maanantai 16. tammikuuta 2012

Hämmentynyt

Meidän koirien trimmaaja vinkkasi taannoin, että Livillä esitetään amerikkalaista koiratrimmaajien kilpailua: "Which groomer has it?" Hän kertoi itse katsovansa ohjelmaa ihan yleisestä mielenkiinnosta. Hän korosti, että ohjelma on aika tyypillistä "tosi-tv:tä" kaikkine draamoineen ja muka yllättävine käänteineen. Hän mainitsi myös, että koirien trimmaus on Jenkeissä ihan toisen luokan bisnestä kuin meillä Suomessa ja siksi(kin) se on luonteelta melko erilaista kuin täällä. Siitä tuli mieleeni, että kauan sitten, ollessani Jenkeissä vaihto-oppilaana, meidän naapurissa oli toyvillakoira, jonka kynnet lakattiin aina trimmauksen yhteydessä omistajan toivomalla värillä!?! Googlen kuvahaulla löytyikin aika uskomattomia kuvia aiheesta. Alimmassa kuvassa Victoria ja David Beckhamin englanninbulldoggi pinkeissä kynsissään..




Kuvat

Olen sittemmin koukuttunut tuohon TV-sarjaan ja ottanut nauhalle kaikki jaksot. Viime viikolla katsoin jakson, jossa yhtenä tehtävänä oli trimmata westie. Kyseinen jakso löytyy täältä. Hämmennyin jo heti aluksi, koska kaikki trimmaajat pesivät westiensä ennen varsinaisen trimmaamisen aloittamista. Minua on aina ohjeistettu olemaan pesemättä koiraa ainakaan kahteen viikkoon ennen trimmausta, jotta kuollut karva irtoaa paremmin. Trimmauksen edetessä tajusin, että westiet trimmattiin ohjelmassa käyttäen konetta ja saksia. Olen itse ollut siinä käsityksessä, että westien turkki ensisijaisesti nypitään ja vasta, jos nyppiminen ei sovi koiran iholle tai turkille, niin silloin käytetään konetta ja saksia. Googlettelin vähän aihetta ja selvisi, että Amerikassa ei trimmata koiria nyppimällä ollenkaan samoissa määrin kuin esim. Suomessa. Tässä eräs amerikkalainen blogikirjoitus westien trimmaamisesta. Vastaava suomalainen löytyy täältä. Mielenkiintoinen keskustelu trimmausohjeiden eroavaisuuksista täällä.


Rilla ennen ja jälkeen nypinnän joulukuussa 2011.

Toinen asia (monien muiden lisäksi), joka ohjelmassa on pistänyt silmääni, on koirien turkin värjääminen. Itse en pysty sitä käsittämään kuin ehkä jossain erikoistapauksissa, kuten mainoskuvissa tms.  Siis EHKÄ. Onko esim. tuossa alla olevassa kuvassa westien väreillä loppujen lopuksi mitään lisäarvoa? Eikö ko. koirat ihan luonnollisen valkoisina olisi sittenkin söpömmät? No, makuasia tietenkin. Mitä mieltä te muut olette?

Kuva

Sarjan westie -jaksossa vierailevana tuomarina toimi Sonya Fitzpatrick, joka on tunnettu kyvystään pukea sanoiksi eläinten ajatukset. En tiedä mitä mieltä moisista kyvyistä noin yleensäkkään olen, mutta hänen työskentelyään oli kyllä mielenkiintoista seurata. Samoin kuin trimmaajien reaktioita, kun Sonya kertoi, mitä juuri trimmattu westie oli trimmaajan toiminnasta mieltä. Minulla on usein tapana ikään kuin puhua meidän koirien ajatukset ääneen miehelleni. Saatan vaikkapa sanoa Rillan juostua ovelle miestä tervehtimään jotain tyyliin: "ihanaa, kun sä tulit kotiin pappa. Mamma on ollut taas ihan kamala. Se ei antanut mun haukkua pihalla kun tunnin. Otetaanko heti kinkkurullat, jooko, jooko, jooooo!!"  Olisi kyllä todella mielenkiintoista tietää, mitä meidän koirat oikeasti ajattelee.

Kuva


TV-sarja on kaikkinensa aiheuttanut minussa melkoista hämmennystä. Se on saanut minut miettimään jälleen kerran sitä, kuinka erilaisia kulttuureita maailmassa on. Ja kuinka paljon se, minkälaiseen kulttuuriin synnymme, vaikuttaa meihin. Enkä nyt sano, että joku kulttuuri on parempi tai huonompi, mutta erilainen.

 
Kuva

Erilaisuus on tullut sarjassa esiin myös koirarotujen luonteiden eroavaisuuksina. Kun kilpailun juontaja on kertonut trimmaajille esim., että tänään kaikki trimmaavat westien, niin jokaisella on ollut jo ennakkoon jokin mielipide rodusta tyyliin: "westiet ovat helppoja trimmattavia, koska ne ovat kilttejä ja tottelevaisia". Jos taas rotu on ollut chow chow, niin kommentti on voinut olla: " voi ei, chow chow:t ovat hankalia ja itsepäisiä". Kuinka paljon koiran käytös sitten johtuu sen perusluonteesta ja kuinka paljon sitä käsittelevän ihmisen ennakkoasenteisiin perustuvasta toiminatavasta? Tämä sama kysymys pätee tietysti myös ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä.


Luonteeltaan westie on temperamenttinen, itsevarma, iloinen ja avoin. Ne ovat älykkäitä, uteliaita ja ennen kaikkea reippaita.
Rotu on hyvin sosiaalinen ja se viihtyy hyvin ihmisten parissa ja tulee toimeen muiden koirien kanssa, onhan rotua aiemmin käytetty laumoina apuna metsästyksessä. Rodussa on edelleen paljon riistaviettisiä yksilöitä,
vaikka niitä ei enää käytetä varsinaisesti metsästyksessä. Lähde.


Mäyräkoira on reipas, toimelias ja ystävällinen, mutta joskus varautunut vieraita ihmisiä kohtaan. Se on usein itsepäinen. Sen metsästysvietti on selvä, myös vahtimisvietti on voimakas. Mäyräkoirat ovat tunnettuja suuren koiran luonteestaan. Se ei helpolla luovu saavuttamistaan oikeuksista tulla esim.sohvalle. Monesti luulee itsestään liikoja. Lähde. 


Erittäin positiivisena huomiona sarjasta voin ilokseni sanoa, että koirien asianmukaista kohtelua trimmauksen aikana painotetaan jokaisessa jaksossa useaan otteeseen. Sitä, miten trimmaaja on trimmaamisen aikana ottanut koiran tarpeet huomioon, on tuomariarvosteluissa pidetty tärkeämpänä kuin visuaalista lopputulosta. 


Sellaista hämmentyneisyyttä tällä kertaa. Onko kukaan muu sattunut katsomaa ko. sarjaa?



Kivaa uutta viikkoa sekä kaikille uusille että vanhoille blogikamuille!




 PS. Kyllä meillä Suomessakin silti osataan toimia koirien kanssa vähintään epäilyttävästi, jopa ihan rotupiireissä. Aiheesta löytyy erittäin ajatuksia herättävä blogipostaus täältä.





14 kommenttia:

  1. oon kaksi osaa katsonut kyseistä realityä - ei ole mun makuuni. koirien värjäämistä en hyväksy, pitäisi olla aika erikoinen tilanne että minun koirani antaisin värjätä. noh, mustaa väriä on ehkä vähän vaikea muuttaa pinkiksi. koiran kysien lakkaaminen taas on järjetöntä. ja vaatetus - pakkasella joo ja sateella sadetakki mutta muuten ei, ei ei... ihan tarpeetonta (sanoo nainen, joka osti koiralleen hatun...)

    VastaaPoista
  2. Olipa taas monipuolinen ja mielenkiintoinen postaus :) Värjäykset ja kynsilakat... ei mitään järkeä mun mielestä. Sitä paitsi ainakin kuvissa värjätyt turkit on ihan hirveitä. Kuvankäsittelyohjelmallahan sen sais helposti Rillankin ylle ilman turhia kemikaaleja, mutta en näe niissä kyllä mitään kaunista, vaikka muuten tykkään vaaleanpunaisesta, limenvihreästä, vaaleansinisestä yms. romanttisista väreistä :)
    Mielenkiintoinen ohjelmavinkki, toivottavasti löytyy netti-tv:stäkin...
    Koirien ajatusten tulkkaaminen on hauskaa puuhaa :) Sitä harrastetaan kovasti niiden tuttujen kanssa, joilla on koiria. Siinä on minusta vinha ero varsinaiseen inhimillistämiseen, ainakin jos ei ala uskoa omia tulkintojaan ja kuvitella, että koira tosissaan ajattelee kuin ihminen.
    Niin söpöjä nuo teidän pitkula ja luonnollisen valkoinen... Ja tosi hauska tuo silhuettikooste roduista :)

    VastaaPoista
  3. Minun täytyy sanoa, että nuo vaaleanpunaiset ja vaaleansiniset koirat suorastaan surettavat minua.Toisaalta se on ehkä sellainen reaktio jotenkin outoon ja lähes vastenmieliseen asiaan.Ehkäpä ne koirat eivät kärsi siitä turkkinsa värjäämisestä. Luonnossa tuollaiset noin voimakkaasti laumasta poikkeavat yksilöt olisivat kuolleita. Kynnen koristelu lähinnä huvittaa mutta tosiaan tuo turkin värjäys menee yli huvituskynnyksen. No se nyt on vaan minun oma pieni mielipiteeni. Mukavia pakkaspäiviä M-L ja sohva-Ossi:)

    VastaaPoista
  4. Mä olen myös aina välillä sattunut katsomaan tuota sarjaa, aina kuitenkin vähän ottaa päähän juurikin tuo koiran värjäily ja muu. Katsoin äsken nopeasti tuon westie-jakson. Ihan nättejähän niistä tuli tavallaan vaikka huomaa että kaikkien noiden koirien turkki on kyllä menettänyt säänkestävyytensä ja ovat aivan pehmeitä. Mutta jos westit asuvat lämpimissä maissa, niin ehkä sillä karkealla turkilla, joka pitää esim. hyvin lämmön, niin ei ole niinkään virkaa? Mutta kyllä kai tuollakin näyttelykoirat trimmataan oikeaoppisesti(?). Itse olen kyllä westien nyppimisen kannalla, mutta jos ihan totta puhutaan, niin ei se nyppiminen niin kovin mukavaa voi koirasta olla. Joten ymmärrän kyllä tuon leikkaamisen siinä mielessä, koiralle on varmasti jopa miellyttävämpi vaihtoehto. Mutta täällä suomessa kun on kylmää ja tuulista niin ehdottomasti tarvitaan tuollainen karkea ja kerroksittainen turkki, jos vaan mahdollista ja koiran iho kestää nyppimisen. Tuo koiran kynsien värjääminen ja kaikenlaisten hepeneiden pukeminen taas on ihan järjetöntä, tosin harmitonta :) Paitsi etelän maissa paitojen pukeminen koiralle joka muutenkin jo läähättää, niin ei todellakaan ole harmitonta... pistää miettimään että ketä ne omistajat oikein loppupeleissä ajattelevat. Eivät ainakaan koiraansa.

    VastaaPoista
  5. En ole katsonut sarjaa, mutta mäyräkoirasta on pakko kommentoida:

    "Se on usein itsepäinen."

    Ai, että usein... voisinpa sanoa, että aina, mutta ehkä se on sittenkin liian jyrkkää.

    "Mäyräkoirat ovat tunnettuja suuren koiran luonteestaan. Se ei helpolla luovu saavuttamistaan oikeuksista tulla esim.sohvalle. Monesti luulee itsestään liikoja."

    Todellakin, niin totta! Toisaalta voisin kyllä väittää, että aina luulee itsestään liikoja.

    Tänä aamuna kävimme taistelua, saako mäyräkoira makoilla sohvalla marimekon tyynyjen päällä. Ollin mielestä sohva on liian kova ja kun asettaa pari tyynyä siihen kivasti vierekkäin ja asettuu päälle makaamaan niin hyvä tulee. Kolmesti komensin pois ja yhtä monesti koira palasi takaisin. Tyynyt on pinottava tuolille, jos ei halua koiran makoilevan niiden päällä. Tosin takkahuoneessa joku oli mielenosoituksellisesti pudottanut tyynyt lattialle. Ja ilmeisesti nukkunut sitten niiden päällä...

    VastaaPoista
  6. Kaunis Nelli: ymmärrän hyvin, että sarja ei varmasti ole monen muunkaan makuun. Sehän on sellaista 'jenkkiläistä överi realityä'. Mulla taas on taipumusta koukuttua juuri sen tyyppisiin sarjoihin, joten nyt tiedät miksi niitä tehdään - meille blondeille.. ;DD

    Tuo viimeinen huomiosi sulkeissa on NIIIN hauska, hihhihihi! ;D Ja hattu ON hieno sekä ihan varmasti oikeinkin hyödyllinen näillä keleillä! <3

    Mai: kiva kuulla, kiitos! <3

    Värjätyt koirat näyttää munkin mielestä ainakin kuvissa ihan kamalilta. Livenä en (onneksi) ole nähnyt. Meidän trimmaaja muuten sanoi sarjaa suositellessaa, että jos innostun sitä katsoessani koirien värjäämisestä, niin turha on sitten tulla häneltä sellaista pyytämään. Saan kuulemma värjätä koirani ihan itse, hih! ;) Hmm - olisko sininen mäyräkoira ja vihreä-oranssi-lila pilkullinen westie.. ;D

    Juu, sarja löytyy kyllä netistä, Ruutu.fi.

    Aa, teilläkin harrastetaan tuota koirien puolesta puhumista. Eli en ole ainoa outo sillä(kään) saralla, huh! ;) Mies saa meillä kuulla välillä ihan taukoamatonta koirien kesken käytyä vuoropuhelua. No, mitäs otti jutustelijan vaimokseen.. :DDD

    Mä olen koukkuuntunut tuohon Pinterest sivustoon.. Sieltä löytyy uskomattoman hauskoja kuvia, reseptejä, diy-vinkkejä yms. Käyhän katsomassa, jos et jo ole. Varoitan vielä, että siihen koukkuuntuu tosi helposti ja siellä menee aikaa, niin kuin täällä nettimaailmassa muutenkin, hitsi.. ;)

    Suukkoja teidän poitsuille! He ovat myös erittäin suloisia ihan itsensä värisinä! <3<3

    Marja-Leena: yhdyn mielipiteeseesi täysin! Ei ne koirat sinänsä ehkä siitä värjäämisestä kärsi, mutta tuossa ohjelmassa esim. ovat PALJON kauniiimpia vasta trimmattuina ENNEN värjäystä. Väri tekee niistä luonnottomia ja jotenkin ihan muovisen näköisiä, öök! Olen samaa mieltä kanssasi myös tuosta kynsien koristelusta. Onhan se tavallaan ihan söpöäkin, mutta en silti ymmärrä, miksi sitä tehdään. Vastustan kaikkea ylimääräistä koiran puunaamista muutenkin.

    Terkkuja Sinulle ja Ossille sinne talven keskellä. Kävin juuri 'teillä' kurkkaamassa ja WAU, mikä villapaitaprojekti siellä on käynnissä! :o Tsemppiä kovasti! :)

    VastaaPoista
  7. Eeva: arvaapas, kun postausta tehdessäni ajattelin erityisesti sinua ja teidän westejä. Jostain syystä arvasin, että tiedät sarjan. Älä kysy miksi, oli vaan sellainen 'kutina'. Laitoin oikeastaan linkit noihin blogikirjoituksiin ja westiefoorumin-keskusteluunkin lähinnää sinua varten. Olin niin hämmentynyt, kun tajusin, että Jenkkilässä ei juurikaan nypitä koiria ja ajattelin heti, että sinä, jos kukaan, jaat hämmennykseni.

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä koirien nyppimisestä. Meillähän edesmenneet westiet, Rosa ja Ines, ajeltiin vanhempina aina, koska heidän ihonsa ei kestänyt nyppimistä. Karva muuttui toki aika paljon, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin olin luullut. Ineksellä oli ihan loppuun asti oikeinkin hyvin kosteutta ja kylmää pitävä karva. Rosalta puuttui jo alunperinkin pohjavilla, joten hänen turkkinsa pysyi aika samanlaisena, vaikka se ajeltiinkin. Iho sen sijaan parani huomattavasti, kun nyppimisestä luovuttiin. Silti olen sitä mieltä, että on tosi kiva, että Rillan turkki/iho on sellainen, että karvan voi nyppiä. Meidän nykyinen trimmaaja myös tekee sen niin nätisti, että Rilla ei ole moksiskaan. Huomaat varmaan, että tässä on (taas) aihe, josta täällä riittää sanottavaa, hitsi.. :DD

    Suukkoja teidän tytöille! <3<3

    Olli: juu kuule, et ole menettänyt mitään! Tai korkeintaan muutamia leuan loksahduksia.. ;D

    Löysin nuo rotukuvaukset Hauvat.com -sivustolta ja olivat minunkin mielestäni oikein osuvia. ;) Meillä hämmästellään jatkuvasti Pepin 'mäyräkoiramaisuutta'. Olin etukäteen luullut, että westiet ja mäykyt ovat hyvinkin samanoloisia luonteidensa osalta, but I was wrong.. ;)) Rilla on Peppiin verrattanu melkeinpä alistuva ja ihan nössö. En todella olisi uskonut westiestä näin sanovani, mutta sehän riippuukin siitä, mihin vertaa. :DD

    Hihhihhih, hyvä Olli, pidä puoles! Hänhän on selvästikin sekä mukavuudenhaluinen ETTÄ trenditietoinen. Marimekon tyynyjen päällä on ihan parasta koisia, go Olli go!!! :)))

    VastaaPoista
  8. Voi murkeleen murtanan murvetti. Kyllä ihmiset on hulluja. Yhtä järjetöntä kuin olisi vauvan tatuointi on tuo eläimen värjääminen. Ja kynsilakat....eiii helkutti, mikä meitä vaivaa. Tai siis noita muita, sillä ei kuunaan tulisi mieleenikään mikään noin älytön. se on sillä rajalla, että hipoo jo eläinrääkkäystä, sillä mitenkään terveellistä ei voi koiran iholle tuommoinen värjääminen. Melkein nauruksi pistää kyllä kun ajattelenkin sitä raukkaa, joka yrittäisi lakata meidän Onnin kynsiä. Siinä ei muuta näkyisi kuiniso pölypilvi jonka keskeltä kuuluisi epämääräisiä avunhuutoja ja aneluja päästä pois. Ja se olisi aivan oikein sellaiselle tampiolle, joka Onnia lakkapullon kanssa lähestyisi.
    Hyväksyn koirien sade- ja muutkin manttelit, joilla suojataan koiraa ilmojen haltijoilta. edellyttäen että kyseiset manttelit on koiralle mukavat päällä. Mutta mitään koiralle luonnotonta, siis fyysisesti, vaatetta jossa koiran on selkeästi epämukava olla, en hyväksy. Koira (tai kissakaan tai mikä lemmikki tahansa) ei ole nukke eikä lelu, jota puetaan oman mielihalun mukaan. Timanttikaulanauha. No jos on varaa eikä se rahnuta koiran kaulaa. Mutta on syytä muistaa, että koira on eläin, jonka hyvä olo on sinun käsissäsi ja siitä olet vastuussa. Ei ole mitään järkeen käypää syytä antaa tuon vastuun sumentua omassa päässä jon kun takia.
    Huh, kylläpäs herätti tunteita tämä aihe. Kyseistä sarjaa en ole katsonut, enkä varmaan katsokaan, jos tuollaisia juttuja näytetään. Ei kestä otsasuoni. Samoin kuin en katso Cesar Millanin ohjelmia enää. Tuli romahtamalla alas senkin miehen arvostus. Ja se on sääli, sillä ihan hyviäkin ajatuksia hänellä joistain asioista on. Mutta en hyväksy koiran hallintaa pelolla tai ylipäätään dominoimalla. Kyllä se tottevaisuus löytyy koirasta nätemminkin ja kunnioittavammillakin tavoilla. Kunnioitan eläimen koskemattomuutta siinä missä ihmisenkin. Enkä missään nimessä hyväksy keinoja, jotka aiheuttavat kipua ja pelkoa.
    Olen onnellinen, kun näen iloisen ja onnellisen koiran, joka huokuu luottamusta ja rakkautta perhettään ja muitakin kohtaan. se riittää tekemään viikosta hyvän, päivästä ihanan, kun Essi kiipeää syliin ja painaa päänsä olkapäätä vasten. siinä valuu lattiarakoon muut vähäpöisemmiksi muuttuvat huolet. Mukavia asioita on tietysti moni muukin asia. Ja iloita voi muistakin jutuista. Antaa hyvän kiertää niin teoissa kuin ajatuksissaankin.
    Hali sulle Ansku. Nostat hyviä keskustelun aiheita esiin.

    VastaaPoista
  9. Ylempiä kommentoijia komppaillen:)

    Tuota sarjaa minäkin olen joskus katsonut, eikä voi muuta sanoa,kuin että huh huh!

    Koiran värjäys menee vähän yli ymmärryksen, samoin kynsien lakkaus ym. Nythän Suomeenkin on vastikään tämä koirien värjäys (erityisesti villakoirien) saapunut. Vaikka kuinka sanotaan, että värit olisivatkin turvallisia, ei meidän koiria koskaan tulla värjäämään, siitä menen takuuseen!

    VastaaPoista
  10. Juuei. En kyllä ymmärrä tuota värjäystä ja mani/pedikyyriä siinä mielessä, että kynnet lakataan. Itselleenhän sitä voi väkertää vaikka ja mitä, mutta koirat ovat koiria, eivät asusteita, eivätkä somisteita, yhtä vähän kuin lasten lelujakaan.

    Karmea trendi on myös ottaa koiralle ja ihmiselle samanlaiset tatuoinnit...jossakin kohtaa menee vikaan ja pahasti.

    VastaaPoista
  11. Maija: juu, miehen kanssa käytiin aiheesta eilen keskustelua. Hän sanoi, ettei ymmärrä miksi olen tästä aiheesta NÄIN tuohtunut, kun värjäänhän minä omaakin päätäni. No arvaat varmaan, että 'luontohan' siitä seurasi.. Tottakai jokainen _AIKUINEN_ _IHMINEN_ saa värjätä päänsä vaikka vauvan kakan vihreäsi, jos niin haluaa. Mutta lapset ja eläimet ovat meidän aikuisten ihmisten armoilla. Meidän täytyy tietää ja osata päättää, mikä heille on luontaista ja normaalia. Lapsen/eläimen värjääminen, tatuoiminen, korvien lävistykset yms. eivät mielestäni ole ollenkaan luontaisia juttuja. Maalaisjärki ja sitä rataa..

    Olen kanssasi samaa mieltä koirien vaatettamisesta - tarpeeseen, ei turhaan. Olen toisaalta myös sitä mieltä, että joskus ei ymmärretä suojata koiraa tarpeeksi kylmältä, mutta balleriinamekot yms. voisi sitten jättää ostamatta. Tai tietysti, jos koira on balettitanssija, niin ehkä sitten??! ;D

    Minulla tämä aihe saa myös otsasuonen pullottamaan, leuan loksahtamaan, mielipidetulvan vyörymään yli äyräittensä yms. Voisin jatkaa aiheesta kilometrin ja takaisin. Juurikin tuo koiran (eläimen) inhimillistäminen on mielestäni koko asian ydin. Jos ihminen erehtyy pitämään eläintä liiaksi itsensä kaltaisena, niin se varmasti johtaa eläimen ihmisenä kohteluun ja sitä kautta vaatettamiseen, turkin värjäämiseen jne. Toki vielä pahempana tähän liittyen pidän sitä, että eläintä kohdellaan 'henkisesti' ihmisenä. Oletetaan sen pitävän samanlaisesta elämästä kuin me ja unohdetaan sen lajille luonnostaan kuuluvat tarpeet ja käyttäytyminen. Kyllä me ihmiset olemme ehdottomasti ne eläinkunnan tolloimmat!

    Minulla valuu täällä kyynelet pitkin silmiä, kun ajattelen sitä, kuinka luottavaisesti Essi kiipeää syliisi ja painaa pienen, kauniin päänsä olkaasi vasten - SE vasta on jotain! <3

    Hali takas, kun onnistut aina haistamaan postauksista, että niiden, ehkäpä neutraalihkon, sävyn takana piilee paljon ajatuksia ja tunteita. (())

    PS. Pakko vielä sanoa, että tuossa trimmaus-sarjassa on myös paljon ihan hyvääkin. Viime sunnuntain jakso oli jotenkin tosi ihana, kun siinä trimmaajat trimmasivat löytökoiria ja hankkivat sitten niille uudet kodit.

    VastaaPoista
  12. Hertta ja Kerttu: juu, eikös olekin aikamoista "jenkkihapatusta" tuo sarja.:o Onneksi sentään koirien asiallisesta kohtelusta huolehditaan siinä mielestäni ihan hyvin.

    En muuten tiennytkään, että koirien värjääminen on jo saapunut tänne meillekin. Ihan arvattavaa se toki on. Tuleehan kaikki muutkin 'kummallisuudet' tuolta valtameren takaa lopulta tännekin. Minusta on mielenkiintoinen tuo keskustelu siitä, onko värit turvallisia vai ei. Se vie tavallaan pointin, koko jutulta. Jos värit nyt vielä olisivat fyysiseti vaaraksi koiralle, niin eikö värjääminen sitten olisi jo rikos? Todellinen pointti lienee kuinkin siinä, että miksi koira pitäisi värjätä, kun ei siinä ole mitään järkeä.

    Suukkoja teidän suloisille, luonnollisen värisille neitokaisille! <3<3

    Maria: hyvin sanot taas ystäväni - naulan kantaan! Tuo tatskajuttu menee multakin niin yli hilseen, että ei taida sisällä huonekorkeus riittää.. :O

    Ps. Ootteko muuten millä väreillä tehnyt teidän koirille ne pilkut..? ;D

    VastaaPoista
  13. Älä vaan herranjestas ikänä värjäytä Rillaa! Ihan kammottavaa. en oo kyseistä ohjelmaa katsonut, en edes tiennyt, että sellaista tulee tv-stä. Mä katson tv-tä yleensä tyyliin kanavasurffaaja, eli harvoin tiedän etukäteen mitä miltäkin kanavalta tulee (paitsi jotkut tietyt ohjelmat).

    Pukemisesta senverran, että kuten tiedät Elli inhoaa vaatettamista, mutta tulee kuitenkin lenkille vaikkapa villapaita päällään. Se pistetään päälle kun on riittävästi pakkasta, Elliä tosin paleltaa helposti pienemmälläkin pakkasella. Näillä muutaman asteen pakkasilla riittää heijastinliivi (fleecevuorilla). Heijastinliivin voisi puolestani määrätä kaikille koirilla pakolliseksi. Onhan se miellyttävämpää havaita koira auton ratin takaa katsottuna riittävän ajoissa, kuin siinä vaiheessa kun se on jo miltei puskurissa kiinni ylittäessään tietä. Meillä ihmisillä se pakko jo on, kaikki vaan eivät ole vieläkään sisäistäneet sitä, eivät edes koirantaluttajat.

    Koirien ajatuksista - öh, taisin juuri blogata Ellin nimissä ;D Ja tuleepa sitä Ellin ajatuksia kotioloissakin väliin suomennettua muulle porukalle. Tunnustan.

    VastaaPoista
  14. Ellieli: älä pelkää, en ihan varmasti värjää meidän lumikuningatarta! Hän on erittäin kaunis ihan omana itsenään! Nim. Ylpeä Äiti ;)

    Tuo trimmaus-sarja on omalla tavallaan ihan mielenkiinoinen, joskin aika hämmentävä.. :O Viime sunnuntain jakso oli oikeasti myös aika ihana. Siinä trimmattiin löytökoiria ja etsittiin niille uudet kodit. <3

    Olen täysin samaa mieltä kanssasi tuosta heijastinliiviasiasta! Se on halpa ja helppo henkivakuutus!

    Peppikin muuten palelee tosi herkästi. Eilenkin lenkillä sain vähän väliä olla häntä sylissä lämmittämässä, vaikka pakkasta oli vain 3 asttetta ja päällä Myrskyn "vanha" takki. Täytyy pikaisesti hommata Pepille töppöset ja ehkä myös jonkinlainen kokohaalari. Ihmeen hyvin Peppi kyllä antaa pukea, eikä palttoot tunnu häntä lenkillä mitenkään häiritsevän. Rillalla en ole pitänyt näillä keleillä mitään päällä, koska hän tuntuu pärjäävän ilmankin oikein hyvin.

    Juu kuule, kyllä sitä tulee itse kullakin toimittua koirien "äänenä"..;DD

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü