pituinen lista (ja toki saatan heitä joskus vielä tarkemminkin täällä muisteloida). Mutta olen päätänyt rajata elämäni koirat omalla tavallani. Joten tällä alustuksella: hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä teille Tinton.

lainattu

Tinto oli siskoni pitkäkarvainen mäyräkoirapoika ja lähiperheeni ihka ensimmäinen koira. Itseni tavoin, myös sisareni oli haikallut omaa koiraa läpi koko lapsuuden. Onnekseen hän nappasi jo ensi yrittämällä koirista pitävän miehen ;) ja niin heille kotiutui tämä kaikkien rakastama pitkuliini. (Katkerana välihuomatuksena lisään tähän, että Tinton tullessa olin itse viettämässä vaihtarivuotta, josta seurasi kaksi asiaa: a) tapasin Tinton ensimmäisen kerran vasta hänen olessa jo vuoden ikäinen b) sain riesakseni mahtipontisen lempinimen, "ameriikan-täti", kiva! ;))

lainattu

Myös Tintolla oli paljon lempinimiä, niinkuin rakkaalla (karva)lapsella kuuluukin olla. Ehkä mäyräkoiraa kuvaavin oli kuitenkin: minä-itte. Tästä voi jokainen päätellä jotain Tinton luonteesta..

lainattu

Ko. lempinimestä huolimatta Tinto oli myös todella kiltti ja kaikkien kaveri. Siskoani hän silti rakasti ylitse muiden. Tinto sekä helpotti että pahensi omaa koirakuumettani. Tavallaan oli helpottavaa, että lähellä kuitenkin oli koira, jonka tunsi ja jota sai paijata ja paapoa. Toisaalta oma koirakuume vaan kasvoi, kun näki miten ihana suhde siskollani ja Tintolla oli.

lainattu

Kaikista näistä imperfekteistä olettekin varmaan arvanneet, että Tinto on jo edesmennyt. Hän saavutti kunnioitettavan 15-vuoden iän. Suru, joka poisnukkumisesta seurasi, oli järisyttävä. Itse koin surun monella tapaa hyvin henkilökohtaisesti. Ensinnäkin Tinto todella oli oman perheeni ensimmäinen koira, jota rakastin kuin omaani. Toisekseen meillä oli tuolloin jo Rosa ja Ines. Vääjämättä silloin valkeni hyvin konkreettisesti, että heistäkin joudumme joskus luopumaan, iso huoh..

lainattu

Kuvissa ei valitettavasti ole oikea Tinto, vaan netistä bongaamiani random tyyppejä.

(Taas tarttis skannailla, jotta ihan aidoista kuvista päästäisiin nauttimaan.)

Nyt on tavattu westejä ja mäyräkoiria. Kukakohan on seuraava? Meinaako TAAS jännittää! :D

Leppoisaa launtaita kaikille karvoihin katsomatta! Ü