maanantai 13. elokuuta 2012

Oodi kesäleirille

Meillä oli siskontytön ja Jimin kanssa niin kiva kesäleiri, että ensi kesäksi kaavaillaan tuplasti pidempää leiriä. Tiedättehän kaikki tunteen, kun jonkun ihmisen kanssa on vaan tosi helppoa ja vaivatonta olla? Siskontyttö on sellainen ihminen, puhumattakaan suloisesta ja kiltistä Jimistä. Aistitte varmaan rivien välistä tuntemani ikävän. Jimpsu emäntineen lähti jatkamaan lomailua mummolaan.







Kesäleirin aamut alkoivat siskontytön ja Rillan yhteisillä hikilenkeillä. Me aamu-uniset (l. minä, Peppi ja Jimi) oltiin siihen aikaan vielä unten mailla. Iltalenkeille pääsi sitten kaikki mukaan.




Muuten leiriohjelma oli melkoisen rentoa. Syötiin hyvin, käytiin Porvoossa ja höpöteltiin, ihan parasta! Kamera ei sattunut etukäteispäätöksistä huolimatta kovinkaan montaa kertaa käteen, joten kuvasaldo kolmikosta on jälleen kerran surkea. Hitsi.. ;D




Koirilla sujui yhteiselo totuttuun tapaan oikein kivasti. Jimi ja Rillakin leikkivät pitkät tovit yhdessä niin, että Rilla makasi selällään maassa ja Jimi hyppeli siinä ympärillä. 




Sunnuntaina (joka oli muuten meidän ensimmäinen hääpäivä) mies palasi reissusta kotiin ja siihen loppui meidän lomailut tältä erää. 



Mukavaa maanantaita ja uutta viikkoa kaikille!



PS. Kesäleirin aikana jotkut chihuihmiset olivat suivaantuneet siskontytön chihujen turhaan pukemiseen ja esineellistämiseen liittyvästä postauksesta. Itse koen, että siskontytön kirjoituksen pointti oli ymmärretty täysin väärin ja olen siitä kovin pahoillani. Haluan myös sanoa, että allekirjoitan siskontytön mielipiteet aiheesta täysin. Jälleen kerran huomaan, miten haastava ympäristö tämä nettimaailma välillä on. Kirjoitetun tekstin voi niin helposti ymmärtää väärin, joko vahingossa tai tarkoituksella. Harmillista!



10 kommenttia:

  1. Mikä leiri !! siis olla pötkyttelyä, ruokaa, ihania kiria ja vielä puheseuraa. Ei se mikään leiri oo, sä oot ollu Hiltonissa. Toihan on parasta a-luokkaa tommonen.
    Arvaa mikä noissa kuvissa oli ihaninta! Rillan häntä ! Ihan tosi, siis niin ihanan napakasti pystyssä tommonen just sopiva häntä (tieteskin kiinni myös aivan ihanassa koirassa, että voi olla sekin syynä).

    Olen niin samaa mieltä siskontyttösi kanssa. Ei mitään koiria rajoittavia typeriä nahkatakkijuttuja tai farkkuja yms. Ihmisille sellaset kuuluu vaan ei koirille. Manttelit ja villikset ymmärrän. Sellaset koiran kropalle sopivaan muotoon tehdyt. Niillähän torjutaa ilmojen vaikutuksia. kuka ny kastumisesta, kylmästä tai helteestä tykkää?
    Oisko siinä se, että koiratkin on kehittyneet sellaiselle älylliselle tasolle, että ihmiset helposti unohtaa niiden olevan koiria. Koira on tietysti perheen jäsen, sen ymmärrän, mutta ei mikään asuste tai koriste tai muu statusjuttu. Meillä Messinen on perheenjäsen josta huolehditaan kuten kaikista muistakin. Ja jota rakastetaan kuten kaikkia muitakin. Ja jolle annetaan tilaa olla sitä mitä hän on. Eikä tungeta meille mieleiseen muottiin. Oot siis niin oikeassa ansku, nettimaailmassa on myös tuo kääntöpuoli jossa asustavat juuri nuo örkit. Niiden örkkien örkkeilystä vaan ei kantsi välittää. Tietäähän sen jo etukäteen ettei niillä mielessään mitään hyvää ole. Eikä niitten kanssa mitään tasapainoa saavuta koskaan. Koettu on.

    Terkkuja sinne ihan kaikille. Pirskules kun on ollu kylmiä aamuja nyt täälläkin. Nythän on vasta elokuu, ei tämmöstä pitäs olla,höh !!

    VastaaPoista
  2. Hauskoja kuvia kolmikosta:) Ei mitenkään surkeita, vaan oikein hauskoja kuvia koirien keskinäisestä olosta "leirillä"

    Onnittelut hääpäivän johdosta. Me emme ole viettäneet sen ensimmäistäkään hääpäivää, mutta olen päättänyt, että ensi vuonna sitä muistetaan jotenkin kun 20 vuotta tulee täyteen. Häitä ennen kerkisimme asua yhdessä sellaisen 12 vuotta:). Meillä oli vaatimattomat häät, kun tyttö kastettiin samassa tilaisuudessa.

    Ossilta nenupusuja ihanille Pepille ja Rillalle! M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  3. Kun tulin lomalta oli duunikaverilla yllätys: hän oli ottanut itselleen mäyräkoiran. Olemme sopineet että tutustutamme koirat toisiinsa kunhan saamme aikataulut sovitettua. Onhan se kivaa että koirilla on koirakavereita! Tuo Jimpsu näyttää suloiselta pikkuiselta.

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä; nettimaailma voi olla petollinen siinä suhteessa, että väärinkäsityksiä syntyy helpommin kun ei kykene lukemaan toisen kasvojenilmeitä tai äänenpainoa, erityisesti jos toista ei tunne.

    Kyllä on monenlaisia soppia syntynyt väärinkäsityksistä joskus menneinä vuosina, sekä itselleni että ystävilleni, erityisesti nettichattaamisen kultakautena joskus 90-luvulla, kun kaikki olivat esim. netiketin käytössä aika noviiseja. Nyt veteraanina (heh) viljelen paljon hymiöitä ja yritän pitää kaiken mahdollisimman simppelinä ettei tulkinnanvaraa jäisi niin paljon...ja silti on jäänyt.

    Todella harmillista on, jos tahallaan ymmärretään väärin...siinä pahoitetaan (ja ihan tarkoituksellisesti) toisen mieli.

    VastaaPoista
  5. Liftari: kuule, just niin, se oli tosiaan Hilton, missä me oltiin - oi autuutta! <3 Hih, mä niin tajunn ton häntä-jutun. Munkin mielestä Rillalla on ihana häntä. Just sillai ihanan napakka.

    Sepä, mäkin komppaan siskontyttöä NIIIN totaalisesti ja täysin. Hänen ihmetyksensä kohdistui nimenomaan koirien TURHAAN pukemiseen ja sitä kautta esineellistämiseen. Chihuahua on rotuna helposti sellainen, mitä jotkut ihmiset erehtyy muutenkin pitämään leluna, vaikka chihuhan on mitä suurimissa määrin ihan oikea koira pienestä koostaan huolimatta. Siskontyttö (ja siis minä myös) kokee, että pukukilpailuilla yms. mekkoleikeillä ihmisille luodaan kuva chihusta maskottina, jolta puuttuu kaikki oikean koiran ominaisuudet ja tarpeet.

    Sadetakit, talvimanttelit yms. on tietenkin sitten ihan eri asia. Nim. Palelevan pitkuliinin mamma.

    On tosi harmillista, jos toisen ihmisen mahdollista eriävää kantaa johonkin asiaan ei pysty käsittelemään sellaisenaan, vaan se pitää heti nähdä hyökkäyksenä ja/tai uhkana. Eriävä mielipide kun voi tosiaan olla vain sitä, erilainen näkemys asiasta, ilman henkilökohtaisuuksia tai muita mollaamisia.

    Juu, niin on täälläkin ollut tosi kylmiä aamuja ja iltoja. Voi kunpa vielä saataisiin vähän lämpimämpiä kelejä!

    Terkkuja sinne kans teille kaikille ja Essille paljon suukkoja!<3

    Marja-Leena: no, kiva kuulla, että kuvat on hauskoja. :) Mun piti oikeesti keskittyä kerrankin edes vähän kuvienkin ottoon, mutta muu hauskuus vei mukanaan. Toisaalta, ehkä hyvä niin.

    Kiitos, me ei kumpikaan muistettu koko päivää, ennen kuin ystävä laittoi onnitteluviestin, uups.. :D:D Ei me kyllä muutenkaan olla mitään merkkipäivien juhlijoita, joten siinä mielessä sopii hyvin kuvaan. ;D

    Wou, 20-vuotis hääpäivä on jo oikeasti juhlimisen arvoinen!

    Tytöt kiittää nenäpusuista ja lähettää samanmoisia Ossi-herralle! <3

    Kaunis Nelli: wou, aikamoinen ylläri - hauskaa! :))))

    Juu, kyllä koirakaverit on tosi kiva juttu. Ja Jimi on tosiaan niiin suloinen ja kiltti! Vaikka muita uroksia hänkin saattaa vähän karsastaa ja puolustaa kyllä myös luitaan ärhäkästi, jos esim. meidän tytöt yrittää mennä pöllimään. ;D

    VastaaPoista
  6. Ihquja Jimpsukuvia :) Peppiä ja Rillaa unohtamatta.

    VastaaPoista
  7. Minustakin kuvat ovat ihanan kesäisiä, täynnä iloista touhua ja suloisia koiruuksia :)

    Ai että teillä tosiaan onnistuu yhden koiran lenkille meno ja toisen nukkumaan jääminen! Voi kade... Basse laiskottelee ahkerasti mun kanssa kaksin, mutta kun Arttu on paikalla, Basselle iskee sama mielentila sekunnissa päälle: "En voi tehdä mitään ennen kuin olet vienyt minut lenkille, vaikka siihen olisi vielä 3 tuntia aikaa." Voit kuvitella miten tuplapäivystys ovella riipoo hermoa...

    Heh, hauskasti sanottu, mies tuli kotiin ja siihen loppu meidän loma... ;)

    Toivottavasti pääset kivuttomasti taas arkeen kiinni, ja kesäleiri hykerryttää kivana muistona mielessä :) Ja seuraavaa suunnitellessa aika kuluukin nopsaan!

    VastaaPoista
  8. Pahus, jäiköhän mun aiempi kommentti taas nettiörkin uumeniin. Odotin sitä, kun luulen kirjoittaneeni sen anonyyminä, kun unohdin kirjoittaa nimeni (en ollut kirjautuneena). Aattelin, että jos näin on, on asia korjattava seuraavassa kommentissa.

    Teen leirielämää ja sananvapautta taisin jotenkin kommentoida, en muista enää miten.

    Niin ja onnittelut hääpäivän johdosta.
    Meillä tuli alkukesästä 22 vuotta avioa täyteen. Marja-Leenan tavoin, meillä kastettiin poika samana päivänä! 25 vuotta taitaa olla hopeahääpäivä, joten ehkä juhlimme silloin, who knows.

    VastaaPoista
  9. Maria: noin se valitettavasti on.

    Juu, hymiöillä yms. saa kyllä hyvin kevennettyä juttuja ja tuotua itse paljon viljelemääni sarkasmia edes vähän paremmin esiin.

    No joo, aikamoisia kommentteja ne siskontytön, mielestäni hyvinkin asialliset ja kehenkään erityisesti kohdistamattomat, postaukset kirvoittivat. Vääjäämättä tuli tunne, että onkohan koko tekstejä edes luettu (ainakaan ajatuksella). Tai onko jo etukäteen oltu niin suivaantuneita ajatuksesta, että jollain voisi olla asiasta erilainen näkemys, ja sitten luettu postaukset sillain "kuin piru raamattua" -tyyliin.

    No, tätähän tää on. Nousee vaan väkisinkin karvat pystyyn, kun minulle rakasta ihmistä vastaan kohdistetaan hyvin voimakkaita syytöksiä, joille en itse vilpittömästi näe perusteita.

    Kiitos kovasti empatiasta ja poitsuille rapsuja! <3

    VastaaPoista
  10. Tuulia: Jimpsu on NIIIIN suloinen! <3 Oli pakko laittaa monta kuvaa, kun kaikissa ilmeet on erilailla ihanat! <3

    Eiks oo aika mainio kolmikko noi Jimi, Rilla ja Peppi yhdessä! ;D

    Mai: no, hyvä sitten. :)

    Hihhihhihhih, meillä Rilla on just tollanen! Ikinä ei oo tarpeeks usein tai tarpeeks pitkiä lenkkejä. Arvaa olinko iloinen, kun siskontyttö erityislenkitti Rillan aamuisin.

    Muahhahhahhahaa, arvaa vaan mikä A-luokan leiri meillä oli ja sitten tuli mies kotiin.. :D:D No, totta toinen puoli ;) ja siihen se lomailu tosiaan tällä erää päättyi.

    Kiitos ja samoin sinne, tsemppiä arjen aherrukseen & tietysti AB:lle hurjasti suukkoja! <3

    Ellieli: voi pahkura, se sun kommentti tais tosiaan kadota johkii mustaanaukkoon, tyhmää! :/// Tsekkasin roskapostinkin, enkä löytäny, HÖH! :(

    Kiitos joo, eihän meilläkään tosiaan mitään varsinaista hääjuhlaa ollut. Kaksin oltiin kirkossa ja sen jälkeen syömässä.

    Totta mooses juhlistatte hopeahäitä oikein komeesti! Onhan 25 vuotta sentään aikamoisen pitkä yhteinen taival! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü