keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Keskellä viikkoa

Arki on alkanut meillä oikein mukavissa merkeissä. Maanantaina Pepiltä poistettiin hammasraudat, joka tarkoitti myös sitä, että puruluut ovat taas sallittuja meidän koirille, jei! Ja kyllä niitä on ahkerasti molemmat syöneetkin!







Välillä luiden syöminen voi alkaa väsyttämään..


...ja sitten taas lepäily riehututtamaan.



 




Tiistaina olin hyvän ystäväni kanssa Jumbossa shoppailemassa ja teimme molemmat oikein hyviä ostoksia. Käytiin myös ensimmäistä kertaa syömässä Flamingon puolella sijaitsevassa kreikkalaisessa Santorini -ravintolassa. Voin lämpimästi suositella paikkaa kaikille kreikkalaisen ruuan ystäville. Jaoimme ruokalistalta löytyneen alkupalalajitelman, joka oli todellinen makunautinto, NAM! Jälkiruuaksi minä herkuttelin vielä baklavalla, joka sekin oli tehty ravintolassa alusta asti itse, kuten kuulemma kaikki heidän ruokansa. Sovimme jo ystävän kanssa, että palaamme varmasti ravintolaan vielä monta kertaa. Naureskelimme myös, että ihan kuin olisi ollut luxus-lomalla Kreikassa: hyvät shoppailut, erinomainen ruoka, eikä niska tullut kipeäksi hotellin huonosta tyynystä ja kokonaisuutena reissu tuli vieläpä erittäin kohtuuhintaiseksi - kannattaa kokeilla! ;)

Kuvassa vastaavanlainen alkupalalajitelma kuin Santorinissa nauttimamme annos.

Tähän loppuun vielä kuva makuuhuoneen uudesta lampusta, koska siskontyttö epäili (erittäin oikeutetusti!), että sitä(kään) ei kovin nopeasti saada paikoilleen. Kattolampun tarve makuuhuoneessa oli kuitenkin niin suuri, että jopa minä - kaikkien laiskojen iso-iso-äiti - sain kuin sainkin lampun viriteltyä kattoon.



Tykkään lampusta tosi paljon. Raidat luovat seinille hauskoja varjoja ja kangasnaru on omaan makuuni juuri sopivan rento. Olen katsellut vastaavia monasti esim. Pinossa ja Perobassa (joissa molemmissa kannattaa muuten käydä, jos liikut Helsingin keskustassa), mutta kun Clas Ohlsonilta löytyi vastaava lamppu kirjaimellisesti parilla kympillä, niin jahkaaminen loppui siihen. Haaveilen kyllä oikeasti ihan erilaisesta valaisimesta makuuhuoneeseen, mutta raitalamppu on toki parempi kuin ei mitään siihen asti, kunnes "se oikea" löytyy. Clas Ohlson on ihan ihme kauppa. Sieltä löytyy mitä moninaisimpia juttuja ja usein vielä todella hyvään hintaan. Minulla kesti monta vuotta ennen kuin tulin menneeksi ko. kauppaan sisään. Onneksi kuitenkin lopulta menin, koska olen tehnyt siellä hyviä löytöjä.

Tulipas tästä aikamoinen suosittelupostaus, mutta ei se mitään. Hyvät jutut kannattaa mielestäni ehdottomasti laittaa kiertoon. 


Kuva



Illalla mennään taas siskojen kanssa kylään vaarille, joten viikko jatkuu mukavissa merkeissä - 


 samaa toivon teille kaikille kivoille siellä ruudun toisella puolella!





17 kommenttia:

  1. Erittäin mielusa uutinen, että Peppi pääsi eroon raudoista. Ja näyttää luut maistuvan. Herkutellaan!

    VastaaPoista
  2. Totta, hyvät jutut kannattaa ehdottomasti laittaa kiertoon!

    Kiitos ravintola-vinkistä, menee kokeiluun varmasti.

    Ja lamppu on kiva. Mä olen myös hämmästynyt että mitä kaikkea kivaa Clas Ohlsonilla on, hassu kauppa.

    Kivaa iltaa!

    VastaaPoista
  3. Täytyy kyllä sanoa, että hyvä on koirien marimekon lakanoissa köllötellä! Meilläkin Olli tykkää, kun olen laittanut puuvillasatiinipussilakanan :)

    VastaaPoista
  4. siis lamppu katossa, HYVÄ SINÄ!!! olen aivan vaikuttunut :D Ihanaa, kun saatte syödä luita!

    ja kiva, että täti-ihmisillä oli mukava ulkomaanmatka, hah :D :D

    VastaaPoista
  5. Onnea vielä Pepille hammasprojektin läpiviennistä! :) Kiva että voi kaverin asemasta välillä haukata luutakin :D

    Koiratädillä on samanlainen pussilakana, mutta oranssi/pinkki.

    Kivan kuuloisia kauppoja siellä pääkaupunkiseudulla. Koiratäti on niin maalainen, että kävi Ikeassakin ekaa kertaa vasta joulukuussa :)

    VastaaPoista
  6. Myrskyliini: eikö oo ihan huippua, että niistä raudoista päästiin, jei! Ja arvaa oliko tää mamma onnellinen, kun Viikin elli sanoi, että Pepin hampaat näyttää upeilta, JEI!!

    Nyt vaikuttaa siltä, että puruluiden syönnissä otetaan kiinni menetettyä aikaa oikein urakalla. Rillalla on välillä kaksi luuta samaan aikaan työstössä..;D

    Nina: mä olen saanut blogeista ihan mielettömän hyviä vinkkejä ja varmaan siksi koen, että mun "pitää" (ja todellakin HALUAN!) laittaa hyvä kiertämään.

    Se ravintola oli kyllä todella positiivinen kokemus! Oon muutaman kerran katsellut sisään siitä ovelta, mutta paikan sisustus ei ehkä oo hirmu kutsuva/onnistunut, joten kokeilematta on jäänyt. Onneksi nyt mentiin ihan perille asti, koska ruoka oli tosi hyvää!

    Olli: hih, hyvä on siis koirien kölliä sekä meillä että teillä! ;)

    Mun edesmennyt äiti oli melkoinen Marimekko-fani ja fanitus on tarttunut meihin tyttäriin sekä myös tyttärentyttäriin aikas vahvasti. Marimekon kuoseissa on vaan jotain niin suomalaista ja kotoisaa. Nuo kuvissa näkyvät lakanat saatiin muuten häälahjaksi mun vanhimmalta siskolta, tykkään.

    niNni: aikamoinen suoritus meikäläiseltä! ;D

    Vitsi miten hyvä reissu meillä oli. ;) Mä oon miettinyt jo sunkin "pakottamista" samanlaiselle reissulle. Sen ravintolan paistettu halloumi oli meinaan parasta EVER!!

    Koiratäti: kiitos ihana! <3 Olo on kyllä noiden hampaiden osalta todella helpottunut. :)

    Oi, sun pussilakana on varmaan myös tosi kaunis! En muista sitä väriä koskaan nähneenikään 'livenä'. Mulla on paha pinttymä siitä, että makkarin pitää olla sininen. Luin meinaan joskus t e i n i n ä jostain lehdestä, että sininen väri makuuhuoneessa rauhoittaa ja tuo hyvän unen. Mun jokainen makkari on ollut sininen. Ja oikeastaan pelkästään sen lehtiartikkelin takia. Feel free to laugh.. ;DD

    Kuule, jos ikinä koskaan keksit tulla käymään Helsingissä, niin me tullaan siskontytön kanssa sulle ilomielin oppaiksi! <3

    VastaaPoista
  7. Jee Peppineppinen, mahtavaa sanoo Essi. Voit huoletta nyt sitten teroitella hampaitas mitä mielenkiintoisempiin paikkoihin, joita huushollissa on tarjolla yllin kyllin. Suuremmitta ponnistuksitta, sanoo Essi, voisit aloittaa vaikka noista pöydän/tuoli/sohvien jaloista. Siinä mukavasti pötkölläsi lökötellen voi nakerrella omat kuvionsa ja designata uudelleen ennen niin tylsänmuotoiset huonekalut. Samalla saat testattua kuinka korkea c siitä emännästä lähtee :)
    Pakkasta,suojaa,pakkasta,suojaa....voi herrajjesta tätä keliä. Kaatumisen partaalla joka lenkillä eikä huvittais yhtään. Että jos teillä päin maa vavhtelee, tiedät että täällä on yks eukko elikkäs ryhävalas vetänyt pötkölleen kesken lenkin. Ja huomenna on perjantai ja 13 päivä. Taitas olla paree pysytellä sisätiloissa tai sitoa takamuksen päälle tyyny. Ja kypärä päähän. Täällä oli jo niin hyvä keli, kun lumi suli ja tuuli kuivatti pinnat kesäkeleille. Nyt on taas jäätä ja sohjoa. Voi murkeleh !!
    Clas Ohlsson mmmmm, ihana paikka. Melkein yhtä ihana kuin Ikea, oma taivaspaikkani täällä. Vaan sinne on tosissaan mentävä ilman isäntää, joka ei sitten ikänä jaksa raahustaa mukana vaan on tylsästi hoputtamassa koko ajan. Ikea, my heaven. Sama kuin miehille Bauhaus tai Biltema tai K-rauta. Ihan tylsiä paikkoja muuten. Tosin siellä oli kyllä semmoinen pieni porakone, tosi pieni, juuri sopiva korujen teossa. Että silleen.

    Rapsutukset niin koiruille kuin muillekin. Kevät tulee, ihanaa.

    VastaaPoista
  8. No kyllä nyt kelpaa tytyjen rouskutella lurpsuja, kertakaikkiaan hienoa että Pepperooni pääsi raudoista eroon :)

    Eipä ole enää pahemmin tullut käytyä pääkaupunkiseudulla, kun äitini muutti Vantaalta pois. Isävainaa aikoinaan tykkäs kuljettaa meitä Itäkeskuksessa ja tietenkin poikien ollessa pieniä oli metroajelu HOT. En muista oliko silloin vielä edes koko Jumboa. Mutta Itäkeskuskin tuntui tällaisesta maalaistylleröstä aika mahtavalta paikalta ja sinne piti aina päästä kun vanhempien luona käytiin.

    Toi lamppu näytti ensin aika oudolta - ei ollenkaan varjoa(?). Mut valo tosiaan luo hauskat varjot seinälle, ihan kuin saturnuksen renkaat.

    VastaaPoista
  9. Maija: eiks oo ihan huippua, että hampaat on nyt Pepilläkin kutakuinkin niin kuin pitää, jei! Ja kuule Essi, Peppi on totisesti ahkera tyttö tuunailemaan kaikenlaisia tuolin- ja pöydänjalkoja sekä nojatuolien, rahien + sohvan kulmia yms. Tää mamma on vieläpä niinkin 'poheemi', että moisesta pikku askartelusta ei irtoa edes kovin kummoista kiljuntaa, lapset on lapsia.. ;D

    Juu, kelit on täälläkin erittäin vaihtelevia, mutta aina kuitenkin gaameita! :D Nyt sataa TAAS jotain lumen tapaista, kun eilen satoi taivaan täydeltä räntää. On liukasta, märkää, kylmää ja inhottavaa, öök! :/

    KYLLÄ - täällä liputetaan myös Ikean puolesta (Clas Ohlsonin lisäksi). Sitäpaitsi Iksun kahvilasta saa uskomattoman maittavia juttuja ihan pilkkahintaan! Meillä muuten mies ei ole yhtään kiinnostunut noista 'normi miesten' taivaista, Biltemasta yms. Enkä kyllä minäkään.. ;) Vaikka uskon kyllä, että niistäkin voi löytyä jänniä juttuja.

    Terkkuja myös teille kaikille meiltä kaikilta! ♥

    VastaaPoista
  10. Ellieli: juu, lurpsuja on kulunut aikamoinen määrä viime päivinä, hyvä homma! :)

    Itäkeskus onkin ihan ensimmäinen oikein iso kauppakeskus pääkaupunkiseudulla (ja varmaan koko Suomessa). Sehän on laajentunutkin ainakin kaksi kertaa ajan saatossa. Jumbokin laajeni ensin kauppakeskuksen osalta ja pari vuotta sitten vielä tuolla Flamingon puolella. Flamingossa on ilmeisesti ihan kiva hotelli ja ainakin spa-osasto on hyvä. Ja saman katon alla voi sitten shoppailla ja syödä monenlaisissa ravintoloissa, vink-vink, jos tekin joskus haluatte tulla lomailemaan tänne etelään. ;D

    Tuo varjottomuus lampussa jakaa varmasti mielipiteet. Muistelen lukeneeni jostain sisustusblogista pitkän rimpsun kommentteja puolesta ja vastaan koskien juuri samantyyppisiä lamppuja. Tuollaisia on nyt näkynyt aika paljon sisustusohjelmissa ja -lehdissä myös niin, että lamppuja on vaikkapa kolme kappaletta ja narut on solmittu yhteiselle rusetille. Tai niin, että lamppuja on vaikkapa ruokapöydän päällä useampi rivissä ripustettuna vähän eri korkeuksille. Noita kangasnaruja löytyy muuten monissa väreissä ja lamppuja sekä kirkkaina, että erilaisilla kuvioilla. Taidan itse käydä hakemassa vielä sellaisen, jossa on ikään kuin huurrettuja raitoja siinä lamppuosassa. Siitäkin tulee varmaan hauskat varjot.

    Rapsutuksia juoksevalle Ellille ja terkkuja myös teille muille! <3

    VastaaPoista
  11. Ihanaa että viimein pääsitte peppiliinin hammasviritelmistä eroon. Nyt on luut ansaittu (!!!) :)

    Täällä jännätään miten Snellmanin kulmurit irtoaa, nyt menossa poskihampaitten vaihto...

    VastaaPoista
  12. Kiitos, olisitte varmasti mahtavaa seuraa <3 Kyllähän minä välillä Helsingissä käynkin, siellä on vaan niin paljon kaikkea ja aikaa yleensä vähän.

    On se pussilakana kyllä aika räikeä. Itse tosin usein palelevana tykkään käyttää lämpimiä värejä. Vaikka tuskin ne värit paljoa lämmittääkään :)

    Tein juuri herkkusienistroganoffin, ja hyvää tuli. Tosin cocktailkurkkupurkin avaaminen oli pieni voimanponnistus...

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  13. Petriina: eiks oo mahtavuutta! Oon nyt ostanut joka kauppareisulla koirille uusia puruluita, vaikka niitä on muutenkin jo kotona joulun jäljiltä ihan runsaasti. ;) Tekee vaan mieli hemmotella toisia, kun ovat olleet niin reippaita. <3

    Se onkin ihan hyvä, että tarkkailette niitä Snellun kulmureita. Pepin lääkäri muuten sanoi, ettei hampaita pitäisi juuri nitkutella, koska hampaan juuret voi jotenkin katketa ja se on ilmeisen hankala juttu hoitaa. Hän suositteli runsaasti vetoleikkejä sellaisilla köysileluilla, you know. Meillähän kyllä Pepin kulmureita nitkuteltiin aika paljonkin, kun olin luullut, että niin kuuluu tehdä.. Onneksi ei kuitenkaan sen suhteen käynyt mitään vahinkoa. :)

    Pidän peukkuja, että Snellun vauvakulmurit irtoaa hyvin ja uudet kasvaa heti oikeisiin asentoihin! Niin, ja lähetän paljon rapsutuksia Herra Suloisuudelle! <3

    Koiratäti: ymmärrän hyvin, että liikoja aikoja ei reisuilla usein ole. Tarjous pysyy silti voimassa, jos joskus tulee sellainen tilanne! <3

    Kyllä värit varmaan ainakin henkisesti lämmittää, niin että lämpimistä väreistä tulee lämpimiä mielikuvia, ehkä?

    Kiva kuulla, että tykkäsit sienistroganoffista. :) Muistat sitten seuraavalla kauppareisulla ostaa itsellesi purkinavaajan. En itse tulisi enää todellakaan toimeen ilman. Tässä osoite, josta voit käydä kurkkaamassa, mitä tarkoitan:

    http://krmedigroup.mycashflow.fi/product/1/jarkey-purkinavaaja

    Löytyy varmaan ainakin suuremmista marketeista (Prisma, Cittari yms.).

    VastaaPoista
  14. Kiitos, muistelin että olen tainnut tuosta joskus aiemmin mainitakin. Kirjoitin tällä kertaa nimen muistiin ja varmasti ostan :)

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  15. Koiratäti: hyvä homma! Mä lupaan, että sen jälkeen saat kaikki purkit vaivatta auki. :)

    VastaaPoista
  16. Ihanaa, Peppi saa syödä luita, kuuliko kaikki, Pepille voi antaa taas LUITA ;D))) Olen ihan oikeasti iloinen, koska tiedän kuinka tärkeitä puruluut on. Ja kylläpä on lokoisat purukuvat, kun Peppi ja Rilla huilaa ja reuhuu vuoron perään :)
    Minäkin kävin siinä "hassussa kaupassa" maanantaina :) Löytyi mm. koiran kakkapusseja älyttömän halvalla.

    VastaaPoista
  17. Mai: juu, eiks oo ihan huippua! Ja todellakin koko kylälle kailottamisen arvoista.. ;DDD Puruluiden menekki onkin ollut huimaa tuon ilouutisen jälkeen.

    On se vaan niin hauska kauppa. ;) Erikoinen valikoima, josta voi tehdä todella hyviä löytöja ja hinnatkin on vielä kohdillaan. Erittäin jees! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü