Valtameren tuolla puolen

Ensimmäinen ja hyvin tärkeä koira, jonka kanssa olen asunut, on Joel, vaihtariperheeni suuri, suloinen seropi. Sain elää hänen kanssaan melkein kokonaisen vuoden ja tykästyimme toisiimme täysin. Joel oli valloittava sekoitus ainakin nöffiä ja jotain isoa noutajaa. Hän asusti paljon pihalla, mutta huonolla ilmalla viihtyi myös sisällä. Joel oli aina odottamassa, kun saavuin epämäärisiin aikoihin iltariennoiltani kotiin ;) Silloin sainkin kokea, kuinka ihanaa se on, kun joku on aina vastassa ja ilahtuu jälleennäkemisestä vilpittömästi. ♥

lainattu

Vaihtariperheeni asui taajaman ulkopuolella, jossa oli öisin sysipimeää. Eräänä sateisena yönä, kun palasin unenpöpperössä vessasta sänkyyn, koin elämäni säikähdyksen!. Joel oli tassutellut petiini ja pimeässä en huomannut sitä ollenkaan. Luulin oikeasti sekunnin sadasosan, että viimeinen hetkeni koitti (ja sängyssä oleva karhu syö mut elävältä) :D Tosin taisi Joelkin pelästyä kauhun-karjaisuani aikalailla, samoin kuin muutkin nukkujat, hups..

lainattu

Toinen hassu muisto Joelista: perheen poika oli kokannut itselleen jotain kammottavaa pyttipannuntapaista, jota taisin kommentoidakin suht karskein sanoin.. Poika sitten jotenkin onnistui kippaamaan suurimman osan pöperöstä keittiön lattialle. Salamana paikalle ilmestyi tietenkin Joel, joka haistoi ruokakasaa, oksensi siihen päälle ja postui keittiösta. En muista milloin olisin nauranut niin hysteerisesti! ("mähän sanoin, että toi näyttää syömäkelvottomalta sonnalta!") :D

lainattu

Niin vaikeaa kun olikin vuoden lopussa erota vaihtariperheestä ja uusista ystävistä siellä, niin Joelista eroaminen oli silti kaikista riipaisevinta. Hänelle en osannut mitenkään kertoa, että miksi en tulekkaan enää illalla kotiin. Viimeisen illan taisinkin viettää Joelia rapsutellen.

lainattu

(Kuvat on valitettavasta taas netistä lainattuja. Yritin löytää sellaisia, joista minulle tuli Joel mieleen.)

                                                      

Suloista sunnuntaita Sinulle!