perjantai 23. marraskuuta 2012

Ruokaperjantai - pitaleivät kahdella täytteellä

Tässä taannoin muistin pitkästä aikaa yhden suosikkipikaruokani: täytetyt pitaleivät. Vaikka pitaleivät voi täyttää melkein millä vaan, on meille vakiintunut tietyt täyteyhdistelmät. Tällä kertaa käytin mahdollisimman paljon valmistuotteita, koska ruuanlaitoille ei ollut paljon aikaa. Silloin, kun on enemmän aikaa, teen myös pitaleivät itse. Niiden sekä hummuksen ohjeen löydät tästä vanhasta postauksesta. Tsatsikin ohje löytyy täältä.


Halloumitäytteiset pitaleivät:

- salaatinlehtiä
- halloumijuustoa
- kurkkua 
- tomaattia




1. Viipaloi halloumijuusto ja paista viipaleet pannulla ruskeiksi molemmin puolin.




2. Leikkaa pitaleipään veitsellä tasku niin, että alapuoli leivästä jää kiinni. Kostuta leipä kevyesti vedellä ja lämmitä esim. leivänpaahtimessa.

3. Tee tomaatista ja kurkusta reiluja viipaleita ja ota muutama salaatinlehti valmiiksi.




4. Voitele leivän sisäpinnat hummuksella. Täytä salaatilla, halloumiviipaleilla sekä tomaatti- ja kurkkuviipaleilla.






5. Lusikoi päälle vielä annos tsatsikia ja herkku on valmis nautittavaksi.




HUOM! Jos täytät pitaleivän runsaskätisesti niin kuin me (kuinka yllättävää - not!), on erittäin oleellista varustautua jo täyttövaiheessa tupla-annoksella talouspaperia. Voit myös sujauttaa pitaleivän kahvinsuodatinpaperin sisään helpottamaan sekä täyttämistä että syömistä. Trust me on this one! Nimim. Mössöt rinnuksilla ;)


Katkarapu- ja avocadotäytteiset pitaleivät:

- pitaleipiä
- salaatinlehtiä
- katkarapuja
- tuore chili
- 1 - 2 valkosipulinkynttä
- limemehua
- kypsä avocado
- salaattikastiketta esim. Aito Maku sinappi




1. Sulata katkaravut. Pilko chili tosi pieneksi joko siemenien kanssa tai ilman. Purista katkarapujen sekaan 1 - 2 valkosipulinkynttä ja sekoita joukkoon myös chilisilppu. Purista mausteeksi limemehua. Jos on aikaa, anna maustua hetki jääkaapissa. 

Tykkään itse vahvoista mauista. Minulla oli katkarapuja n. 400 g, joihin käytin kokonaisen chilin siemenineen, kaksi isoa valkosipulinkynttä ja puolikaan limen mehun.  




2. Leikkaa pitaleipä auki toisesta päästä, kostuta vedellä ja lämmitä esim. paahtimessa.

3. Leikkaa avocado veitsellä puoliksi ja siivuta hedelmäliha tylpällä veitsellä suoraan kuoressa.




4. Voitele pitaleivän sisäpinnat salaattikastikkeella ja täytä salaatinlehdillä, chilikatkaravuilla ja avocadoviipaleilla. 

5. Muista edellä mainitut paperivinkit, jotta voit rauhassa nauttia herkusta!




Joskus saattaa käydä niin, että samoille apajille pyrkii myös joku toinen saalistaja. Silloin ei auta muu kuin olla tosi nopea - good luck! ;)




Viime viikonloppuna paistoin tämän syksyn ensimmäiset joulutortut. Täytteeksi laitoin maustettua rahkaa, appelsiinimarmeladia ja miehen toiveesta muutamaan torttuun luumuhilloa. Hyviä olivat!





~~~


Postausta naputellessani eteisessä oli käynnissä Rillan ja papan iltapusuttelut. Nappasin heistä muutaman kuvan ja toivottelen niiden myötä kaikille -








14 kommenttia:

  1. Nams nams, pitaleivät ovat ihania. Mulla olisi hyvä ohjekin, jos vaikka saisin laitetuksi sen joskus blogiin. Minäkin käytän tsatsikia pitaleivän lisäkkeenä, on hyvää!

    Terkkuja,

    Aikku ja kipulääke-Ollipolli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja laita, pliis, pitaleipä ohje joskus blogiisi!

      Terkkuja sinne myös ja me jatketaan peukkujen pitämistä Ollipollin pikaisen paranemisen puolesta! <3

      Poista
  2. Ihanan vekkuli ilme Rillalla tuossa keskimmäisessä kuvassa;D
    Marika

    VastaaPoista
  3. Mahdottoman herkullisen näköistä taas, ei ihme, että pitaleipäapajille pyrkii muutkin, kuin ne joille se on varsinaisesti tarkoitettu (ihana tuo Pepin kuono tuossa).
    Toi suodatinpussijuttu on muuten tuttu, sitä kyllä meillä käytetään, jos tarvetta on muuhunkin kuin kahvinkeittoon. Ja talouspaperirulla vieressähän näitä syödään ;)

    Auts, meillä on tainnut kulua jo 4-5 kilon pakkausta joulutorttulevyjä lokakuusta lähtien. Luumuhilloa en tosin enää oo käyttänyt, vaan noita muita Dronningholmin Tähtitorttu marmeladeja.

    Siinä se Rilla vaan rilluttelee papan kanssa, taisi saada pikku muilutukset samalla ;)

    Villiä viikonloppua myös sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies yritti muka syödä pitaleipänsä sohvalla telkkarin ääressä, mutta voin kertoa, että siinä oli monen moista haastetta. Osalla haasteista on neljä jalkaa ja häntä.. :D:D

      Suodatinpaperi on tosi kätevä monissa jutuissa!

      Hihhihhih, nyt on kato tää joulunalusaika, jolloin makustellaan joulun tulemista esim. torttuja syömällä. :P Joten ei hätää, sulla menee just hyvin! ;D

      Miehellä ja koirilla on niin ihania painihetkiä monta kertaa illassa. <3 Mun täytyy tunnustaa, että itse en juurikaan harrasta tuota lattialla painimista.

      Kiitos ja paljon terkkuja sinne sekä Elli-suloisuudelle suukkoja! <3

      Poista
  4. Ihana tuo Rillan ilo noissa kuvissa <3 Koirat osaavat kyllä antautua niin täysin kaikelle :) Hyvät viikonloput teille kaikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Rilla rrrrrakastaa painileikkejä!

      Ihqua viikonloppua myös teille ihqut! <3

      Poista
  5. Hei!

    Miten toi rahka käyttäytyy uunissa? Rrrrrrrakastan rahkapiirakkaa... ehkä rahkapiirakan syöntiä voi noin simuloida myös joulusesongin aikaan :-) Itse teen joulutortut aina omenahillotäytteisinä. Tällä kertaa taitavat joulutortut kuitenkin jäädä tekemättä, koska isäntä on sillä viljattomalla ja maidottomalla dieetillään. Jotenkin tuntuu tökeröltä herkutella vieressä.

    Varmasti hyvä vinkki tuo suodatinpussijuttu. Harmi vaan, ettei meillä enää käytetä suodatinpusseja, koska olen täällä ainoa, joka juo kahvia. Vähitellen olen ajautunut säälittävään käytöshäiriöön: JUON MURUKAHVIA! ( Oh, nyt se tuli sanottua...) Kyllä, espresso-sellaista. Cellini-murukahvi on IHAN hyvää, varsinkin kun siihen laittaa rasvaista raakamaitoa :-) Yritin ensin keitellä itselleni kahvia ihan keittimellä, mutta homma kilpistyi siihen, että aina tuli sanomista kun olin unohtanut suodatinpussin keittimeen. Parhaimmillaan siellä oli jo hometta...

    Olimme aamulla Merin kanssa siellä hierojalla, Meri kertoo itse miten meni:

    "Heippa, Rilla ja Peppis! Mä olin tänään siellä hoidossa! Ekana mami sano mulle aamulla, etten mä saa liata itteeni lenkillä, kun me ollaan menossa ihmisten ilmoille. Sit me tuotiin Hissu ja Tyynis kotiin, ja mami sano mulle taas etten mä saa kuraantua, ja sit se lähti kantamaan mua bussipysäkillä. Välillä se valitti et mä painan ihan liikaa.

    Me mentiin bussilla, ja sit mami taas kanto mua. Ja me mentiin ihan tuttuun paikkaan, mä katoin et "Hei! Täähän on se sama paikka, josta me ostetaan meille ruokaa, se Murre! Ihan kiva!" Mä olin ekaks luullu et me mennään taas sinne lääkäriin ja bussissa mä kuiskailin mamin korvaan et " Onks ihan pakko, mitä jos mentäs vaan takasin kotiin."

    Siellä Murressa kyllä sit paljastu et me EI ostettu mitään ( ei ees niitä kalkkunankauloja, jotka on mun herkkua!) vaan oltiin tultu jotain muuta juttua varten. Sellasessa sivuhuoneessa oli joku täti. Mami tunsi sen jo entuudestaan. Ekaks se täti anto mulle nameja, hyvä juttu! Sit se vähän rapsutteli ja ne mamin kanssa kellautti mut sellaselle patjalle. Aika outoo, mut mä aattelin et, koska se täti oli mamin mielestä ok, niin kai mä sit voin olla siinä patjalla.

    Oikeestaan se oli ihan mukavaa, se koirahieronta. Ei sattunu yhtään ja välillä mä katoin et mitä se täti oikein tekee, ja se sano mulle aina ettei se ollenkaan koske mun pipiin jalkaan. Hyvä juttu. Se tiesi et mun jalka on pipi. En oliskaan siitä tykänny. Se hieronta kesti aika kauan, ja lopuks mä meinasin ihan nukahtaa.

    Mami sai mulle jotain jumppaohjeita, ja me aiotaan nyt täällä kotona ruveta jumppailemaan. Niinku sellasen hassun löllyvän tyynynkin kanssa, ja sit mami laittaa mulle meidän polttopuita sillai et mun pitää kävellä niistä yli ja nostella kunnolla mun jalkoja.

    Mä olin ihan uninen ja lötkö, kun me lähettiin sieltä kotiin ja mä sanoin mamille et eiks se vois kantaa mua... mut mami vastas et ei voi, koska mä oon NIIN painava. Niin mä jouduin ihan ite kävelemään pysäkille vaikka mä olin IHAN poikki. Välillä mä sanoin et "Kato nyt! Mun tassut likaantuu! Voitko kantaa?!!" Ja mami siihen. " En voi, kun sä oot niin painava. Ei haittaa enää vaikka likaantuisitkin. Tassuttele nyt ite vaan!" Aika julmaa...

    Mamin mielestä mä selvisin tosi hyvin. Olin ihan rauhallinen ja annoin sen tädin tehdä työnsä.
    Meen ehkä toistekin. Ehdotan ehkä mamille et se vois mennä koirahierontakurssille. Sillä olis oma asiakaskunta kotona. Ja maksettais pusuilla :-)"

    Mukavaa viikonloppua!

    t. Meri ja mami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahka käyttäytyy uunissa oikein hyvin, ei hätiä mitiä sen suhteen. ;) Mä luulin ennen viime joulua, että en tykkää luumutortuista, mutta sitten blogikamu Aikku vinkkasi vaniljarahkan ja luumuhillon yhdistelmästä. Ja kas, niistä tuli tosi hyviä! :P

      MURUKAHVIA!!??!! Nyt hei ihan oikeesti, toihan on gaameeta! Alahan toivomaan joulupukilta sellaista piskuista mutteripannua, jolla voit helposti keitellä yhden satsin sumppia hellalla.

      Voi Meri-söpöläinen, sulla on menny noin henosti, vaikka varmasti oli aluks hämmentävää. Sä oot niin hieno ja reipas tyttö! <3 (Etkä ilmeisesti a) mennyt kakalla sisään, b) pissanut sisälle tai c) purrut hierojaa - seikat, jotka meidän näkökulmasta on aina erikseen mainitsemisen arvoisia.. ;D)

      Mitä se sun mami siellä horisee, miten niin oot painava? Jos se ei ite oo käyny nostamassa tarpeeks rautaa, niin ei kai se SUN syy ole. Nih. ;D

      Jee, mami koirahierojakurssille, kannatetaan! Pusumaksut on parhaita! <3

      Kiitos ja samoin sinne!

      Poista
  6. Me tultiin järjettömän hyvälle tuulelle noista Rillan kuvista. Varsinkin ton tokaviikan kuva on huippu. Iloista menoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä! Hyvää tuulta ei oo koskaan liikaa - varsinkaan tuulisilla pojilla! ;D

      Poista
  7. Vaarallisen lähelle oli sievä saalistajankuono päässyt :) Ja toinen senkun makoilee lellittävänä :)

    Täällä oli jo viikolla tehtyä tsatsikia valmiina ja eilen syntyi taas sitä linssikeittoa. Siitä on tullut jo sellainen "pikaruoka" johon ei enää ohjetta tarvitse lukea. Täytyy noita pitaleipiäkin joku kerta kokeilla, en ole vielä ikinä tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies meni ihan pokkana sohvalle syömään pitaleipää. Vähänhän siinä sitten oli osingolle tulijoita.. ;D

      Hih, saakohan linssikeittoa monistakin pikaruokapaikoista? ;D

      Ilman muuta koklaat pitaleipiä! Kasvispihvit sopii myös tosi hyvin täytteeks. Vaikkapa noiden halloumitäytteiden lisäksi vielä. ;P

      Poista

Kiitos kommentista! Ü