Gratinoitu kuha:
- n. 500 g nahattomia ja ruodottomia kuhafileitä
- (ruusu)suolaa
- valkopippuria
- 1,5 dl ranskankermaa tai smetanaa
- reilu nippu tuoretta tilliä
- 100 g kermajuustoa raasteena
- ½ dl mantelilastuja
1. Laita uuni kuumenemaan 225°:een.
2. Kuivaa kuhafileet hyvin talouspaperilla ja asettele ne limittäin uunivuokaan. Mausta fileet suolalla ja valkopippurilla.
3. Sekoita ranskankerma/smetana ja tilli sauvasekoittajalla tasaiseksi. Lisää seokseen juustoraaste ja levitä seos tasaisesti kalafileiden päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut.
4. Paista uunin ylätasolla n. 7 - 10 min. Varo, että mantelilastut eivät saa liikaa väriä. Kypsä kuha muuttuu läpikuultavasta tasaisen valkoiseksi ja lohkeaa helposti paloiksi.
Uunissa paahdetut ruusukaalit:
- n. 300 g tuoreita ruusukaaleja
- muutama valkosipulinkynsi
- 2 rkl sitruunalla maustettua oliiviöljyä tai oliiviöljyä + 1 tl sitruunamehua
- ½ - 1 tl (sitruunaista sormi)suolaa
- pari kunnon rouhaisua mustapippuria
1. Laita uuni kuumenemaan 175 °:een.
2. Poista ruusukaaleista nahistuneet lehdet ja kovat kannat. Puolita kaalit ja laita uuninkestävään vuokaan.
3. Purista kaaleille muutama valkosipulinkynsi ja valuta pinnalle oliiviöljy. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria.
4. Paista uunin keskitasolla n. 20 - 30 min, kunnes kaalit ovat pinnalta rapeita ja sisältä kypsiä. Sekoita kaaleja muutama kerta paiston aikana.
Tein kuhan kaveriksi perunamuusia n. kilosta jauhoisia perunoita, jotka keitin suolalla maustetussa vedessä. Otin keitinvettä talteen reilut pari desiä ja muusasin perunat perunasurvimella. Sitten lisäsin perunoihin keitinvettä, reilun nokareen voita, kunnon lorauksen oliiviöljyä ja yhden sitruunan kuoriraasteen. Tarkkoja määriä en osaa sanoa, mutta keitinvettä, voita ja oliiviöljyä kannattaa laittaa tarpeeksi niin, että muusin koostumuksesta ja mausta tulee hyvä. Lisäsin muistaakseni vielä ripauksen suolaa. Sitruuna sopii tosi hyvin perunan makuun ja sitruunainen muusi oli tosi hyvä kaveri kallalle. Kannattaa kokeilla!
Kaupassa sattui silmään sen verran hyvän näköistä parsaa, että keitin sitä vielä nipun aterian lisukkeeksi. Parsat kuorin nupun alta ja katkaisin pois kovat kannat. Keitinveteen lisäsin suolaa, sokeria ja muutaman sitruunalohkon. Parsaa ei pidä keittää likkaa. Vihreälle parsalle riittää yleensä n. 4 - 5 minuuttia.
Sitten vaan annoksia kokoamaan ja ääntä kohti. Hyvää oli!
~~~
Tällä viikolla tänne satoi taas vähän lunta. Edellinen pieni kerros olikin jo ehtinyt sulaa pois.
Meillä on perinteiseen tapaan sunnuntaina tuplajuhlat, kun isänpäivän lisäksi vietetään isäni eli vaarin syntymäpäiviä. Reipas ja hyväkuntoinen vaari täyttää 83 vuotta. Menemme siskojen ja heidän lapsiensa kanssa vaarin luo tekemään ruokaa ja syömään yhdessä.
Juhlavaa viikonloppua myös teille kaikille!
Nam !
VastaaPoistaTässähän on meiän viikonlopun menyy. Eiku kopioimaan. Tänk juu !!
Hali isää, ihan kaikkien isättömienkin puolesta tuplahalit. Oman isäni poismenosta tulee jo 7 vuotta, ihan käsittämätöntä. Ehkä tuo äitini muisteleminen laukaisi ihan hirmuisen ikävän. että anna mennä ihan koko rahan edestä haleja iskällesi.
Mukavaa viikonloppua sinne. <3<3
Jättestor kram och varm puss
No hyvä, jos sait tästä idean viikonlopun ruokailuun. Hieno homma!
PoistaHalin todellakin isää ja kiusaan vähän, se on sellainen meidän juttu. ;) Isä on kova kertomaan vitsejä ja tykkää nauramisesta. Hmm.., kuulostaapa tutulta, olenkohan perinyt jotain? :D:D
Ikävä on kyllä monisyinen juttu. Alkuun se on sellaista jatkuvaa puristusta, joka vie värit maailmasta - kaikki näyttää harmaalta. Ajan myötä suru alkaa aaltoilemaan. Välillä sen melkein unohtaa, kunnes se jostain saa kipinän ja iskee taas täysillä pintaan. Ajoittain suru on itkettävää tuskaa ja toisinaan taas melkein lempeää, yhteisten muistojen tuoma hymynkare suupielessä.
Rentouttavaa viikonloppua sinne ja jättesuuria haleja! <3 Messiselle tietysti jättepaljon rapsutuksia! <3
Hei!
VastaaPoistaOlipa taas kerran mukavaa kun saattoi aamukahvin kanssa istahtaa lukaisemaan tätä luottoblogia :-)
Ulkona on pakkasta, kädet palelivat aamulenkillä ja yöllisen sähkökatkon jäljiltä talo on tosi viileä.
On niin mukavaa sisälle tultua laittaa villasukat jalkaan ja viettää hetki täällä lukemassa uusia juttujasi :-)
Mukavaa viikonloppua!
shelttien mami (koipihoitaja)
Luottoblogi! <3 *pientä punastelua*
PoistaMeillä on lämmitysjärjestelmä reistaillut niin, että toissa viikolla oltiin kuin saunassa ja nyt taas palellaan sisällä pipat päässä. ;) Joten voin hyvin eläytyä fiilikseesi aamukahvilla.
On tosi, tosi ilahduttavaa kuulla, että tykkäät uskollisesti lukea näitä meikäläisen horinoita. Kiitos siitä! <3
Rentouttavaa viikonloppua sinne teille kaikille ja Meri kaunokaiselle paljon parantavia paijauksia! <3
NAM NAM! Rapsuja laumaan!
VastaaPoistaKiitos ja samoin sinne! <3
PoistaIhanat ruoat taas. Olen vähän arka laittamaan kalaruokia, vaikka niistä tykkäänkin. Siinä taas yksi opeteltava.
VastaaPoistaNauttikaa tuplajuhlista! Mulla ei ole ollut 11 vuoteen ketään isänpäivänä juhlittavaa enää.
Varsinkin muusista tuli ihan taivaallista, kantsii kokeilla! :P Ja valmiiden kalafileiden paistamista pannulla voissa suosittelen myös kokeilemaan. Mä pyydän vielä aina "härskisti" kalatiskin myyjää poistamaan kuha- ja ahvenfileistä ruodot, joten sitäkään ei tarvii itse tehdä. ;)
PoistaEkoina vuosina äidin kuoleman jälkeen tuntui äitienpäivänä aina tosi tyhjältä. Sittemmin siihenkin on jo vähän paremmin tottunut. Isä tosin edelleen vie meidät tytöt perheineen syömään äitienpäivänä eli ollaan lähes samalla porukalla koossa. Mutta toki kaikkein tärkein puuttuu joukosta, vaan ei sydämistä.
Rentouttavaa viikonloppua sinne kera halitusten! <3
Aika ovelaa raastaa sitruunankuorta muusin joukkoon, eipä oo tullut mieleenkään kokeilla aiemmin. Hyvännäköinen satsi oli taas lautasella, nams, mums.
VastaaPoistaVau, onnittelut 83-vuotiaalle isällesi. Mun isä olis täyttänyt viime kesänä 77 vuotta, vien huomenna kynttilän hänen haudalleen. Kynttilöitä ollaankin jo polteltu niin sisällä kuin ulkonakin. Miehelle pyöräytin kakkupohjan, jonka täytän huomenna ja paistelin torttuja (ilman joulua), siis vadelma- ja aprikoosihillolla. Niitä joihin sä joskus annoit vinkin.
Olen jossain ruokaohjelmassa, lehdessä tms. nähnyt tuollaisen perunamuusiohjeen ja minun on pitänyt kokeilla sitä jo vaikka kuinka kauan. Onneksi vihdoin kokeilin, koska muusista tuli tosiaan herkullista. Ja varsinkin kalan kanssa tuo sitruunaisuus sopii tosi hyvin. :P
PoistaKiitos! <3 On kyllä suuri onni, että ollaan saatu pitää isä hyväkuntoisena ja reippaana luonamme näin pitkään. Toivottavasti hän juhlii kanssamme vielä monta, monta syntymäpäivää!
Juhlapäivinä hautausmaalla on aina tosi kaunista, kun kynttilöitä on paljon. Näin pimeään aikaan kynttilät tuovat muutenkin ihanaa tunnelmaa.
Mukavaa viikoa sinne ja Ellille rapsuja! <3
Lukiessani tätä huomasin juuri, etten ole tainnut koskaan edes maistaa kuhaa...mielenkiintoista :)
VastaaPoistaJos tykkäät vaaleasta kalasta, niin kannattaa ehdottomasti maistaa kuhaa. Pyydä joko kalakauppiasta poistamaan ruodot fileistä tai leikkaa ne itse pois ns. v-leikkauksella. Sitten vaan paistat fileet kuumalla pannulla voissa - avot! On tosi herkkua! :P
PoistaPS. Super, hyper, mega paljon onnea upeista näytelmätuloksista! <3<3<3 Teidän poitsut on kyllä niiin komeita, että jo oli aikakin jonkun tuomarinkin se tajuta. Nih.