perjantai 3. elokuuta 2012

Ruokaperjantai

Mökkilomalla käytiin muutamaan otteeseen Savonlinnassa, joka on ihana kesäkaupunki. Torilla nautittujen lörtsykahvien lisäksi käytiin kertaalleen syömässä hotelli Seurahuoneen alakerran ravintola Piatassa. Suosikkiravintolani Savonlinnassa on Majakka, mutta siellä oli täyttä, joten kakkossuosikki sai kelvata. Täytyy silti sanoa, että harvoin olen ollut yhtä tyytyväinen koko ateriaan. Etenkin alkuruuaksi syömäni tomaatti-mozzarella-bruschetta oli taivaallinen. Niinpä päädyin yrittämään samanlaisen herkun tekemistä kotikeittiössä, eikä se ihan pieleen mennyt.


Tomaatti-mozzarella-bruschetta:

- 6 viipaletta hyvää maalaisleipää/chiapattaa
- pestoa (itse tehty on parasta, ohje alempana)
- 1 - 2 palloa buffalo mozzarellaa
- puolikuivattuja tomaatteja (joko purkista tai itse tehtynä)
- tummaa balsamicoa tai balsamicosiirappia




Basilikapesto:

- 2 ruukkua tuoretta basilikaa
- ½ dl pinjansiemeniä
- 2 - 3 valkosipulin kynttä
- 1 dl vastaraastettua parmesaania
- n. 1 dl extra virgin oliiviöljyä
- suolaa (n. ½ tl)
(- mustapippuria)




1. Valmista pesto: paahda pinjansiemenet kevyesti kuivalla pannulla. 

2. Raasta parmesaani ja kuori valkosipulin kynnet.




3. Laita blenderin kannuun (voit käyttää myös monitoimikonetta, sauvavatkainta tai morttelia) pinjansiemenet, valkosipulin kynnet, basilikan lehdet, n. puolet parmesaaniraasteesta ja ½ dl oliiviöljyä. Sekoita tasaiseksi.




3. Kaavi pesto kannusta kulhoon ja lisää loppu parmesaani sekä sen verran öljyä, että koostumuksesta tulee sopiva. Mausta suolalla ja halutessasi myös mustapippurilla.




4. Sivele leipäviipaleet tilkalla oliiviöljyä molemmilta puolilta ja grillaa tai paahda pannulla kevyesti kummaltakin puolelta. Tarkoituksena on, että vain leivän pinnat rapeutuvat kevyesti, mutta sisus jää pehmeäksi.





6. Leikkaa mozzarella reiluiksi viipaleiksi.




7. Kokoa leivät: sivele viipaleet pestolla ja lado päälle mozzarellasiivuja. Asettele puolikuivatut tomaatit mozzarellan päälle ja pirskottele pinnalle hiukan balsamicoa. koristele pienillä basilikan lehdillä ja nauti - NAM!





Ollen ihan addiktoitunut tuoreisiin marjoihin. Joskus käy silti niin, että ostamani mansikat ovatkin
turhan pehmeitä tai mauttomia. Silloin mansikat kannattaa marinoida, jolloin niistä saa makeampia ja maukkaampia.


Appelsiinimarinadi mansikoille:

- 1 appelsiini
- 1 dl sokeria
- 1 rkl vaniljasokeria
(- pari rkl sitruunamehua)
- ½ dl sitruslikööriä esim. Cointreau
- litra mansikoita




1. Raasta appelsiinista kuori ja purista mehu (n. 1 dl)

2. Keitä mehua, kuoriraastetta ja sokereita hiljaisella tulella n. 10 min, kunnes seos kirkastuu ja muuttuu siirappimaiseksi. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon likööri. Anna jäähtyä hetki.





3. Poista mansikoista kannat ja viipaloi laakealle aluselle. Kaada päälle marinadi ja laita jääkaappiin maustumaan.




4. Tarjoa kerma-rahkavaahdon tai jäätelön kanssa.





~~~


Taisi olla Aikku, joka taannoin kommenttiboksissa mainitsi, että Rillaa ei meinannut melkein tunnistaa fiinissä näyttelylfrisyyrissä. Kommentti nauratti minua kovasti, koska se oli niin kuvaava. Katsokaa vaikka itse ja vertailkaa:


Näyttely-look.
Perus pörrö-look.
"Pappa leikkasi nurtsin ja mä kävin siinä pyörimässä"-look. (Muahahhahhahhaa!)


Terveisin,

 Nimim. Koirienpuunaaja - NOT! ;D







4 kommenttia:

  1. Kotona ei haittaa, vaikkei frisyyri oliskaan niin viimeisen päälle. Pätee sekä koiriin että ihmisiin. Itse ainakin olen mökillä ihan mökkiläisen näköinen, mutta onneksi meidän mökille ei tule yllätysvieraita (tämä taas johtuu mökin alkeellisista olosuhteista, ulkohuussista yms.). Mökkiparfyymini on OFF.

    Oletpas taas laittanut mahtavat sapuskat, nami. Pitäiskö tässä nyt lähteä vielä mansikkalaatikon ostoon?

    Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua

    t. Aikku

    ps. Olli lähettää tytöille terkut <3

    VastaaPoista
  2. Aikku ja Olli: älä muuta virka! Rilla ei todella ole ainoa meidän perheessä, jonka friisyyri ei esim. mökillä ollut siisteimmillään. ;D Pepillä, ja varsinkin Ollilla, taas on tukka aina hyvin, hih!

    No, ehdottomasti sun tarttee kokeilla noita marinoituja mansikoita. On meinaan pikkasen hyviä, voin kertoa! :P

    Kiitos, samoin sinne ja Ollipollille hirmuisesti rapsuja! <3

    VastaaPoista
  3. Njam, njam..Voiko muuta sanoa? Tiedätkö mitä? Minusta tuo Rillan natural-look on paljon kauniimpi. Siinä Rilla on koiran näköinen. Nuo näyttelyfrisyyrit ovat vähän outoja joskus... En vain voi sille mitään, että minusta tuollainen "tupeerattu" koiran kuono on hassu. Eihän se sulje pois sitä tosiseikkaa, että Rilla on silti kaunis:) ja peppi kans tietty. Hyvää viikonloppua M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  4. Marja-Leena: juu, namia oli noi kokkaukset! :P

    Oon sun kanssa täysin samaa mieltä! Munkin mielestä toi westien näyttely-look on ihan outo! Varsinkin toi pään pallotupeeraus!?!

    Mä en muuten tiennyt ennen Rillan ekaa näyttelyä, että westejä tosiaan puunataan ja tupeerataan niiiin paljon. Mäykyt esim. on paljon mukavampi näyttelyrotu siinä mielessä, että niillä on aina "tukka" hyvin. Toki karkkarit (ne joilla karva kasvaa vähän paremmin kuin Peppisellä ;)) ja pitkikset varmaan trimmataan, mutta tuskinpa sitä turkkia muuten kauheesti laitetaan näyttelyä varten. Tosin, en kyllä tiedä aiheesta oikeasti mitään, mutta luulisin siis.

    Kivaa viikonloppua myös teille sinne! Täällä alkoi justiinsa sataa, mutta toivottavasti saadaan viikonloppuna aurinkoiset ilmat takaisin! ☼ Ossille rapsuja! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü