Ihana Ines ♥ (1.4.2000 - 27.11.2010)

Lauantaina tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun jouduimme tekemään sydäntäsärkevän päätöksen siitä, että Ines piti päästää luotamme pois. Viikonloppu kuluikin varsin epätodellisissa tunnelmissa, tuota vuodentakaista päivää muistellen. Onko siitä todella jo vuosi? Toisaalta, Rillakin on jo vuoden ikäinen ja Peppi 10 kk. Niin, ja Rosa nukkui pois heinäkuussa. Toistan itseäni ja totean, että onpahan ollut vuosi, huoh..

Ineksen sairaudesta ja viimeisistä ajoista en ole tainnut täällä blogissa paljonkaan kertoa.  Ineksen sairastumisen aikaan, oli ko. sairaudesta hyvin vähän suomenkielistä tietoa tarjolla. Nyt huomasin googlettamalla, että tietoa löytyy jo vähän enemmän. Ajattelin kuitenkin kertoa jotain meidän kokemuksista, jos joku muu, samassa tilanteessa oleva, niistä hyötyisi.  

Minulle saa myös laittaa sähköpostia sivun laidassa olevaan osoitteeseen, jos siltä tuntuu; kerron mielelläni lisää.

Tiedossa on pitkä tarina. Kannattaa hakea joko kuppi kahvia ruudun ääreen tai jättää postaus suosiolla lukematta.  ;)

Ineksen sairastaminen alkoi keväällä, vuonna 2003, kun löysin eräänä iltana hänen vatsastaan kummallisen, aika suuren, hyvin säännöllisenmuotoisen, pehmeän pahkuran. Jostain syystä minulle tuli patista heti merkillisen voimakas, paha tunne. Seuraavana päivänä menimme paikalliselle eläinlääkärille, jossa kuitenkin lohduteltiin patin olevan pelkkä tulehtunut rasvapatti, jota hoidetaan ensisijaisesti antibiooteilla ja vasta tarvittaessa se leikataan pois.  Antibiootit tuntuivatkin pienentävän pattia aika nopeasti, mutta kokonaan se ei lähtenyt pois, joten ELL päätyi poistamaan patin leikkauksella. Pattia ei koskaan lähetetty tutkittavaksi, koska ELL sanoi itse halkaisseensa patin ja sen olleen selkeästi rasvapatille tyypillistä kudosta. Ines parani leikkauksesta tosi nopeasti ja koko patti unohtui meiltä pian kokonaan.

Syksyllä 2004 huomasin Ineksen rinnassa muutaman, pienen, mutta ilmeisen kutiavan näppylän. Oletin automaattisesti, että ne olivat merkki, westeillä hyvin tyypillisestä, ihottumasta. Näppylöiden koko vaihteli aika paljon ihan viikkotasolla, niiden olleen välillä litteitä ”ihopussukoita” sekä toisinaan taas pulleita ja ärtyneen näköisiä. Kävimme näyttämässä näppyjä useammankin kerran samaisessa eläinlääkärissä, jossa rasvapatin poisto oli aikoinaan tehty. Kesällä 2005 olimme taas näyttämässä näppylöitä eläinlääkärille, joka päätti ottaa niistä ohutneulanäytteet patologista tutkimusta varten, koska mikään hoito (kortisonisalva, antibiootit yms.) ei tuntunut näppyjä kokonaan poistavan. En ollut näppylöistä erityisen huolestunut, koska välillä ne kuitenkin olivat selvästi pienempiä ja kutisivat vähemmän. Vanhemmalla westiellämme, Rosalla, oli ajoittain ihottumaa ja hän oli (westeille tyypilliseen tapaan) aika allerginen sekä muutenkin huonoihoinen. Ajattelin Ineksen kärsivän samantyyppisistä vaivoista.

Muistan vieläkin kuin eilisen päivän, kun olimme heinäkuussa kesälomalla ja miehen kanssa juuri autossa matkalla jonnekin, minä vielä ratissa. Kännykkä soi ja vastasin, vaikka ajoin, koska näin numeron olevan eläinlääkäristä. ELL sanoi olevansa hyvin pahoillaan, mutta Ineksen näppylät ovatkin pahanlaatuisia mastsolukasvaimia. Sitten muistan vaan, että ajoin bussipysäkille, sain kerrottua kammottavat uutiset miehelle ja sitten aloimme molemmat itkeä lohduttomasti. Matkanteko jäi siihen ja ajoimme suorinta tietä takaisin kotiin koirien luo.

Seuraavana päivänä kävimme lääkärissä poistattamassa Inekseltä tikit, joita oli muutama ohutneulanäytteen jäljiltä. Eläinlääkäri oli oikein pahoillaan tilanteesta ja sanoi, että on aika alkaa miettiä Ineksen lopettamista. Me poistuimme lääkäristä 5-vuotiaan, elämäniloa ja aktiivisuutta pursuavan koiramme kanssa, totaalisen tyrmistyneinä. Eihän niin vitaalia koiraa voi noin vain lopettaa, EIHÄN? Yhtäkkiä jostain tuli mieleeni eläinlääkäriasema HauMau, jossa olimme, Helsingissä asuessamme, Rosan kanssa käyneet. Mieleeni oli jäänyt erinomainen palvelu sekä asiantunteva hoito, joita olimme sieltä saaneet. Soitinkin sinne saman tien ja sain kuulla, että Suomen tunnetuin koirien kasvainsairauksiin erikoistunut eläinlääkäri, Heikki Putro, pitää siellä vastaanottoa. Saimme ajan hänelle jo heti samalle viikolle. Siitä alkoi vaiherikkaat, mutta myös monella tapaa onnelliset vuodet, parantumattomasti syöpäsairaan koiran kanssa.

Asia, joka Ineksen tapauksessa tulee vaivaamaan mieltäni aina ja ikuisesti, on se ensimmäinen patti, joka hoidettiin täysin väärin. Patista olisi heti pitänyt ottaa näyte ja tutkia kasvaimen laatu ennen leikkaamista. Leikkaus olisi pitänyt tehdä isoilla marginaaleilla (eli patin ympäriltä olisi pitänyt leikata tarpeeksi laaja alue tervettä kudosta pois), jotta syöpäsolujen leviäminen olisi pystytty estämään. Tehty virhe oli oikeasti tosi iso, koska Ineksen sairaus olisi tuossa vaiheessa, mitä todennäköisimmin, pystytty oikeanlaisella leikkauksella parantamaan kokonaan. Tämän tajuaminen on kyllä harmittanut todella paljon. Varsinkin se, että miksi en kuunnellut omaa vaistoani sen ensimmäisen patin kohdalla paremmin. Vaistonihan nimittäin sanoi, että patti on tosi huolestuttava. Miksi en silloin heti soittanut HauMauhun? Tämä kokemus on muuten aiheuttanut minussa aikamoisen luottamuspulan eläinlääkäreitä kohtaan (ei voi mitään). Uuden eläinlääkärin kanssa olen aina tosi varuillani. Siksi käymmekin paljon HauMaussa, vaikka sinne on meiltä aikamoinen matka.

Mastsolukasvain on koirien yleisin, pahanlaatuinen ihokasvain. Kasvain on valitettavasti herkkä leviämään, jonka takia kasvaimen leikkaamisessa tulee noudattaa erityistä tarkkuutta ja varovaisuutta. Kasvaimen aiheuttaa syöttösolujen häiriintynyt ja lisääntynyt jakautuminen. Mastsolukasvain reagoi hyvin sädehoitoon, jota ei kuitenkaan (vieläkään) Suomessa anneta eläimille. Sveitsi oli tuolloin Suomea lähin paikka (tällä hetkellä se on ilmeisesti Ruotsi), josta sädehoitoa olisi koiralle voinut saada. Sekin vaihtoehto käytiin lääkärin kanssa läpi (olisimme olleet ihan valmiita siihen), mutta hänen mielestään Ineksen tapauksessa hoito olisi ollut vaikea toteuttaa, koska pieniä kasvaimia löytyi tarkemmissa tutkimuksissa ympäri Ineksen kehoa. Eli periaatteessa koko koira olisi pitänyt sädettää.

Kuvasta voit nähdä Ineksen rinnassa punaisia kasvaimia karvojen seassa.

Ines sai ensimmäisen hoitovuoden aikana kahta eri sytostaattia, joiden hoitovaste oli kohtuullinen. Kasvaimet pienenivät jonkin verran sekä niiden lisääntyminen hidastui selvästi. Sytostaatithan tyypillisesti laskevat potilaan valkosolutason (leukosyytit l. leukkarit) hyvin alhaiseksi ja potilas on siksi erittäin altis saamaan infektioita. Ineksen kanssa jouduimme hoitojen aikana käymään useamman kerran yöpäivystyksessä saamassa nesteytystä ja antibiootteja. Seuraavat sytostaatit annettiin n. vuoden päästä ensimmäisistä eli 2006-2007 syksyllä-kevättalvella. Silloinkin Ines oli muutamaan otteeseen aika huonossa kunnossa lääkkeistä johtuen. Tosin koirille tyypilliseen tapaan infektioista toipuminen oli aina hyvin nopeaa. Yleensä jo seuraavana päivänä antibiootin aloituksesta, Ines oli jo ihan reipas. Silti päätimme miehen kanssa tuon hoitojakson jälkeen, että keskitymme seuraavaksi siihen, että yritämme saada Ineksen mahdollisimman hyvään yleiskuntoon, jotta hänen jäljellä oleva elämänsä olisi niin hyvää kuin mahdollista.

Seuraavat vuodet kävimmekin Ineksen kanssa jo ennestään tutulla eläinlääkärillä Nummelassa. Hän on opiskellut ELL-tutkinnon lisäksi myös eläinhomeopaatiksi. Kasvaimet vaivasivat Inestä itseään lähinnä vain siksi, että ajoittain kasvainten ollessa ns. aktiivisessa vaiheessa, ne kutisivat ilmeisen paljon. Mastsolukasvaimille tyypillisen kutinan saa aikaan histamiini, jota on runsaasti syöttösoluissa, joiden holtiton jakautuminen on kasvaimen aiheuttaja. Ineksen kutinaa hoidettiin *homeopaattisilla hoidoilla, joista oli selvää hyötyä. Homeopaatti määräsi myös vitamiini- ja öljylisiä. Liikunnan määrään kiinnitettiin myös huomiota. Ines voikin oikein hyvin lähes kolme vuotta, kunnes vuosi sitten lokakuussa tilanne äkillisesti huononi.. 

Ines alkoi oksennella ja oksennuksessa oli mukana verta. Varasimme pikaisesti ajan HauMausta, jossa todettiin, että kasvaimet ovat aiheuttaneet akuutin vatsahaavan. Hoidoksi määrättiin happosalpaajalääkitys. Samalla ELL kertoi, että markkinoille oli tullut lähiaikoina myös uusi sytostaatti Masivet, joka on tarkoitettu nimenomaan pitkälle edenneen mastsolusyövän hoitoon. Suunnitelmana oli saada Ineksen vatsahaava ensin kuriin ja aloittaa mahd. pikaisesti uuden lääkkeen kokeilu. Vatsahaava ei jostain syystä parantunut odotetusti. Oireet kyllä helpottivat, mutta eivät loppuneet kokonaan. Ines sai muutaman viikon lääkkeitä sekä vatsahaavaan että pahoinvointiin. Aika monta kertaa olimme myös ensiavussa saamassa nesteytystä.

Pe-la välisenä yönä (26.-27.11.2010) Ineksen vointi oli taas huono ja vietimme yön päivystyksessä. La aamuna soitin heti HauMauhun, jonne meidän käskettiin tulla heti. Ines laitettiin taas suoraan tiputukseen ja samalla otettiin paljon verikokeita sekä mm. ultrattiin munuaiset. Vietimme Ineksen kanssa n. kuusi tuntia toimenpidehuoneessa. Onneksi saimme olla kokoajan hänen kanssaan.  Koko tuon ajan Ines oli tipassa sekä lisäksi välillä otettiin uusia kokeita.

Lopulta iltapäivällä eläinlääkäri tuli sanomaan, että jostain syystä Ineksen munuaiset olivat yhtäkkiä lopettaneet toimintansa eikä mitään ollut enää tehtävissä. Koira täytyisi päästää pois, ettei sen tarvitse turhaan kärsiä. Vaikka tiesimmekin, ettei Ines voi hyvin, niin jotenkin tuo lopullinen tilanne tuli silti ihan puskista. Minä aloin parkua kurkku suorana ja ryntäsin vastaanottohuoneesta odotushuoneen läpi pihalle haukkomaan happea. Sen shokin keskellä noteraasin kuitenkin odotushuoneessa kauhusta kankeina istuvat ihmiset, jotka pitivät lemmikeistään tiukasti kiinni. HauMaussa ei ole huoneiden välillä minkäänlaista äänieristystä, joten luultavasti odottajat olivat kuulleet Ineksen tilanteesta kaiken. Soitin ulkoa myös siskontytölle sellaisenkin epätoivoisen ulvomispuhelun, että en tiedä tänä päivänä miten hän sai mitään sanottua. Mutta ei auttanut. Piti mennä takaisin sisälle hyvästelemään Ines ja antaa eläinlääkärille lupa laittaa Inekselle ne viimeiset pistokset. Se oli niin kamalaa, että en pysty tuntojani sanoin kuvailemaan. Kotimatkalla autossa olimme miehen kanssa aivan jähmettyneitä kauhusta ja surusta. Kotona odotti Rosa-mummu, joka haisteli meitä ihmeissään kuin kysyen, että minne olimme kaverin jättäneet.

Se, mitä tuon kammottavan päivän jälkeen tapahtui, löytyy täältä blogista jo aika hyvin. Rilla-vauva tosiaan tuli meille jo viikon päästä lauantaina. En yksinkertaisesti kestänyt hiljaista kotia kauempaa. Ensireaktioni ”kauhu-lauantain” jälkeen oli, että meidän täytyy muuttaa ihan heti, koska kaikki kotona muistutti Ineksestä. Uusi pentu oli meidän tapauksessamme hyvä ratkaisu, koska sen eloisuus ja energisyys teki mahdottomaksi täydellisen epätoivoon vaipumisen. Silti tietysti meni pitkään, että Ines ei ollut enää ihan kokoajan mielessä. Toki vieläkin ajattelen Inestä sekä Rosaa joka päivä. Rosa ja Ines tulevat ikuisesti säilymään sydämissämme, mutta varmasti myös aina jossain määrin ajatuksissamme ja puheissamme.

Kaiken tämän koettuamme, olen kuitenkin todella kiitollinen siitä, että saimme pitää Ineksen luonamme sairastumisen jälkeen, vielä viisi kallisarvoista vuotta. Noiden vuosien aikana Ines voi kokonaisuudessaan oikein hyvin, oli aktiivinen ja iloinen, lukuunotamatta viimeisiä viikkoja sekä joitakin hetkiä sytostaatihoitojen aikana.

Loppuun vielä Jenni Vartiaisen itkettävän ihana kappale: Missä muruseni on, joka soi vuosi sitten paljon radiossa. Kappale tulee todennäköisesti aina tuomaan mieleeni Ihanan Ineksen, mamman murusen. ♥

*Haluan vielä tarkentaa, että en edes oikein tiedä, mitä mieltä olen koko homeopatiasta. Silti olemme saaneet siitä, sekä Rosalle että Inekselle, ihan selkeätä apua. Itse arvostan eniten juuri potilaan parasta ajatellen tehtävää erilaisten hoitotapojen yhdistämisestä.  En ole todellakaan valmis luopumaan koululääketieteen tiedoista ja taidoista, mutta olen avoin myös vaihtoehtohoidoille (tietyissä rajoissa tosin), jos niistä on oikeasti hyötyä.

Iloista mieltä toivotan kuitenkin kaikille uuteen viikkoon!

 Kuvissa Ines tai Ines ja Rosa. Lainatut kuvat täältä.