maanantai 28. toukokuuta 2012

Näytelmässä

Sunnuntaina oli sitten se odotettu ja pelätty koiranäyttely. Me näytelmämaailman neitsyet haahuilimme ensimmäiset puoli tuntia ympäriinsä ennen kuin löysimme edes oikean kehän. Onneksi kehän laidalla meitä odotti vaikuttava entourage valmiina puunaamaan Rillaa ja rauhoittelemaan hämmentynyttä emäntää.



Pahoittelen kuvien laatua. Olin tosiaan niin hermostunut, että en osannut säätää kameraa edes sen vertaa kuin yleensä. ;D


Kannustusjoukkoihin liittyi myöhemmin vielä Rillan kasvattaja ja siskontyttö, jotka molemmat olivat olleet edellisenä päivänä juhlimassa häitä (ei samoja), mutta tulivat siitä huolimatta paikalla. *Isoa arvostusta*






Kommettiboksissa olen "tutustunut" erittäin mukavan oloiseen leidiin, joka myös innostui tulemaan näyttelyyn meitä(kin) moikkaamaan. Oli todella mukavaa tavata ihan livenä! Vieläkin olen ihan hämmentynyt ja otettu sekä itse tapaamisesta että tuliaisista, jotka tyttöjen kanssa saimme. Kiitos vielä tuhannesti shelttien mami!





Puunaaminenkin loppui lopulta ja Rilla oli valmiina kehään -



Ja näin siellä mentiin -





Tässä taidettiin bongata mamma kehän laidalta ;)

Mitäs pieniä kavereita siellä taustalla näkyy <3

Pöydällä tuomarin tarkastelussa -






Niin hienosti meillä meni, että Rilla pääsi jatkoon ja toiselle kierrokselle.






Rilla oli siis nuorten luokan ykkönen arvosanalla ERI (erinomainen) ja SA (sertin arvoinen). Mammalla nousi kyyneleet silmiin, kun tuomari sanoi Rillan kohdalla napakasti: "excellent"! Kakkoskierroksella tipputtiin kuitenkin heti, niin kuin kuulemma nuortenluokkalaisille usein käy - eivät ole vielä ihan valmiita kisaamaan vanhempia yksilöitä vastaan.  Niin kuin varmaan arvaatte, meidän ylpeiden vanhempien mielestä Rilla oli ihan ehdottomasti kaikkein kaunein, kiltein ja etenkin rakkain!


Mamman ja Papan pieni rakas <3


Westejä tuomaroi näyttelyssä israelilainen Yochai Barak, joten arvio saatiin englannin kielellä. En ole ihan varma, sainko kaikista sanoista selvää, mutta jotakuinkin näin se menee:

- excellent type (hienon mallinen)
- feminine (feminiininen)
- full of proportions (hyvät? mittasuhteet)
- very showy (näyttävä)
- lovely expressions (viehättävät ilmeet)
- good body (hyvä runko)
- still needs time to be more muscled and get more stronger (tarvitsee vielä aikaa tullakseen lihaksikkaammaksi ja vahvemmaksi)
- nice temperament (mukava luonne)
- good coat (hyvä turkki)



Pitkän ja lämpimän päivän jälkeen Rilla pääsi omalle takapihalle lepäämään.




Ja juoksentelemaan ystävän kanssa.





Näin ensimmäisen näyttelyn jälkeen voin sanoa, että olen edelleen aika hämilläni koko touhusta. Nyt täytyy miettiä, että oliko tämä meidän osalta tässä vai innostummeko vielä kasvattajan suosituksen mukaisesti toisesta näyttelystä. Mahdollisia pentuja ajatellen on kuulemma hyvä hankkia (ainakin) kahden tuomarin mielipide.






PS. Noin yleisesti ottaen en ole mikään suuri Euroviisufani, mutta tämän vuoden voittajabiisi on kyllä todella hyvä. Sen voit kuunnella tästä.



24 kommenttia:

  1. Jeeeeiiii !!!!!! Hyvä Rilla, mä tiesin, mä niin tiesin. Kaunishan sinä oot kuin mikä ja ainakin mun p0äässäni oot aina vastannu sitä kuvaa,joka kunnon westiestä on. Upeeta. Kai se mamma oli muistanu hyllyyn raivata sun nauhoille ja serteille tilaa. Kyllä se pokaalikin sieltä vielä napsahtaa, jos vaan jaksatte käydä noissa näyttelyissä. Aika rahaa vaativaa touhua se kyllä on ja joskus matkatkin rasittaa. Mutta mitäs siitä.
    Turkuun jos tuutte, meille aina pääsee majoitukseen. Ja minä kyllä paijaisin sut ihan tyystin oli sitten Messinen mustasukkainen tai ei. Messinen varmaan tykkäis sunsta vaiks kuin.
    Onni ja Tiuku on taas meillä viikon. Ja Messistä varmaan kismittää vaikkei näytä sitä. Messinen itse sanoisi varmaan että se gerbiili on taas nuoleksimassa äireen naamaa ja se jätkä on ihan kahjo. Luulee et piha on sen aluetta vaiks se on kokonaan mun. Höh !!!
    Onnea Rilla <3<3

    VastaaPoista
  2. Upea suoritus ja tulos, mutta mitä muuta tuommoiselta kaunottarelta voisikaan odottaa. Onnea hienosta arvioinnista.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut hienosta tuloksesta ja ylipäätään näyttelyreissusta selviämisestä:D Rilla näyttää kuvissa tosi söpöläiseltä:)
    t Marika, jekku ja taika

    VastaaPoista
  4. Voi ei, tollanen viisu... mami ei kattonu niitä viisutteluja ja IHAN hyvä niin. Sen mielestä toi voittaja on tekotaiteellinen :-)

    Mut ISOT ONNITTELUT Rilluskalle! Keikkahan meni aivan nappiin!! Parempaa ei olis voinu toivookaan. Kyllä nyt varmaan vanhemmat on ylpeitä noin hienosta tytöstä :-).

    Kyllä Rillasta pitää vähintään muotivalio saada. Meette nyt vaan kiltisti niihin kymmeniin näytelmiin jatkossakin ;-)

    Toisaalta, kun alku oli noin hyvä, ei ehkä tartteis käydä ihan hirveen monissa et sais muotivaliotittelin ja POKAALIN! Pitäis vaan kattooo oikeet tuomarit ja tietää ketä muita niihin näytelmiin tulee. Joo-o... tollasta se näytteleminen on.

    Mamihan kävi siellä kattomassa ja se sano meillekin, et kyllä oli ihme, et vaikka ne oli ihan ekat missikisat, Rilla osas olla niin rauhallinen ja järkevä, siellä boxissakin ja kaikkee. (Tossa oli ehkä joku piikki meille... se varmaan aattelee, et KUKAAN meistä ei osais olla yhtään näytelmissä. No, ehkä Tyyne jotenkin)

    Nyt sit Rilla vaan salille lihaksia kasvattelemaan! Hommaatte omat voimailuvehkeet vaikka kellariin.

    Miten muuten Peppiksen päivä meni sillä aikaa kun olitte missikisoissa?

    "mamilla alkaa loma"-terkuin,

    sheltit

    VastaaPoista
  5. Onnittelut hyvästä suorituksesta. Hienosti pärjätty! Menkää toki toistekin - ei se ota jos ei annakaan sanoo sanonta. Sitten voi päättää mitä tekee jatkossa. Tämän suosituksen annan nimenomaan tuon pentujen teon vuoksi :)

    VastaaPoista
  6. Kylläpäs oli Rilla-neiti hienona näyttelyssä, ei ihme että tuloskin oli sitten ERInomainen. Onnittelut siitä!
    Hienot tuliaisetkin olitte saaneet. Söpö "ötökkä" ja olikos ne punkkipihdit? Tulivat varmaan tarpeeseen :)
    Kyllä kai te sitten ainakin sinne toiseen näytelmään menette, sen arvostelun takia. Katsotte sitten, jatkuuko homma, vai loppuuko siihen.

    Aurinkoista viikkoa vaan sullekin, näytelmäsankari, sekä sun koko laumalles!

    VastaaPoista
  7. Oi, paljon onnea hyvästä menestyksestä! Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa...
    Oma näyttelyinnostukseni lopahti aikoinaan alkuunsa. Ensimmäisen rotukoirani (kääpiösnautseri) oli tarkoitus näytellä ja ilmoitinkin koirani sellaiseen. Ennen näyttelyä kävin nuuhkimassa näyttelymaailman ilmapiiriä ja niinpä en sitten vienytkään koiraani näytille. Se vippaskonstien määrä ja koiranomistajien sairas kunnianhimo välittämättä koiran voinnista alkoi heti tympiä niin, että maku meni jo alkuunsa. Ilman koiraa olen kyllä käynyt ahkerasti näyttelyissä, joko vapaaehtoistyöntekijänä tai pelkästään ihan omasta mielenkiinnosta.
    Muutaman kerran olen ollut myymässä näyttelyluetteloita Turun kansainvälisessä näyttelyssä sisääntuloaulassa ja siinä tuli nähtyä monenlaista koiranpitoa. Näkemäni sai minut suosimaan pikkunäyttelyitä ja varsinkin ulkona pidettäviä.
    Ihmettelemään jäin, että eläinsuojelujärjestöt eivät ole suurissakaan näyttelyissä bongaamassa niitä epäkohtia.

    VastaaPoista
  8. ONNEA teillähän meni super hienosti! :) Itse en voisi ikinä odottaakkaan ERIä, Sofin kanssa menen vain yrittämään josko mahdollisesti saataisiin EH, joka sekään ei välttämättä tule.. :) Muta kyllä Rilla näyttääkin hienolta puunattuna. Kyllä suosittelen minäkin menemään toistamiseen kun noin hienosti meni ja varsinkin jos niitä pentuja ajattelette niin kaksi näyttelyarvostelua olisi suositeltavaa. Ja se jännityskin häviää ajan myötä, minäkin jännitin ennen ihan hirvesäti näyttelyitä, ja ne tuntuivat ahdistavilta ja vähän tyhmiltä. Mutta nykyään pidän kokp touhusta, kun Milan kanssa ollaan yhdessä siihen totuteltu :) Luultavasti kyllä kesällä Sofin kanssa ollessa jännittää huomattavasti enemmän kehään meno, koska westi on paljon hankalampi näyttelyrotu kuin sheltti.. :) Onnea vielä! <3

    VastaaPoista
  9. Excellent Rilla, pitää niin paikkansa! Rilla on kuin edustusmatkalta palannut prinsessa omalla takapihallaan; föönaus vielä niin parhaimmillaan, mutta söpöys on myös luontaista :)

    Onnea kovasti, innostukaa toki jatkossakin päihittämään muita kehässä :)

    VastaaPoista
  10. Hienoa Rilla!

    Onhan nuo näyttelyt ihan oma lukunsa koiramaailmassa. Muuta emme osaa sanoa, mutta Rilla on kehunsa ansainnut.

    VastaaPoista
  11. No vähänkös on hieno tulos. Mitähän sanallisia arvioita saavat ne kakkoskerroksen voittajat, kun teidänkin on noin upeita!! What a fabulous result!! Olkaa ylpeitä itsestänne ja Rillan suorituksesta. Ps toi ensimmäinen kuva ON vähän hassu mutta varmaankin se johtuu tarkennuksesta. Vai onko se naama oikeasti tuollainen pehko näyttelyssä?? Terveisiä M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  12. Vautsi! Upeeta! Onnittelut sekä kauniille neidolle, että ylpeälle mammalleen! :) Hieno homma, ehkä se näyttelykärpänen teitäkin puraisee oikein kunnolla kuten meille kävi - vastoin kaikki odotuksia.

    Rapsut ja pusut typyille, pitkulaiselle Alfielta erityisesti silmänisku ;)

    VastaaPoista
  13. Liftari: Kiitos ja jei tosiaan! Rilla taitaa tosiaan olla kaunotar muidenkin kuin ehkä lievästi puolueellisen ;D kotiväen mielestä. Näytelmistä, noin yleensä, en ole vielä ihan varma.. Onhan se aika erikoista touhua.. :o

    Kiitos myös majoitustarjouksesta! Vaikka ei näytelmään sinne Turkuun tultaiskaan, niin jos muuten matka sinne käy, nappaan teikäläisen vähintäänkin kaffelle kanssani. Se on vissi ja varma! Messinen ja Rilla yhdessä vastaa kyllä mielessäni tietyllä tapaa täydellistä paria, oih! <3

    Jaa, teillä on siellä taasen "koko" koiralauma koossa. Koetahan Essiläinen pitää puoles sen äireen huomiosta! ;D

    Myrskyliini: kiitos kovasti! Tulos oli kyllä hieno. Unohdin postauksessa muuten hehkuttaa meidän trimmaajaa (URPO minä!!) Hän laittoi ja esitti Rillan tosi hienosti eli iso osa kunniasta kuuluu tietysti hänelle! <3

    Marika, Jekku ja Taika: Kiitos! <3 Hyvin sanottu, näyttelyreissusta selviäminen oli myös tosiaan jo saavutus sinänsä! ;D

    Sheltit: mäkin muuten katsoin tuon itse esityksen äsken ekaa kertaa. SE oli erikoinen! :o Biisistä sen sijaan tykkään kyllä. Tosin, se on soinut nyt päässäni "korvamatona" lauanataista asti eli siinä mielessä olen jo aika kyllästynyt. :D Meillä muuten isäntä ihan oikeasti katsoo Euroviisut. Voin kertoa, että olemme siinä(kin;)) suhteessa aika erilaisia.. :D

    Juu, juuri tuo näytelmiin kuuluva ihme "peli" tuomareihin ja muihin osallistujiin liittyen saa omat niskavillani herkästi nousemaan. Olen enemmän sellainen "reilusta pelistä" pitäjä. Tosin, onko sellaista olemassakaan?

    Rillan käytös ja oleminen on kyllä jotain niin uskomattoman rauhallista ja mukavaa. Hän ei tosiaan ollut moksiskaan näytelmätouhusta, vaikka ekat missikisat oli kyseessä.

    Kiitos vielä Sinulle siitä, että tulit ja ihanista tuliaisista! Olen täysin liikuttunut! <3 Tunnustan ihan pienellä äänellä, että koirille tuomasi turre on jo joutunut läpikäymään sekä äänenpoisto- että silmäleikkauksen. Hitsi.. :D

    Jep, kuntosalille tarttis Rillan kanssa lähteä ja hankkia kaikkia proteiinijuomia ja -patukoita. :D:D

    Hip-hei, sulla alko loma, jei! Oikein ihanaa lomaa koko laumalle ja shelteille suukkoja! <3

    VastaaPoista
  14. Kaunis Nelli: kiitos onnitteluista! <3!

    Juu, eiköhän me vielä se toinen näyttely katsota, kun on kerraan leikkiin lähdetty. Rillan kasvattaja sekä myös trimmaaja sanoivatkin, että näyttelytulos ja arvostelu voi poiketa paljonkin toisistaan eri kerroilla.

    Ellieli: kiitos kovasti!

    Tuliaiset oli tosiaan aikamoiset! <3 Ötökästä tuli heti Pepin lemppari ja tuossa paketissa on tosiaan punkkipihdit. Sellainen "silmukkamalli", jota meiltä ei vielä löytynytkään. Shelttien mami on joutunut valitettavasti poistamaan koirista paljon punkkeja ja hän on todennut tuon kyseisen mallin kaikista parhaaksi. Toivon silti toki, että sille ei olisi meillä käyttöä..

    Juu, tarttee sitä kait vielä toinen näytelmä katsoa. Rillan kasvattaja sekä trimmaaja sanoivatkin, että näyttelytulokset ja arviot voivat poiketa välillä tosi paljonkin toisistaan. Joten eipä pidä vielä yhden hyvin menneen kerran jälkeen liikoja ylpistyä. ;D

    Aurinkoista viikkoa myös teille kaikille! ☼ (Täällä tosin satoi koko maanatain..)

    HooPee: kiitos Sinulle! <3 Katsotaan tosiaan, mitä jatko tulee pitämään sisällään..

    Oih, tykkään käppänöistä tosi paljon, ihana rotu! Meidän edesmenneen Rosa-westien paras kaveri oli pienenä samanikäinen käppänäpoika Remu. He olivat tosi hyvät kamut. <3

    Juu kuule, ymmärrän todella, että et innostunut näyttelytouhusta. Kuvailet sitä juuri sellaisena kuin olen aina siitä (vähän salaakin) ajatellut. Minua kun kiinnostaa jalostuksessakin vain ja ainoastaan koiran terveys sekä muut koiran hyvinvointiin liittyvät seikat, kuten vaikkapa westeillä turkin laatu. Karkea ja sitä kautta vettä sekä likaa hylkivä turkki on toki ominaisuus, joka kannattaa mielestäni jalostuksessakin huomioida. Hännän piitudella tms. ei ole minulle mitään merkitystä.

    Tuossa näyttelytyössä oletkin varmasti päässyt erittäinkin hyvin perille systeemeistä. Minä taas en näin yhden näyttelyn nähneenä osaa vielä sanoa kovin hyvin, miten melko kriittiset ennakko-oletukseni pitävät paikkaansa.

    Pelkäsin kovasti ennen sunnuntaita, että törmään heti johonkin ihan kammottavaan epäkohtaan ja homma jää samantien siihen. Kuvistakin tietysti näkee, että näyttely pidettiin ulkona. Tosin päivä oli aika lämmin ja olin siinä suhteessa huolissani koirista. Ilokseni huomasin, että ihmiset näyttivät huolehtivan koirien viilennyksestä tosi hyvin.

    Eeva: kiitos paljon! <3

    Täytyy heti tunnustaa, että odotin Sinun kommenttiasi erityisen paljon, koska halusin kuulla mielipiteesi siitä, miltä Rilla Sinun silmissä näytti. Tosin, pelkistä kuvista ei varmaan ole niin helppoa sanoa.

    Minulta jäi postauksessa hehkuttamatta kunnolla (olen URPÅ) meidän trimmaajaa, joka tosiaan sekä laittoi että esitti Rillan. Hän teki mielestäni tosi hyvää työtä!

    Uskon kyllä, että näyttelytoiminta voi olla myös oikein mukava harrastus. Ja kyllä mekin varmaan ainakin se toinen näyttely vielä katsotaan. Rillan kasvattaja jo soittikin ja mietittiin esim. Mäntsälää (21.7.) yhtenä vaihtoehtona. Rillan kasvattajan ja trimmaajan kanssa on tosi helppoa ja mukavaa mennä näyttelyyn. Itse ei tarvitse olla kuin paikalla, eikä tietysti sekään ole pakko. Heidän molempien kanssa kemiat pelaa sillä lailla hyvin, että on vähän kuin treffaisi hyviä ystäviä. :)

    Kiva, kun päivittelet tasaisesti pentukuulumisia. He on NIIIIN söpöjä! <3

    VastaaPoista
  15. Mai: eikö, mamman rakas, neiti-erinomaisuus! <3

    Nuo takapihakuvat on kyllä niin hauskoja! Frisyyri on tosiaan vielä napakkana, mutta asento melko rento. :D Kampaus on sittemmin saattanut ihan pikkuisen kärsiä maanantain kaatosateesta. :D

    Kiitos! Eiköhän me tosiaan toinen näytelmä vielä katsota, ainakin.. ;D

    Olli: tänks buddy! <3

    Juu, hyvin sanoitte sekä näytelmätouhusta että kehuista. ;) Nim. Puolueeton Rilla-fani :D:D

    Marja-Leena: eikö ja hyvä kysymys. Voiko tusta tosiaan ylisanat enää kovin paljon parantua? Ollaan todella ylpeitä Rillasta, vaikka eipä juuri sen ylpeämpiä (tietenkään) kuin muutoinkaan. Meille hän on aina ollut ykkönen.

    Harmittaa, kun unohdin postauksessa hehkuttaa (Nim. URPÅ) meidän trimmaaja, jonka ansiota hyvä tulos tietenkin myös oli. Hän kun laittoi ja esitti Rillan niin hienosti.

    P.S. Juu, usko tai älä, westien pää- ja jalkakarvat tupeerataan ensin ihan kauttaaltaan tuollaiseksi palloksi, mikä näkyy kahdessa ekassa kuvassa. Sitten juuri ennen kehää tuupeeraus "avataan". En ollut ennen kuullutkaan moisesta. Päähän laitettiin ennen tupeeraamista vieläpä sellaista Wellan koirille tarkoitettua muotoiluvoidetta. :o Arvaa vaan meinasko meikäläisen leuka loksahtaa sijoiltaan.. :D:D

    Osassa kuvista on värit AIVAN pielessä. Ovat sinisiä kuin mitkä, vaikka yritin vähän korjatakin niitä Picasassa. Hitsi. ;)

    Maria: kiitsa! Ü

    Hei, en muistanutkaan, että sulla (teillä) on ollut myös vähän ennakkoluuloinen suhtautuminen näytelmätoimintaan ja niin vaan se kärpänen on kuitenkin päässyt puraisemaan. Kuinkakohan meidän käy? Rillan kasvattaja sanoi jo aikoinaan, että nälkä saattaapi kasvaa syödessä.. ;D

    Kiitos terkuista! Peppi nikkaa tietysti innokkaasti taikaisin silmää Alfielle ja myös Aslanille (juoksun jälkimainingit menossa ;D). Neiti pitkänmallinenkin oli taannoin kampaajalla ja sai tooosi lyhyen kesätukan. Pilkut näkyy taas paljon paremmin. Kuvia tiedossa seuraavassa postauksessa.

    Rapsuja poitsuille! <3

    VastaaPoista
  16. Juu, siis minähän se toitottelin oikealle ja vasemmalle, että "meidän koira ei sitten missikisoissa käy!"...tänä kesänä "mihinkähän kaikkiin lähialueiden näyttelyihin me ehditään mennä tänä kesänä?" :D

    Sanani olen joutunut syömään. Hyvältä maistui ;)

    VastaaPoista
  17. oij, paljon onnea Rillalle ja ylpeälle mammalle<3 :)

    VastaaPoista
  18. Maria: :D:D

    Petriina: kiitos kovasti! <3

    VastaaPoista
  19. Kyllä tosiaan näyttää tytteli hienolta minun silmään! :) Varsinkin tuossa missä neiti seisoo pöydän laidalla <3

    Oi tulkaa Mäntsälään! Mekin ollaan jo ilmoittauduttu sinne Sofin kanssa! :)

    VastaaPoista
  20. Eeva: kiva kuulla, kiitos! <3

    Aa-a, tekin ootte menossa Mäntsälään, no eiköhän me siellä sitten treffata, kivaa! :))) Juttelin tänään meinaan Rillan trimmaajan kanssa ja hän oli ihan innoissaan aiheesta.

    Onpa hauskaa nähdä sitten ihan "livenä" ja tavata Sofi, jei! <3

    VastaaPoista
  21. hienoa! :) On kyllä kiva tavata joskus näitä "blogi" tuttujakin, katsotaan nyt miten mahdan tunnistaa teitä :) Täytyy jotenkin yrittää Rillaa metsästää kaikkien niiden valkoisten joukosta :D

    VastaaPoista
  22. Eeva: mä laittelen sulle tekstaria sitten lähempänä näyttelyä jooko, niin sovitaan treffeistä tarkemmin. :)

    VastaaPoista
  23. sehän sopii! :) Muista laittaa sitten viestin perään nimesi, kun en tallentanut numeroasi silloin kun kerran viestittelit ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü