maanantai 2. tammikuuta 2012

Vuosi vaihtui



*********************************************************************************** 

Kuva

Meillä vuosi vaihtui hyvin rauhallisissa merkeissä. Vaikka etukäteen vähän pelkäsin, miten Peppi suhtautuu raketteihin - tämähän oli hänen ensimmäinen uudenvuodenaattonsa. Muutamaa haukkumissessiota lukuun ottamatta, kumpikaan koirista ei tuntunut olevan paukkeesta moksiskaan. Tosin täytyy sanoa, että täällä maalla pauke ei niin kovaa onneksi olekaan. Toki vältimme koirien päästämistä ulos puolenyön aikaan, mutta senkin teimme lähinnä siksi, ettei satu vahinkoa, jos naapurista tai tieltä sattuisi lentämään raketteja meidän pihalle. Perjantain ja aaton välisenä yönä tänne satoi myös pieni kerros lunta, joka valaisee ja kaunistaa ympäristöä ihanasti.











 Sunnuntaina laitettiin oikein takkaan tuli, koska ulkona oli sen verran pakkasta, että sisälläkin tuntui vähän viileältä. Viime vuonna tähän aikaan takkaa oli poltettu varmaan jo vaikka kuinka monta kertaa.





 

 


Onneksi kaapista löytyi myös vähän rocky roadin teosta yli jääneitä vaahtokarkkeja. Vaahtokarkeista tulee nimittäin ihan uskomattoman hyviä, kun niitä paahtaa varovasti vähän hiilloksella. Pitää vain olla tosi tarkkana, koska karkit kärähtävät todella helposti.



 

 




Toivottavasti teillä muillakin sujui vuodenvaihde hyvin ja rauhallisesti. Onneksi on vielä yksi lyhyt viikko, ennen kuin arki tosissaan alkaa.



*Kivaa uutta viikkoa ja uutta vuotta kaikille!*




  

11 kommenttia:

  1. Takkatulen lämpö on suloista. Mäkin tykkään nyhjöttää kopassani ja lämmitellä selkääni ja mahaani ja... Kyl tee ootte ekstrasupersöpöi ja toivotan teille ektrasuperihanaa vuotta!

    VastaaPoista
  2. Ihana takka teillä! Ja vaahtokarkit - nam!

    Tännekin tuli pieni kerros lunta, joka tosin tänään vaihtui jo vesisateeseen. Mutta olipas kiva edes kahden päivän ajan nauttia pienestä pakkasesta ja ennen kaikkea lenkkien jälkeen puhtaasta koirasta :D

    VastaaPoista
  3. Heippa!

    Usein olen täällä käynyt piipahtamassa, mutta kommentin jättäminen on jäänyt. Tuolta Ninan onnesta olen tänne löytänyt :)

    Koirat ovat lähellä sydäntä ja ruokareseptejä ei koskaan voi olla liikaa. Nachot ja rocky road pitää kokeilla jahka pääsemme kotiin!

    Sari

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Onko Rilla käynyt juuri trimmissä, on turkki niin siisti? :) Nyt alkoi tekemään mieli vaahtokarkkeja! Meilläkin sattuu muuten olemaan kaapissa, täytyykin varmaan sytyttää takka tänään...:)

    VastaaPoista
  5. meilläkin on lunta! pitänee mennä äkkiä ulos ennen kuin se katoaa :)

    kiiltokuvatyttö ja ruskettunut <3 lol!

    VastaaPoista
  6. Myrskyliini: Peppi oli aluksi aika hämmentynyt koko tulesta, mutta totesi kuitenkin pian, että sehän lämmittää mukavasti. Rillalle tulee takan edessä tosi nopeasti liian kuuma, mutta vaahtokarkit kyllä kiinnostivat. ;D

    Me toivotaan kans teille kaikkea ihquu tälle vuodella ja kaikista eniten sulle pikkuveljeä! Nih. ♥

    Jaltsalandia: kiitos! Takka on kyllä kiva kylmillä keleillä.

    Meillä sataa nyt lunta ihan kunnolla ja koirat on innoissaan. Saa nähdä pysyykö lumi vai sulaako heti pois.

    Sari: hellouta! Kivaa, että olet löytänyt tänne ja kiitos kommentista! Niitä ei itse kunkaan tule aina jätettyä. Mäkin oon käyny kurkkimassa teillä sekä Oscarin (Oscar on suloinen! ♥)sivuja että sun kässäblogia, mutta en muista oonko koskaan kommentoinut.

    Mukavaa alkanutta vuotta teidän perheelle! :)

    Eeva: kiitos! ♥ Koirat oli trimissä vähän ennen joulua. Tai no, eihän Pepin turkissa ollut mitään trimmattavaa, mutta harjoituksen vuoksi hänetkin siistittiin samalla. Laittakaa ihmeessä takkaan tuli ja paahtakaa vaahtiksia. Ne on niiin hyviä! :)

    niNni: juu, oltiin ruskettuneen kanssa tänään HauMaussa ja Hesassa oli mielenkiintoinen ajokeli + ruuhka. :o Kyllä sai taas maalaiset ihmetellä sitä suurkaupungin menoa (ja ehkä myös kaupunkilaiset meitä..) ;D

    VastaaPoista
  7. Meillekin tuli silloin pieni hinu lunta, tänään onkin sitten jo tullut enemmän. On tarvinnut jo kolatakin.

    Takassa on meilläkin valkea joka ilta, ei oo tarvinnut vielä sähköpattereita paljon päälle laitella, paitsi parissa huoneessa. Eikä ne niissäkään paljon tunnu päälle naksuvan.

    Mahtavaa, kun teillä meni tuo aatto niin hyvin. Toivottavasti tulevinakin vuosina menee yhtä hyvin. Mutta vaikkei Ellilläkään ollut ongelmia rakettien paukkeen vuoksi, harmittaa silti niiden puolesta, joiden koirat pelkäsivät. Ei niitä raketteja tarvis tavallisille pulliaisille edes myydä. Riittää kun virallinen taho paukauttaa raketit jossain turvallisessa paikassa.

    Jos meillä joskus sattuu vaahtokarkkeja olemaan, ei ne takkaan asti ehdi. Mahassa on jo ennenkuin kerkeää tulitikkua sytyttää ;D

    Mukavaa alkanutta viikkoa ja uutta vuotta teillekin!

    VastaaPoista
  8. Hyvää alkanutta vuotta!
    Hienoa, että Peppi katsoi isosiskosta mallia :) Olen itsekin ajatellut, että jos vielä joskus hankin koiran niin niitä pitäisi ottaa kaksi. Tosin Jysky oli niin kova leikkimään, että vanhana se piti usein kesken leikkien kävelyttää kotiin. Muuten olisi verensokeri liikaa laskenut.

    Tuli vielä autoilusta mieleen, että vaikka Jysky makasi linja-autossa rentona niin muutaman kerran, kun se oli minun kyydissä henkilöautossa se seisoi kokoajan takapenkillä silmät pyöreänä eikä rentoutunut yhtään istumaan tai makaamaan :)

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  9. Ellieli: juu, täälläkin on tänään maisema muuttunut tosi lumiseksi. Kaunista, mutta lumitöistä en tykkää yhtään!

    Teillä on ihana takka ja se, että se on vielä varaava, on tosi hyvä juttu!

    Ihan samat mietteet oli ja on täälläkin kuin sinulla uudestavuodesta ja ilotulitteista. On tietysti kivaa, että omilla koirilla meni hyvin, mutta se ei auta yhtään kaikkia niitä lemmikkejä, jotka pelkäävät pauketta. :/ Siskontytön Jimilläkin oli ollut vaikeat ajat. Siellä heillä päin vielä paukutellaan ihan eri mittakaavassa kuin täällä landella. Puhuttiinkin jo, että seuraavaa uutta vuotta voisivat tulla pakoon tänne meille. Ainakin kerran ovat Jimin kanssa täällä aaton olleetkin ja silloisten koiriemme Rosan ja Ineksen täydellinen välinpitämättömyys raketteja kohtaan tarttui kyllä Jimiinkin.

    Hahhah, :D ihana tuo vaahtokarkkikommentti! ;DD

    Suloiselle Ellille paljon rapsuja! ♥

    Koiratäti: kiitos samoin! ♥

    Oli kyllä ihan huippua, että Pepillä ja Rilalla sujui vuodenvaihde niin hyvin, jei. Harmittaa silti kaikkien niiden puolesta, kuten Jimin, joilla ei mennyt yhtä hyvin..:/

    Meille on sopinut hyvin tämä "kahden koiran taktiikka". Tällä kokemuksella olen myös sitä mieltä, että pieni ikäero on eduksi, koska koirat leikkivät silloin luontaisaesti toistensa kanssa. Rosalla ja Ineksellä oli 3,5 v ikäeroa, eivätkä he koskaan leikkineet samalla tavalla yhdessä kuin Rilla ja Peppi. Kyllä heistä silti oli toki seuraa toisillaan. Ja varsinkin Inekselle Rosa oli kaikki kaikessa.

    Aikaisemmin olin myös sitä mieltä, että koiria olisi aina hyvä olla vähintään kaksi, koska koira on kuitenkin laumaeläin. Nykyään olen, ainakin osittain, muuttanut mieltäni tuon ehdottomuuden suhteen. Esim. Jimin tapauksessa voin ihan vilpittömästi sanoa, että mistään ei voi päätellä hänen kaipaavan toista koiraa seurakseen.

    Välillä aina innostun ajatuksesta, että mitä jos teettäisi omalla koiralla pentuja ja pitäisi yhden pennuista itse. Tosin, pystyykö niistä muistakaan pennuista sitten luopumaan? ;)

    Meillä on westiet aina matkustaneet autossa hyvin rauhallisesti, mutta Peppi onkin toista maata.. Varsinkin, jos hän on autossa ilman Rillaa (lääkärireissujen takia näin on ollut aika usein), niin piipitys on melkoista. :o Rillan kanssa yhdessä takapenkillä menee paremmin. Mitäköhän tuo Jyskyn reaktio muuten kertoo sinun ajotaidoistasi - tuli vaan mieleen.. ;DDD Nim. Kaistojen Kauhu

    VastaaPoista
  10. Niin täytyy myöntää, että muutama läheinenkin kertoi pelkäävänsä mun kyydissä?! No, mulla oli auto vaan puoli vuotta :)

    -Koiratäti

    VastaaPoista
  11. Koiratäti: hih, mähän sanoin. ;) Kato, Jysky oli sen verta välkky tapaus, että kyllähän hän tiesi, milloin kannatti olla vähän varuillaan.. ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü