Koettua ja luettua (1/2)

Tiedättekö, kun monien asioiden olemassaolon melkein unohtaa, kunnes niihin joutuu jostain syystä taas paneutumaan. Yksi sellainen asia on terveydenhoitojärjestelmä. Terveenä sitä ei paljon tule ajateltua ja joskus tuttavien "kauhukertomukset" tuntuvat aika etäisiltä ja jopa vähän liioitelluilta. Kunnes sitten heräät itse yhtenä aamuna siihen, että toinen korva on omituinen. Näin tapahtui minulle reilu kuukausi sitten ja sen omituisen korvan kanssa on ollut kaikenlaista. *huokaus*

Korva siis kipeytyi, mutta ei samalla tavalla kuin lapsuuden muutaman sairastetun (välikorvan) tulehduksen seurauksena. Korvaa sekä sattui että kutisi, se tuntui olevan samalla tavalla lukossa kuin esim. lentokoneessa ja oloa helpotti osin paineen purkaminen puhaltamalla ja samalla nenästä kiinni pitämällä. Korvasta oli myös selvästi kuulo alentunut ja välillä tuntui kuin siellä sisällä olisi liikkunut nestettä.

Taasko sä mamma jauhat siitä sun korvasta, BORING!

Suuntasin ensin terveyskeskuksen iltapäivystykseen, jossa oli oikein mukava nuori mieslääkäri, joka kyllä katsoi korvaan ja kuunteli tarinani, mutta ei löytänyt korvasta mitään vikaa. Määräsi kyllä useampiakin tippoja varalta, mutta sanoi, että vaiva menee varmasti parissa päivässä itsekseen ohi.

Ei mennyt, vaan paheni. Seuraavalla lääkärikäynnillä kohtasin toisen nuoren lääkärin. Hän oli häkellyttävän kaunis nainen. Käytös sitten ei ollut kaunista nähnytkään. Hän kohteli minua oikein alentuvasti ja ylimielisesti. Vilkaisi kyllä korvaan ja sanoi, että siellä on hyvin pientä punoitusta. Lukkoon menemisen hän sanoi olevan täysin erillinen vaiva ja sanoi sen johtuvan nenän tukkoisuudesta joko flunssasta tai allergiasta johtuen. Ei auttanut, vaikka sanoin useaan otteeseen, ettei nenäni ole millään lailla tukossa. Kysyin jopa, että eikö ole aika erikoista, jos kaksi täysin erillistä vaivaa alkaa täsmälleen samalla hetkellä ja samassa korvassa. Hänen mielestään siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Lähdin vastaanotolta kahden tippareseptin kanssa sekä tunteen siitä, että minua ei ollut kuunneltu, otettu tosissaan eikä käynnistä tulisi olemaan mitään hyötyä korvan paranemisen kannalta. Valitettavasti olin oikeassa.

Hei, ihan oikeesti..

Seuraavaksi suuntasin yksityislääkärille. Periaatteessa paheksun ajatusta siitä, että pitää mennä yksityiselle puolelle saadakseen apua. Eikä se tietysti aina mikään tae olekaan. Miehelläni mm. on edelleen koko pikkurillin läpäisevä tikku sormessaan, koska (yksityis)lääkäri oli kesällä sitä mieltä, että mitään tikkua ei ole, eikä mitään tarvitse tehdä. Määräsi sormen punoitukseen antibioottisalvaa. Aika jännä, että sormi punoitti pieniltä alueilta tismalleen sormen vastakkaisilta puolilta.. Arvatkaa vaan saanko miehen menemään TOISTA kertaa lääkäriin saman syyn takia. Eiköhän se tikku tule pysymään sormessa loppuelämän, ellei ala mätimään ja tule sitämyöten itsekseen ulos.

Takaisin korvaan. Seuraava lääkäri oli vähän iäkkäämpi mies, joka aloitti kysymällä, miten voin auttaa. Se tuntui ihanalta! Sain kertoa oikein luvan kanssa vuolaasti vaivani erilaiset vaiheet. Lääkäri katsoi huolellisesti molemmat korvat ja epäili heti ruusua. (Olisin mieluummin ottanut vaikka neilikan. Toim. huom.)

Viivyin vastaanotolla reilut neljäkymmentä minuuttia. Kipeä korva huuhdeltiin pariin otteeseen ja lääkitystä mietittiin hartaasti. Lopulta lääkäri halusi kuitenkin lähettää minut sairaalan korvapolille, jotta korva voitaisiin tutkia vielä mikroskoopilla ja ottaa näytteitä viljelyä varten. Lähdin vastaanotolta todella tyytyväisenä lähetteen kanssa. Minua oli kuunneltu ja uskottu!

Joo, joo - mä kuuntelen sua!

Seuraavana aamuna suuntasin sitten korvapolille. Siellä koin seuraavan, mielenkiintoisen lääkärikohtaamisen. Minut tutkittiin kyllä hyvin. Näytteet otettiin ja korva huuhdeltiin. Lääkäri vaikutti oikein asiantuntevalta ja tehokkaalta. Erikoista oli se, että minulta itseltäni ei kysytty mitään eikä omia kysymyksiäni pahemmin noteerattu. Lääkärillä oli apunaan hoitaja ja he juttelivat lähinnä keskenään. Samalla lailla kuin monasti hammaslääkärissä tapahtuu. Silloin se on kuitenkin edes vähän loogisempaa, kun potilaalla on suu niin täynnä tavaraa, että puhuminen harvoin onnistuu. Siinä lavitsalla maatessani kuulin mm. kuinka lääkäri totesi hoitajalle: "tää kun on päästetty näin pahaksi". Juu, ihan ekaa kertaa olin sitä korvaa näyttämässä. Argh! No, sain lääkkeet ja hoito-ohjeet ja jopa vastauksen yhteen kysymykseen, kyllä se korvan lukkoon menenminen johtuu ihan samasta vaivasta. 

Kontrollikäynnillä korvaklinikalla kohtasin taas uuden lääkärin, joka jopa kyseli minulta asioita ja oli oikein empaattinen. (Toistaiseksi) viimeinen korvaklinikan lääkäri sitten taas keskittyi "sättimään" minua huonosti valitusta harrastuksesta, vesijumpasta. Kannattaisi kuulemma miettiä jotain toista lajia, kun on kerran näin suuri taipumus korvakäytäväongelmiin. Ei viitsinyt kuunnella, kun yritin sanoa, että a) korvaongelma tuli vesijumppakauden kesätauolla enkä ole uinut kertaakaan koko kesänä ja b) tämä on elämäni ensimmäinen korvakäytävän tulehdus ja lapsena sairastin muistaakseni vain kaksi korvatulehdusta, jotka nekin olivat välikorvan tulehduksia.

Lyhyenä yhteenvetona voimme todeta, että kai siihen korvaan tulee ruusu, kun se päästetään menemään niin pahaksi, eikä tajuta valita harrastuksiaan paremmin, vaikka on todella suuri taipumus korvakäytäväongelmiin. (Katkerasta sävystäni huolimatta, sain korvaklinikalla hyvää ja asiantuntevaa hoitoa ja uskoisin korvan paranevan kokonaan pikku hiljaa. Ruusu voi olla aika sitkeä kaveri, joten jälkihoitoa pitää jatkaa jopa pari kuukautta.)

Mamma, nää sun jutut on NIIIIN tylsiä. 

Koska tästä tarinasta tuli tällainen romaani, niin ainoastaan vilautan teille kirjaa, jonka luin ihan sattumalta juuri tämän korvaepisodin alettua. Kerron sitten seuraavassa postauksessa siitä lisää sekä siitä, mikä aihe uudelleen aktivoitui ko. kirjan myötä.

Parempaa vointia teille sinne uuteen viikkoon! Ü