perjantai 17. kesäkuuta 2011

Uusi sukupolvi vol. 2

Ettei nyt liian tylsäksi kävisi, niin tunnustan, että yksi koiranpentu ei riittänyt, vaan niitä tarvittiin toinenkin.. Hänetkin ollette jo nähneet bannerissa. Hän on Peppi, the mäyräkoira.




Rillan saavuttua tajusin melko pikaisesti, että vanhus ja pentu on ihan oikeasti huono idea. Rilla yritti kaikkensa saada Rosaa leikkimään kanssaan ja se oli kurjaa niille molemmille. Jostain sain sitten ajatuksen, että entä jos pentuja olisikin kaksi, niin leikkisivätkö ne keskenään jättäen mummun rauhaan?




Tällä kertaa pidin pääni ja unohdin westiet. Karkeakarvainen mäyräkoira on jo pitkään kiinnostanut minua rotuna. Peppi onkin karkeakarvainen kääpiömäyräkoira, vaikka karva näyttääkin aika lyhyeltä perinteiseen karkkarin karvaan verrattuna. Saas nähdä millaiseksi se ajan myötä kehittyy. Väritykseltään Peppi on laikullinen riistanvärinen. Turkissa näkyvien laikkujen lisäksi, Pepin oikeassa silmässä on sininen laikku.




Peppi haettiin meille maaliskuussa ja pennuilla on ikäeroa 3,5 kk. Ihan aluksi se tuntui paljolta, kun rääpäle painoi vaan kilon verran ja Rilla-neiti jo n. 6 kg. Kuukaudessa tilanne kuitenkin tasaantui ja pennut leikkivät yhdessä todella paljon. Se on ihanaa! Nyt Rosa saa myös olla rauhassa ja viettää arvolleen sopivia eläkepäiviä.




Kuvissa seikkailee Peppi, jolla on nyt ikää reilu 4 kuukautta. Painokin on kolminkertaistunut alusta, eikä kokoero Rillan kanssa enää haittaa leikkejä. Uuteen rotuun on myös ollut erittäin hauska tutustua. Toistaiseksi olen huomannut selkeimmän eron westeihin verrattuna Pepin itsepäisyytenä. Hän kun päättää jotain, niin siinä onkin miettimistä, että miten se mieli saadaan käännettyä!  :D



Nyt on meidän oma lauma esitelty, mutta ei tokikaan vielä kaikki elämäni koirat, joten stay tuned! ;)


Ja koska on perjantai (thank god!), niin hauskaa viikonloppua!
Sekä erittäin rentouttavaa kesälomaa kaikille, jotka huomenna suuntaavat LOMALLE LOMPS! ;)


6 kommenttia:

  1. peppi ON söpö <3

    nyt just: LOMALLE LOMPS!

    VastaaPoista
  2. niNni: niin on (ja näyttää hassulta...;))
    Ihanaa lomaa, tule pian takas! ♥

    VastaaPoista
  3. Peppi on tosi suloinen :) En ollut kyllä koskaan nähnyt laikullista karkkaria ennen Pepin kuvia, joten oppia ikä kaikki =)

    Hyvää viikonloppua teille kaikille! :)

    VastaaPoista
  4. Maria: Peppi on kyllä sellainen höpönassu! Ja toinen on sitten teidän Alfie, syötävän suloinen!<3 Koita sinäkin viettää mukava viikonloppu puremiesi ja varpaasi kanssa. Aikamoista menoa teillä siellä..;D

    VastaaPoista
  5. Hei, meidän Hippu on aivan kuin teidän Peppi :). Karkeakarvainen kääpiömäyräkoira laikuilla, toinen silmä on sininen. Hippu on jo reilun vuoden, mutta pentuna näytti aivan Pepiltä. Hipun isä on nimeltään Lisego Nosa Optimist, häneltä Hippu on perinyt ulkonäkönsä. Tuli mieleen, että voisivatkohan Hippu ja Peppi olla jopa sisarpuolia? HIpulla ei ole omaa blogia, mutta Facebook profiili löytyy (Hippu Hakkarainen), jos kiinnostaa nähdä kuvia. Terkuin, Henna - Hipun emäntä

    VastaaPoista
  6. Henna ja Hippu: EI VOI OLLA TOTTA!!! Pepillä ja Hipulla on todellakin sama isä, joten sisarpuolia ovat! Uskomaton yhteensattuma, että löysitte tänne blogiin! Olipa tosi kiva, että ilmottauduitte, kiitos!

    Pepin oikeassa silmässä on sininen laikku. Saman puolen korvassa on myös erityisen paljon laikkuja.

    Tuosta blogin sivupalkista löytyy mun s-postiosoite, jos haluat olla privaatimmin yhteyksissä!

    Peppi täältä laittaa hännänheilutus terkkuja siskolle ja minä lähetän rapsutuksia! ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü