perjantai 31. elokuuta 2012

Ruokaperjantai

Alkavan syksyn myötä on televisiosta alkanut taas paljon uusia ruokaohjelmia ja niistähän minä pidän! Mies tokaisi taannoin katsoessani Junior MasterChefiä, että ei voi uskoa jonkun todella katsovan sitäkin ohjelmaa. Hah, sehän on yksi uusista lemppareistani! Ohjelmassa kilpailevat lapset ovat ihan uskomattoman taitavia ruuanlaittajia, ei voi kuin ihailla ja ihmetellä! Toinen suosikkini on Neljän tähden illallinen, jonka uudet jaksot ovat myös alkaneet. Ko. ohjelmasta nappasin joskus hauskan ja todella helpon tonnikalapyöryköiden ohjeen, jota olen tosin tainnut ehtiä jo vähän tuunata.. ;) Tein niitä pitkästä aikaa ja ovat kyllä yllättävän hyviä.



Tonnikalapullat:

- 2 purkkia tonnikalaa
- 1 kananmuna
- 1 dl juustoraastetta
- 3 tl sitruunamehua
- mausteita maun mukaan
(esim. paprikajauhetta, mustapippuria, chiliä, valkosipulia)




1. Laita uuni kuumenemaan 200°:een.

2. Avaa tonnikala purkit ja valuta pois ylimääräinen öljy/vesi.

2. Sekoita kulhossa tonnikala, kananmuna, juustoraaste, sitruunamehu ja mausteet.




3. Pyörittele taikinasta uunipellille keskenään samankokoisia pyöryköitä (n. 8 - 10 kpl).




4. Paista pullia uunin keskitasossa n. 10 - 15 min.




5. Tarjoa vaikkapa perunamuusin, kermaviilikastikkeen ja vihannesten kera.




Ruokaohjelmien lisäksi tykkään toki myös ruokalehdistä. Huomasin yhtenä päivänä kaupassa minulle ihan uuden lehtituttavuuden nimeltä Leivotaan ja ostoskoriinhan se päätyi.




Lehdessä on paljon mielenkiintoisia ohjeita, mutta varsinkin todella helpon oloinen kaurakeksien ohje kiinnitti huomioni. Kauralastuja tein lapsuudessa aika usein makeannälkää taltuttamaan, mutta sen jälkeen en ole tainnut niitä juuri tehdä. Tosin, ohjeessa huomasin heti myös oletettavan painovirhepaholaisen. Ruokasoodaa käskettiin nimittäin laittaa ½ dl, luulisin, että oikea määrää on lähempänä puolta teelusikkaa. Puolitin lehden ohjeen ja siitä syntyi 18 herkullista kauralastua.


Rapeat kaurakeksit:
(Ohje Leivotaan-lehdestä)

- 125 g voita tai margariinia
- 2,5 dl kaurahiutaleita
- 0,75 dl vehnäjauhoja
- 0,75 dl sokeria
- 1/4 tl ruokasoodaa





1. Sulata voi ja anna sen jäähtyä.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sulatettu voi.





3. Ohjeessa käskettiin laittaa taikina jääkaappiin kahdeksi tunniksi, mutta minä maltoin pitää n. vartin ja ihan hyviä tuli silti. 

4. Muotoile taikinasta pieniä palloja leivinpaperilla päällystetylle pellille. Pallot leviävät uunissa, joten jätä pellille tarpeeksi tilaa. Itse laitoin yhdeksän palloa pellille. 




5. Paista 175°:ssa keskitasolla n. 10 min. 




6. Anna keksien jäähtyä hieman ennen kuin irrotat ne lastan avulla leivinpaperista.



~~~


Sellaisia helppoja ja nopeita herkkuja tänään. 


Sitten ei muuta kuin -





9 kommenttia:

  1. Oi, Neljän tähden illallinen on ihan mahtava ohjelma! Vaikkakin formulaveneilijä mun mielestä toimi vähän hassusti, kun sen oma kokki (!) teki aika paljon niiden ruokien eteen. Kämppäkin oli aika vaatimaton ;)

    Kauralastut on myös yksi lemppareistani, kylmän maidon kanssa voin hyvin syödä pari pellillistä illassa!:)

    VastaaPoista
  2. Jaltsalandia: oon ihan samaa mieltä. Ja se kämppä tosiaan - WAU! :o

    Mua oikein ihmetyttää, että miten en ollu tehny kauralastuja niin pitkään aikaan. Jatkossa en tee samaa virhettä! :D

    VastaaPoista
  3. No eipä oo tullu ikinä mieleenkään tehdä tonnikalasta pulleroita, ehkäpä joskus kokeilen, tonnikalasta kun tykkään. Juustoraaste varmaan antaa siihen hyvän säväyksen.

    Mä olin nuorempana varsin kova leipomaan ja meillä oli lähes joka viikonloppu vierasvaraa, vaikkei silloin vielä pakastinta ollutkaan. Nyt on, mutta harvoin siellä enää vierasvaraa on. Eilen kävi vieras ja toissapäivänä leivoin pari piirakkaa, joista toinen oli sillä sun raparperiohjeella (hiukan tuunasin) tehty ja toinen hiukan erilaiseen pohjaan punaherukoita ja päälle lykkäsin vielä vanilijakiisseliä. Hyvää oli. Kauralastuja mäkin silloin aikoinaan tein aina silloin tällöin. Ne tosiaan taittaa sitä makeannälkää.

    Rentouttavaa viikonloppua myös sinne teille kans!

    VastaaPoista
  4. Olipas äklö painovirhepaholainen kauralastujen ohjeissa. Jopa minäkin olisin älynnyt moisen:) :) ja tyttökin nykyjään osaa leipoa, paremmin kuin minä. Tosin koulun kokkaustunnilla oli kanssa aikoinaan laittanut sämpylätaikinaan useamman ruokalusikallisen suolaa. Teki raukka ihan syöntikelvottomia sämpylöitä:) Tuollainen Leivotaan-lehti voi olla ihan mukava.

    Tonnikalapullat pääsevät kanssa kokeiluun jossain vaiheessa. Tosin ehkä vähän säädän sitä juustoraasteen määrää. Minä ja minun kolesterolini, johon uusi lääke ei oikein tepsi. Huoks.

    Kauralastujakin voisi tehdä jossain vaiheessa. Ne olivat tyttöni herkkua, hänen ollessaan pieni. Ihanaa viikonvaihdetta teille ja tytöille koirasuukkoja. M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  5. Ellieli: ei mullekaan ollu todella tullu mieleen tehä pullia tonnikalasta, siis ennen sitä ohjelmaa. Ton juustoraasteen mä oon tainnu itse lisätä ohjeeseen, juustoihminen kun olen. :D

    Meidän äiti oli tosi kova leipomaan mun lapsuudessa. Meillä oli vähintäänkin aina viikonloppuna tuoreita sämpylöitä, pullaa, karjalanpiirakoita, yms. Mä taas en jaksa juuri koskaan leipoa mitään sellaista, joka vaatii kovasti kohottamisia, kuten pulla. Marjapiirakoita tms. teen sitten kyllä aika usein.

    Hyviltä kuulostaa sun vierastarjoilut, NAM!

    Terkkuja sinne ja Ellille suukkoja! <3

    Marja-Leena: juu, aika "saippuaisia" olis tainnut kekseistä tuolla soodamäärällä tulla.. ;D

    Voi tytärtä ja suolaisia sämpylöitä, vaikka kai kaikille on ainakin kerran elämässä jotain vastaavaa sattunut. Nyt en äkkiseltään keksi muuta kommellusta omalta ruuanlaittouralta, kun eräs Aira Samulinin ohjeella tehty kookoskatkarapupata, johon laitoin niin paljon sitruunaa, että se ei maistunut millekään muulle. Karmeeta oli!

    Kuule, tuo juustoraaste taitaa olla se oma tuunaukseni tonnikalapullien ohjeeseen. Alkuperäisessä ohjeessa oli muistaakseni 1 kananmuna/1 prk tonnikalaa, eikä siis ollenkaan juustoraastetta.

    Onpa tylsää, että uusi lääkkeesi ei toimi toivotulla tavalla, höh! :( Pidän peukkuja, että sopiva lääke vielä löytyy!

    Tuo kauralastujen ohje on kyllä kokeilemisen arvoinen. Siihen tulee niin vähän eri aineita, että ne löytyy varmaan melkein kaikilta aina kotoa. Ja hyviäkin olivat.:P

    Kiitos, ja samoin sinne mukavaa viikolnloppua! Ossille paljon rapsuja! <3

    VastaaPoista
  6. Nam :)
    Taisin tehdä ihan sivuseikkahuomioita, mutta mua nauratti kun katsoin noita kalapullien kuvia ennen ja jälkeen uunin :) Pullissa näkyi samat nystyrät, sillä eihän ne nouse ja pullistu kuten leivonnaiset :D)

    SItten mua naurattaa aina toi "painovirhepaholainen", kun ei painolla ole mitään tekemistä kirjoitusvirheiden kanssa :)

    Heh, taidan olla asiaton kommentoija, joten hauskaa viikonloppua teille sinne herkkuruokien kanssa.

    VastaaPoista
  7. Mai: asiaton kommentoija iski blogiini, OU NOU! :D:D

    Mun piti ihan mennä kattomaan kuvat ja nauratti, kun huomasin sun olevan ihan oikeassa. :D Jos et ole salapoliisi, niin voi minkä tarkan huomioijan maailma on sinussa menettänyt! Ei kun vaan hakemusta menemään johkii salaiseen palveluun, KGB, CIA, mitä näitä nyt on. Voit laittaa mut suosittelijaksi. ;D

    Toinen hyvä huomio, mistä toi "painovirhepaholainen" -sanonta tosiaan edes tulee? Kirjoitusvirhehän se on tai tahallinen sabotaasiyritys mahdollisesti, ainakin tässä reseptitapauksessa. ;D

    Hilpeää viikonloppua myös sinne asiattomalle kommentoijalle asiallisine koirineen! <3

    Sä oot niin mainio, kiitos siitä!<3

    VastaaPoista
  8. Kiitos ykköskokki, tein näitä nyt kananpojan paistijauhiksesta ja oli pakko tulla kertomaan, että mun pullat käyttäyty uunissa ihan eri tavalla! Kyllä ne koossa ja muodossaan pysyi, mut juusto teki pullille mukavan rapean "kauluksen" siihen leivinpaperille :)

    Kasvikset meni nyt vasta uuniin, joten oli pakko massuttaa pari pullaa, oli herkkua! Laitoin paahdettua sipulia, tilkan sitruunamaustettua öljyä ja ripsauksen suolaa lisäksi. NammmmMMMMMMM ! Tuu maistaan ;)

    VastaaPoista
  9. Mai: mä en muistakaan, oonko koskaan kaittanut lihapullataikinaan juustoraastetta. Miehelle teen lihapullataikinan aina aikalailla samalla reseptillä, johon tulee mm. kermaviiliä ja sipulikeittoainespussi.

    Nyt alko tekee mieli uunikasviksia. Kiitos vinkistä! Niitä taidankin tehdä viim. huomenna. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü