Onko Sinulle koskaan sattunut seuraavaa? Vietät ihan tavallista, arkista hetkeä ja kuvittelet, että koira (tai koirat) on jossain lähettyvillä. Sitten huomaat, että yksi koirista puuttuu. No ei hätää, ajattelet ja huudat koiraa. Koira ei tule, joten huudat kovempaa ja ehkä jo pikkuisen huolestut. Katsot nopeasti paikat sisältä: ei sängyn alla, ei takan edessä, ei sohvalla. Otat pari juoksuaskelta pihalle, samalla huutaen koiran nimeä. Koiraa ei näy etupihalla, eikä takapihalla. Palaat sisään. Pulssi on noin. 200. Huudat koiraa monta kertaa ja KOVAA. Mietit kuumeisesti, että miten se on päässyt pihalta karkuun ja mistä sitä ensiksi lähdetään lähitienoilta etsimään? Kuulet jonkun rapsahduksen. Ai niin, jäikö se sinne kodinhoitohuoneeseen, kun hait puhtaat sukat sieltä reilu puoli tuntia sitten? Avaat oven ja siellähän se koira on. Huh, mikä helpotus! Halaat koiraa ja päätät heti opettaa sen haukkumaan vastaavissa tilanteissa..
 |
| Siis täh? Ne on laittanu tähän tällaisen aidan, onpa ärsyttävää!! |
Meillä kadoksissa oli sunnuntaina Rilla, juuri yllä kuvatulla tavalla. Vastaavia katoamisia tapahtuu nykyään entistä useammin. Syyksi arvelen kahta asiaa: 1) meillä on ensimmäistä kertaa kolme koiraa, eikä yhden koiran puuttumista huomaa yhtä helposti kun kahden koiran kanssa. 2) pennut kulkevat niin tiiviisti perässä, että helposti OLETAN niiden olevan jossain lähettyvillä ja toisaalta perässä kulkiessa ne saattaa helpommin jäädä jonkun oven taakse.
 |
| Mitäköhän tuolla toisella puolella on? |
 |
| Mä HALUAN sinne! |
 |
| Voikohan tästä kaivautua ali? |
Kauhulla odotan sitä päivää, kun jompikumpi pennuista katoaa jonnekin kauemmaksi. Toivottavasti niin ei koskaan käy!!!
Rilla, kiitos ideasta. Täytyy alittaa aita kun ei voi ylittää :)
VastaaPoistaMeidänkin äippä huutaa minua kurkku suorana, vaikka istun rauhallisesti aivan äipän jalan vieressä. Ihme hätähousuja nuo äipät...
Hih, opeta se samalla ULVOMAAN :) Arttu nimittäin nosti oikean suden ulinan, kun jäi makkariin, eikä osannutkaan avata ovea, joka siis oli raollaan, mutta makkariin päin. On tottunut vaan tassulla tönäsemään avoimet ovet selälleen.
VastaaPoistaKiva kun tulit lukijaksi, tutustun blogiisi heti kun ennätän.
Koiran katoaminen säikäyttää. Ja löytyminen naurattaa, kun voivat tosiaan olla hirmu hassuissa paikoissa piilossa.
Myrsky: meillä tapahtuu myös tota! Varsinkin Peppi saattaa olla vaikka ihan juuri siinä jalkojen juuressa ja tämä mamma on jo ehtinyt mielessään kuvittelemaan, että nyt sitä ei enää ikinä löydy. ;D
VastaaPoistaKoeta kestää Myrskyliini, opit pian huomaamaan, että me äipät ollaan ihan oma (omituinen :D)rotumme ;DD (hyvänä puolena vinkkaan, että kun äippä on ensin säikähtänyt, niin hetken päästä saattaa tulla hyvitteliäisiä: herkkupalloja tai vaikka uusi luu ;))
Ps. Äläkä kaivaidu sieltä aidan alikaan, jookos! Äipän lihapatojen ääreltä ei kannata lähteä liian kauas, sano mun sanoneen. Jos alkaa oikein kovasti kaivatuttamaan, niin hassua kiljuntaa saat aikaiseksi kaivammalla esim. kukat kukkapenkistä ;) Sekä Rilla että Peppi suosittelevat kokeilemaan ;DD)
Mai: kiva kun tulit kurkkaamaan! Löysin Alfien blogilistalta ison kasan ihania mäykkyblogeja. Ja nyt kun meilläkin opetellaan mäyräkoiraelämää, niin kaikki kokeneempien vinkit otetaan nöyränä ja ilolla vastaan. Mäykyt taitaa todella olla ihan maineensa veroinen rotu mitä tulee itsepäisyyteen ja velmuiluun, hih! (ja mä oon raukka luullu ihan tosissani, että terrierit on jotenkin omapäisiä..silly me!)
Arttu vaikuttaa olevan IHAN huippu tyyppi ja sä teet tosi hienoja kortteja!!
Meille on käynyt noin!Nelli oli toista päivää meillä,7,5 viikkoisena. Lähdin käymään kaupassa ja kun tulin 45 min päästä takaisin ei Nelliä ollut missään! Etsin koko asunnon läpi, huutelin, kävin vielä ulkona tarkastamassa ettei häntä näy.
VastaaPoistaEpätoivoisena ja itkuisena palasin sisälle, istahdin itkemään eteisen lattialle sitä, kuinka surkea koiranomistaja olen kun hukkaan pennun jo toisena päivänä. Yhtäkkiä kenkätelineen alta kömpikiikin uninen pentu, joka oli ilmeisesti mennyt poissaollessani piiloon kenkätelineen alahyllylle ja nukahtanut sinne. :D
Eräänä talvipäivänä Olli oli päässyt venetrailerin alle ja kotiväki etsi joka paikasta. Huusi ja huhuili. Sydän loi yhtä lujaa kuin sinullakin. Koirasta ei kuulunut ääntäkään. Sitten mies hoksasi katsoa trailerin alle, koiran silmät vilkkuivat alta. Lumikinos oli estänyt poispääsyn, vaikka jotain kautta poika oli sinne kaivautunut.
VastaaPoistaKaikille ohikulkijoille kyllä pitää räksyttää, mutta ääntä ei kuulu silloin kun pitäisi!
Mukavaa juhannusta ja tervetuloa meidän blogiin!
http://mayrakoiraolli.blogspot.com
Nelli ja Fanni: kiva kun tulitte meitä kurkkaamaan!
VastaaPoistaVoin NIIN kuvitella ton tilanteen ja sun helpotuksen, kun Nelli löytyi!
"kuinka surkea koiranomistaja olen kun hukkaan pennun jo toisena päivänä"
*hihhihhih*
Mä ajattelen kans aina JUST jotain tollasta vastaavissa tilanteissa, että miten mä voin olla niin urvelo, että koiratkin katoaa multa?!? ;D
Olli: tervetuloa meille! Ja me ollaan kyllä jo käyty teillä moooonta kertaa, ilmeisesti salaa, hups.. Enkö mä kehveli ole muistanut liittyä lukijaksi tai vihjannut käynnistäni mitään, höh. Teen sen asap! Löysin Alfien blogin kautta meinaan läjän toinen toistaan mahtavampia mäykkyblogeja! (meen niissä vielä vähän sekasin, mutta kyllä mä opin!)
VastaaPoistaVoi että mikä tapaus on teillä ollut tuona talvipäivänä! Huh ja HUI! Onneksi, onneksi poika kuitenkin löytyi!! Joskus, kun on nyt jo edesmennyttä Inestä etsitty myöhään iltaan, niin olen kauhuissani miettinyt, että mitä jos sitä rakasta ei ihan oikeasti löydy? Että missä vaiheessa se etsiminen lopetetaan? Mua alkaa nyttenkin ihan kurkkua kuristamaan, kun vaan ajattelenkin..gääk! Voidaanko sopia tässä ja nyt, että koirat ei enää katoa, ja jos katoaakin, niin ne löytyy aina ja pian! :)
Ja niin, miten sitä räksyttämistä tosiaan harrastetaan aina, paitsi silloin kun siitä olis tosissaan hyötyä! ;D